Tämä on nyt sitten myös ammattiyhdistysasiaa. Varoitus siis! 

Mikkelin kaupunki on mielenkiintoinen työnantaja. Se on tehnyt epävarmuudesta luontaisedun työntekijöilleen. Muita luontaisetuja Mikkelin työntekijöillä ei olekaan. Opetuspuolella epävarmuuden lisämausteena on poukkoileva ja harkitsematon ”muutosta muutoksen vuoksi” -politiikka sekä kykenemättömyys suunnitella ja toteuttaa pitkäjänteistä koulutusstrategiaa. Tämä puolestaan heijastuu kouluihin, jotka ovat jatkuvasti ”liipasimen alla”.

Yhteistyö henkilöstön kanssa näyttää myös vaikealta.  Henkilöstön kuuleminen ja mukaanotto suunnittelutyöhön koetaan joko uhkaavaksi tai hankalaksi tai sitten se on molempia. Joka tapauksessa yhteistyötä ei haluta tehdä. Mikkelin kaupunki työnantajana on aktiivisesti pyrkinyt unohtamaan yt-lain hengen, henkilöstönsä asiantuntijuuden ja ammattitaidon sekä sen tosiasian, että kaikki päätökset, jotka koskevat koulujen seiniä tai koulujen aikuisia, heijastuvat vääjäämättä myös lapsiin ja nuoriin. Ei ole olemassa vain henkilöstöä koskevia ratkaisuja, kaikki vaikuttaa kaikkeen. Lomautukset ovat esimerkki tästä.

Henkilöstöä tai vanhempia (saati lapsia) ei näissä kuvioissa kuunnella eikä juuri tiedotetakaan. Opettajien, huoltajien ja lasten mielipiteet heihin kohdistuvien päätösten vaikutuksista tuntuvat olevan toissijaisia päätöksentekoperusteina. Asiat voi lukea Länsi-Savosta. Piste. Hyvä esimerkki tästä on vaikkapa viimekeväinen nuorten mielenosoitus torilla lukioiden yhdistämistä vastaan. Yhtään poliitikkoa ei vaivautunut paikalle! Jälkikäteen mielenosoitusta pidettiin ”opettajien masinoimana”. Tämä kuin suoraan Kafkan novelleista tuttu mentaliteetti on juuri se, joka tuo epävarmuuden henkilöstölle ja epävarmuus puolestaan syö työmotivaatiota. Mitä se tekee lapsille ja nuorille sekä heidän huoltajilleen jää arvailujen varaan. Ainakin viime syksyn kuntavaaleissa valtuusto uusiutui kovasti. Se oli mielestäni selkeä viesti.

Monesti tämä salaileva ja säntäilevä päätöksentekomalli on kulminoitunut sivistystoimen virkamiesjohtoon, mutta kyllä poliittinen päätöksentekokin on osoittanut samankaltaisia merkkejä. Jälkimmäisen kohdalla voi kyllä olla kyse myös perehtymättömyydestä tai hampaattomuudesta tai molemmista. Erityisesti keskustapuoluetta vaivaava laumamentaliteetti sotii hyvää päätöksentekoa vastaan. Muutama vahva henkilö jyrää mielipiteineen ja näin muut ryhmän jäsenet joko vaiennetaan tai vapautetaan itsenäisestä ajattelusta. Lisäksi on surullisia esimerkkejä ihmisistä aivan väärillä paikoilla tai aivan liian suurissa saappaissa. Opetuslautakunnan edellisen puheenjohtajan mahalasku tehtävässään herättäisi sääliä, ellei henkilöstö ja mikkeliläiset lapset tuntisi sitä karvaasti nahoissaan.

Viimeiset pari vuotta ovat muutenkin olleet surullista aikaa demokraattisen päätöksenteon kannalta. Sivistystoimen alaiset asiat, erityisesti muutokset, on otettu tavaksi runnoa läpi tavalla, joka suoraan sanoen sylkee demokratiaa kasvoille. Asiat, kuten koulutilakysymys tai Seop, pyritään runnomaan sellaisella tahdilla lautakunnan ja kaupunginhallituksen kautta valtuustoon päätettäväksi ettei kukaan, jota päätös koskee, vain ehtisi reagoida. Taudinkuvaan kuuluu päätösesitysten huono valmistelu ja keskeneräisyys. Ensin päätetään ja sen jälkeen vasta mietitään mitä päätettiin. Monesti huomataan myös että tulipahan päätettyä sellaista, jota ei voi kuitenkaan toteuttaa. Koulutilaratkaisun kiihkeä päätösprosessi ja toteuttamisen kireä aikataulu ovat jo nyt aiheuttaneet ongelmia, joiden ratkaiseminen ei millään voi, ainakaan hyvällä lopputuloksella, onnistua.

Seop:in kohdalla valtuusto rohkaistui ottamaan aikalisän vastoin keskustapuolueen ja virkamiesjohdon tahtoa. Se on positiivista. Valtuusto halusi että valmistelu- ja suunnittelutyötä jatketaan ja aikataulua hidastetaan. Toivotaan että suunnitelmat valmistuttuaan olisivat kerrankin perusteellisia ja talouslaskelmat alkaisivat viimein näyttää mietityiltä.

Tärkeintä ennakkoehtoa eli tilaaja-tuottaja –mallia ei valtuustokaan kyseenalaistanut. Tämän markkinataloudesta kuntatalouteen napatun ja keinotekoisesti päälle liimatun toimintatavan kaikkivoipaisuuteen jaksaa moni uskoa. Se hämmästyttää. Tämänkaltaiset järjestelyt vaatisivat aina avointa kilpailua, jotta se toisi aitoa lisäarvoa, kuten parempaa laatua tai kustannustehokkuutta. Nyt kun järjestelmä luodaan monopoliksi, saadaan monopolin piirteetkin: huonompaa laatua, vähemmän tuotetta ja kaiken lisäksi kalliimmalla! Etelä-Savon tietohallinto on kauhuesimerkki seudullisesta tilaaja-tuottajamallin käytöstä.

Jos löytäisin lampunhengen ja saisin kolme toivomusta, ensimmäinen toiveeni olisi: opetustoimen hallinnosta löytyisi osaamista, näkemystä ja henkilöstön arvostamista. Toisen toiveen käyttäisin pyytämällä päättäjille voimia ja taitoja perehtyä päätettäviin asioihin sekä halua kysyä ja kuunnella kuntalaisia. Viimeisenä toiveena toivoisin: opetustoimi, jota kovaa vauhtia ollaan Mikkelissä oltu ajamassa alas, ja joka on säästänyt monin verroin muihin hallintokuntiin nähden, säästyisi edes tällä kertaa lisäsäästövelvoitteilta.

Ihan vaatimattomia toiveitahan nuo olisivat…