Keskiviikkona 20.5.2009 sitten, eli aivan saman tien, pääsin puoluevaltuuskunnan meininkeihin mukaan. Kokouslistalla oli vain yksi asia: uuden työministerin v alinta ja vaihdon ajankohta. No tietenkin kannatin (kaikkien muiden mukana) Anni Sinnemäkeä ja ajankohdaksi kesäkuun loppua.
Kokous alkoi neljältä eduskunnan lisärakennuksen auditoriossa ja aika villi fiilis oli, kun astelin rappusia alas auditoriolle, ja näin toimittaja ja tv-kamera parven. No sen verran tottumatonta ollaan että väistelin kameramiehiä, etten vain vahingossakaan joutuisi kuviin. Kokenut poliitikko olisi tehnyt juuri toisin… Kokousta ennen ja sen jälkeen puoluetoimistolla juttelin monien ihmisten kanssa ja kokemus oli kaikinpuolin todella hieno. Toivottavasti tulee tilaisuuksia osallistua vielä tulevaisuudessakin! Oikeastaan vain yksi asia jäi kaivelemaan: se, ettei ollut mahdollisuutta jäädä iltatilaisuuteen eli suoremmin sanoen jatkoille. Työkiireet heittivät valitettavasti takaisin saman tien kotikonnuille. Opettajalla on tähän aikaan vuodesta kaikkein ruuhkaisimmat ajat. Minkäs teet.