Sivistyslautakunta 30.9.2009

Sivistyslautakunta jatkoi tänään budjettikehyksen käsittelyä. Lautakunta oli saanut henkilöstön kommentteja talausarvion vaikutuksista ja tämän hetken suurimmista pulmista. Oli hienoa huomata, että lautakunta yksimielisesti halusi puuttua epäkohtiin. Ongelma oli tietysti rahan niukkuus, mutta löysimme tähänkin ratkaisun. Lopulta lautakunta muutti sivistysjohtajan esitystä siten, että kesällä perusopetukseen tehty tuntikehysleikkaus peruttiin, eli jakotunteja palautettiin käyttöön. Lisäksi lautakunta esittää koulunkäyntiavustaja resurssin kasvattamista. Siis koko lautakunta! Nyt täytyy toivoa, että lautakunnan näkemys saa tukea myös kunnanhallituksessa ja valtuustossa.

Jonkin verran täytyy ottaa myös omaksi ansioksi, että lautakunta päätyi tämänkaltaiseen ratkaisuun. Ensinnäkin se, että vaadin uutta kokousta, toi mahdollisuuden tarkastella kehystä tarkemmin. Toisekseen, laskelmiin tuli näiden kahden kokouksen välissä tarkennuksia, jotka toivat budjettia alaspäin. Nämä rahat voitiin suunnata nyt tuntikehyksen nostamiseen. Kolmanneksi, henkilöstön kirjelmä, jota pyysin, avasi monia lautakunnan jäsenten silmiä. Neljäntenä omana ansiona voidaan sanoa, että keksin miten tuntikehyksen palauttaminen toteutetaan.

Työ lautakunnassa on varsin näkymätöntä, varsinkin kun tähän asti kertaakaan ei ole edes päätöksistä äänestetty tai yhtään eriävää mielipidettä ole jätetty. Vaikka työtä en teekään omaan pussiini, vaan ristiinalaisten lasten ja nuorten eteen, olisi mukavaa, että omat ansiot näkyisivät ulospäin, edes joskus. Mutta kukapa sitä kissan häntää nostaisi ellei kissa itse….! Oma viitepuolueeni on kärsinyt jonkin verran ennakkoluuloista ja ehkä jopa uskottavuusongelmista Ristiinassa, ja senkin takia olisi tärkeä näyttää ulospäin, että mekin pystymme rakentavaan politiikkaan ja yhteistyöhön. Sen takia tämä hetkellinen itsekehun ryöpytys. Koittakaa kestää….

Tosin, täytyy sanoa että sivistysjohtaja huomatessaan, että budjettikehystä olisi valmiutta kasvattaa, toimi tilanteessa hienosti ja perusteli vakuuttavasti lisärahojen tarpeen.  Myös puheenjohtaja Janne Strengellin toiminta tänään (kuten tähän asti koko vuoden) oli mielestäni erinomaista.  Lisäksi tänään koko lautakunta oli keskusteleva. Se on hienoa ja tärkeää. Erityisen mukavalta tämä yhteistahdon löytyminen on siksikin, että olin valmistautunut tänään tekemään vastaesityksen ja mahdollisesti, jos jään ilman tukea, jättämään eriävän mielipiteeni. Siksikin lautakunnan yhteinen mielipide tuntikehyksen kasvattamisesta tuntuu erityisen hyvältä.

Ajat ovat taloudellisesti vaikeita. Ensi vuosi on varmasti vaikea. Jos tämä kehys tullaan hyväksymään loppuun asti, tämä kurjuus heijastuu lapsiin hieman vaimeammin.

Advertisement

1 thought on “Sivistyslautakunta 30.9.2009

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s