Kunnanjohtajan vakinaistamisesta, osa 2

Ristiinan vihreät on lähettänyt seuraavan kyselyn kunnanhallitukselle liittyen kunnanjohtajan viran vakinaistamiseen. Tässä se on myös teidän tiedoksenne, rakkaat lukijat!

” Ristiinan Vihreiden valtuustoryhmä vastasi huhtikuussa, ettei se kannata kunnanjohtajan Virpi Siekkisen viran vakinaistamista. Meille ei ole ilmoitettu, että asiaa valmistellaan päätettäväksi syksyllä 2009. Näin ollen emme ole voineet pyytää lisäselvityksiä.

Alla on nyt luettelo niistä tiedoista, jotka hallituksen ja valtuuston esityslistan kyseisen pykälän esittelyssä täytyy ainakin ilmetä, ennen kuin asiasta voidaan tehdä päätöstä. Selvityksien tulee näkyä jo valtuuston esityslistan liitteenä eikä vasta varsinaisessa kokouksessa.

1. Miksi aikanaan päätettiin virka julistaa auki määräaikaisena eikä vakinaisena?

2. Kunnanjohtajan palkka on selvästi suurempi kuin Ristiinan kunnan kokoisissa kunnissa keskimäärin. Mistä tämä johtuu?

3. Mitkä olivat kunnanjohtajalle asetetut tavoitteet?

4. Kaikki palkat ovat julkisessa päätöksenteossa julkisia, joten mitä palkkaa kunnanjohtajalle maksetaan? Tehtäväkohtainen palkka? Määrävuosilisät ? Henkilökohtaiset lisät? Tehtävän vaativuuden mukainen lisä? Autoetu? Puhelinetu? Verotettava tulo yhteensä / kuukausi ?

5. Mikä on vt. sivistystoimenjohtajan palkka?

6. Mikä oli sivistysjohtajan tehtävästä maksettu palkka Virpi Siekkisen toimiessa ko. virassa?

7. Kun päätös määräaikaisuudesta tehtiin, oli mukana kaikkien valtuustoryhmien edustus ja määräaikaisuus päätettiin yksimielisesti. Mitä ympäröivissä tekijöissä on tapahtunut niin oleellista muutosta, että virka pitää vakinaistaa?

8. Voiko yleensäkään määrä-aikaista virkaa vakinaistaa ilman uutta julkista hakua? ”

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s