Ylioppilasteatterin Välikysymys

Työväen näyttämöpäivillä Mikkelissä oli tarjolla todellinen helmi: Välikysymys. Vahvan poliittinen ja kantaaottava esitys sai mielen kihelmöimään. Millaisen näytelmän saisikaan Mikkelin valtuustosta?!

Hauska olisi nähdä karikatyyrit Pauliina Viitamiehestä, Martti Lokasta, Arto Seppälästä, Pertti Oksasta ja kumppaneista. Virkamiehistä herkullisinta materiaalia irtoaisi varmasti kaupunginjohtaja Mikanderista ja sivistysjohtaja Hirvosesta…

Aihekin näytelmälle olisi olemassa, varsinkin jos tavoittelisi samanlaista kafkalaista vaikutelmaa, vuoden 2008 lomautuksissa tai vaikkapa toriparkissa. Lomautuksissa herkullisen näkökulman voisi saada vaikkapa siitä, kun kaupunginjohtaja ylpeänä vuoden päätteeksi esitteli Mikkelin budjetin ylijäämää, summa oli jotakuinkin sama joka henkilökunta lomauttamalla (laskennallisesti) saatiin.

Ristiinankin kohdalla Ylioppilasteatterin keihäänkärki löytää maalinsa. Yksi näytelmän keskeisistä pointeista on se, että poliitikot ovat luovuttaneet valtansa virkamiehille ja virkamiehet eivät kanna vastuuta käytännössä kenellekään, he ovat virkaan valitsemisen jälkeen ikuisia. Tästä(kin) on helppo linkkejä siihen, miksi Ristiinan vihreät ovat kannattaneet nykyisen kunnanjohtajan viran pitämistä jatkossakin määräaikaisena.

Advertisement