MOAY piti syyskokouksensa 8.11.2010. Perinteiseen tapaan yhdistyksen puheenjohtaja piti puheen kokouksen alussa. Tässä puheeni kokonaisuudessaan. Näiden sivujen osiosta TEKSTIT löytyy aiempia puheita.

Arvoisat kollegat!

Ammattiyhdistystoiminta on kivaa. Tai ei se aina ole kivaa, mutta mielenkiintoista se on. Se, mikä allekirjoittanutta tässä toiminnassa kiehtoo, on se tiedon määrä, jonka ay-aktiivi saa. Tieto tuo mukanaan näkemystä ja näkemys – ainakin toivon mukaan – mukanaan viisautta.

Näinä muutamina vuosina kun olen ollut mukana MOAY:n hallituksessa ja puheenjohtajana juuri tieto on ollut  se kaikkein mielekkäin syy löytää draivia toiminnassa mukana olemiseen.

Olen kokenut yhdistyksemme suurimmaksi ongelmaksi aktiivien vähäisen määrän. Tämä näkyy mm. siinä että vaihtuvuus ammattiyhdistyksen hallituksessa on verrattain pientä. Toivoisin osallistumisen ja vastuunkannon yhteisistä asioista olevan niin haluttua että pääsisimme äänestämään hallituspaikoista vuosittain ja puheenjohtajastakin joka toinen vuosi.

Ammattiyhdistystoiminta ei ole menettänyt merkitystään vuosien saatossa. Päinvastoin: merkityksemme paikallisena edunvalvoja on korostunut viimeisen kolmen vuoden aikana ja korostuu vuoden vaihteen jälkeen entisestään. Keskusjärjestömme, OAJ –johon, minäkin suhtaudun monesti varsin kriittisesti – on siirtänyt yhä enemmän edunvalvontaa paikalliselle tasolle. Tämä on tietysti hyväkin asia, ei yksiselitteisesti, mutta kuitenkin.

Olemme vastaamassa tähän haasteeseen muuttamalla organisaatiorakennetta Etelä-Savossa.

Vielä tämän vuoden rakenne on seuraava: Me Mikkelin opettajien ammattiyhdistys MOAY edustamme yleissivistäviä opettajia.

OAJ:n Mikkelin paikallisyhdistys – tuttavallisemmin Mikko ry – on koonnut sateenvarjonsa alle kaikki Mikkelin OAJ:laiset opettajat. Paikallisyhdistyksellä on myös olleet neuvotteluoikeudet Mikkelissä

Etelä-Savon OAJ-piiri puolestaan on koonnut kaikkien maakunnan kuntien paikallisyhdistykset siipiensä suojaan.

Vuoden vaihteessa aloittaa uusi alueyhdistys, joka ottaa siipiensä huomaan jotakuinkin kaikki maakuntamme opettajat eri koulumuodoista.

MIKKO ry lakkaa olemasta, samoin Etelä-Savon OAJ-piiri. MOAY ry on hakenut jäsenyyttä tulevasta alueyhdistyksestä.

Eri paikkakunnilla on erilaisia tapoja järjestää järjestörakennetta muuttuvassa tilanteessa. Me Mikkelissä olemme halunneet vähentää väliportaita, yksinkertaistaa rakennetta.

Uusi alueyhdistys tulee toimimaan koko maakunnan alueella kaikkien opettajien edunvalvojana. Tavoitteena on saada meille lisää joukkovoimaa edunvalvontaan. Ikään kuin lisää ”rautaa rajalle”. MOAY ry eli Mikkelin ysiläiset opettajat ovat myös  päättäneet antaa neuvotteluoikeudet alueyhdistykselle.

Minusta tämä on hyvä asia.

Muutamasta keskeisestä seikasta MOAY:n tulee kuitenkin huolehtia.

Ensinnäkin: meidän on varmistettava että mikkeliläisten opettajien ääni tulee kuulluksi ja huomioiduksi alueyhdistyksen eri toimielimissä.

Jatkossa, kun alueyhdistys delegoi neuvottelut pääluottamusmiehellemme, MOAY:n ja luottamusmiehistön toimiva yhteistyö korostuu entistään.

Ja kolmanneksi: me Mikkelin opettajat toimimme eturivissä maakunnan edunvalvonnallisen yhteistyön kehittäjänä ja edistäjänä. Uskon solidaarisuuteen ja maakunnan opettajien yhteiseen haluun tukea toisiaan paikallisissa kysymyksissä. Kun alueyhdistyksen luottamuspaikkoja jaetaan, meidän on löydettävä niihin parhaat mahdolliset henkilöt näiden tavoitteiden edistäjiksi.
__________________

Alueyhdistys on keskeisessä roolissa myös paljon puhuttaneessa Maakunnallisessa sivistystoimen hankkeessa. Eniten on saanut palstatilaa, ja eniten on keskustelua herättänyt, ajatukset koulun työaikojen rukkaamisesta. Osa meistä läsnä olevista kannattaa – osa meistä vastustaa – monet meistä ei tiedä asiasta vielä tarpeeksi.

Mikkelin opettajien ammattiyhdistys ei ole vielä kantaansa asiaan muodostanut – ja tänään saamme varmasti myös kuulla aiheesta lisääkin vierailijamme myötä. Joka tapauksessa, kantaa muodostaessamme joudumme miettimään asiaa niin henkilöstön kannalta kuin oppilaiden kannalta.

Opettajien ammattiyhdistystoiminta eroaa merkittävästi muusta ammattiyhdistyskentästä. Minua on joskus turhauttanut käyttämämme retoriikka, jossa vedotaan toistuvasti lapsiin ja heidän parhaaseensa. Miksi emme voisi selkeästi ilmoittaa vain ajavamme omien jäsentemme etua, kuten muutkin ammattijärjestöt tekevät?

Vastaus on hyvin yksinkertainen: Me emme ole niin kuin muut. Ei lennonjohtajat ole huolissaan lentomatkustajista tai paperityöläiset vessapaperin kuluttajista. Me olemme huolissamme ”asiakkaistamme” – lapsista ja nuorista. Retoriikkamme on sitä mitä me ajattelemme. Opettajia koskevat päätökset heijastuvat aina lapsiin ja me opettajat – halusimmepa aina tai emme – olemme huolissamme myös lapsiin heijastuvista vaikutuksista.

Näin on myös koulun työaikojen siirtämisen kohdalla.

Minä henkilökohtaisesti suhtaudun työaikojen siirtämiseen erittäin varauksellisesti monestakin syystä.

Olen huolissani opettajien jaksamisesta, jos työvuotta tiivistetään. Sama jaksamisen pulma on oppilaillakin. En usko että koulumielekkyys erityisesti paranee lauantaityöpäiviä lisäämällä ja syys- ja hiihtolomia lyhentämällä.

Lisäksi minä en ole vieläkään – ehkäpä tyhmyyttäni – ymmärtänyt niitä hyötyjä, joita työaikojen siirtäminen toisi. Heikki Hirvonen ja kumppanit ovat näemmä niin suuria visionäärejä, että minun kaltaiseni perus-peruskoulun-maikka ei voi näitä aivoituksia ymmärtää. Ovatko peruskoululaiset todella niin suuri työllisyysreservi matkailuelinkeinoelämälle, että koulujen työaikoja pitää sen vuoksi siirtää?

Minusta koulu on lapselle arvojärjestyksessä ensisijainen – kesätyöt vasta sitten, jos silloinkaan. Muutenkin minua hankkeessa häiritsee ainakin rivien välistä luettava lähtökohta: elinkeinoelämän tarpeet.

Miksi koulun pitää olla ensisijaisesti talouselämän renki? Mihin on kadonnut usko sivistykseen? Mihin on kadonnut lapsen mahdollisuus olla lapsi?

Se, että me opettajat olemme mukana hankkeessa, ei tarkoita sitä, että kannattaisimme kaikkea tai suostuisimme kaikkeen. Me haluamme olla mukana kehittämässä opetusta ja koulutusta. Me emme ole muutosvastarinnan linnake.

Silti: me osaamme sanoa ei, jos uudistuksilla ei olla saavuttamassa mitään lisäarvoa.
_______________

Ensi keväänä on eduskuntavaalit. Meidän opettajien pitää äänestää, ja jokaisen pitää valita ehdokkaansa huolella. Valtio on ennätysvelkainen. Se tulee heijastumaan kuntien rahoitukseen  ja sitä kautta kuntien mahdollisuuksiin  järjestää palveluita. Yhä enemmän tulee olemaan narunvetoa siitä, miten vähenevät resurssit suunnataan. Kyse on ennen kaikkea arvoista ja uskottavista ratkaisuista.

Toinen merkittävä kysymys liittyy uuteen tuntijakoon ja opetussuunnitelmaan.  Opetusministeri Virkkunen puhuu siitä, että ”myös lahjakkailla oppilailla on oikeus oppia joka päivä koulussa”. Tämä onnistuu vain valinnaisuutta lisäämällä. Koulukeskustelu menee tällä hetkellä myös valtion tasolla elinkeinoelämän ehdoilla. Myös siellä sivistysihanne on hukassa. Minä puolestani luulen että jokainen oppilas oppii jo nyt joka päivä koulussa. Liian varhainen valinnaisuus laittaa oppilaita eriarvoiseen asemaan, taide- ja taitoaineiden kohdalla uudistus olisi tällaisenaan lähes kohtalokas ja kaiken lisäksi hallitusohjelman vastainen. Mutta mihinpä me tarvitsemme luovuutta ja kykyä ilmaista itseämme, kunhan vain osaamme laskea, ja kunhan urasuunnittelu aloitetaan jo alaluokilta, eikö?

Olkaamme siis nyt korva höröllä ehdokkaita kuunnellessamme. Selvittäkäämme millaista työtä nykyiset edustajamme ovat tehneet. Nähkäämme kevytkenkäisten ja ympäripyöreiden vaalipuheiden ja –lupausten taakse. Kun ensi keväänä äänestämme, tehkäämme se aktiivisesti, asiantuntevasti ja valveutuneesti.

Antoisaa iltaa, hyvät toverit!