Sivistyslautakunta 26.1.2011

Vuoden ensimmäinen sivistyslautakunnan kokous sujui yllättävän sopuisassa ja yksimielisessä hengessä. Asialistalla oli kuitenkin kuuma peruna, joka olisi voinut aiheuttaa suuriakin näkemyseroja.

Esityslistalla oli kaksi pykälää: koulujen työajoista päättäminen lukuvuodelle 2011-12 sekä B1-kielen kokeilulupahakemus. Koulun työajat päätettiin yksimielisesti esityksen mukaisesti. Esityksessä työajat olivat samat kuin Mikkelin kouluilla, joka on tietysti järkevää. Toin kuitenkin keskustelussa esille sen, että Mikkeli tietoisesti hilaa koulunaloitusta lähemmäksi elokuun loppua (koulut alkavat ensi lukuvuonna 16.8. kun tänä lukuvuonna koulut alkoivat 12.8.) ja pyrkii tiivistämään lukuvuotta ja me Ristiinassa näytämme olevan pakotettuja tähän samaan, halusimme tai emme. Tiiviimpi lukuvuosi tarkoittaa lyhyempiä lomia (esim. ensi lukuvuonna joululoma jää varsin lyhyeksi) ja lisääntyviä lauantaityöpäiviä. Tämä tulee näkymään oppilaiden ja henkilöstön uupumisena palautumisaikojen jäädessä liian lyhyeksi.

Toinen asia esityslistalla oli yleistä keskustelua herättänyt kielikokeilulupahakemus. Mikkeli ja muutama muu kaupunki on suunnitellut hakevansa opetusministeriöltä lupaa kielenopetuskokeiluun, jossa toisen kotimaisen eli B1 -kielen opiskelu tulisi valinnaiseksi venäjänkielen kanssa. Meidän tehtävämme oli päättää lähteekö Ristiina hakemaan samoin kokeilulupaa.

Sivistysjohtaja Vidmanin pohjaesityksenä oli että kokeilulupaa ei haeta. Oma kantani oli täsmälleen sama. Lautakunnan muiden jäsenten näkemystä oli vaikea ennakoida etukäteen, mutta oli varautunut isoonkin vääntöön asiasta. Lautakunta oli kuitenkin yksimielinen tilanteesta. Kokeiluluvalle ei ole tarvetta, se on kysymyksenä liian ongelmallinen ja Ristiinan kunnalla ei ole moiseen varaa. Mielestäni teimme hyvän ja oikean päätöksen!

Omia perusteluitani lupaan kirjata tänne piakkoin paljon suuremmalla tarkkuudella.

Sivistys on hyvinvoinnin tae

Vaalien jälkeinen Suomi joutuu tekemään vaikeita valintoja, sillä nyt yhteiskunta laittaa rahaa palveluihin enemmän kuin olisi varaa. Tuloja pitäisi saada jostain lisää ja menoja taas karsia. Leikkuri siis lyö ja kansa vikisee. Silti kovinakin aikoina pitää katsoa tulevaisuuteen: lasten oikeus laadukkaaseen opetukseen ja sitä kautta laadukkaaseen elämään ei saa vaarantua.

Vaikka Suomen kilpailuvaltti ja paras luonnonvara on osaava ja koulutettu työvoima, niin pelkästään elinkeinoelämän vaatimukset eivät saa sanella opetuksen sisältöjä. Koulun sivistysihanteeseen nojaava luonne ja muoti-ilmiöiden yläpuolelle asettunut pysyvyys ovat olennainen osa suomalaista menestystarinaa. Lisäksi kaikille yhteisellä peruskoululla on tärkeä tasa-arvoistava ja demokratisoiva tehtävä. Koulutus on ainoa keino estää köyhyyden periytyminen ja tasa-arvo puolestaan takaa turvallisemman ja onnellisemman yhteiskunnan. Siksikin kouluihin on satsattava!

Suomalaisen koulujärjestelmän yhtenä suurimpana vahvuutena on perinteisesti ollut tasalaatuisuus. Vaikka tuoreessa Pisa-tutkimuksessa Suomen koulujen väliset erot oppimistuloksissa olivat edelleen OECD-maiden pienimmät, niin erot ovat alkaneet kasvaa. Erot kuntien välillä näkyvät siinä, kuinka paljon ja millaisissa ryhmissä (koko, integrointi, tukitoimet) oppilaat saavat opetusta. Kouluviihtyvyys ja oppimistulokset ja tätä kautta jatko-opintomahdollisuudet perustuvat näihin kahteen. Opetuksen alueellisen eriarvoisuuden lisääntyminen siis eriarvoistaa lapsia heidän tulevaisuutensa suhteen.

Koulutuksen korkea taso ei ole itsestäänselvyys. Laatua tulee vaalia ja kehittää ja ilman riittäviä panostuksia se ei onnistu. Tällä hetkellä suunta on väärä: opetuksen niukkenevat resurssit ovat alkaneet murentaa peruskoulumme perustuksia. Ryhmäkoot paisuvat, erityisopetuksen resursseja leikataan, kuraattoreita, psykologeja ja koululääkäreitä on liian vähän, sosiaalitoimen resurssit eivät riitä perheiden tukemiseen ja jonot lasten- ja nuortenpsykiatriaan ovat masentavan pitkät. Jos tämän inhimillisen velan annetaan räjähtää, niin sitä maksetaan paljon suurempana ja paljon pitempään kuin yhtäkään valuuttavelkaa.

Ainoa keino pitää kiinni suomalaisesta yhteiskunnasta ja tulevaisuuden hyvinvoinnista on panostaa koulutukseen sen kaikilla tasoilla. Kuntien mahdollisuudet järjestää opetusta on turvattava ja kunnat puolestaan on velvoitettava entistä selkeämmin takaamaan riittävät opetuksen resurssit.