Hieno, hienompi, hienoin päätös – sivistyslautakunta 23.2.2011

Ristiinan sivistyslauta kokoontui eilen toisen kerran kuluvan vuoden puolella. Asialistalla olivat lukiolaisten koululaiskuljetukset sekä periaatteellinen keskustelu opetustoimen kehysmäärärahan jakamisesta tulevina vuosina oppilasmäärien laskiessa. Otetaan skuuppi heti alkuun: sivistyslautakunta linjasi että seuraavaan viiteen vuoteen tuntikehystä ei leikata vaikka oppilasmäärät laskevatkin.

Lukiolaisten koulukuljetuspykälä osoittautui yllättävänkin vaikeaksi ja keskustelu kesti melkein kaksi tuntia. Lukiolaisten kuljetuksethan eivät ole lakisääteisiä ja rahaa on niukalti, mutta toisaalta pienen lukiomme oppilaista halutaan pitää kiinni ja mahdollistaa mahdollisimman järkevät kulkuyhteydet. Lukion rehtori Matti Hämäläinen oli paikalla kyseisen pykälän aikana ja hänen esityksensä oli: kun kyydityksiä perusopetukseen  kilpailutetaan, ne mitoitetaan siten, että myös lukiolaiset mahtuisivat kyytiin. Tämähän olisi järkevyyden lisäksi myös ympäristön kannalta kestävää. Lukiolaiset maksaisivat itse omavastuuosuuden matkoista. Ongelma vain oli se, että näin syntyviä lisäkustannuksia kunnalle oli mahdotonta arvioida. Toinen iso ongelma oli, mistä todennäköiset lisäkustannukset katettaisiin. Tätä me sitten puimme melkein kaksi tuntia.

Meillä kaikilla oli yhteinen halu helpottaa kuljetuksia, mutta sen määritteleminen millä ehdoilla asia toteutetaan, aiheutti vaikeuden. Minun lautakunta-aikanani kirjaston aukioloaikoja on lyhennetty, kansalaisopiston tuntimäärää on pienennetty, perusopetus on sinnitellyt juuri ja juuri samoilla resursseilla, mutta lukioon on panostettu. Minun näkemykseni oli: asia on kannatettava mutta se ei saa aiheuttaa lisäkustannuksia muulle sivistystoimelle. Lopulta päätöksemme meni juuri tämän mukaisesti. Linja-autoreittejä ei laajenneta lukiolaisten takia, mutta kilpailutus tehdään suuremmalle oppilasmäärälle. Lukio laskuttaa sekä oppilaita että Kelaa ja mahdolliset kattamattomat kustannukset otetaan lukion budjetista.  Näin muut sivistystoimen alaiset toiminnot eivät siis kärsi halustamme tukea ristiinalaisten nuorten mahdollisuuksia käydä omaa lukiota.

Toinen asiamme koski siis sivistystoimen resursoinnin periaatteita tilanteessa, jossa oppilasmäärät laskevat ja resurssit tiukkenevat (tämä niin kutsuttu kestävyysvaje).  Käytin heti esittelijän (sivitysjohtaja Vidman) jälkeen puheenvuoron, jossaaluksi luettelin tulevaisuudessa huomioitavia asioita eli Pelloksen koulun tarpeen harkitsemista, tulevaa yhtenäskoulua, ikäluokkien hankalaa kokoa sekä koko ajan haastavampaa oppilasainesta, esim. erityisopetuksen tarpeen näkökulmasta. Tämän jälkeen esitin näkemykseni edellisiin perustaen: resursseista on pidettävä kiinni ja oppilasmäärien lasku ei saa suoraan vaikuttaa perusopetuksen kehykseen vaan oppilasmäärän vähenemisen tulee vaikuttaa ryhmäkokoon alentavasti.  Alhainen ryhmäkoko on ymmärrettävä sekä ongelmia ennaltaehkäisevänä mallina että panostuksena erityistä tukea vaativiin oppilaisiin, sillä pienestä ryhmästä on mahdollisuus hyötyä kaikilla oppitunneilla, ei vain erityisopettajan vetämillä pienryhmätunneilla jossain tietyissä, rajatuissa oppiaineissa. Näkemykseni sai onneksi kannatusta ja lautakunta päätti hienosti, että seuraavan viiden vuoden ajan taloussuunnittelun lähtökohtana on se, ettei laskevat oppilasmäärät  vaikuta kehykseen!

Tästä voi olla ylpeä, ja vain toivoa että muuallakin otettaisiin mallia Ristiinan halusta turvata laadukas perusopetus sekä panostaa lapsiin ja nuoriin,  vaikka resurssit ovatkin rajatut.

Huono, huonompi, huonoin päätös

Mikkelin opetuslautakunnan kokoomuslaiset, keskustalaiset ja kristillisdemokraattinen jäsen osoittivat eilisiltaisessa kokouksessaan harvinaisen suurta harkintakyvyn ja järjen puutetta päättämällä hakea kokeilulupaa venäjäkokeilulle.

Todellakin, opetuslautakunta jatkoi eilen 22.2.2011 huonojen päätöstensä sarjaa.

Kokeiluluvan puolesta äänestivät:

Puheenjohtaja Pirkko Valtola (kokoomus)

Juha Paanila (kokoomus)

Juha Kontinen (kokoomus)

Ulla Haposen (keskusta) varajäsen Hanna Sajapuro

Matti Piispa (keskusta)

Matleena Pulkkinen (keskusta)

Raija Pajunen (kd).

Vastaan äänestivät:

Minna Pöntinen (vihreät)

Osmo Ukkonen (sd)

Marianne Huoponen (sd)

Jorma Harmoinen (sd).

Harmillisesti vain siis osalla lautakunnasta oli lasten etu mielessä, näkemys siitä että (liian) niukkoja resursseja tuhlattaisiin haihatteluun ja ymmärrys mahdollisen kokeilun tuomista tuhoisista vaikutuksista muiden vieraiden kielten opetukselle Mikkelissä sekä kielten opiskelun kehittämishankkeelle, Kielitivolille.

Jälleen kerran kokoomus-keskustavetoinen lautakunta osoitti päätöksellään muutaman jo aiemmin selväksi tulleen asian:

– Porvarijäsenet eivät ole kiinnostuneet lapsista ja nuorista vaan päätökset tehdään bisneksen ehdoilla.

– Ammattilaisten eli opettajien näkemystä ei haluta kuunnella saati ottaa huomioon.

– Vaikka kuinka argumentoisi vedoten järkeen, talouteen ja toteuttamiskelpoisuuteen vedoten, se ei paina vaakakupissa lainkaan.

– Sivistysjohtaja Heikki Hirvonen pystyy ohjailemaan tiettyjä päätöksentekijöitä ja sitä kautta koko päätöksentekoa mielensä mukaan.

Kun vuoden 2008 kuntavaalien jälkeen lautakunta vaihtui, opettajilla oli suuria odotuksia uutta lautakuntaa ja sen järkevänä tunnettua puheenjohtajaa, työterveyslääkäri Pirkko Valtolaa kohtaan. Nyt viimeistään alkaa olla selvää että Valtolan johdolla lautakunta on osoittatumassa lasten, koulujen ja Mikkelin opetustoimen kannalta yhtä surkeaksi kuin edellinen Ulla Haposen puheenjohtama pahamaineinen lautakunta.

Huolestuttava piirre tässä kaikessa on se, miten tietyt poliitikkomme ja virkamiehemme suhtautuvat opettajien ammattikuntaan. Heikki Hirvosen mielestä opettajien vastustus johtuu siitä, että päätös sorkkisi ruotsinopettajien ”mukavuusaluetta” ja Mikkelin seudun kieltenopettajat ovat ”kielivastaisia”. Aivan uskomattoman törkeitä näkemyksiä ylimmältä esimieheltä.

Myös osa poliitikoista tuo halveksuntansa opettajien ammattikuntaa kohtaan monissa käänteissä. En tarkoita tällä välttämättä lautakunnan jäseniä, kuitenkaan. Hyvä esimerkki on eduskuntavaaliehdokas ja Mikkelin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Arto Seppälä (sd.), jonka mielestä opettajien ammattikunta mukamas vastustaa venäjää! On hyvä muistaa näitä asioita vaalien alla: Seppälä ei vaikuta erityisen koulu- tai opettajamyönteiseltä tyypiltä. Seppälä ei kuitenkaan ole yksin. Opettajiin vihamielisesti suhtautuvia päättäjiä on muitakin. Eniten kuitenkin ihmetyttää esimiehemme asenne.

Toinen törkeä piirre asiassa on, että Mikkeli pisti auki kaksi venäjän kielen opettajan virkaa jo ennen lautakunnan päätöstä. Joko virkamiesjohto oli voitonvarma tai eilinen kokous oli vain näytelmää. Valtola ja Hirvonen tietänevät totuuden.

Mutta todellakin, Länsi-Savo uutisoi illalla aiheestaan tuoreeltaan. Nettilehden mukaan:

Seitsemäsluokkalaiset voinevat valita joko ruotsin tai venäjän B1-kieleksi syksystä 2012 alkaen Mikkelissä.

Tämähän ei pitäne paikkaansa. Opetusministeri Virkkunen on varsin selvästi useaan otteeseen ilmoittanut että kokeilu olisi liian ongelmallinen toteutettavaksi. Kyse ei ole vain ministerin kannasta vaan ministeriössä on varsin vakaa yhtäläinen näkemys asiasta.

Kielipolitiikka ei voi olla paikallista puuhastelua

Mikkelin opettajien ammattiyhdistyksen puheenjohtaja lähetti – eli minä – mielipidekirjoituksen Länsi-Savoon liittyen Mikkelin kaavailemaan venäjänkielikokeiluun. Opetuslautakunta päättää helmikuun lopulla, anooko se kokeilulupaa vai ei. Lopullinen lehteen lähtänyt kirjoitus on tätä ensimmäistä versioita reilusti lyhyempi, ja monella tapaa erilainen myös sisällöltään. Pointti kuitenkin säilyy: kokeilulupaa ei pidä hakea.

Mikkelin opetuslautakunta päättää helmikuun lopulla hakeeko kaupunki kokeilulupaa, jossa seitsemännellä vuosiluokalla aloitettava toisen kotimaisen eli B1 –kielen opiskelu voitaisiin tehdä valinnaiseksi venäjän kielen kanssa. Tarvetta venäjän osaajiin Itä-Suomessa toki on, mutta tämän kaltaiset keinot ovat ongelman ratkaisemiseksi täysin vääriä. Keinot venäjänkielen osaajien lisäämiseksi ovat jo olemassa, ilman monia perustavanlaatuisia ongelmia sisältäviä kokeiluitakin.
Kielipolitiikka ei ole vain venäjää ja ruotsia. Kielten opettamista ja osaamista tulee katsoa kokonaisuutena. Tällä hetkellä valtakunnallisena huolenaiheena on suomalaislasten kieltenopiskelun väheneminen: eurooppalaisten kielien, kuten saksan ja ranskan, opiskelijamäärät ovat olleet jo vuosia laskussa. Liian monen nuoren mielestä englanninkieli on ainoa mitä tarvitaan. Keskeinen kysymys ei ole: ”Kuinka lisätä venäjänkielen opiskelua? ” vaan: ” Kuinka innostaa lapsia opiskelemaan mitä tahansa kieliä enemmän?”.

Ruotsin kielen taitoa tarvitaan jatko-opinnoissa ja kelpoisuusvaatimuksissa moniin ammatteihin. Eikä kyse ole vain valtion viroista vaan myös liike-elämän tarpeista. Vuonna 2010 Elinkeinoelämän keskusliitto teki tutkimuksen, johon osallistui  2200 yritystä.  Vastauksissa mainittiin ruotsinkieli toiseksi tärkeimmäksi kieleksi heti englannin jälkeen. Eniten ruotsinkielen taitoa arvostettiin teollisuudessa ja palvelualalla. Noin puolet yrityksistä painotti ruotsin taitoa rekrytoinnisssan.

Kokeilun myötä kuudesluokkalainen joutuisi siis tekemään valinnan myös jatko-opintojensa ja tulevan uransa suhteen. Tämä on kohtuutonta ja sotii yleissivistävän koulun ihannetta vastaan. Kaikki lapset eivät Itä-Suomessa voi tai halua suuntautua matkailualalle tai myyntityöhön eivätkä voi tai halua jäädä Itä-Suomeen asumaan. Tämä mielessään pitäen olisi todennäköistä että monet venäjän B1-kielenä valinneet ja kieltenopiskelusta pitävät nuoret valitsevat edellä mainituista syistä B2-kielenä ruotsin. Kokeilu siis luultavasti köyhdyttäisi kielivarantoamme entisestään!

Kieltenopiskelun lisäämisessä ylipäätään on sekä kodeilla että kuntapäättäjillä keskeiset roolit. Kuntapäättäjien olisi aika herätä ymmärtämään ongelman tärkeys. Nyt on päättäväisten strategisten linjanvetojen ja taloudellisten panostusten aika!

Tällä hetkellä Mikkelissä valinnaiskielien aloitusryhmäkoko on minimissään 16 oppilasta. Tämä minimikoko on niin korkea että se tehokkaasti ehkäisee valinnaiskielten ryhmien syntymistä. Jos A2 ja B2 –kielten aloitusryhmäkokoa merkittävästi alennettaisiin ja oltaisiin valmiita myös joustavasti muodostamaan eri koulujen  yhteisiä kieltenopetusryhmiä, kielten opiskelu lisääntyisi Mikkelissä merkittävästi ja nopeasti. Lisäksi erityisesti A2-kielen kohdalla venäjävaihtoehdon markkinointiin panostaminen toisi nopeampia ja selkeämpiä tuloksia kuin ongelmalliset kokeiluhaihattelut. Aloitusryhmäkoon alentaminen esimerkiksi Kouvolan,  Savonlinnan tai Jyväskylän tasolle, eli n. 10-12 valinneeseen, vaatii tietysti rahaa. Samoin kuitenkin vaatii kaavailtu kielikokeilu, sillä valtion rahaa tulisi vain suunnitteluun, ei itse opetuksen järjestämiseen.

Toinen kuntatason ratkaisu on venäläisperäisen väestön entistä tehokkaampi integroiminen suomalaiseen yhteiskuntaan. Itä-Suomessa meillä on jo valmiina laaja venäjänkielinen väestönosa. Näiden ihmisten suomen kielen oppiminen on joka tapauksessa sekä heidän itsensä että Suomen kannalta tärkeää. Venäläistaustaisten nuorten koulunkäynnin ja ammattiin opiskelun onnistumiseen panostaminen tuottaisi myös elinkeinoelämän tarpeisiin venäjänkielentaitoista työvoimaa. Myös työnantajien tulisi voittaa ennakkoluulojaan työntekijöitä palkatessaan.

Kotien rooli on myös selkeä: kannustusta, tukea, läksyjen kuulustelua, sanojen preppausta ja kaikkea sitä mitä lapsi tarvitsee koulunkäynnin tueksi joka tapauksessa. Ennen kaikkea tarvitaan positiivista suhtautumista kaikkea opiskelua kohtaan. Kieltenopiskelu vaatii työtä, sitoutumista ja motivaatioita. Jos kielenoppimiseen panostaa se on erittäin antoisaa ja avartavaa. Vanhemmat tekevät lapsilleen melkoisen karhunpalveluksen, jos kannustuksen ja tukemisen sijasta murentavat lapsen luontaista halua oppia asioita omalla kielteisyydellään.  Kovasti mietityttää mistä lapsi imee vaikutteensa ja miten opiskelut tulevat onnistumaan, jos hän aivan ensimmäisellä ruotsin oppitunnilla ilmoittaa vihaavansa ruotsia.

Kun kieltä haluaa opiskella ja käyttää, silloin sitä myös tarvitsee ja kielitaito muuttuu hyödylliseksi. Kielten opiskelu ja osaaminen avaavat ikkunoita myös kyseiseen kulttuuriin. Kielitaito ei ole vain kommunikaatiota! Ruotsin, saksan, ranskan tai venäjän opiskelu ei vielä takaa kielitaitoa itsessään. Jos opiskelee esimerkiksi saksaa viisi vuotta, mutta Saksassa matkaillessaan tai saksalaisia Mikkelin torilla opastaessaan käyttää englantia, kieltä tosiaan ei tarvitse. Sama pätee myös ruotsin kieleen.

B1-kielen asema on ratkaistava valtakunnallisella tasolla. Samalla tulee miettiä Suomen ruotsinkielisen vähemmistön asemaa ja oikeuksia. Tämä heijastuu sitten virkojen kelpoisuusvaatimuksiin tai vaikkapa yliopistojen tutkintovaatimuksiin. Paikallisella puuhastelulla tätä ei voi ratkaista. Paikallistasolla kuitenkin voidaan tehdä paljon kielten opiskelun edistämiseksi, jos vain tahtoa ja resursseja löytyy!