Ristiinan sivistyslauta kokoontui eilen toisen kerran kuluvan vuoden puolella. Asialistalla olivat lukiolaisten koululaiskuljetukset sekä periaatteellinen keskustelu opetustoimen kehysmäärärahan jakamisesta tulevina vuosina oppilasmäärien laskiessa. Otetaan skuuppi heti alkuun: sivistyslautakunta linjasi että seuraavaan viiteen vuoteen tuntikehystä ei leikata vaikka oppilasmäärät laskevatkin.
Lukiolaisten koulukuljetuspykälä osoittautui yllättävänkin vaikeaksi ja keskustelu kesti melkein kaksi tuntia. Lukiolaisten kuljetuksethan eivät ole lakisääteisiä ja rahaa on niukalti, mutta toisaalta pienen lukiomme oppilaista halutaan pitää kiinni ja mahdollistaa mahdollisimman järkevät kulkuyhteydet. Lukion rehtori Matti Hämäläinen oli paikalla kyseisen pykälän aikana ja hänen esityksensä oli: kun kyydityksiä perusopetukseen kilpailutetaan, ne mitoitetaan siten, että myös lukiolaiset mahtuisivat kyytiin. Tämähän olisi järkevyyden lisäksi myös ympäristön kannalta kestävää. Lukiolaiset maksaisivat itse omavastuuosuuden matkoista. Ongelma vain oli se, että näin syntyviä lisäkustannuksia kunnalle oli mahdotonta arvioida. Toinen iso ongelma oli, mistä todennäköiset lisäkustannukset katettaisiin. Tätä me sitten puimme melkein kaksi tuntia.
Meillä kaikilla oli yhteinen halu helpottaa kuljetuksia, mutta sen määritteleminen millä ehdoilla asia toteutetaan, aiheutti vaikeuden. Minun lautakunta-aikanani kirjaston aukioloaikoja on lyhennetty, kansalaisopiston tuntimäärää on pienennetty, perusopetus on sinnitellyt juuri ja juuri samoilla resursseilla, mutta lukioon on panostettu. Minun näkemykseni oli: asia on kannatettava mutta se ei saa aiheuttaa lisäkustannuksia muulle sivistystoimelle. Lopulta päätöksemme meni juuri tämän mukaisesti. Linja-autoreittejä ei laajenneta lukiolaisten takia, mutta kilpailutus tehdään suuremmalle oppilasmäärälle. Lukio laskuttaa sekä oppilaita että Kelaa ja mahdolliset kattamattomat kustannukset otetaan lukion budjetista. Näin muut sivistystoimen alaiset toiminnot eivät siis kärsi halustamme tukea ristiinalaisten nuorten mahdollisuuksia käydä omaa lukiota.
—
Toinen asiamme koski siis sivistystoimen resursoinnin periaatteita tilanteessa, jossa oppilasmäärät laskevat ja resurssit tiukkenevat (tämä niin kutsuttu kestävyysvaje). Käytin heti esittelijän (sivitysjohtaja Vidman) jälkeen puheenvuoron, jossaaluksi luettelin tulevaisuudessa huomioitavia asioita eli Pelloksen koulun tarpeen harkitsemista, tulevaa yhtenäskoulua, ikäluokkien hankalaa kokoa sekä koko ajan haastavampaa oppilasainesta, esim. erityisopetuksen tarpeen näkökulmasta. Tämän jälkeen esitin näkemykseni edellisiin perustaen: resursseista on pidettävä kiinni ja oppilasmäärien lasku ei saa suoraan vaikuttaa perusopetuksen kehykseen vaan oppilasmäärän vähenemisen tulee vaikuttaa ryhmäkokoon alentavasti. Alhainen ryhmäkoko on ymmärrettävä sekä ongelmia ennaltaehkäisevänä mallina että panostuksena erityistä tukea vaativiin oppilaisiin, sillä pienestä ryhmästä on mahdollisuus hyötyä kaikilla oppitunneilla, ei vain erityisopettajan vetämillä pienryhmätunneilla jossain tietyissä, rajatuissa oppiaineissa. Näkemykseni sai onneksi kannatusta ja lautakunta päätti hienosti, että seuraavan viiden vuoden ajan taloussuunnittelun lähtökohtana on se, ettei laskevat oppilasmäärät vaikuta kehykseen!
Tästä voi olla ylpeä, ja vain toivoa että muuallakin otettaisiin mallia Ristiinan halusta turvata laadukas perusopetus sekä panostaa lapsiin ja nuoriin, vaikka resurssit ovatkin rajatut.
Ruoho on vihreämpää aidan tällä puolen 