Hallitusneuvotteluihin?

Viime yönä vihreiden puoluevaltuuskunta ja eduskuntaryhmä yhteiskokouksessaan päättivät osallistumisesta hallitusneuvotteluihin. Näihin mennään ”kunnianhimoisin” tavoittein.  Tosiasiallisesti kunnianhimo on ehdoista kaukana, hyvin kaukana. Edelleen olen pettynyt siihen miten marginaalisessa asemassa koulutuspolitiikka näyttää olevan vihreässä maailmassa.

Sanon asian suoraan: mikään, ei yksinkertaisesti mikään, voi perustella hallitukseen tai edes neuvotteluihin lähtemistä. Eri puolilla  on käytetty puheenvuoroja hallitusneuvottelujen puolesta ja vastaan, mutta minä luulen silti että vihreiden mahdollinen hallituskausi tulee olemaan melkoinen kuolemansuudelma koko puolueelle. Jo pelkkkiin neuvotteluihin osallistuminen näyttää tässä tilanteessa siltä, että meille kaikki on myytävänä. Ja taitaapa itse asiassa ollakin. Demareiden januskasvoisuus oli odotettavissa ja enemmän olisi yllättänyt, jos se porukka olisi pitänyt kiinni sanoistaan. Mutta että mekin?
Liibalaaba poliittisen tilanteen muuttumisesta on totta, tottakai. Mutta kuka ulkopuolinen sitä uskoo?
Meistä on nyt virallisesti tullut osa establishmenttia. Se on surullista.
Jyrki Katainen on hallitustunnustelijana osoittanut selkeästi sen, ettei hänestä ole valtiomieheksi. Elämme aikoja, jolloin PS olisi ollut pakko saada integroitua systeemiin. Tämä olisi onnistunut vain saamalla heidät hallitukseen. Tosiasiassa äänestystulos ei nyt näy hallituspohjassa tai tulevassa ohjelmassa ollenkaan. Kataisen olisi pitänyt persujen poisjäänti-ilmoituksen jälkeen osata luopua tunnustelijan tehtävistä ja luovuttaa vastuu Soinille. Tässä rimpuilussa olisi aloitettu lähtölaskenta takaisin höyhensarjaan. Mutta ei. Meidän ei pidä kuitenkaan lähteä tukemaan Jyrki-boyn poikavuosien unelmaa pääministeriydestä.
Meidän kannalta on se ja sama, jos Suomeen ei synny toimintakykyistä hallitusta. Eikä se ole meidän vaalissa rökeletappion kokeneiden ongelma. Se on voittajien ja heidän vastuuttomien lupaustensa ongelma.