”Jotta sanani pysyisivät tarkoin harkittuina ja punnittuina”

Ristiinan valtuusto kokoontui tänään 30.1.2012. Esityslista oli rutiininomainen lukuunottamatta §10, joka oli kunnanhallituksen vastaus keskustan ja kokoomuksen valtuustoaloitteeseen.  Tässä ensiksi pykälä ja sitten minun puheenvuoroni. Asiasta päädyttiin lopulta äänestämään ja vaikka äänestyksen hävisin, niin jotain oleellista tuli sanottua ääneen. Jätin pykälästä myös eriävän mielipiteen perusteluina oheinen puheeni.

Tässä ensiksi itse pykälä:

§10 VALTUUSTOALOITE KOSKIEN VALTUUTETTU PÄIVI RAHIKAISEN LÄHETTÄMÄÄ SÄHKÖPOSTIVIESTIÄ RISTIINAN VIRKAMIESJOHDOLLE JA VALTUUTETUILLE (HALPA 41/0004/2011)

Valmistelija: hal.tal.johtaja

Valtuusto 24.01.2011 § 17

Valtuutetut Jaakko Väänänen ja P. Olli J. Puhakka ovat jättäneet seuraavan valtuustoaloitteen 24.01.2011:

”Valtuutettu Päivi Rahikainen on 8.1.2011 lähettänyt sähköpostiviestin joka on lähetetty Ristiinan virkamiesjohdolle ja Valtuutetuille, sähköpostiviestissä todetaan muun muassa seuraavaa (suora lainaus)

Onko takana jotakin vielä suurempaa ”suhmurointia” Ympäristörikosten ja rakennusoikeuksien jakamisen merkeissä, jotka eivät kestäisi julki tullessaan ”päivänvaloa”.

Koska sähköpostissa viitataan ympäristörikokseen ja rakennusoikeuksien jakamiseen esitämme että Kunnanhallitus selvittää väitetyt rikokset.

Ristiinassa 24.01.2011

Jaakko Väänänen

Keskustan valtuustoryhmän puhj.

P. Olli J. Puhakka

Kokoomuksen valt.ryhmän pj.”

Päätös:

Valtuusto päätti saattaa asian kunnanhallitukselle valmisteltavaksi.

__________

Kunnanhallitus 23.01.2012 § 30

Virkamies vastaa perustuslain 118 §:n mukaan virkatoimiensa lainmukaisuudesta. Sekä virkatehtävien virheellinen tai lainvastainen suorittaminen että virkavelvollisuuksien laiminlyönti voi aiheuttaa virkavastuun.

Keskeisimmät virkavelvollisuudet on määritelty yleisesti valtion ja kuntien virkamieslaeissa. Niihin kuuluvat muun muassa velvollisuudet suorittaa virkatehtävät asianmukaisesti ja viivytyksettä sekä työnjohto- ja valvontamääräyksiä noudattaen, pidättyä objektiivisuutta vaarantavista eduista, käyttäytyä virkamiesaseman mukaan sekä noudattaa vaitioloa ja salassapitovelvollisuuksia koskevia säännöksiä ja määräyksiä.

Virkavastuu toteutetaan määräämällä rangaistusseuraamus rikosoikeudellisessa menettelyssä tai toteuttamalla vahingonkorvausvastuu. Julkishenkilöstöön kuuluvan virkamiehen tai työntekijän moitittavaan tai muuten virheelliseen menettelyyn voidaan lisäksi puuttua eräillä muillakin tavoilla. Pahimpiin virheisiin voidaan puuttua irtisanomalla tai purkamalla palvelussuhde.

Rikosoikeudellisen virkavastuun perusteet määritellään pääasiallisesti rikoslain 40 luvussa. Rikosoikeudellinen virkavastuu toteutetaan aina tuomioistuimessa. Virkarikossyyte tutkitaan käräjäoikeudessa. Syytteen esittää yleisessä tuomioistuimessa yleinen syyttäjä omasta aloitteestaan tai esimerkiksi poliisin, kansalaisten tai virkamiehen esimiesten esittämien tietojen perusteella.

Perustuslain 12§:n mukaan jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla.

Luottamushenkilöillä on keskeinen asema edustukselliseen demokratiaan perustuvassa kunnallisessa päätöksenteossa. Ylintä päätösvaltaa kunnassa käyttävät luottamushenkilöt valtuustossa. Kuntalain tavoitteena on vahvistaa kansalaisten luottamusta kunnallishallintoon. Siksi kuntalain 32 §:ssä on yleinen säännös koskien luottamushenkilön käyttäytymistä: ”Luottamushenkilön tulee edistää kunnan ja sen asukkaiden parasta sekä toimia luottamustehtävässään arvokkaasti tehtävän edellyttämällä tavalla.”

Kuntalain 32 §:ssä mainittu käyttäytymissäännös on moraalisia arvoja korostava toimintaohje, jonka rikkomisesta ei voine seurata muita kuin poliittisia sanktioita.

Valtuutetun aloitteessa kuvatussa toisille valtuutetuille ja virkamiesjohdossa lähetetyssä sähköpostissa on esitetty rikosepäily, kuitenkaan yksilöimättä sen tarkemmin viranhaltijoita tai yksittäisiä asioita. Menettely kuulunee sananvapauden piiriin. Aloitteessa vihjatun rikoksen selvittäminen tapahtuisi aiemmin selostetulla tavalla rikosoikeudellisessa menettelyssä.

Vaikka valtuutetuilla on sananvapaus ilmaista asioita, tulee myös valtuutetun noudattaa hyvään hallintoon kuuluvia toimintatapoja ja kuntalaissakin edellytettyä käyttäytymisohjeita. Voitaneen todeta, että vihjailevien sähköpostien lähettäminen ei kuulu kumpaankaan toimintatapaan.

Kunnanjohtaja:

Ehdotan valtuustolle esitettäväksi, että asia merkitään tiedoksi.

Lisäksi ehdotan, että valtuustoaloite katsotaan loppuun käsitellyksi.

Päätös:

Hyväksyttiin.

__________

Valtuusto 30.01.2012 § 10

Päätös:


————-

Sitten minun puheenvuoroni ja muutosesitykseni:

” Luen tämän puheenvuoroni paperista, jotta sanani pysyisivät tarkoin harkittuina ja punnittuina.

Arvoisa puheenjohtaja!

Koska aloite käsittelee edeltäjäni toimintaa valtuutettuna, katson aiheelliseksi kommentoida lyhyesti valtuustoaloitetta ja kunnanhallituksen vastausta.

Ymmärtääkseni politiikkaa voi tehdä vähintään kolmella eri tavalla: joko ajamalla kaikkien kuntalaisten etua parhaan kykynsä ja tietonsa mukaan, ajaa omaa oman viiteryhmänsä etua parhaan kykynsä ja tietonsa mukaan tai ajaa omaa etua parhaan kykynsä ja tietonsa mukaan. Toimi luottamushenkilö edellä mainituista vaihtoehdoista miten vain, mutta ei syyllisty rikokseen, niin hänellä on ainoastaan omatuntonsa ja äänestäjät vastassaan.

Muutamia huomioita tähän haluan tehdä: ensinnäkin, meidän on oltava valppaina itsemme suhteen.  Jokainen meistä, jolla on jokin luottamusasema tai hitunen nk. ”valtaa”, joutuu itse tutkiskelemaan toimintansa pyyteettömyyttä. Mitä enemmän valtaa omaa, sen enemmän pitäisi tutkiskellakin.

Toisekseen, ei liene pahitteeksi olla valppaana myös muiden luottamusasemassa olevien suhteen, sillä tehtävänämme todellakin on vaalia kuntalaisten etua.  Oman edun tavoittelu tulee paljastaa alastomana ihmisten arvioitavaksi. Kuntalaiset ansaitsevat suoruutta, suoraselkäisyyttä ja rehellisyyttä – eivät mitään  ”suhmurointia” mutta eivät myöskään tarpeettomia vihjailuja.

Arvoisa puheenjohtaja!

Näkemykseni mukaan käsiteltävänä oleva valtuustoaloite on erikoinen. Se koskee sähköpostiviestiä, joka on lähetetty yksityishenkilöille, eikä näin ollen ole julkinen. Siksi kummastelen miksi asia on täällä valtuustossa, kun emme täällä muitakaan yksityisluonteisia viestejä käsittele.

Aloitteen sisältö on puolestaan lähinnä hassu: ettäkö kunnanhallituksen tulisi selvittää onko tapahtunut rikoksia?!

Olen aiemmin elänyt käsityksessä, että rikosten esitutkinta on poliisin tehtävä. Jos aloitteen allekirjoittajia  mahdolliset rikokset huolettavat, heidän tulee pikimmiten kääntyä poliisin puoleen.

Jos taas joku valtuutetuista Rahikaisen viestin yksilöimättömyydestä ja nimien puutteesta huolimatta tuntee kunniansa loukatuksi, on syytä samoin kääntyä poliisin puoleen. Kunnianloukkaus on asianomaisrikos ja vaatii rikosilmoituksen. Poliisi sitten tutkii onko rikosta tapahtunut.

Kunnanhallituksen vastauksessa puhutaan kuntalain käyttäytymisohjeista. Käsiteltävänä oleva aloite on ikävä osoitus siitä, miten pahimmillaan politiikka muuttuu henkilökohtaisuuksiksi ja asiat eivät pysy asioina. Tämän aloitteen tarkoituksena on ollut puhtaasti julkisesti nöyryyttää kuntalaisten valitsemaa luottamushenkilöä. Lisäksi aloite on näytösluonteinen.

Kunnanvaltuusto ei ole areena, jossa selvitellään henkilökohtaisia kaunoja. Tämä on arvokkaampi paikka ja kuntalaiset ansaitsevat parempaa!

Näin ollen totean, että aloite itsessään on tuomittava, ja kunnanhallituksen vastaus siksi riittämätön.

Arvoisa puheenjohtaja!

Vihreä valtuustoryhmä esittää kunnanhallituksen vastauksen sanamuotoon muutosta. Ehdotan että lisäämme viimeiseksi lauseeksi: myöskään asiattomat valtuustoaloitteet eivät ole osa hyvään hallintoon kuuluvaa toimintatapaa tai kuntalaissakin edellytettyä käyttäytymistä.”

Mainokset

Presidenttiydestä ja yhtenäiskulttuurista

Presidentti on mielenkiintoinen instituutio politiikassa. Monien mielestä presidentin valtaa on rajoitettu liikaa, mutta on myös niitäkin, joille koko presidentti-instituutiosta voitaisiin luopua. Minä kuulun jälkimmäiseen porukkaan. Minä en kaipaa ”maan suurta isää tai äitiä”, enkä tarvitse voimakasta, vahvaa johtajaa.

Suomelle valitaan pian uusi tasavallan presidentti. Presidentinvaalien kiinnostavuus löytyy sen henkilövaaliluonteesta. Meillä on kahdeksan poliitikkoa samalla viivalla ja heidän ajatuksensa, tekemisensä ja lausuntonsa ovat median mikroskoopin alla. Ehdokkaiden määrä on kenen tahansa hallittavissa ja tämä nostaa sekä innostusta että inhoa. Ehkä siksi vaaleihin liittyvä keskustelu korostaa ehdokkaiden henkilökohtaisia piirteitä esimerkiksi tehtyyn politiikkaan ja ideologiaan nähden.

Samalla tavalla kuin muissakin vaaleissa, monille äänestäjille on hämärän peitossa se, mitä he ovat valitsemassa eli mihin presidentti todella voi vaikuttaa ja mihin ei. Sama näkyy tietysti myös edellisten presidenttien työn arvioinnissa ja arvostelussa.

On myös helppo unohtaa että presidentti ei ole päättämässä asioista yksin, vaan hän on osa muuta poliittista rakennelmaa ja eri vahvuisia valtasuhteita. Onneksi presidenttiys on jo sen verran riisuttu vallasta, että ulkopolitiikkaa lukuun ottamatta kyse on varsin seremoniallinen virasta. Silloin ei ole suureksi haitaksi, vaikka keskitymmekin valinnassa politiikan ulkopuolisiin seikkoihin.

Pitäisikö sitten presidentillä olla enemmän valtaa? Varmasti historiassa on ollut vaiheita, jolloin vahva johtajan olemassaolo on ollut hyödyllistä, mutta on myös aikoja, jolloin tämä on aiheuttanut vahinkoa. Se ainakin on varmaa, että nykyiseen avoimeen yhteiskuntaan sekä yksilöä korostavaan maailmaan vahvat johtajat ovat auttamattoman vanhanaikaisia. Ajatuksessa, että Suomi tarvitsisi parlamentarismin yläpuolella toimivan hahmon, kalskahtaa totalitarian marssiaskel.

Oli miten oli, presidentinvaalit ovat NE vaalit, jotka saavat ihmiset uurnille, ja joihin liittyy ehkä kaikkein eniten toiveita ja odotusta.

Tämä aika, jolloin Suomessa on politiikka on palannut politiikkaan ja keskustelu käy jakaantuneempana ja kuumempana kuin aikoihin, monet kaipaavat presidentistä koko kansaa yhdistävää voimaa. Sellaista maan isä- tai äitihahmoa, joka voisi vetää eripuraisia poliittisia leirejä yhteen ja joka voisi toimia koko kansan presidenttinä. Valitettavasti nämä toiveet ovat haaveunta.

Syykin on selvä: yhtenäiskulttuuri – jos sellaista koskaan on aidosti ollutkaan –  on taakse jäänyttä todellisuutta ja menneisyyden maisemaa. Uusia Kekkosia ei enää onneksi ja toivottavasti tule.

Yhtenäiskulttuurin on syrjäyttänyt lukemattomat erilaiset, päällekkäiset, rinnakkaiset, risteytyvät ja erkanevat alakulttuurit ja vähemmistöt ihan jo meidän natiivien kesken. Kun tähän on lisätään vielä kaikki eri maista Suomeen tulleiden mukanaan tuomat tavat elää, on meillä käsissämme fragmentoitunut joukko ihmisiä, jotka sattuvat asuttamaan aluetta, jota Suomeksi kutsutaan.

Toisille tämä kuulostaa ja tuntuu ahdistavalta, ehkä pelottavaltakin. Toiset puolestaan pitävät sitä avoimen yhteiskunnan merkkinä. Me saamme olla juuri sellaisia kuin olemme, jokainen saa itse valita itsensä ja identiteettinsä, jokainen saa identifioida itsensä juuri sellaiseksi kuin haluaa ja osaksi sellaisia viiteryhmiä kuin haluaa. Ja ihminenhän identifioi, myös monilla tasoilla. Se on mielestäni tärkeä huomio.

Minun mielestäni tämä aika tarvitsee kaikkein eniten sitä, että löytäisimme voimaa kunnioittaa erilaisia tapoja määrittää itseään ilman että yrittäisimme määritellä toisten puolesta mikä on oikeaa tai väärää tapaa olla ”suomalainen”, ”mies”, ”nainen”, ”isänmaallinen”, ”uskovainen” tai mitä tahansa muuta. Aika moni meistä tekee juuri tuota toisten puolesta määrittelyä tiedostamatta ja tiedostaen.

Yksi huomio vielä. Vaikka monet meistä kuuluvatkin johonkin enemmistöön, niin useimmat meistä kuuluvat myös johonkin vähemmistöön, esim. maaseudulla asuviin, perussuomalaisiin, vihreisiin, uskonnottomiin, kirkossa käyviin, ruotsinkielisiin, saamenkielisiin, akateemisiin, työttömiin ja vaikka sun mihin. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Tämän vuoksi ”koko kansan presidenttiä” ei mielestäni voi olla eikä edes tarvita.

Presidentti Halosta on viime aikoina arvosteltu siitä, että hän ”pyllistää” osalle kansasta, eikä näin ollen ole koko kansan presidentti. Minusta Halonen on ollut yhtä lailla ”koko kansan presidentti” kuin Niinistö olisi ollut ”työväen presidentti” tai Soini tulisi olemaan ”yhteistyössä minun kanssani”, niin kuin hänen vaalilauseensa näissä vaaleissa lupaa. Kaikki edellä mainitut – ja muidenkin politiikkojen – sloganit tai heidän antamansa lausunnot ja mielikuvat, joissa kootaan koko kansaa yhteen, ovat mahdottomia.

Politiikassa on aina kyse mielikuvien ja todellisuuden ristiriidasta. Kukaan ei voi edustaa kaikkia ja miellyttää kaikkia. Poliitikko, joka pyrkii miellyttämään kaikkia tai edes mahdollisimman montaa, päätyy aina toimimaan väljähtyneesti ja julistamaan mauttomia ja ympäripyöreitä sloganeita. Idealismi olisi monella tapaa rehellisempää, mutta sillä on vaikeaa saavuttaa suurten kansanjoukkojen suosiota, sillä – kuten todettua – elämme tuhansien vähemmistöjen maassa.

Iso osa politiikasta onkin näin ollen mainostoimistovetoista mielikuvien myymistä, sillä mitä muutakaan se mediakyllästetyssä demokratiassa voisi olla? Joskus haluamme mielikuvat ostaa, joskus emme. Näihin ”ostopäätöksiin” vaikuttavat arvomme, toiveemme ja toisinaan aivan irrationaaliset seikat. Ne, jotka toimivat idealistisesti, saavat jäävät pieniksi toimijoiksi ja saavat osalleen suurten pilkkaa, mutta omien kiintymyksen.

Ja molempia tarvitaan, niin idealisteja kuin suurempia kansanjoukkoja houkuttelevia poliittisia liikkeitä. Niillä on politiikassa erilaiset, mutta yhtä lailla tärkeät roolit. Siksi on tärkeää, että kaikissa vaaleissa puolueet asettavat ehdokkaita, vaikka hyvin tiedettäisiin, että kaikki eivät voi tulla valituiksi tai että valituksi tulemiseksi olisi mitään mahdollisuuksia. Demokratian idea on vaihtoehdoissa.

Yhtenäisyys ja yhtenäiskulttuuri ovat onneksi kaksi eri asiaa. Ihmiset voivat tuntea yhtenäisyyttä, vaikka eläisivät hyvinkin erilaisia, toisistaan poikkeavia elämiä hyvinkin erilaisilla elämäntavoilla tai jopa arvomaailmalla. Yhtenäisyyttä ei kukaan ulkopuolinen tai yläpuolella oleva voima tuoda. Ei myöskään presidentti. Yhtenäisyys asuu tai on asumatta meissä jokaisessa.

Yhtenäisyys on seurausta yhteisöllisyydestä. Yhteisöllisyyden ja solidaarisuuden merkitystä on jauhettu ja jauhettu kaikista mahdollisista suunnista ja tuuteista, mutta silti tuntuu, että yhteisöllisyys on menetetty ehkä iäksi.

Onko yhteisöllisyyden menetys yksilöä korostavan yhteiskunnan hinta?  En tiedä, mutten missään tapauksessa kuitenkaan haluaisi mitään ”massojen yhteiskuntaa”, joka korostaisi yhteisöä yksilön ylitse. Tällaisessa on aina Neuvostoliiton, Pohjois-Korean tai Natsi-Saksan kaiku. Toki yhteisöllisyyttä oli enemmän entisaikojen maatalousyhteisöissä, mutta kaupanpäälle tuli vertaiskontrolli, kyttääminen ja juoruilu.

Tarvitsisimme välimuodon yhtenäiskulttuurin ja yksilöllisyyden välille. Auttaisimme lähimmäistämme ja olisimme kiinnostuneita siitä miten hyödyttää yhteisöä, mutta hyväksyisimme erilaiset tavat elää omaa elämää siinä samassa. Ehkä juuri tähän keskitien löytämiseen voitaisiin tarvita arvojohtajaa?

Tästä seuraa kuitenkin kysymyksiä. Kuka ehdokkaista pystyisi tähän? Onko olemassa yhtäkään ihmistä maailmassa, joka tähän pystyisi? Onko mitään voimaa maailmassa tai maailman ulkopuolella, joka tähän pystyisi?

Minä luulen, ettei kukaan presidenttiehdokkaista, ei kukaan ihminen Suomessa eikä maailmassa, ei luonnolliset eikä yliluonnolliset voimat saisi meitä muuttumaan. Ainoat, jotka voivat muuttaa suomalaista yhteiskuntaa solidaarisemmaksi, olemme me kaikki. Omalla toiminnallamme ja asenteillamme. Joka päivä. Eikä siihen presidenttiä tarvita.

Oikeusvaltiosta ja Antti Jokisesta

Tiedotusvälineet ovat uutisoineet tänään musiikkivideo- ja elokuvaohjaaja Antti Jokista rikosepäilystä. Poliisi epäilee miestä raiskauksesta.  Mistä on kyse?

Olen hämmästynyt siitä miten tämä asia on vaiettu hyysärimedian puolelta lähes kuoliaaksi. Vain pikku-uutisia löytyy, jos niitäkään. Jopa aina valpas mediamiliisi James Hirvisaari ja monet aktiiviset keskustelupalstojen vakiokommentoijat ovat olleet epäilyttävän hiljaa tästä iljettävästä rikoksesta. Ovatko punavihervasemmiston darwinistit ja fasistit onnistuneet viimein vaientamaan kansakuntamme parhaat isänmaalliset voimat? Mitä on tapahtumassa? Apua!

Oikeusvaltion periaatteiden mukaan ihminen on syytön, kunnes toisin todistetaan eli todistustaakka on syyttäjällä. Usein näilläkin keskustelupalstoilla on vaadittu muuttamaan tätä käytäntöä siten, että todistustaakka tulisi olla ”syyllisellä” (eli en tarkoituksella käytä oikeaa termiä ”epäilty”). Oma syyttömyys pitää pystyä todistamaan aukottomasti, eikä silti senkään jälkeen ole syytön. Esimerkiksi Lammilla tapahtui juuri tälläinen rikos kesäkuussa 2010.

Toinen oikeusvaltion tunnusmerkki liittyy rikoksiin: teko on rikos, jos se täyttää rikoslaissa mainitut rikoksen tunnusmerkit. Kaikki muu on sallittua. Edelliseen esimerkkiin liittyen onkin vain tasapuolista, että rikoslaissa on ”asioita”, jotka eivät ole rikoksia lainkaan ja joissa ihminen on aina syytön päätti oikeusistuimet sitten mitä tahansa. Näissä ”asioissa” (enkä tietoisesti käytä termiä ”rikos”)  todistustaakka todellakin on syyttäjällä, mutta viaton ja väärin syytetty ihmispolo ei voi koskaan oikeasti olla ”syyllinen” eikä edes ”epäilty”. Esimerkiksi hovioikeudessa on ollut käsittelyssä tälläinen ”asia”.

Jos ensimmäisen esimerkin mukaiset rikokset ovat vastenmielisiä, niin jälkimmäisen esimerkin mukaiset ”asiat” eivät – kröhöm – ole mukavia asioita.

Apropoo. Antti Jokinen on siis raiskaaja, tuli sitten poliisin esitutkinnassa selviämään mitä vain ja tuli  syyttäjä sitten syytteen osalta päättämään mitä vain. Tai ehkei nyt kuitenkaan. Ehkäpä hän onkin syytön?

Antti Jokisen syyttömyys kuulostaa sittenkin mahdolliselta, koska Antti Jokinen ei ole somali.

Sitä minä tässä ihmettelen miksei tämä raiskaustapaus kuohuta juurikaan mieliä. Blogosfäärissä voi kuulla jopa oman näppäimistön naputuksen, sillä niin kovin, kovin hiljaista täällä on, kun ”epäilty” (ei ”syyllinen”) onkin kantaväestöä.

Kysymys kuuluukin: mitä tapahtuisi James Hirvisaaren, Jussi Halla-ahon tai vaikka Jenny Niirasen (tai monen muun) blogeissa, jos kävisi ilmi että Antti Jokinen onkin salaa somali? Kaikki nämä vuodet suomalaisena populaarikulttuurin attašeana mies olisikin piilotellut häpeällistä köyhdyttäjätaustaansa! Voi kauhistus, mikä mekkala!

Lopuksi vielä tärkeä huomio. Oikeasti oikeusvaltion periaatteiden mukaan Antti Jokinen on syytön, kunnes toisin todistetaan. Poliisi suorittaa riippumattoman esitutkinnan, syyttäjä tekee syyttämispäätöksen ja oikeuslaitos tekee lopullisen päätöksen syyttömyydestä tai syyllisyydestä. Todistustaakka on syyttäjällä.

Toivon että Antti Jokinen ei olisi tehnyt rikosta, oli hän sitten somali tai ei. Jos kuitenkin tulee osoitetuksi että mies on syyllinen, saakoon hän siitä ankaran tuomion, oli hän somali tai ei.

Kuinka käyttää iltojaan hyvin…

Viimeisen parin viikon ajan olen käyttänyt välillä luvattomankin paljon aikaa Uuden Suomen blogeissa. Ainakin jos vaimoltani kysytään…

Aiemmin olen tehnyt kaikkeni välttääkseni keskustelupalstoja, sillä jos ne jotain saavat aikaan, niin ahdistusta ja epätoivoa. Nyt kuitenkin olen seuraillut blogistania ja pyrkinyt aistimaan zeitgeistia sekä myös harjoitellut argumentaation jaloa taitoa.

Olen tosiaan kommentoinut jonkin verran blogeja, mutta kahdella itselleni antamalla ohjenuoralla: 1) Kommenttini ovat asiallisia ja sovittelevia sekä 2) argumentaatiossa olen pyrkinyt olemaan looginen ja perusteleva. Kaikki asiattomat heitot olen nieleskellyt ja jättänyt kirjoittamatta, ja asiattomiin kommentteihin olen suhtautunut teflonmaisella otteella.

Ärsyyntymisen tunteen ohittaminen ja keskittyminen asialliseen kommentointiin tekee hyvää. Maailmasta ja ajan hengestä tulee hallittavampi, asioihin tulee peryhdyttyä ja niin – todellakin – taito ja tieto siis kasvaa. Hauskaa puuhaa tämä nyt ei varsinaisesti ole, mutta kovin mielenkiintoista.

On selvää, että väittely onnistuu parhaiten erimielisten kanssa. Niinpä juuri persut ja muut sieltä poliittisen kentän suunnalta ovat olleet kanssani verbaalisella tatamilla. Olen pyrkinyt säilömään itselleni omia parhaimpia kommentteja eri aihepiireistä sillä ajatuksella että niitä voi laajentaa kattavammiksi artikkeleiksi. Niinpä tässä lähiaikoina aloitan sarjan tekstejä, joiden aihepiireissä putkahtelee mm. islam, maahanmuutto, Breivik, hyvinvointivaltio ja julkinen sektori.