Valtuustoaloite

Ristiinan valtuusto kokoontui tänään 1.10. ja kokouksesta ei varsinaisesti jäänyt mitään ihmeempää kerrottavaa jälkipolville. Paitsi tietysti minun tekemäni valtuustoaloite. Se on tässä:

Valtuustoaloite / Valtuustoryhmä Ristiinan vihreät

Kulttuuriperintö arvoiseensa kuntoon

Ensimmäiset jälkensä ihminen on jättänyt näille seuduille jo kivikautena erilaisina kalliomaalauksina, joista Astuvansalmen maalaukset ovat Pohjoismaidenkin mittakaavassa erityisen arvokkaat ja ainutlaatuiset. Astuvansalmen kalliomaalauksille vie hieno luontopolku läpi vaihtelevan maaston ja ohi erilaisten luontokohteiden. Luontopolku hyödyttää niin kuntalaisia, koululaisia kuin matkailijoitakin.

Kreivikunnan syntyvaiheisiin liittyy puolestaan Brahelinnan rauniot. Linnakartano rakennettiin 1600-luvun puolivälissä ja paikka henkii edelleen alueen pitkää ja kunniakasta historiaa.

Ristiinassa on voimakas oma identiteetti ja alueella on vahva kulttuurinen perintö. Siksi onkin sääli miten huonosti Ristiinassa on pidetty huolta omista arvokkaista ”kruununjalokivistä”. Astuvansalmen luontopolku ja sen varrella olevat kyltit ovat päässeet rapistumaan ja monin paikoin kosteikkojen ja purojen ylityskohtien pitkospuut kaipaavat kunnostusta.

Brahelinna puolestaan on pusikoitunut kovaa vauhtia. Rauniot sekä niiden välitön ympäristö kaipaavat raivausta ja muuri osittain myös korjaustoimenpiteitä. Myös opaskyltti on aikansa elänyt.

Vihreiden valtuustoryhmä esittää, että niin Astuvansalmen luontopolun kuin Brahelinnan raunioiden kohdalla ryhdytään tarvittaviin kunnostustöihin pikimmiten. Esitämme myös, että luontopolun opastaulut ja kyltit laitetaan kuntoon sekä lisäksi Brahelinnan opaskyltti päivitetään sekä lisätään opasteksti myös venäjän kielellä.

Ristiinan vihreät esittävät myös, että Astuvansalmen kalliomaalausten ympärille rakennetaan internetsivusto, joka palvelisi niin matkailijoita kuin alueen ja koko Suomen koululaisia ja opiskelijoita.  Kuvien ja tiedon lisäksi, sivuilla olisi hyvä olla opettajille vinkkejä kalliomaalausten hyödyntämisessä opetuksessa.

Ristiinassa 1.10.2012

Valtuustoryhmä Ristiinan vihreät

Mikko Siitonen

 

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s