Valtuuston kokous 18.3.

Hohhoijaa.

Nimittäin olipa niin mitäänsanomaton ja rutiininomainen valtuuston kokous että meinasi unohtaa raportoida koko kokouksesta tänne blogiin. No parempi myöhään kuin pyy pivossa vai miten se olikaan?

Ja olipa muuten elämäni ensimmäinen valtuuston kokous, jossa en käyttänyt yhtään puheenvuoroa. Saavutus kait se on sekin, mutta kertonee jotain kokouksen asialistasta…

Mutta siis.

Jälkipolville ei tosiaan jäänyt juuri mitään kerrottavaa tästä kokouksesta. Kokousta ennen oli valtuustoseminaari, jossa aiheena oli kunnan hankintaosaaminen. Vellu (eli Veli Liikanen, vihr.) käytti keskusteluosassa hyvän puheenvuoron, jonka idea oli että ympäristöarvot ja sosiaaliset kysymykset voisivat olla hyvinkin kilpailutuspisteytyksessä suuremmassa osassa, jos vain poliittista tahtoa riittää.

Oikeastaan ainoat kohokohdat kokouksessa olivat useat aloitteet. Keskustan Pekka Pöyry teki aloitteen lapsirahasta (300 euroa / synnytys), samoin keskustan Jaakko Väänänen teki aloitteen yksityisteihin liittyen, perussuomalaiset puolestaan tekivät ryhmäaloitteen pitkäaikaistyöttömien työllistämisestä, demarileiristä tuli aloite Anttolaan (jota nyt en kyllä edes muista tarkemmin…) liittyen ja kohokohtana tietysti Vellun ensimmäisenä allekirjoittama vihreän valtuustoryhmän aloite. Aloitteen allekirjoitti meidän ryhmämme lisäksi yhdeksän muuta valtuutettua.

—–

Kun kerran Misevin sivulta aloitetta ei löydy, laitan sen tähän perään. Veli sen siis kirjoitti.

 

Mikkelin kaupunginvaltuustolle

Valtuustoaloite / Mikkelin Vihreiden valtuustoryhmä

 

Mikkelin liittyminen pyöräilykuntien verkostoon

 

Mikkelin pyöräilyolosuhteiden parantaminen on noussut esille useasti sekä keskusta-alueen kehittämisestä että keskustan ulkopuolisten pyöräreittien kunnosta keskustellessa. Kaikki tuntuvat kannattavan pyöräilyn edellytysten parantamista.

 

Yksi tärkeimmistä pyöräilyn puolestapuhujista ja asiantuntijaorganisaatioista Suomessa on Pyöräilykuntien verkosto ry, joka on kuntien, viranomaisten, yritysten, järjestöjen ja tutkijoiden yhteistyöverkosto. Verkoston päämääränä on pyöräilyn ja kävelyn merkittävä lisääminen liikennemuotoina ja arkiliikuntana, jotka tuottavat hyvinvointia sekä yksilölle että yhteiskunnalle.

 

Pyöräily on terveyttä ja hyvinvointia lisäävä päästötön liikennemuoto. Helsingin kaupungin alkuvuodesta julkistaman selvityksen mukaan yksi pyöräteihin investoitava euro tuo pääkaupungissa noin 8 euron yhteiskuntataloudelliset hyödyt, moninkertaisesti tavanomaisiin liikennehankkeisiin verrattuna. Pyöräilyn kaksinkertaistaminen tuottaisi  Helsingissä vuosittain 80 miljoonan euron terveyshyödyt.

 

Myös Mikkelissä kevyen liikenteen väylien on todettu olevan erittäin merkityksellisiä paitsi paikasta toiseen liikkumiseen, myös liikuntapaikkoina. Mikkelissä on kiinnitetty erityistä huomiota pyöräilyväylien vaikeaselkoisuuteen ja epäjatkuvuuteen.

 

Sujuvampi ja turvallisempi pyörätieverkosto saisi kuntalaiset tekemään yhä useamman matkan pyörällä autoilun sijasta. Hyvät pyöräilyolosuhteet tekevät kaupungista viihtyisämmän ja vetovoimaisemman mm. opiskelijoiden ja koululaisten näkökulmasta.

 

Pyöräilykuntien verkostoon kuuluminen olisi kustannustehokas tapa saada muiden kaupunkien kokemuksia ja osaamista hyödynnetyksi myös Mikkelissä ja saada uusinta tietoa alalta. Verkoston vuotuinen jäsenmaksu Mikkelin kokoiselle kaupungille on vain noin 1200 euroa. Verkostoon kuuluminen on jo teko sinänsä, joka osoittaa että Mikkeli haluaa kuulua edistyksellisten kaupunkien joukkoon.  

 

Me Mikkelin Vihreiden valtuustoryhmä ja muut allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Mikkelin kaupunki liittyy Pyöräilykuntien verkosto ry:n jäseneksi ja hyödyntää verkostosta saatavaa osaamista mikkeliläisten pyöräilyolosuhteiden parantamiseen.

 

Mikkelissä 18.3.2013

Vihreiden valtuustoryhmä

Veli Liikanen
Rauni Berndt
Mikko Siitonen
Minna Pöntinen
+ 9 muuta valtuutettua

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s