Tämän päivän (2.3.2017) Länkkärissä julkaistiin minun ja Nina Kontulaisen yhteiskirjoitus. Tästä linkistä pääsee kirjoitusta lukemaan:
Tärkeimpiä syitä minulle lähteä hakemaan jatkokautta on juuri lapsiperheiden puolustaminen. Nykyisessä poliittisessa ilmanalassa äänekkäitä lasten ja lapsiperheiden puolustajia tarvitaan tarvitaan entistä kipeämmin. Kirjoituksen alla olevasta kommenttikentästä tämän voi käydä omin silmin toteamassa.
Tein pari viikkoa sitten aiheeseen liittyen videonkin. Käykääpä katsomassa:
Lopuksi laitan mielipidekirjoituksen vielä tähänkin, muistoksi jälkipolville….
Säästöt eriarvoistavat lapsia (LS Lukijoilta 2.3.2017)
Vihreät tekivät valtuustokysymyksen varhaiskasvatuksen säästöistä, koska halusimme tietää miten päivähoito-oikeuden rajaaminen ja ryhmäkokojen suurentaminen ovat vaikuttaneet lapsiin, perheisiin ja henkilöstöön. Taustalla oli se, ettei lapsivaikutuksia oltu kunnolla selvitetty ennen säästöpäätöksiä mutta myös se, että päätösten vaikutuksia tulee seurata.
Kysymykseen saamamme selvitys hämmästyttää: lapsiryhmissä lisääntynyt vaihtuvuus on ihmeellisesti tulkittu positiiviseksi asiaksi, mutta henkilöstön kuormittunut työnkuva ja huoli kasvaneesta kiireestä, melusta ja tilojen ahtaudesta ohitetaan sivulauseella. Painoarvo laitetaan huoltajille osoitetun kyselyn vastauksille, vaikka siihen vastasi vain yhdeksän huoltajaa niistä noin 400 lapsen huoltajasta, joihin säästötoimenpiteet ovat vaikuttaneet. Myös aiheeseen liittyvä tutkimustieto ja asiantuntijoiden lausunnot on sivuutettu.
Keskustelun ulkopuolelle on uhannut jäädä myös se, miten säästöt ovat asettaneet lapsia eriarvoiseen asemaan: päivähoito-oikeutta on rajattu vain osalta lapsista eivätkä kaikkien ryhmien ryhmäkoot ole kasvaneet. Lapsiryhmän koon kasvaessa ja vaihtuvuuden lisääntyessä lisääntyvät myös sosiaalisten kontaktien määrä ja melutaso nousee, ryhmäytyminen, kaveri- ja kiintymissuhteiden rakentaminen vaikeutuvat ja hoitopäivästä tulee stressaavampi.
Varhaiskasvatuksella on merkittävä rooli tulevan koulutaipaleen onnistumisella ja syrjäytymisen ehkäisyssä.
Jokaisella lapsella pitäisi olla oikeus tulla nähdyksi ja kuulluksi, saada yksilöllistä huomioimista, sylin turvaa ja oppia omista lähtökohdistaan. Näiden vaarantumisella voi olla pitkäkestoisia vaikutuksia, sillä tutkimusten mukaan varhaiskasvatuksella on merkittävä rooli tulevan koulutaipaleen onnistumisella ja syrjäytymisen ehkäisyssä.
Päättäjä on siis paljon vartijana. Siksi hymistely ei hymyilytä eikä pelkkä europuhe riitä. Ei eteenkään silloin kun kyse on alle kouluikäisistä lapsista. Vihreiden kuntavaalitavoitteena on ryhmäkokojen ja subjektiivisen päivähoito-oikeuden palauttaminen entiselleen.
Nina Kontulainen
Mikkelin lastentarhanopettajat ry puheenjohtaja, kuntavaaliehdokas (vihr., sit.)
Mikko Siitonen
kaupunginvaltuutettu, kuntavaaliehdokas (vihr.)
Mikkeli