Maailman turvallisinta ydinvoimaa?

Tokiossa vesijohtovesi on vaarallista pienille lapsille ja pullovesi loppuu. Suomessa Olkiluoto-3:sta rakennetaan ja  se tulee olemaan maailman turvallisin ydinvoimala. Näin lausui meille pääministeri Mari Kiviniemi. Se on hienoa kuulla, varsinkin kun ottaa huomioon brittien epäilyt asiasta…

Tosiaan pääministeri Kiviniemi sanoi MTV3:n uutisessa 14.3. rakenteilla olevasta Olkiluoto-3:sta näin:

Suomen rakenteilla olevassa, ja kahdessa luvan saaneessa hankkeessa on kaikkein kehittynein teknologia, kaikkein korkeimmat turvallisuusmääräykset ja siinä mielessä Suomi on hyvässä asemassa.

Taloussanomat  uutisoi puolestaan seuraavaa marraskuussa 2009:

Britannian ydinturvallisuusviranomaiset eivät suosittele ranskalaisen Arevan Olkiluoto-reaktorimallia maan uusiin ydinvoimaloihin. Reaktorin turvajärjestelmissä on brittien mielestä aivan liikaa vaarallisia puutteita.

No mutta, johan tuli huojentunut olo pääministerin kommentista. Vihreiden Oras Tynkkynen kirjoitti blogissaan 13.3.2011 asiasta osuvasti:

Riski voidaan määrittää tapahtuman todennäköisyyden ja vaikutuksen tuloksi. Mitä todennäköisempi jokin tapahtuma siis on ja mitä suurempia sen ennakoidut haitat, sitä suurempi on riski.

Ydinvoimateollisuus muistuttaa usein siitä, että laajamittaisen onnettomuuden todennäköisyys ydinvoiman normaalikäytössä on Suomen kaltaisissa maissa häviävän pieni. Toteutuessaan ydinonnettomuuden vaikutukset voivat kuitenkin olla suuria, jopa katastrofaalisia. Hyvin pieni todennäköisyys mutta mittavat haitat merkitsevät yhdessä kohtuullisen suurta riskiä.

Eli laskukaavana siis:

Riski = todennäköisyys x vaikutus

—-

Seuraava eduskunta päättää Fortumin ydinvoimaluvasta, joka tällä hallituskaudella jäi yhtiöltä saamatta. Laitetaanpa lopuksi vielä muistutus siitä, millaisia tuloksia edellä mainitusta laskukaavasta lisäydinvoimalle Etelä-Savon istuvat kansanedustajat saivat…

Järvinen

Heli

Vihreä liitto

Etelä-Savon vaalipiiri

EI

Komi

Katri

Suomen Keskusta

Etelä-Savon vaalipiiri

EI

Leppä

Jari

Suomen Keskusta

Etelä-Savon vaalipiiri

JAA

Nepponen

Olli

Kansallinen Kokoomus

Etelä-Savon vaalipiiri

JAA

Toivakka

Lenita

Kansallinen Kokoomus

Etelä-Savon vaalipiiri

JAA

Viitamies

Pauliina

Suomen Sosialidemokraattinen Puolue

Etelä-Savon vaalipiiri

JAA

—-

Koitin etsiä istuvien kansanedustajien ajatuksia ydinvoiman lisärakentamisen puolesta. Vaikeaa oli. Monet kansanedustajat vaivautuvat avaamaan ajatuksiaan kansalaisille vain vaalien alla. Yksi kuitenkin löytyi.

Kansanedustaja Pauliina Viitamies on ahkera bloggaaja, ja se on hieno asia. Blogissaan hän kirjoittaa ydinvoimasta 23.4.2010 näin:

… Kannatan yhden lisävoimalan rakentamista. Perusteluina olen kertonut tarpeen päästä omavaraiseen ja turvalliseen energiantuotantoon eli eroon venäläisestä sähköntuotannosta. Toisena syynä olen pitänyt teollisuuden tuotantomahdollisuuksien parantamista ja sitä edellyttää kohtuuhintaisen ja vakaan energian tuottaminen…

Siinäpä sitä. Viitamiehen mukaan ydinvoima on riskitöntä, jos se ei ole venäläistä. Hyvä hyvä.

Lisäksi samaisessa kirjoituksessa Viitamies kertoo suhtautumisestaan ydinvoiman lisärakentamiseen seuraavasti:

Osa meistä suhtautuu asiaan varsin rationaalisesti ja vailla tunnetta. Oma nuoruuden kiihkomielinen ydinvoiman vastaisuuteni on kääntynyt edellä kerrotuista järkisyistä maltillisen lisärakentamisen kannalle, keski-ikäistymistäkö tämäkin…?

Tässä taitaa kulminoitua koko sosiaalidemokraattisen aatteen ja puolueen ongelma: idealismia on liian vähän jäljellä, ja tilan on vallannut keski-ikäinen rationaalisuus ja tunteettomuus.

Joka tapauksessa, monet eivät ole olleet Fukushiman jälkeen aivan yhtä vakuutuneita ydinvoiman hyvyydestä. Tässä Kansan Uutisten uutinen 15.3. järjestetystä kynttilämielenosoituksesta eduskuntatalolla. Yli 2000 ihmistä oli paikalla vastustamassa ydinvoimaa.

Vanhempainvapaat tasa-arvoisiksi

Tänään 22.3.2011 Länsi-Savossa julkaistiin oheinen mielipidekirjoitus. Sama kirjoitus julkaistiin Helsingin Sanomissa 15.3. ja Ristiinalaisessa 17.3.

Sosiaali- ja terveysministeriön Vanhempainvapaatyöryhmä antoi 10.3.kolme vaihtoehtoista esitystä vanhempainvapaiden kehittämiseksi. Niiden perusperiaate on ilahduttava: lapsen aikaa kotihoidossa
halutaan pidentää, ja vanhempien osallistumista lapsen hoitamiseen tasata isien ja äitien kesken. Mikä tahansa esitetyistä malleista olisi parannus nykyiseen nähden.

Parhaiten tasa-arvoa edistäisi 6+6+6-malli (työryhmän malli C), jossa kolmesta vapaajaksosta yksi olisi isän, yksi äidin ja yksi yhteisesti käytettävissä. Ministeri Rehula ei kannata tätä mallia, koska haluaa säilyttää suuremman valinnanvapauden. Mikäli vanhempainvapaiden uudelleen järjestämisellä halutaan korjata nykyinen vinoutuma tasa-arvossa, on kuitenkin välttämätöntä korvamerkitä isälle ja äidille saman pituiset vapaajaksot. Mikään pakko niitä ei ole kummankaan vanhemman käyttää, ja näiden lisäksi mallissa toki on myös yhteisesti sovittava puolen vuoden jakso.

Kustannukset on laskettu kullekin mallille erikseen. Lapsen hoito kodin ulkopuolella ei kuitenkaan sekään ole ilmaista. Vanhempainvapaiden pidentäminen ja tasa-arvoisempi jakautuminen huoltajien kesken ei pidemmällä aikavälillä katsottuna ole kuluerä. Parhaimmillaan se johtaa yhteiskuntaan, jossa lapset saavat elämälleen entistä paremman ja turvallisemman alun, isät voivat rakentaa tiiviimmän suhteen lapseensa eikä nuoria naisia enää syrjitä työmarkkinoilla. Säästöjä syntyy muun muassa toimeentulotuessa, työllistämismäärärahoissa, päivähoidon kuluissa ja lastensuojelussa.

Erikseen mietittäväksi jäävät vielä uusperheet, yksinhuoltajat ja sateenkaariperheet. Parhaassa mallissa, jossa vanhempainvapaa on jaettu kolmeen osaan, toiselle huoltajalle korvamerkitty osa voisi
erityistapauksissa olla myös jonkun muun kuin vanhemman käytettävissä.

Mikko Siitonen
Eduskuntavaaliehdokas (vihr.) ja puolivuotiaan lapsen isä

Ristiina

Jos pidit kirjoituksesta voit tukea myös kampanjaani kätevästi oheisesta lahjoituslinkistä:

Vielä toisesta kotimaisesta

Raimo Jenu kirjoitti 26.2.2011 Länsi-Savoon otsikolla ”Kielipolitiikka on meidän asiamme”. Kirjoitus on vastine aiempaan kirjoitukseeni, joka julkaistiin samaisessa lehdessä 21.2.2011.

Raimo Jenu on allekirjoittanut tekstinsä ”opetusalan ansiokkaana asiantuntijana”. Hän varmaankin on sitä. Vuosien varrella minua on kuitenkin alkanut yhä enemmän ja enemmän alkanut ihmetyttää Jenun ymmärtämättömyys tiettyjä koulumaailman lainalaisuuksia kohtaan. Erityisen suurta hämmästystä ja hämmennystä herättää hänen selkeä vastenmielisyys niin opettajia kuin ammattiyhdistystoimintaa kohtaan. Tämä on käynyt ilmi monissa yhteyksissä, mutta erityisesti niinä vaikeina aikoina, kun Mikkeli lomautti henkilöstöään ja opettajansa siinä samassa. Ajatteleeko hän todella opettajakunnasta ja heidän oikeudestaan järjestäytyä  näin negatiivisesti?

On syytä selkiyttää muutamaa epäselväksi jäänyttä asiaa.

Aloitetaan yksinkertaisimmasta: Jenun retoriikassa OAJ, eli opettajien ammattijärjestö, menee iloisesti sekaisin Moay:n, eli Mikkelin opettajien ammattiyhdistyksen kanssa. OAJ ei sanele meidän, eli Moay:n  kantoja. Kykenemme aivan itsenäisesti näkemään Mikkelin koulumaailmaa ja kommentoimaan sitä.

Toiseksi: ammattiyhdistyksen tehtävänä on ajaa jäsentensä etua. Se siis on luonteeltaan edunvalvontajärjestö ja toimii sen mukaisesti. On äärimmäisen naivia ajatella, että työntekijän edunvalvonnan voisi jättää vain työnantajan vastuulle. Kyllähän tämä lienee Jenullekin selvää.

Kolmanneksi: opettajien ammattiyhdistyksen rooliksi on jäänyt usein myös oppilaiden edunvalvonta. On tosiasia, jonka jokainen opetusalan ansiokas asiantuntija tietää, että koulussa oppilaat ja opettaja kulkevat käsi kädessä. Se mikä huonontaa oppilaan arkea, huonontaa myös opettajan arkea. Pelkästään oppilaaseen tai opettajaan kohdistuvaa poliittista toimenpidettä on mahdotonta tehdä.

Neljänneksi: jos ammattiyhdistys, joka siis virallisesti edustaa henkilöstöä, huomaa päätöksentekijöiden valmistelevan henkilöstön ja oppilaiden kannalta vahingollista päätöstä, on vain vastuullista ottaa asiaan kantaa. Ei kai voida ajatella, että tämän kaltaiset asiat täytyisi jättää yksittäisen työntekijän kannettavaksi? Ja toisaalta, hyvät työntekijät eivät ole myhäilevää muovailuvahaa, vaan kriittisesti ajattelevia ja asiat ääneen sanovia ammattilaisia.

Viidenneksi: ammattiyhdistyksen tehtävänä ei ole laittaa ”kapuloita rattaisiin” aina kun pitää jotakin päättää. Ongelmana Mikkelissä on se, että aloite uudistuksiin lähtee kovin harvoin poliitikoilta, vaan virkamiesjohdosta. Toinen merkittävä seikka on, että henkilöstö ohitetaan asioiden valmistelussa toistuvasti ja henkilöstöä jopa ylenkatsotaan ja halveksutaan. Onko ihme, että henkilöstö ei oikein osaa olla sitoutunut näihin heidän yli käveltyihin päätöksiin? Tähän kaikkeen kyllästyneenä kielikordinaattori Jenni Heikkinen jätti eroilmoituksensa lautakunnan päätöksen jälkeen. Jälleen kerran kieltenopettajien työ oli mitätöity.

Kielikysymyksessä Jenun tiedot tuntuvat puutteellisilta. Jos kielenopetusta haluttaisiin kehittää, miksi henkilöstöä ei kutsuta mukaan kehittämään? Mikkelissä on toiminut kielitivoli-hanke, johon monet kielenopettajat ovat olleet äärettömän sitoutuneita. Kielitivolin tarkoituksena on ollut juuri kielenopetuksen kehittäminen. Tämän hankkeen yli on kävelty kerta toisensa jälkeen ja juuri korkeat aloitusryhmäkoot ovat ehkäisseet venäjän ryhmien syntymisen. Moay puuttui juuri tähän: kokeilun perusteet eivät pidä. Venäjää valittaisiin, jos aloitusryhmäkoko olisi alhaisempi.

Jenu ei tunnu myöskään ymmärtävän mahdollisen kokeiluluvan tuomia vaikutuksia muille vieraille kielille (valintamäärät todennäköisesti pienenevät) tai B1-ryhmien aloitusryhmäkokoihin liittyviä ongelmia (liian alhaisella ryhmäkoolla syödään muuta muutenkin liian niukkaa tuntikehystä, tai jos ryhmiä ei synnytetä, poljetaan selkeästi oppilaan oikeuksia).

Kaikkein suurin ymmärtämättömyys Jenulla liittyy korkeakoulujen tutkintovaatimuksiin, nk. virkamiesruotsiin. Tästä en viitsi edes aloittaa. Sen totean, että venäjää haluttaisiin edistää, se voitaisiin tehdä helposti panostamalla A2 ja B2 -valintoihin, ilman että oppilaat törmäävät esteisiin jatko-opinnoissaan, tai aiheutuisia (perustus)laillisia ongelmia.

Jenu kirjoittaa mielipiteensä lopussa:

On pidettävä parempaa huolta aiemmin päätettyjen suunnitelmien toteutumisesta. On turvattava nykyajan vaatimusten mukaiset resurssit kouluille sekä tuettava koulujen ja opettajien pitkäjänteistä ja pyyteetöntä työtä.

Kuuluisikohan tämä teksti johonkin muuhun yhteyteen?

Juuri tämä kertoo, miten kaukana Jenu itse asiassa onkaan (ainakin asenteeltaan) koulujen arjesta. Minäpä suomennan.

Kielitivoli ja Mikkelin kaupungin kieliohjelma on ”aiemmin päätetty suunnitelma”. Opetuslautakunta vesitti nämä nostamalla valinnaiskielien aloitusryhmäkokoa.

”Opettajien pyytetön ja pitkäjänteinen työ” tarkoittaa kielitivolin lisäksi myös sitä jokapäiväistä työtä innostaa lapsia opiskelemaan kieliä ja joka keväistä kielivalintojen puolesta tehtävää markkinointirumbaa, joka syö sekä aikaa että voimia. Kieltenopettajat, erityisesti valinnaiskielten opettajat, käyvät elonjäämistaistelua joka kevät.

”Nykyajan vaatimusten mukaisilla resursseilla” tarkoitetaan, hyvä opetusalan ansiokas asiantuntija, nykyajan vaatimusten mukaisia resursseja, jotka kieltenopetuksen kehittämiseltä on evätty.

Kirjoitukseni viimeinen kappale ei todellakaan kuulunut mihinkään muuhun yhteyteen.

Lopuksi täytyy vielä kommentoida erästä Jenun näkemystä. Jenu kirjoittaa:

Mikkelin seudulla käydään keskustelua siitä, pitäisikö peruskoulussa ja lukiossa venäjän kielen opiskeluun luoda paremmat edellytykset mitä tähän mennessä. Mielestäni hanke on kannatettava ja tulevaisuuden tarpeita ennakoiva. …

… Jos näin ei olisi, saisimme odottaa tuomiopäivään asti esimerkiksi sitä, että Helsingissä pohdiskeltaisiin sitä, miten itäsuomalaisten nuorten kieliosaamista voitaisiin monipuolistaa vaikkapa venäläisturistien palvelemiseksi heidän omalla äidinkielellään.

Se, mikä minua koko kokeiluhankkeessa kaikkein eniten häiritsee henkilökohtaisella tasolla (ei siis ammattiyhdistyksen puheenjohtajana) ja opetusalan (ei kovinkaan ansioituneena) asiantuntijana kaikuu myös Jenun tekstissä:  ”venäläisturistien palvelemiseksi”. Kyse on elinkeinoelämän tahdosta. Ja mitä pyritään saavuttamaan: venäjää hieman osaavia nuoria, jotka minimipalkalla (lue: halpatyövoimana) myyvät jäätelöä kojussa turisteille, ja osaavat tervehtiä, kiittää, ja hieman palvellakin venäjäksi. Minusta me emme saa ajatella nuoriamme ensisijaisesti tästä lähtökohdasta.

Hieno, hienompi, hienoin päätös – sivistyslautakunta 23.2.2011

Ristiinan sivistyslauta kokoontui eilen toisen kerran kuluvan vuoden puolella. Asialistalla olivat lukiolaisten koululaiskuljetukset sekä periaatteellinen keskustelu opetustoimen kehysmäärärahan jakamisesta tulevina vuosina oppilasmäärien laskiessa. Otetaan skuuppi heti alkuun: sivistyslautakunta linjasi että seuraavaan viiteen vuoteen tuntikehystä ei leikata vaikka oppilasmäärät laskevatkin.

Lukiolaisten koulukuljetuspykälä osoittautui yllättävänkin vaikeaksi ja keskustelu kesti melkein kaksi tuntia. Lukiolaisten kuljetuksethan eivät ole lakisääteisiä ja rahaa on niukalti, mutta toisaalta pienen lukiomme oppilaista halutaan pitää kiinni ja mahdollistaa mahdollisimman järkevät kulkuyhteydet. Lukion rehtori Matti Hämäläinen oli paikalla kyseisen pykälän aikana ja hänen esityksensä oli: kun kyydityksiä perusopetukseen  kilpailutetaan, ne mitoitetaan siten, että myös lukiolaiset mahtuisivat kyytiin. Tämähän olisi järkevyyden lisäksi myös ympäristön kannalta kestävää. Lukiolaiset maksaisivat itse omavastuuosuuden matkoista. Ongelma vain oli se, että näin syntyviä lisäkustannuksia kunnalle oli mahdotonta arvioida. Toinen iso ongelma oli, mistä todennäköiset lisäkustannukset katettaisiin. Tätä me sitten puimme melkein kaksi tuntia.

Meillä kaikilla oli yhteinen halu helpottaa kuljetuksia, mutta sen määritteleminen millä ehdoilla asia toteutetaan, aiheutti vaikeuden. Minun lautakunta-aikanani kirjaston aukioloaikoja on lyhennetty, kansalaisopiston tuntimäärää on pienennetty, perusopetus on sinnitellyt juuri ja juuri samoilla resursseilla, mutta lukioon on panostettu. Minun näkemykseni oli: asia on kannatettava mutta se ei saa aiheuttaa lisäkustannuksia muulle sivistystoimelle. Lopulta päätöksemme meni juuri tämän mukaisesti. Linja-autoreittejä ei laajenneta lukiolaisten takia, mutta kilpailutus tehdään suuremmalle oppilasmäärälle. Lukio laskuttaa sekä oppilaita että Kelaa ja mahdolliset kattamattomat kustannukset otetaan lukion budjetista.  Näin muut sivistystoimen alaiset toiminnot eivät siis kärsi halustamme tukea ristiinalaisten nuorten mahdollisuuksia käydä omaa lukiota.

Toinen asiamme koski siis sivistystoimen resursoinnin periaatteita tilanteessa, jossa oppilasmäärät laskevat ja resurssit tiukkenevat (tämä niin kutsuttu kestävyysvaje).  Käytin heti esittelijän (sivitysjohtaja Vidman) jälkeen puheenvuoron, jossaaluksi luettelin tulevaisuudessa huomioitavia asioita eli Pelloksen koulun tarpeen harkitsemista, tulevaa yhtenäskoulua, ikäluokkien hankalaa kokoa sekä koko ajan haastavampaa oppilasainesta, esim. erityisopetuksen tarpeen näkökulmasta. Tämän jälkeen esitin näkemykseni edellisiin perustaen: resursseista on pidettävä kiinni ja oppilasmäärien lasku ei saa suoraan vaikuttaa perusopetuksen kehykseen vaan oppilasmäärän vähenemisen tulee vaikuttaa ryhmäkokoon alentavasti.  Alhainen ryhmäkoko on ymmärrettävä sekä ongelmia ennaltaehkäisevänä mallina että panostuksena erityistä tukea vaativiin oppilaisiin, sillä pienestä ryhmästä on mahdollisuus hyötyä kaikilla oppitunneilla, ei vain erityisopettajan vetämillä pienryhmätunneilla jossain tietyissä, rajatuissa oppiaineissa. Näkemykseni sai onneksi kannatusta ja lautakunta päätti hienosti, että seuraavan viiden vuoden ajan taloussuunnittelun lähtökohtana on se, ettei laskevat oppilasmäärät  vaikuta kehykseen!

Tästä voi olla ylpeä, ja vain toivoa että muuallakin otettaisiin mallia Ristiinan halusta turvata laadukas perusopetus sekä panostaa lapsiin ja nuoriin,  vaikka resurssit ovatkin rajatut.