Haastatteluita ja kokouksia

Muutaman asia torstai-illan ratoksi.

Valtuustoaloite A2-kieleen liittyen on saanut hyvin huomiota mediassa. Tänään Ristiinalaisessa oli hyvä juttu asiasta ja mitä ilmeisemmin ensi maanantain Länkkärissä asiasta on tulossa juttu. Tässä Ristiinalaisen juttu, niidenkin luettavaksi joiden postilaatikkoon kyseinen aviisi ei kolahda:

2013-02-21 23.40.53

 

Mutta hyvä että asia keskusteluttaa, sillä asia on todella tärkeä ja kuntalaispalautettakin on tullut niin keskustelupalstoilla ja sähköpostiin. Kiitos kannustuksesta!

Keskiviikkona oli Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunnan kokous. Tammikuun kokouksessa en ollutkaan vaan Aino Pohjanvirta oli tuuraamassa ja nyt siis ensimmäistä kertaa oli katsastelemassa meininkiä. Kokous oli kovin rutiininomainen eikä kestänytkään kuin 35 minuuttia. Mitään mainittavaa ei kyllä jäänyt jälkipolville kerrottavaksi.

Jännittävää on nähdä, millaiseksi lautakunnan työskentely tulevina vuosina muodostuu. Ainakin osaava puheenjohtaja meillä on eli Marianne Huoponen demareista.

Mainitsenpa tässä vielä sen, että olen mukana Kylä koulussa -hankkeen seurantaryhmässä Löytö-Vitsiälä -alueen edustajana. Seurantaryhmä on kokoontunut kerran ja seuraava tapaaminen on ensi syksynä.

Hankkeessa kehitetään ja toteutetaan uudenlaista koulukylä-/kylätaloa, joka toimii monipuolisena palvelu-, oppimis- ja toimintakeskuksena. Keskuksen on tarkoitus koota lähialueensa asukkaita vauvasta vaariin, yrityksiä, kesäasukkaita ja muita yhteisöjä aktiiviseen toimintaan ja se mahdollistaa myös palvelutuotannon – esimerkiksi erilaisten hyvinvointipalveluiden tuotannon, lähi- ja luomuruoan myynnin jne.

Kävimme myös tutustumassa oman kylän porukalla Ihastjärven kouluun ja kuuntelemassa koulun rehtoria Jaana Strandmania. Siellä suunnalla hankerahoitusta on riittänyt kaikenlaiseen pöhinään ja varmasti jotain on meidänkin kylälle sovellettavissa mutta totuuden nimissä täytyy sanoa, että kyllä Vitsiälän ja Ihastjärven toimintaympäristö ja olosuhteet ovat kuin eri planeetoilta. Kovin Ihastjärven ehdoilla ja Ihastjärveä varten tätä hanketta tunnutaan vievän eteenpäin ja mielenkiintoista onkin nähdä, miten hanketyöntekijöillä riittää aikaa tai ideoita jaettavaksi myös Vitsiälään.

Yritän kuitenkin suhtautua varovaisen positiivisesti hankkeeseen.

Advertisement

Vaalirahoituksesta

Minä olen jättänyt ilmoituksen vaalirahoituksestani. Tein sen jo ennen ennakkoäänestyksen alkamista, sillä minulle on tärkeää olla mahdollisimman avoin ulospäin omasta toiminnastani. Samalla tavalla olen julkistanut kaikki sidonnaisuuteni avoimesti. Jokaisessa mainoksessani niin lehdissä kuin käteen jaettavissa lehtisissäni lukee mainoksen maksaja.

Minua on mietityttänyt näissä vaaleissa kovasti miten vähän vaalirahakohusta on opittu ja miten vähän vaalirahoitusta koskevan lainsäädännön henkeä noudatetaan. Vain harva Mikkelin lähes 370 ehdokkaasta on ilmoittanut avoimesti vaalirahoituksensa. Laki tietysti vaatii ilmoituksen tekemistä vasta vaalien jälkeen mutta ”kuluttajansuojan” kannalta olisi turvallisempaa tietää rahoituksesta jo etukäteen. Tilanne 22.10. (kun vaaleihin on jäljellä kuusi päivää): vaalirahoituksensa oli ilmoittanut 8 demaria, 5 kokoomuslaista, 4 keskustalaista eikä yhtään perussuomalaista. Lisäksi todella monesta lehtimainoksesta puuttuu mainoksen maksajan nimi.

Otetaanpa pieni otanta eilisen 21.10. ja tämän päivän 22.10. Länkkäreistä.  Vaalimainoksista maksajan nimi puuttui Mali Soiniselta (kok.), Markku Kakriaiselta (kesk.), Sara Tiaisen (kok.) kahdesta mainoksesta, Jaana Kervisen (kok.) kahdesta mainoksesta, Pauliina Viitamieheltä (sd.), Arto Seppälältä (sd.), Hannu Kortelaiselta (kok.), Antti Suhoselta (kok.), Hannu Sutiselta (sd.), Jyrki Manniselta (kok.), Olli Nepposelta (kok.), Juha Paanilalta (kok.), Olli Miettiseltä (kok.) sekä Pekka Pöyryltä (kesk.).

Lista on tyrmäävä.

Kokoomuspuolueella näyttäisi olevan eniten rahaa käytössään, ainakin jos lehti-ilmoittelun määrää tarkastalee. Kokoomuksen kohdalla en jotenkin ole kuitenkaan yllättynyt siitä, että kortit eivät ole avoimet. Minun (vajaavaisen) näkemykseni mukaan Kokoomus ei ole profiloitunut avoimuutta erityisesti edistävänä puolueena. Hyvin näyttävää Ison Rahan  kampanjaa käyvä Jyrki Koivikko on toki ilmoittanut oman rahoituksensa ja saanut siitä irvailuja Länsi-Savossa. Arvostan Koivikon avoimuutta ja todella toivon että kampanjan aikaiset puheet ja joka suuntaan lentäneet kosiskelut ja lupaukset realisoituisivat yhteistyökykyiseksi, kaikkia poliittisia toimijoita arvostavaksi toiminnaksi ensi valtuustokaudella.

Keskustaehdokkaiden vähäinen innostus avoimuuteen hämää minua. Ja paljon. Tämä erityisesti siksi, että juuri Kepuhan tahrasi itsensä vaalirahakohussa kaikkein pahiten. Mitään ei kuitenkaan ole haluttu oppia. Jos olisin Kepussa johtoasemassa, olisin varmasti vaatinut oman puolueeni ehdokkaiden näyttävän toiminnallaan, että kaikki on puolueessa muuttunut ja nyt pelataan avoimin ja rehdein kortein. Uskon, ettei mitään vilunkipeliä tällä kertaa rahoituksessa ole, mutta kun historian syntien painolasti kuitenkin on erityisesti Keskustapuolueen päällä, niin nyt väkisinkin voi jäädä mielikuva että hihasta vedellään taas jokereita.

Kaikkein epämiellyttävintä on perussuomalaisten sumuverho. Puolue on ratsastanut herravihalla ja halunnut muuttaa ”vanhojen puolueiden” tapaa toimia politiikan kentällä. Perussuomalainen muutosvoima kuitenkin näyttää vievän avoimuutta aivan väärään suuntaan. Perussuomalaisissa minua on aina hämmentänyt puheiden ja tekojen ristiriita, josta tämäkin on taas hyvä esimerkki. Toinen esimerkki lienee se, miten huutaminen puoluetuista on vaimentunut sen jälkeen kun perussuomalaiset pääsivät itse käsiksi isoihin rahoihin. Hyvin tuntuu raha kelpaavan. Niin se vaan mieli muuttuu ja takki kääntyy…

Lasten ja perheiden puolesta

Otsikko Ylen nettisivuilta: ”Vaalikone paljastaa: Ehdokkaat antaisivat rahaa mieluummin vanhuksille kuin kouluille – Ikä vaikuttaa ehdokkaiden rahanjakohaluihin: mitä vanhempi ehdokas on, sitä vahvemmin rahaa halutaan laittaa vanhusten hoitoon.”

Tosiaan, vaalikoneissa on laitettu lapset ja vanhukset vastakkain: järjestetäänkö palvelut vanhuksille vai lapsille. Asiahan ei todellisuudessa ole tietenkään noin mustavalkoinen, mutta antaa tämä kuitenkin suuntaa arvoista, häivähdyksen niin kutsutusta ”sukupolvipolitiikasta” sekä kenties populismista tai vaalien alusajan laskelmoinnista. Vanhukset äänestävät, lapset eivät…

Se, mitä seuraavaksi kirjoitan, EI tarkoita sitä, että haluaisin vanhuksillemme huonompaa hoitoa tai ettenkö arvostaisi edellisten sukupolvien työtä.

Uudella Mikkelillä on edessä taloudellisesti tiukat ajat. Investoinneissa tulee keskittyä ennen kaikkea korjausvelan kasvun katkaisuun. Monitoimihallien kaltaiset ylellisyydet ovat toissijaisia tilanteessa, jossa lapsia pidetään päivittäin epäterveellisissä rakennuksissa.

On olemassa uhka, että nykyistä palvelutasoa on alettava karsimaan. Ensisijaisesti kaupungin pitäisi nostaa veroja, jos palvelutasoa ei muuten saada rahoitettua. Myös rakenteelliset uudistukset voivat olla välttämättömiä. Vasta viimeisenä listalla on palveluiden leikkaaminen.

Olen sitä mieltä, että menoja leikatessa juustohöylä on huono ja jopa pelkurimainen ratkaisu. On uskallettava priorisoida. Mitä sitten MINÄ priorisoisin?

Minä puolustustaisin ennaltaehkäiseviä palveluita, lapsiperheiden palveluita, neuvoloita, päivähoitoa ja koulua. Haluan että myös tulevaisuudessa kouluilla on riittävät resurssit tehdä laaadukasta tulevaisuutta ja taata Mikkelin lapsille tasavertaiset mahdollisuudet muuhun Suomeen nähden. Meidän tulee panostaa alhaisiin ryhmäkokoihin ja oppilaiden psyko-sosiaalisten palveluiden järkevään mitoitukseen. Meidän tulee saada perheiden kotipalvelu toimimaan ja lastensuojelulle riittävät resurssit. Lisäksi nuorisotyössä ja päihdetyössä tulee olla paukkuja saada vaikutuksia aikaan. Päivähoidossa on oltava perheiden tarpeiden mukaan joustavia vaihtoehtoja eli tarvitaan päiväkotien lisäksi perhepäivähoitajia sekä muutamia ryhmiksiäkin. Jonot eivät hoitopaikkaan saa olla pitkät. Päivähoitomaksut sekä koulujen kerhomaksut on pysyttävä kohtuullisina. Pelkkä välittäminen ei riitä syrjäytymisen estämisessä.

Lasten ja lapsiperheiden palvelut ja hyvinvointi ovat kohtalonkysymyksiä myös kaupungin vetovoimaisuuden kannalta. Pelkät kauppakeskukset eivät tuo vetovoimaa muuttoliikkeenä alueelle. Tavitaan kulttuuria ja toimivia palveluita, erityisesti lapsiperheille.

Olen samaa mieltä kuin varmaankin kaikki muutkin, että vanhukset ansaitsevat arvokkaan vanhuuden. Uskon vahvasti siihen, että palveluiden tulee ottaa yksilö huomioon ja pyrkiä vähentämään raskasta ja kallista laitoshoitoa. Jokaisella vanhuksella on kuitenkin oma henkilökohtainen tilanteensa ja tarpeensa. On olemassa vanhuksia, jotka toiminnallisesti pärjäävät hyvinkin kotona, mutta kärsivät yksinäisyydestä. Mikä olisi heidän kohdallaan paras ratkaisu? Miten saisimme tuettua omaishoitajia paremmin? Kunka kehittää kotipalveluita?

Näistä teemoista puhuvat monet ja samalla unohtuvat lapset ja lapsiperheet. Koska lapset eivät voi äänestää, on ensiarvoisen tärkeää että lasten vanhemmat käyttävät äänensä. Ei vanhuksia vastaan mutta lastemme puolesta!

He eivät tarvitse lisää tietoa

Suomen kuvalehdessä oli mielenkiintoinen artikkeli yhdysvaltalaisten hupenevasta luottamuksesta tieteeseen. Yhdysvalloissa, jossa rintamalinjat liberaalien ja konservatiivien välillä syvenevät syvenemistään, keskustelu – tai pikemminkin leppymätön vihanpito – tuntuu kulminoituvan kahteen aiheeseen: ilmastonmuutokseen ja evoluutioon. Osa uskoo tieteen teorioihin, osa taas ei halua edes kuulla niistä.

Suomen kuvalehden artikkeli yhdysvaltalaisten suhtautumisesta tieteeseen tosiaan sisältää pari mielenkiintoista pointtia. Ensinnäkin, tämä tieteen kieltäminen tuntuisi artikkelin mukaan liittyvän konservatiivisuuteen (nk. uskonnollinen oikeisto) ja autoritaariseen persoonallisuustyyppiin. Tämän persoonallisuustyypin ihmisiillä on usein dogmaattisia ja fundamentalistisen uskonnolllisia uskomuksia sekä tapa hahmottaa maailma mustavalkoisin termein. He inhoavat epävarmuutta. Kyseenalaistaminen ja epävarmuus taas ovat sisäänrakennettuna tieteelliseen ajatteluun.

Toisekseen, uskonnollinen oikeisto ja erityisesti nk. teekutsuliike eivät ole demokraatteja kouluttamattomampia. Evoluution tai ilmastonmuutoksen kieltäminen tai vaikkapa fanaattinen uskonnollisuus eivät ole mikään punaniskojen yksinoikeus, vaan nimenomaan koulutetuimmat konservatiivit ovat alkaneet epäillä tiedettä kaikkein eniten. Suomen Kuvalehden artikkelissa viitataan Yalen yliopiston tutkimukseen ilmastonmuutosviestinnästä. Sen mukaan ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen kieltäjät teekutsuliikkeessä sanovat olevansa varmoja paitsi itse asiasta, myös siitä, että he eivät tarvitse lisää tietoa.

Tämä tieteen epäily tai peräti kieltäminen on nousussa myös Suomessa. Kaikenlainen huuhaa valtaa alaa ja pelottavaa kyllä myös lääketieteen korvaajana. Erilaiset salaliittoteoreetikot jauhavat yhä kovemmalla äänellä illuminaateistaan ja muusta hörhöilystä. Akateemista maailmaa ja akateemisesti koulutettuja ihmisiä kohtaan tunnetaan epäluuloa ja peräti vihaa ja – kyllä vain! – evoluutio ja ilmastonmuutos (muun muassa) kielletään ”vain teorioina”.  En jaksa tässä alkaa selittää miten tiedeyhteisö toimii ja mitä tarkoittaa ”tieteellinen teoria”, mutta se täytyy todeta, että ne jotka tiedettä eniten kritisoivat eivät ymmärrä tai eivät halua ymmärtää tieteen luonnetta.

Niin Yhdysvalloissa kuin Suomessakin samanmieliset etsivät tukensa samanmielisistä. Uskonnollinen konservatiivi etsii perustelut asioille ”aatetovereiden” piiristä ja vaihtoehtoisten lähteiden tarjoaminen torjutaan propagandana tai minä lie ”punavihermädättämisenä”. Näin ollen väittely näiden ihmisten kanssa on oikeastaan turhaa (käykää vaikka katsomassa Uuden Suomen blogeja), sillä he eivät halua lisää tietoa ja he ovat varmoja siitä että ovat täydellisen virheettömästi oikeassa. Sama on tietysti toisinkin päin. Totuuden nimissä, en toki minäkään aivan helposti muuttaisi käsitystäni kreationistiseksi…

Se, mikä minua ihmetyttää ja aika usein huolestuttaakin, on se miten tietynlainen epä-älyllisyys, mustavalkoinen maailmankuva ja suvaitsemattomuus erilaisuutta kohtaan kovin usein liittyvät yhteen. Olisiko kyse juuri tästä autoritaarisesta persoonallisuustyypistä, joka pyrkii pakonomaisesti poistamaan kaiken epävarmuuden tai erilaisuuden ympäriltään ja haluaisi vain ”yhdenmukaisuuden harmoniaa”? 

Ja lopuksi: kun puhutaan tieteestä, jokainen mielipide ei ole yhtä arvokas. Perustelematon, omiin uskomuksiin, ideologiaan, hengelliseen vakaumukseen, pelkoihin tai tietämättömyyteen perustuvat mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin tieteelliseen tutkimukseen ja tiedeyhteisön jatkuvan koettelun alla olevat tieteelliset argumentit ja teoriat ovat.