Nurkkakuntaisuus ei riitä Ristiinalle

Tänään 11.10. Ristiinalaisessa julkaistiin mielipidekirjoitukseni Nurkkakuntaisuus ei riitä Ristiinalle. Tässäpä tarjolle tämäkin raapustus.

Vaalien alla on monella suulla sanottu, kuinka tärkeää on, että Ristiinasta valitut ehdokkaat ajavat ristiinalaisten etua. Lienee itsestään selvää että kaikki me ehdokkaat haluamme varmistaa kuntaliitossopimuksen noudattamisen ja lähipalveluiden säilymisen. Tätä ei yksikään puolue tai ehdokas pysty omimaan. On kuitenkin hyvin erilaisia käsityksiä siitä, mitä muuta ristiinalaisten etu on kuin sopimuksen valvontaa. Väitän että, ahdas nurkkakuntaisuus ja pelkkä kotikylään päin vetäminen ei viime kädessä hyödytä ristiinalaisia.

Nyt kun kuntaliitos toteutuu, on pystyttävä näkemään kokonaisuus. Esimerkiksi taloudenpidossa, kestävän kehityksen edistämisessä, julkisen liikenteen kehittämisessä, päivähoidon tai sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisessä koko Uuden Mikkelin etu on myös ristiinalaisten etu. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö tule vaatia yhtäläisiä palveluita ja investointeja täällä suunnassa kuntaa, mutta sitä se tarkoittaa, ettei mihinkään kilpajuoksuun muiden Uuden Mikkelin reuna-alueiden kanssa pidä ryhtyä eikä luoda vastakkainasettelua kaupunkikeskustan kanssa. Vuoden vaihteen jälkeen olemme samassa veneessä ja yhdessä sitä venettä on soudettava tai äyskäröitävä.

Kaupunkikeskustan on hyödyllistä ja järkevää huolehtia myös niin Ristiinan, Suomenniemen, Anttolan kuin Haukivuoren palveluista. Tämä on se viesti mitä Ristiinasta valittujen luottamushenkilöiden on saatava läpi kaikilla päätöksenteon tasoilla. Tämä vaatii yhteistyötä muiden luottamushenkilöiden kanssa eikä nyt ole sijaa henkilökohtaisten tai puoluepoliittisten etujen ajamiselle. Näitä molempia on nähty aivan riittävästi Ristiinan päätöksenteossa tähän asti. Ilman yhteistyötä on turha puhua mistään “Ristiina-puolueesta”.

Ristiinalaiset ansaitsevat ja tarvitsevat tulevaan kaupunginvaltuustoon avoimuutta ja lähidemokratiaa edistäviä, koko kaupungin kehittämiseen halukkaita ja sitoutuneita edustajia. Pirujen maalailu seinille tai änkyröinti kun ei palvele enää kenenkään etua.

 

Mainokset

Koulut tarvitsevat puolustajia

Tämän päivän (9.10.2012) Länkkärissä oli mielipidekirjoitukseni Koulut tarvitsevat puolustajia. Kuule vänskä! Mis sie tarviit oikein hyvää koulujen puolustajaa? Täs siul on sellanen.

Mikkelin kouluissa tehdään joka päivä tulevaisuutta. Koulun penkkiä kuluttavien lasten ja nuorten osana on lopulta astua yhteiskuntaan täysivaltaisina ja tasavertaisina jäseninä tavoittelemaan onneaan. Millaiset eväät Mikkelin koulut tähän tarjoavat?

Onnellisen lapsuuden, onnistuneen koulutien ja syrjäytymisen ehkäisemisen kannalta on oleellista kysyä: Ovatko koulurakennuksemme terveellisiä, tarkoituksenmukaisia ja virikkeellisiä kasvu- ja oppimisympäristöjä? Onko oppilashuolto riittävästi mitoitettu? Onko tukitoimiin riittävästi resursseja? Toimiiko yhteistyö sosiaalitoimen ja lastensuojelun kanssa ja onko niillä resursseja mitoittaa toimintaansa tarpeen mukaan? Ovatko ryhmäkoot riittävän pieniä, jotta opettajalla riittää aikaa ja voimia tukea ja kannustaa lasta sekä havaita ongelmia?

Onkin sääli, miten koulutyö on jo vuosia elänyt säästöpaineiden alla ja monet keskeiset tukipilarit ovat alkaneet hiljalleen rapautua. Tilannetta ei ole helpottanut erityisopetuksen uudet tuulet: erityistä tukea tarvitsevien lasten kohdalla on haluttu – niin kuin oikein onkin – päästä eroon erottelusta. Käytännössä tämä tarkoittaa integraatioita yleisopetuksen ryhmiin ja yhteisiä koulupolkuja koko ikäluokalle.

Onnistuakseen integraatio vaatisi kuitenkin taloudellisia panostuksia: tarvitaan riittävän pienet ryhmäkoot sekä koulutettuja koulunkäyntiavustajia ja laaja-alaisia erityisopettajia. Lisäksi on rakennettava joustavia rakenteita ja ryhmiä koulujen sisällä. Päättäjien tuki on valitettavasti ollut jo pitkään riittämätöntä.

Asialla on toinenkin puoli: suuret ryhmäkoot, integraatio, jatkuvasti kasvavat ja kasautuvat koulujen velvoitteet sekä opettajan työn sisällön peruuttamaton muutos näkyvät työssä jaksamisessa. Kun opettaja joutuu voimiensa äärirajoille, se heijastuu väistämättä myös oppilaisiin. Koulussa nimittäin aikuisten hyvinvointi tai pahoinvointi heijastuu lapsiin ja toisinpäin. Tätä asiaa ei osa kuntapäättäjistämme ole kyennyt ymmärtämään.

Lapset ja nuoret ovat kunnallisessa päätöksen teossa äänettömiä, pelkästään päätöksen teon kohteita. Heidän tulevaisuutensa riippuu meidän aikuisten päätöksistä. Siksi lapset ja koulut tarvitsevat puolustajia.

 

Lasten ja perheiden puolesta

Otsikko Ylen nettisivuilta: ”Vaalikone paljastaa: Ehdokkaat antaisivat rahaa mieluummin vanhuksille kuin kouluille – Ikä vaikuttaa ehdokkaiden rahanjakohaluihin: mitä vanhempi ehdokas on, sitä vahvemmin rahaa halutaan laittaa vanhusten hoitoon.”

Tosiaan, vaalikoneissa on laitettu lapset ja vanhukset vastakkain: järjestetäänkö palvelut vanhuksille vai lapsille. Asiahan ei todellisuudessa ole tietenkään noin mustavalkoinen, mutta antaa tämä kuitenkin suuntaa arvoista, häivähdyksen niin kutsutusta ”sukupolvipolitiikasta” sekä kenties populismista tai vaalien alusajan laskelmoinnista. Vanhukset äänestävät, lapset eivät…

Se, mitä seuraavaksi kirjoitan, EI tarkoita sitä, että haluaisin vanhuksillemme huonompaa hoitoa tai ettenkö arvostaisi edellisten sukupolvien työtä.

Uudella Mikkelillä on edessä taloudellisesti tiukat ajat. Investoinneissa tulee keskittyä ennen kaikkea korjausvelan kasvun katkaisuun. Monitoimihallien kaltaiset ylellisyydet ovat toissijaisia tilanteessa, jossa lapsia pidetään päivittäin epäterveellisissä rakennuksissa.

On olemassa uhka, että nykyistä palvelutasoa on alettava karsimaan. Ensisijaisesti kaupungin pitäisi nostaa veroja, jos palvelutasoa ei muuten saada rahoitettua. Myös rakenteelliset uudistukset voivat olla välttämättömiä. Vasta viimeisenä listalla on palveluiden leikkaaminen.

Olen sitä mieltä, että menoja leikatessa juustohöylä on huono ja jopa pelkurimainen ratkaisu. On uskallettava priorisoida. Mitä sitten MINÄ priorisoisin?

Minä puolustustaisin ennaltaehkäiseviä palveluita, lapsiperheiden palveluita, neuvoloita, päivähoitoa ja koulua. Haluan että myös tulevaisuudessa kouluilla on riittävät resurssit tehdä laaadukasta tulevaisuutta ja taata Mikkelin lapsille tasavertaiset mahdollisuudet muuhun Suomeen nähden. Meidän tulee panostaa alhaisiin ryhmäkokoihin ja oppilaiden psyko-sosiaalisten palveluiden järkevään mitoitukseen. Meidän tulee saada perheiden kotipalvelu toimimaan ja lastensuojelulle riittävät resurssit. Lisäksi nuorisotyössä ja päihdetyössä tulee olla paukkuja saada vaikutuksia aikaan. Päivähoidossa on oltava perheiden tarpeiden mukaan joustavia vaihtoehtoja eli tarvitaan päiväkotien lisäksi perhepäivähoitajia sekä muutamia ryhmiksiäkin. Jonot eivät hoitopaikkaan saa olla pitkät. Päivähoitomaksut sekä koulujen kerhomaksut on pysyttävä kohtuullisina. Pelkkä välittäminen ei riitä syrjäytymisen estämisessä.

Lasten ja lapsiperheiden palvelut ja hyvinvointi ovat kohtalonkysymyksiä myös kaupungin vetovoimaisuuden kannalta. Pelkät kauppakeskukset eivät tuo vetovoimaa muuttoliikkeenä alueelle. Tavitaan kulttuuria ja toimivia palveluita, erityisesti lapsiperheille.

Olen samaa mieltä kuin varmaankin kaikki muutkin, että vanhukset ansaitsevat arvokkaan vanhuuden. Uskon vahvasti siihen, että palveluiden tulee ottaa yksilö huomioon ja pyrkiä vähentämään raskasta ja kallista laitoshoitoa. Jokaisella vanhuksella on kuitenkin oma henkilökohtainen tilanteensa ja tarpeensa. On olemassa vanhuksia, jotka toiminnallisesti pärjäävät hyvinkin kotona, mutta kärsivät yksinäisyydestä. Mikä olisi heidän kohdallaan paras ratkaisu? Miten saisimme tuettua omaishoitajia paremmin? Kunka kehittää kotipalveluita?

Näistä teemoista puhuvat monet ja samalla unohtuvat lapset ja lapsiperheet. Koska lapset eivät voi äänestää, on ensiarvoisen tärkeää että lasten vanhemmat käyttävät äänensä. Ei vanhuksia vastaan mutta lastemme puolesta!

Opintoraha indeksiin

Tänään minulle soitti ammattikorkeakouluopiskelija, joka halusi kuulla kantani kahteen kysymykseen: pitääkö opintotuki sitoa elinkustannusindeksiin ja pitäisikö korkeakouluihin laittaa lukukausimaksut. Opiskelija soitti minulle opiskelijajärjestöjen kampanjan tiimoilta.

Minulle kysymykset olivat helppoja: opintuki pitää saada indeksiin, ja mielellään ennen sitä tasokorotus tukeen. Samoin asumislisän kustannuskattoa olisi nostettettava. Lukukausimaksuille taas puolestaan kantani on ehdoton ei. Opiskelun tulee olla maksutonta myös ulkomaalaisille opiskelijoille.

Viime viikolla opiskelijajärjestöt järjestivät tempauksen edistääkseen opintotuen sitomista elinkustannusindeksiin.  Helsingissä opiskelijat kampanjoivat mm. Kampin edustalla, jossa he pyysivät asiaa tukevia sitomaan pienen nauhan aitaan vertauskuvana asialle. Tietysti olin heti messissä, sillä asia on erittäin tärkeä. Opiskelijoiden saama opintotuki on tällä hetkellä häpeällisen pieni ja vaatisi myös tasokorotuksen. Eläkäläiset kampanjoivat tällä hetkellä kovasti, jotta eläkkeistä poistettaisiin nk. leikattu indeksi. Vaikka tästä ei mitään vastakkainasettelua pidä tehdäkään niin silti opintotuen nostaminen on paljon tärkeämpi ja kiireellisempi toimenpide. Syy löytyy seuraavasta listasta.

Vähimmäisetuudet vuonna 2011 euroa/kk:

Täysi kansaneläke + (2011) takuueläke 687,74

Peruspäiväraha 1) (25,63 €/5 x vko) 553,41

Sairauspäiväraha (22,04 €/arkipäivä) 552,14

Toimeentulotuen perusosa (13,92 €/pv) 419,00

Opintoraha toisella asteella 246,00

Opintoraha korkea-asteella 298,00

Lisäksi molempiin opintorahoihin vaikuttavat mm. vanhempien luona asuminen, ikä ym. Opiskelijoille syntyy oikeus toimeentulotukeen vasta opintolainaosuuden jälkeen.

Lisäksi opiskelija saa asumislisää. Jos opiskelee Suomessa, asumislisän määrä on 80 prosenttia vuokrasopimuksessa mainituista hyväksyttävistä asumismenoista. Asumismenoja ei oteta huomioon siltä osin, kuin ne ylittävät 252 euroa kuukaudessa.  Ongelma tässä on tuo kyseinen menokatto. Vuokrat ovat nousseet kovasti ja varsinkin yliopistopaikkakunnilla on pulaa opiskelija-asunnoista, joka pakottaa opiskelijat etsimään kotia vapailta markkinoilta. Käytännössä monet saavat tosiasiallisiin asumismenoihinsa tukea alle 50 %:a. Kun tämä kerrannaisvaikutus lisätään alhaiseen opintorahaan, niin voidaan puhua todellisesta köyhyydestä. Opiskelijat joutuvat ottamaan lainaa, tai tekemään työtä opiskeluiden ohessa, tai molempia. Työnteko pidentää väistämättä opiskeluaikoja. Tosin, se tuo myös työkokemusta, mutta harvemmin kuitenkaan omalle alalle. Vaikka tulevina vuosina valtion talous tulee olemaankin tiukilla, niin nämä asiat on saatava korjatuksi siitäkin huolimatta.

Lukukausimaksuille on olemassa tällä hetkellä opetusministeriön kokeilu. Tässä lyhennelmä ministeriön sivuilta:

Korkeakoulut voivat vuosina 2010–2014 periä maksuja vieraskieliseen ylempään korkeakoulututkintoon tai ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtavaan koulutusohjelmaan hyväksytyltä ETA-alueen ulkopuolelta tulevalta opiskelijalta.

Korkeakoulut voivat itse määritellä perittävien maksujen suuruuden.

Kokeilu käynnistyy yhdeksässä yliopistossa ja kymmenessä ammattikorkeakoulussa. Yhteensä kokeiluun osallistuu 130 koulutusohjelmaa.

Korkeakoulujen rahoituksessa tämän kaltaiset ratkaisut ovat täydellisen väärä suunta ja lukukausimaksuilla tulee uhratuksi myös tärkeät suomalaiset periaatteet.

Opiskelijajärjestöjen kampanjavideo: