Valtuuston kokous 18.2.2013

Eilen taas kokousteltiin.

Kyseessä oli kovin rutiiininomainen kokous, jossa ainoa erikoisuus oli peräti viisi valtuustoaloitetta eri suunnilta. Demareiden Satu Taavitsainen teki aloitteen lasten harrastusmahdollisuuksista, KD:n Erkki Rantalainen teki aloitteen Ristiinan ikuisuusriitaan eli Muurikin rantapuistoon liittyen, keskustan valtuustoryhmältä tuli aloite kaupunkipuistosta, kokoomuksen Elina Hölttä teki aloitteen, jossa esitettiin selvityksen tekemistä siitä, miten Mikkelin lukioiden yhdistyminen onnistui ja mitä siitä on opittavissa. Näistä aloitteista lähdimme ryhmänä mukaan kaupunkipuistoaloitteeseen. Minä laitoin allekirjoitukseni kaikkiin muihinkin edellä mainittuihin aloitteisiin.
Omalta kohdaltani eilisen kohokohta oli oma valtuustoaloitteeni liittyen A2-kielen opiskeluun Mikkelissä. Kyse ei ollut vihreiden ryhmäaloitteesta sillä kaikki meistä eivät allekirjoittaneet sitä, mutta yhteensä aloite sai minun nimeni lisäksi peräti 46 nimeä alle. Aloitetta olin ideoinut yhdessä perussuomalaisten varavaltuutettu Anne Korholan ja valtuutettu Marja Hämäläisen kanssa.
Asialistalla puolestaan oli KH:n vastaus demareiden valtuustoaloitteeseen veroparatiisivapaasta Mikkelistä (eli: Mikkelin ei pitäisi tehdä hankintoja yrityksiltä, jotka tekevät ”verosuunnittelua” veroparatiisien kautta). KH:n vastaus oli löperö: asialle voi tehdä mitään. Kuitenkin esim. Helsingissä selvitellään asiaa ja vihreiden Rauni Berndt esitti että aloite palautetaan jatkovalmisteluun odottelemaan mitä Helsingissä asialle keksitään. Raunin esitys oli looginen ja maltillinen ja sai demarit taakseen. Salin oikea laita ei palautusta hyväksynyt ja niinpä äänestettiin. Lähinnä keskustan ja kokoomuksen äänillä KH:n puolivillainen vastaus hyväksyttiin äänin 36-22.
Suoraan sanoen meidän vihreiden oli vaikea ymmärtää sitä logiikkaa jolla keskusta ja kokoomus täysin yhdessä, murtumattomassa linjassa äänesti käsien levittelyn puolesta.
Advertisement

Kuntaliitos – mene ja tiedä

Ristiina, Suomenniemi ja Mikkeli ovat viimeiset kuukaudet neuvotelleet kuntaliitoksesta. Kuntaliitossopimus on valmis, esitelty meille valtuutetuille ja nyt on kuntalaisten vuoro sanoa omat mielipiteensä asiasta. Kaikkien kolmen kunnan valtuustot päättävät liitoksesta 3.5. ja jännäksi ja tiukaksi tulee menemään. Tässäpä hieman minun pohdiskeluja aiheesta.

Kuntaliitos tullee saamaan hyväksynnän niin Mikkelissä kuin Suomenniemelläkin. Jos asiasta tarvitsee edellä mainituissa äänestää, tulee äänestystulos todennäköisesti olemaan murskaava liitoksen puolesta.

Suomenniemen kohdalla tilanne on selvä: reilun 800 asukkaan kunta on auttamatta liian pieni kyetäkseen turvaamaan loput vähäiset palvelut kuntalaisilleen. Mikkeli puolestaan hamuaa maakuntakeskuksen asemaa ja erityisesti Ristiinan mukana tulevia yhteisöverotuottoja sekä yhteisen yhdyskuntasuunnittelun tarjoamia mahdollisuuksia.

Yhteisesti olisi ehkä mahdollista tehostaa palveluita, keventää hallintoa ja etsiä hyviä, kustannustehokkaita käytänteitä. Ennen kaikkea meidän pitäisi hahmotella sitä, millainen Mikkeli olisi kaikille – uusille ja vanhoille – mikkeliläisille paras mahdollinen. Tämä työ tosin on kiireestä johtuen täysin tekemättä.

Tällä hetkellä Ristiina on se suurin kysymysmerkki. Valtuustossa ei ole – eikä tule – yksimielisyyttä tulevaisuuden suunnasta ja on todennäköistä että äänestys tulee olemaan tiukka. On myös muistettava, että kuntalaiskyselystä tulevat vastaukset voivat vielä muuttaa asetelmaa rajustikin.

—-

Mielestäni kuntaliitoskysymyksessä on pidettävä järki kädessä ja jäitä hatussa. Asia ei ole lainkaan itsestään selvä, ei suuntaan eikä toiseen. On järjen köyhyyttä naulata kantansa kiinni pohtimatta lainkaan tosiasioita. Tosiasiat eivät ole lainkaan kirkkaita, itse asiassa on vaikea tunnistaa tosiasioita tämän kaiken epävarmuuden keskellä.

Kuntatalouden ennustettavuus on tällä hetkellä erityisen epävarmaa. Valtiovalta haluaa rukata kuntarakenteen uusiksi kovalla kädellä ja se vaikuttanee myös valtionosuusjärjestelmään. Samanaikaisesti Suomen, Euroopan ja maailmantalouden näkymät ovat epävarmuuden verhon peitossa. Jos euroalue romahtaa ja Eurooppa vajoaa syvään lamaan, se heijastuu Pelloksen tehtaisiin ja se – jos mikä – on pahimillaan omiaan upottamaan koko Ristiinan. Nämä ovat isoja kysymysmerkkejä.

Kuntaliitoksen kautta saatavat leveämmät hartiat voisivat tuoda turvallisuutta epävarmoina aikoina. Toisaalta tämä epävarmuus tekee kaiken talouden ennustamisen äärimmäisen vaikeaksi. Näiden epävarmojen – jopa kyseenalaisten – talousennusteiden perusteella päätös pitäisi kuitenkin tehdä.

Ristiinan kannalta kuntaliitossopimus on varsin hyvä: palvelut pysyvät ennallaan ja alueelle tulee investointeja melkein kymmenellä miljoonalla sopimusajanjaksolla 2013- 2015. Itsenäinen kunta pystyisi investoimaan ehkä noin puolella tästä.

Ongelmana kuitenkin on, että sopimuskauden jälkeisestä ajasta ei voi kuin arvailla. Säilyvätkö palvelut Ristiinassa tämän jälkeen, tuleeko alueelle investointeja, saako aluetoimikunta edelleen rahaa käyttöönsä? Mikkelissä on edessään palvelurakenteen supistuksia tulevina vuosina. Kohdistuvatko ne nykyisen kaupungin alueelle, vai joutuvatko myös mahdollisten uusien reuna-alueiden asukkaat huomaamaan että palvelut pakenevat kaupunkikeskukseen? Nämäkin ovat isoja kysymysmerkkejä.

—-

Se on selvää, että ristiinalaisten vaikutusmahdollisuudet tulisivat kapenemaan huomattavasti kuntaliitoksen myötä. Uuden Mikkelin valtuustossa olisi 59 valtuutettua, johon nousisi ehkä 5-6 ristiinalaista.

Demokratian kannalta ideaalitilanteessa riittävän pieni kunta tuottaa palvelunsa itse, päätöksentekojärjestelmä on avoin eikä virkamiesten valta korostu. Lisäksi luottamushenkilöillä on mahdollisuus todella perehtyä jonkin tietyn sektorin toimintaan toimivan lautakuntarakenteen kautta.

Ristiinassahan tilanne ei ole enää tälläinen, vaan iso osa kunnan palveluista ostetaan jo Mikkeliltä ja erilaisilta kuntayhtymiltä ja haluja olisi siirtää loputkin palvelut Mikkelin tuotettavaksi. Näin valtuustosta tulisi vain kumileimasin, joka kuittaisi muualta tulleet laskut ilman todellista vaikutusmahdollisuutta mihinkään. Mitä demokratiaa sekään olisi?! Lisäksi on ainakin suunniteltu lautakuntarakenteen supistamista ja päätösvallan keskittämistä entistä enemmän kunnanhallitukselle ja virkamiesjohdolle. Ei erityisen hyvä suunta demokratian kannalta sekään.

—-

Arvioiden mukaan itsenäinen Ristiina joutuisi nostamaan veroprosenttia nykyisestä 20 %:sta kahdesta kolmeen prosenttiyksikköä vuoteen 2015 mennessä ja mielellään etupainotteisesti. Kiinteistövero onkin jo Etelä-Savon ankarin. Ennusteiden ja arvioiden mukaan kunnallisveroprosentin nostopaineet olisivat huomattavasti alhaisemmat yhdistyneessä kunnassa kuin jokaisessa kunnassa itsenäisenä yksikkönä.

On huomautettu, että tutkimusten mukaan ihmiset ovat valmiita maksamaan enemmän veroja hyviä palveluita vastaan, mutta tässä on yksi merkittävä ongelma: kunnallisvero on luonteeltaan tasavero ja veroprosentin kiristäminen kirpaisisi eniten pienituloisia.

Kunnallisveron nostoa osittain korvaamassa tai täydentämässä olisi myös edessä mahdollisesti jopa 1,85 miljoonan menoleikkaukset seuraavan kolmen vuoden aikana. Vaikka summa olisi pienempikin, niin silti valtaosa säästöistä olisi katettava peruspalveluista. Tässäkin kärsisivät eniten heikoimmat ja puolustuskyvyttömimmät, sillä Ristiinan palvelurakenne on jo niin virtaviivainen ettei ole mitään mistä leikata ilman että se aiheuttaisi kohtuuttomia seurauksia palveluita tarvitseville. Vanhuspalveluita ja terveydenhuoltoa ei voi leikata ilman että se vaikuttaisi ihmisarvoiseen ja arvokkaaseen vanhuuteen. Kouluista ja päivähoidosta leikkaamalla saadaan varmasti lapsiperheet äänestämään jaloillaan. Ei hyvä, eikä hyväksyttävissä.

—-

Itsenäisen Ristiinan hinta olisi siis kova: alentunut elintaso (ostovoima pienenee veronkorotusten myötä) ja määrällisesti ja laadullisesti nykyistäkin niukemmat palvelut. Kysymys kuuluu: onko hinta edes siedettävä siihen nähden mitä sillä saadaan? En ole täysin vakuuttunut. Provosoiden voisi väittää että tällä hinnalla ostetaan Isännille ja Emännille mahdollisuus istua omassa pikku valtuustossa käyttämässä näennäistä valtaa.

Joka tapauksessa, näyttäisi siltä että molemmissa vaihtoehdoissa on mahdollisuutensa mutta myös suuret uhkakuvansa. Perustuuko Ristiinan valtuuston päätös toukokuun alussa siihen kumpi vaihtoehdoista lupaa paremmat mahdollisuudet rakentaa hyvää elämää Ristiinan alueelle vai lopulta siihen kumpi mörkö vaikuttaa vähemmän vaaralliselta? Idealisti minussa toivoo ensimmäistä, realisti pelkää jälkimmäistä.

Muutamia huomioita uutisvirrasta

Seuraavassa pari silmiin sattunutta, mielenkiintoista uutista viime päiviltä.

Ensinnäkin. Kokoomus ja KD menevät vaaliliittoon Etelä-Savossa. Länsi-Savo uutisoi asiaa tänään 17.12. ja muistutti että:

Kokoomus ehti jo linjata, ettei se tee vaaliliittoja näissä eduskuntavaaleissa. Nyt tehty ratkaisu pyörtää edellisen päätöksen.

Niin. Jos tästä hakemalla hakee hyviä puolia, niin ainakin se löytyy, että vain yksi seuraavista eli Olli Nepponen, Lenita Toivakka tai Teuvo V. Riikonen  pääsee eduskuntaan.

Toiseksi. Koulujen joulujuhlista on taas keskusteltu. Yllätys, yllätys kristillisdemokraattien aloittamana ja kokoomuspuolueen jatkamana. YLE uutisoi eduskunnan kyselytunnilla käytyä keskustelua seuraavasti:

Räsäsen mukaan Virkkunen on sekoittanut vastauksessaan uskonnonharjoittamisen ja kristillisen kulttuuriperinteen. Räsänen sanoo, että uskonnonharjoittamisen kohdalla on varmistettava, etteivät lapset joutu harjoittamaan itselleen vierasta uskontoa. Hän katsoo, että sen sijaan esimerkiksi jouluvirsi (Enkeli taivaan) joulujuhlassa lasketaan suomalaiseen kulttuuriperinteeseen kuuluvaksi, eikä siitä tarvitse pyytää kodeilta erikseen lupia.

Niin. Virsi siis ei ole virsi eikä jouluevankeliumi evankeliumi ja kristillinen joulu ei ole kristillisyyttä vaan kulttuuriperimää. Niinpä siis ei-kristityt lapset voidaan näihin pakottaa. Minusta tulkinnat ovat hienoja. Tämähän tarkoittaa että ne eivät ole uskontoa vaan vain kulttuuria.  Hieman vain mietityttää, eikö KD:n kansanedustajilla todellakaan ole suurempaa poliittista substanssia kuin koulujen juhliin sekaantuminen. Taitaa olla eräänlaista populismia tämä poliittinen körttiläisyyskin.

Kolmanneksi. Pisa-tulokset tulivat. Suomi ei olekaan enää ykkönen vaan vasta kolmas. Suomalaisen koulun suurimpana vahvuutena on ollut sen tasalaatuisuus. Tuoreessa Pisa-tutkimuksessa Suomen koulujen väliset erot oppimistuloksissa olivat edelleen OECD-maiden pienimmät, mutta koulujen väliset erot olivat hiukan kasvaneet. Myös edelliseen vuonna 2000 lukutaitoa käsitelleeseen tutkimukseen verrattuna lukutaidon kansallinen keskiarvo Suomessa on laskenut kymmenellä pisteellä. Opetus- ja kulttuuriministeriön sivuilla ministeri Virkkunen kommentoi seuraavasti:

Meidän on varmistettava, että asuinpaikasta riippumatta vanhemmat voivat jatkossakin luottaa siihen, että lähikoulussa saa parasta mahdollista opetusta.

Niin. Oppilaiden eriarvoistuminen sen suhteen, kuinka paljon he saavat perusopetusta ja millaisissa ryhmissä (koko, integrointi, tukitoimet) sitä annetaan, on kovaa vauhtia kiihtymässä. Mielestäni tämä olisi Suomen huolenaihe numero yksi niin lyhyellä, keskipitkällä kuin pitkälläkin aikavälillä. Voitaisiin jopa puhua yleissivistyksen kasvavasta kestävyysvajeesta.

Neljänneksi. Keskusta ei hyväksynyt perusopetuksen tuntijakouudistusta ja niinpä se kaatui. Asia jää seuraavan hallituksen ratkaistavaksi. Hesari uutisoi asiasta näin:

Keskusta on pitkin syksyä arvostellut vuonna 2014 toteutettavaksi kaavailtua uudistusta liian kalliiksi ja mittavaksi.

Virkkunen puolestaan halusi pitää kiinni esimerkiksi kaikkien koulujen vähimmäistuntimäärän nostamisesta neljällä vuosiviikkotunnilla mikä olisi hänen mukaansa lisännyt alueellista tasa-arvoa.

Myös kieliohjelman laajentaminen, taito- ja taideaineiden aseman vahvistaminen ja uusi aine draama olivat opetusministerin tavoitteita.

Niin. Tuntijakouudistuksessa olisi ollut puolensa ja puolensa. Toisaalta tuntimäärän lisääminen olisi ollut juuri edellä mainitun oppilaiden tasavertaisuuden kannalta välttämätöntä. Nyt liian moni kunta, Mikkeli mukaan lukien,  saa polkea lasten oikeuksia miten haluaa. Silti tuntijakotyöryhmän esitys oli jäämässä omituisen torsoksi: todellista uusiutumista ei ollut. Draama oppiaineena olisi ollut vain kosmetiikkaa. Kaikille uskontokunnasta riippumatta yhteinen etiikka puolestaan olisi ollut loistava idea, mutta sehän olikin tyrmätty jo aiemmin. Ehkä siksi, että se olisi heikentänyt uskonnonopetuksen asemaa. Uskonnolla on nykyisellään kohtuuttoman suuri tuntimäärä koko perusopetuksessa. Se on suurempi kuin esimerkiksi historialla ja yhteiskuntaopilla.

Lisäksi esityksessä oli muutamia kohtia, jotka olisivat olleet peräti haitallisia: ensinnäkin kieliohjelman muuttaminen tuskin olisi parantanut kielten opiskelun mahdollisuuksia ja taito- ja taideaineiden kohdalla valinnaisuuden muutokset olisivat voineet käytännön tasolla olla kohtalokkaita. Valinnaisuutta tulee perusopetuksessa nostaa, mutta valinnaisuus kuuluu ennen kaikkea yläkouluun.

Se mikä minua ihmetyttää kovin on se, miksi matematiikan määrän pitää olla niin kohtuuttoman suuri tuntijaossa, ja taide-ja taideaineiden osuus niin pieni. Tätä ei perustele mikään. Kaikista suomalaisista ei tule insinöörejä, eivätkä kaikki todellakaan tarvitse pitkälle vietyjä matematiikan taitoja. Toisaalta taas taito- ja taideaineet toisivat peruskoulun puurtamiseen luovuuden tuulahdusta ja oppilaille kipeästi kaivattua vastapainoa. Lisäksi luovuuden ja älykkyyden suhde on selkeä.  Matematiikan syventävää opiskelua olisi voinut tuoda valinnaisuuden kautta.

Hesari kirjoitti samaisessa uutisessa myös siitä miksi keskusta vastusti tuntijakouudistusta:

”Tuntijaon kokonaisuudistukseen ei ollut varattu rahoitusta. Uudistus olisi vaatinut leikkauksia muualta peruskoulusta sekä muilta koulutusasteilta. Tähän keskusta ei ollut valmis”, sivistyspoliittisen ministerityöryhmän jäsen AnuVehviläinen sanoo tiedotteessa.

Keskustan mielestä peruskoulussa ei ole tarvetta draaman kaltaisille uusille oppiaineille, vaan kehittämisen tarpeita on ennemmin kouluviihtyvyydessä, oppilashuollossa, opettajien jaksamisessa ja koulurakennusten kunnossa.

Niin. Mutta mistä rahat keskustan tavoitteisiin, ellei opetussektorin sisältä? Lisäksi herää muutama tyhmä kysymys: kertokaapas kepulaiset miten sitä kouluviihtyvyyttä lisätään? miten oppilashuoltoa kehitetään? miten opettajien jaksamista parannetaan? kuinka koulurakennuksista huolehditaan? Hieman konkretiaa, kiitos, ja myös rahoituksen osalta, jos suinkin mahdollista.