Piiiiiitkä päivä

Tänään olikin mielenkiintoinen ja vaihteleva päivä. Tosin ultrakiireinen ja pitkä kaiken vaihtelevuuden ja mielenkiintoisen kääntöpuolena.

Yle radio ykkösen Kulttuurin Kultakuumeen toimittaja kävi haastattelemassa minua liittyen kulttuuriperintökasvatukseen. Mukavaa oli jutustella ja mielenkiintoista on kuulla valmis ohjelma kunhan se joskus tulee ulos.

Tämän jälkeen olikin kiire Mikkomarkkinoille tekemään vaalityötä. Matkalla kävin hakemassa lisäpainoksen mainosta jaettavaksi, sillä – tosiaan – jäljellä oli enää yksittäiskappaleita. Vaikka markkinahumu olikin jo hiljenemään päin kävin muutamia todella antoisia keskusteluita ihmisten kanssa. Kiitos heille siitä!

Pitkän päivän iltaan kuului sitten Mikkelin opetuslautakunnan ja Ristiinan sivistyslautakunnan yhteiskokous aiheenaan talousarvio ensi vuodelle sekä heti perään Ristiinan sivistyslautakunnan oma kokous. Välissä sai sentään pissalla käydä…

Sivistystoimen talouden tasapainottamisohjelma seuraaville vuosille kuului myös yhteiskokouksen ohjelmaan. Tässä vaiheessa suunnitelmia huolestuttavia kohtia olivat tuntikehykseen ja opetussuunnitelman tuntimäärään kohdistuvat leikkauspaineet. Lisäksi investointiohjelma oli todella suppea tarpeeseen nähden. Käytin itse puheenvuoron tuntikehyksen puolesta, varmuuden vuoksi, jottei jäisi epäselväksi mitä pitää säästöpaineidenkin alla jättää rauhaan.

Haukivuoren koulun remontin mahdollinen siirtyminen ainakin neljän vuoden päähän herätti vastalauseita. Tässä pitää nyt olla tarkkana: lapset tarvitsevat terveellisen ja turvallisen oppimisympäristön ja opetushenkilökunta työpaikan, jossa ei tarvitse oireilla. Näyttää uhkaavasti siltä että Rantakylän yhtenäiskoulun remontti ja Haukivuoren remontti ovat joutumassa vastatusten. Nyt tarvitaan viisautta toteuttaa molemmat ja jättää muita, vähemmän tärkeitä investointeja odottelemaan parempia aikoja. Urheilupuiston koulun tarvitsema piharemontti jäisi myös – jos investointiohjelma pysyy esitetyn kaltaisena – odottelemaan ainakin neljän vuoden päähän. Ristiinan yhtenäiskoulun saneeraus ja lisärakentaminen olivat kuitenkin listoilla, niin kuin tietysti pitääkin. Saneeraukset oli kuitenkin jaksotettu kolmen vuoden ajalle, joten aivan nopeasti ei myllerrys Ristiinan koulukeskuksella ota laantuakseen.

Ristiinan sivistyslautakunta jatkoi tästä omassa kokouksessaan. Meidän tuli ottaa kantaa Mikkelin talousarvioon ja mielestäni teimmekin muutaman tärkeän huomion. Ensinnäkin, meidän mielestä tuntikehystä ei pidä jäädyttää seuraavan valtuustokauden ajaksi, niinkuin talouden tasapainottamisohjelmassa ehdotettiin. Toisekseen, pidimme ongelmallisena kaupungin tapaa ilmoittaa ilmoittaa opetusryhmien ryhmäkoot keskiarvoina, sillä keskiarvo ei kerro totuutta esimerkiksi siitä, kuinka paljon kaupungissa on ylisuuria opetusryhmiä. Lisäksi vaadimme oikaisua Mikkelin kaupunginvaltuuston päätökseen supistaa Ristiinan kirjaston aukioloaikoja. Tämä on liitossopimuksen vastaista toimintaa.

Loppukommenttina pitänee todeta asia vaikka näin: opetustoimen puolella ei juurikaan ole säästöpotentiaalia jäljellä, koska viimeinen vuosikymmen on järjestelmällisesti supistettu kouluverkkoa, tiivistetty rakenteita ja tuntikehystä laskettu (vaikka onkin viime vuodet ollut uudestaan nousussa). Opetustoimi on myös pysynyt budjeteissa ja toimintaa on tehostettu. Lisäsäästöt vaikuttavat hyvin pian toden teolla koulujen mahdollisuuksiin tehdä työtään hyvin sekä laittaa mikkeliläiset oppilaat eriarvoiseen asemaan muihin kaupunkeihin nähden. Niinpä tasaisesti kaikilta hallintokunnilta vaadittavat säästöt eivät enää ole oikea ratkaisu Mikkelin talouden ongelmiin.

Koulut tarvitsevat puolustajia

Tämän päivän (9.10.2012) Länkkärissä oli mielipidekirjoitukseni Koulut tarvitsevat puolustajia. Kuule vänskä! Mis sie tarviit oikein hyvää koulujen puolustajaa? Täs siul on sellanen.

Mikkelin kouluissa tehdään joka päivä tulevaisuutta. Koulun penkkiä kuluttavien lasten ja nuorten osana on lopulta astua yhteiskuntaan täysivaltaisina ja tasavertaisina jäseninä tavoittelemaan onneaan. Millaiset eväät Mikkelin koulut tähän tarjoavat?

Onnellisen lapsuuden, onnistuneen koulutien ja syrjäytymisen ehkäisemisen kannalta on oleellista kysyä: Ovatko koulurakennuksemme terveellisiä, tarkoituksenmukaisia ja virikkeellisiä kasvu- ja oppimisympäristöjä? Onko oppilashuolto riittävästi mitoitettu? Onko tukitoimiin riittävästi resursseja? Toimiiko yhteistyö sosiaalitoimen ja lastensuojelun kanssa ja onko niillä resursseja mitoittaa toimintaansa tarpeen mukaan? Ovatko ryhmäkoot riittävän pieniä, jotta opettajalla riittää aikaa ja voimia tukea ja kannustaa lasta sekä havaita ongelmia?

Onkin sääli, miten koulutyö on jo vuosia elänyt säästöpaineiden alla ja monet keskeiset tukipilarit ovat alkaneet hiljalleen rapautua. Tilannetta ei ole helpottanut erityisopetuksen uudet tuulet: erityistä tukea tarvitsevien lasten kohdalla on haluttu – niin kuin oikein onkin – päästä eroon erottelusta. Käytännössä tämä tarkoittaa integraatioita yleisopetuksen ryhmiin ja yhteisiä koulupolkuja koko ikäluokalle.

Onnistuakseen integraatio vaatisi kuitenkin taloudellisia panostuksia: tarvitaan riittävän pienet ryhmäkoot sekä koulutettuja koulunkäyntiavustajia ja laaja-alaisia erityisopettajia. Lisäksi on rakennettava joustavia rakenteita ja ryhmiä koulujen sisällä. Päättäjien tuki on valitettavasti ollut jo pitkään riittämätöntä.

Asialla on toinenkin puoli: suuret ryhmäkoot, integraatio, jatkuvasti kasvavat ja kasautuvat koulujen velvoitteet sekä opettajan työn sisällön peruuttamaton muutos näkyvät työssä jaksamisessa. Kun opettaja joutuu voimiensa äärirajoille, se heijastuu väistämättä myös oppilaisiin. Koulussa nimittäin aikuisten hyvinvointi tai pahoinvointi heijastuu lapsiin ja toisinpäin. Tätä asiaa ei osa kuntapäättäjistämme ole kyennyt ymmärtämään.

Lapset ja nuoret ovat kunnallisessa päätöksen teossa äänettömiä, pelkästään päätöksen teon kohteita. Heidän tulevaisuutensa riippuu meidän aikuisten päätöksistä. Siksi lapset ja koulut tarvitsevat puolustajia.

 

Lasten ja perheiden puolesta

Otsikko Ylen nettisivuilta: ”Vaalikone paljastaa: Ehdokkaat antaisivat rahaa mieluummin vanhuksille kuin kouluille – Ikä vaikuttaa ehdokkaiden rahanjakohaluihin: mitä vanhempi ehdokas on, sitä vahvemmin rahaa halutaan laittaa vanhusten hoitoon.”

Tosiaan, vaalikoneissa on laitettu lapset ja vanhukset vastakkain: järjestetäänkö palvelut vanhuksille vai lapsille. Asiahan ei todellisuudessa ole tietenkään noin mustavalkoinen, mutta antaa tämä kuitenkin suuntaa arvoista, häivähdyksen niin kutsutusta ”sukupolvipolitiikasta” sekä kenties populismista tai vaalien alusajan laskelmoinnista. Vanhukset äänestävät, lapset eivät…

Se, mitä seuraavaksi kirjoitan, EI tarkoita sitä, että haluaisin vanhuksillemme huonompaa hoitoa tai ettenkö arvostaisi edellisten sukupolvien työtä.

Uudella Mikkelillä on edessä taloudellisesti tiukat ajat. Investoinneissa tulee keskittyä ennen kaikkea korjausvelan kasvun katkaisuun. Monitoimihallien kaltaiset ylellisyydet ovat toissijaisia tilanteessa, jossa lapsia pidetään päivittäin epäterveellisissä rakennuksissa.

On olemassa uhka, että nykyistä palvelutasoa on alettava karsimaan. Ensisijaisesti kaupungin pitäisi nostaa veroja, jos palvelutasoa ei muuten saada rahoitettua. Myös rakenteelliset uudistukset voivat olla välttämättömiä. Vasta viimeisenä listalla on palveluiden leikkaaminen.

Olen sitä mieltä, että menoja leikatessa juustohöylä on huono ja jopa pelkurimainen ratkaisu. On uskallettava priorisoida. Mitä sitten MINÄ priorisoisin?

Minä puolustustaisin ennaltaehkäiseviä palveluita, lapsiperheiden palveluita, neuvoloita, päivähoitoa ja koulua. Haluan että myös tulevaisuudessa kouluilla on riittävät resurssit tehdä laaadukasta tulevaisuutta ja taata Mikkelin lapsille tasavertaiset mahdollisuudet muuhun Suomeen nähden. Meidän tulee panostaa alhaisiin ryhmäkokoihin ja oppilaiden psyko-sosiaalisten palveluiden järkevään mitoitukseen. Meidän tulee saada perheiden kotipalvelu toimimaan ja lastensuojelulle riittävät resurssit. Lisäksi nuorisotyössä ja päihdetyössä tulee olla paukkuja saada vaikutuksia aikaan. Päivähoidossa on oltava perheiden tarpeiden mukaan joustavia vaihtoehtoja eli tarvitaan päiväkotien lisäksi perhepäivähoitajia sekä muutamia ryhmiksiäkin. Jonot eivät hoitopaikkaan saa olla pitkät. Päivähoitomaksut sekä koulujen kerhomaksut on pysyttävä kohtuullisina. Pelkkä välittäminen ei riitä syrjäytymisen estämisessä.

Lasten ja lapsiperheiden palvelut ja hyvinvointi ovat kohtalonkysymyksiä myös kaupungin vetovoimaisuuden kannalta. Pelkät kauppakeskukset eivät tuo vetovoimaa muuttoliikkeenä alueelle. Tavitaan kulttuuria ja toimivia palveluita, erityisesti lapsiperheille.

Olen samaa mieltä kuin varmaankin kaikki muutkin, että vanhukset ansaitsevat arvokkaan vanhuuden. Uskon vahvasti siihen, että palveluiden tulee ottaa yksilö huomioon ja pyrkiä vähentämään raskasta ja kallista laitoshoitoa. Jokaisella vanhuksella on kuitenkin oma henkilökohtainen tilanteensa ja tarpeensa. On olemassa vanhuksia, jotka toiminnallisesti pärjäävät hyvinkin kotona, mutta kärsivät yksinäisyydestä. Mikä olisi heidän kohdallaan paras ratkaisu? Miten saisimme tuettua omaishoitajia paremmin? Kunka kehittää kotipalveluita?

Näistä teemoista puhuvat monet ja samalla unohtuvat lapset ja lapsiperheet. Koska lapset eivät voi äänestää, on ensiarvoisen tärkeää että lasten vanhemmat käyttävät äänensä. Ei vanhuksia vastaan mutta lastemme puolesta!

Maailman opettajien päivä

Tänään 5.10. vietetään maailman opettajien päivää. Mikkelissäkin opettajat kokoontuivat Naisvuoritalolle juhlistamaan ammattiamme ja ammattikuntaamme. Tässä bileiden alussa pitämäni tervehdyspuhe.

Arvoisat opettajat, hyvät ystävät!

Tänään on maailman opettajien päivä.

Nykymaailmassa, jossa tunnutaan arvostavan ainoastaan tuottavuutta, tehokkuutta ja välitöntä taloudellista etua, opettajien arvostus on kokenut ainakin jonkin asteista inflaatiota.

Liian usein yhteiskunnalta ja päättäjiltä unohtuu että me opettajat teemme tulevaisuutta joka päivä. Joka päivä me välitämme lapsista, ohjaamme ja kasvatamme heitä ja tarjoamme heille eväitä oman tulevaisuutensa ja samalla tietysti koko maailman tulevaisuuden rakentamiseen.

—-

Meidän professiommekin on muutoksessa. Kiihtyvä teknologinen muutostahti on saavuttanut koulutkin.

Lisäksi opettajien työmäärä tuntuu vuosi vuodelta kasvavan, kun eri suunnista kouluille tulee yhä uusia velvoitteita.

Liian moni meistä uupuu työssä, liian moni meistä tekee työtään epäterveellisissä rakennuksissa, liian monelta meistä vaaditaan mahdottomia.

On kuitenkin hyvä muistaa että monet kolleegoistamme maailmalla tekevät työtä vielä paljon vaikeammissa ja vaarallisemmissa olosuhteissa köyhyyden ja sodan keskellä.

Silti – oli materiaaliset olosuhteet mitkä tahansa, kulttuuri mikä tahansa – meitä opettajia yhdistää pyytettömyys tehdä töitä lasten ja tulevaisuuden eteen.

—-

Me olemme ainutlaatuisessa ammatissa. Me pääsemme näkemään päivittäin oppimisen ihmettä, kuuntelemaan lasten naurua ja oppimaan itsekin jotain.

Me pääsemme katsomaan lasten kasvamista, kypsymistä omiksi ainutlaatuisiksi persoonikseen, jotka lopulta ovat valmiina astumaan maailmaan. Me itkemme lasten samat itkut ja jaamme samat ilon ja riemun aiheet.

Meidän toimintamme vaikuttaa uramme aikana lukemattomiin lapsiin ja vaikka me emme jokaista oppilastamme vuosien päästä aina muistaisikaan, niin meidät varmasti kyllä muistetaan – hyvässä ja pahassakin.

Arvoisat opettajat, tänään on maailman opettajien päivä. Tänään juhlistetaan tätä ihmeellistä ammattiamme ja meidän suurenmoista ammattikuntaamme.

Siksi haluan nostaa maljan.

Meille, opettajille!

Tervetuloa ja
Hauskaa lämminhenkistä iltaa kaikille!