Puheenvuoroja talousarviosta

Viime viikon maanantain valtuustokokouksessa käytin muutaman pidemmän puheenvuoron. Laitan ne nyt tänne kaiken kansan arvioitavaksi. Ne menivät jotakuinkin idealtaan näin:

Kommenttipuheenvuoro talousarviokäsittelyn yleiskeskustelussa:

Arvoisa puheenjohtaja!

Valtuutettu Hokkanen puhui asiaa ennaltaehkäisevistä palveluista ja korjausvelan kasvusta.
Ennaltaehkäiseviin palveluihin panostaminen tärkeä keino saada tulevaisuudessa säästöä sote-menoista. Esitetty investointitaso puolestaan kasvattaa korjausvelkaa entisestään.

Täällä puhutaan siitä että kaupunki ei voi velkarahalla investoida. On kuitenkin hyvä muistaa että myös korjausvelka kasvaa korkoa. Pahimmassa tapauksessa tässä leikitään ihmisten terveydellä ja se ainakin on varmaa, että korjausavelan kasvaessa myös korjausasteet eri kohteissa kasvaa. Tämä puolestaan tuo mukanaan ja yhä vaikeammin arvioitavat remontointikustannukset. Kaikki täällä tietävät että saneeraukset eivät ole alkuunkaan pysyneet budjeteissaan tässä kaupungissa.

Toinen asia. Yhdistymishallituksen esityksessä Haukivuoren koulun saneeraus on priorisoitu investointilistan kärkeen. Tämä on aivan oikein. Ongelmaksi kuitenkin nousee Vanhalan koulun saneerauksen siirtyminen jonnekin tulevaisuuteen. Jos Vanhalaa ja Harjumaata ei saada yhdistettyä, myös toiminnalliset säästöt jäävät saamatta. Tämä tulee muistaa.

Olen samaa mieltä valtuutettu Hokkasen kanssa siitä, että on oikeus ja kohtuus kertoa Vanhalan ja Harjumaan suuntaan milloin Vanhalan koulua laajennetaan.

Eli: Milloin sitten laajennus toteutetaan?

Yhdistymishallituksen esityksessä tulevaisuuden kouluremonttien aikatauluista päätetään sen jälkeen, kun on teetetty perusteellinen kouluverkon tarkastelu. Käsittääkseni kouluverkkoa tarkastellaan koko ajan. On vaikea nähdä, mitä lisäarvoa tällaisella selvityksellä olisi saavutettavissa.

Minusta tällainen toteamus on vain sanojen sumuverhoa joko sille ettei mitään tule koskaan tapahtumaan, tai että pahimmassa tapauksessa ajan kanssa molemmat koulut, sekä Vanhala että Harjumaa, tullaan lakkauttamaan. Toinen sen takia että oppilaita ei ole tarpeeksi ja toinen sen takia että se on koulunpidon ja opetussuunnitelman toteutumisen kannalta liian alkeellinen.

Tätä minä pelkään.

Yhdistymishallituksen esitys ensi vuoden veroprosentiksi, eli 0,25 %:n korotus, on kahdella tavalla kestämätön:

Ensiksikin: se ei riitä kattamaan soten menoja. Toiminnallisten säästöjen saaminen tässä ajassa on utopiaa.

Toiseksi: korotus ei riitä kattamaan edes välttämättömiä investointeja. Jos kaupungin velkataakkaa ei haluta lisätä, silloin veroja on korotettava rohkeammin.

——-

Esitys Urheilupuiston koulun pihan uusimisen palauttamisesta investointiohjelmaan:

Arvoisa puheenjohtaja!
Taloussuunnitelman investointiosasta on pudotettu pois eräs tärkeä, moneen kertaan lykätty hanke: nimittäin Urheilupuiston koulun pihan uusiminen.

Kyseinen hanke on ollut lykkäyslistalla pitkään ja kuitenkin on niin, että tarve piharemontille on olemassa. Pihan liikennejärjestelyt ovat jopa vaaralliset. Iso osa pihasta on varattu mopoille ja autoille. Kouluviihtyvyydellä on nykyisellään lamaannuttava vaikutus. Kyse on siis noin 450 oppilaan turvallisuudesta ja viihtyvyydestä.

Haluan sanoa myös että pihasuunnitelmat on jo tehty. Suunnitelmien tekemiseen osallistuivat koulun henkilökunta kuin oppilaskuntakin. Koulun rehtori teki prosessin aikana valtavan työn. Pihan uusiminen on luvattu lukemattomat kerrat ja aina viime metreille ennen varsinaista toteuttamista lykätty.

Kyse ei ole isoista summista, noin 300 000 eurosta mutta sillä saisi paljon hyvää aikaan. Ymmärrän kyllä että ensi vuonna siihen ei ole osoittaa rahaa, eikä ehkä näillä näkymin – korostan NÄILLÄ NÄKYMIN – koko suunnitelmakaudella. Tilanteet voivat kuitenkin muuttua neljän vuoden aikana.

Siksi esitän, että Urheilupuiston koulun piharemontti liitetään taloussuunnitelman investointiosaan, vaikka siihen ei nyt olekaan varaa osoittaa mitään summaa tai tarkkaa aikataulua. Tämä siksi ettei hanke pääsisi kokonaan unohtumaan.

Tulikaste

Maanantaina 12.11. se sitten tapahtui: Mikkelin uusi valtuusto kokoontui ja niinpä minäkin sain tulikasteeni! Eikä oikeastaan olisi voinut olla vaikeampi aloitus, sillä valtuuston esityslistalla oli Mikkelin talousarvio ensi vuodelle sekä taloussuunnitelma 2013-2016. Kokousmateriaali saapui edellisen viikon lopulla ja perehtymisaikaa tosiaan vain muutama päivä. Lähtökohtiin nähden kaikki kuitenkin meni ihan hyvin ja onnistuimme vihreänä valtuustoryhmänä saamaan jopa jotain aikaiseksi!

Tässäpä lyhyt yhteenveto maanatain yhdeksäntuntisesta maratonkokouksesta:

Taustaksi:
Yhdistymishallitus oli eilen aamupäivällä lyönyt lukkoon koulujen investointien kohdalla tärkeysjärjestystä: Haukivuoren koulun remontti aloitetaan ensi vuonna ja Vanhalan laajennus jää määrittelemättömään tulevaisuuteen. Veroprosentiksi yhdistymishallitus esitti 0,25%:n korotusta 19,75 %:iin, josta me olemme arvelleet ettei se tule riittämään sote-menojen kattamiseen.

Niinpä esittelimme eilen oman vaihtoehtomme Raunin ryhmäpuheenvuorossa: nostetaan veroja paljon rohkeammin 0,75% ja katetaan sillä soten pelätty alibudjetointi ja lisätään investointeja, joka olisi ensi vuodelle tarkoittanut siis Vanhalan palauttamista investointeihin ja tulevina vuosina esim. Rantakylän yhtenäiskoulun järkevää aikataulutusta. Sdp, kd ja osa perussuomalaisista kannatti 0,50 %:n nostoa. Meidän esityksemme taakse ei tullut ketään muuta joten hävisimme ääänestyksen reilusti. Myös lopullisessa äänestyksessä yhdistymishallituksen esitys voitti keskustan, kokoomuksen ja osan perussuomalaisten äänistä.

Tämän jälkeen investointiosan muutokset olivat epärealistisia mutta esitimme ne kuitenkin. Vanhalan pitämisen alkuperäisessä aikataulussa hävisimme äänin 8-51. Moneen kertaan lykättyä ja nyt kokonaan investointien ulkopuolelle pudotettu Urheilupuiston koulun piha saatiin lisättyä investointilistaan kyllä valtuuston yksimielisellä päätöksellä, mutta ainoastaan siksi ettei sille esitetty mitään aikataulua, vaan ainoastaan palautusta takaisin listalle. Yleisesti ottaen osallistuimme mielestäni varsin aktiivisesti talousarviokeskusteluun ja toimme esiin omaa vaihtoehtoamme. Minäkin käytin muutaman puheenvuoron, jotka pistän näkyviin seuraavaan postaukseen.

Linja-autoliikenteen opiskelija-alennuksen saimme selvitettelyyn kesäkuuhun mennessä. Liian optimistinen ei kuitenkaan kannata olla selvityksen tulevista tuloksista.

Aino teki erinomaisen valtuustoaloitteen kokouksen päätteeksi koskien valtuuston kokousten videointia ja sosiaalisen median hyödyntämistä. Tämän voitte käydä lukemassa Misevin nettisivuilta.
—-
.

20121116-094705.jpg

Seudullisesta opetuspalvelukeskuksesta

Etelä-Savon radio haastatteli 17.11.2010 allekirjoittanutta lyhyesti liittyen seudulliseen opetuspalvelukeskushankkeeseen. Pätkä tulee huomisaamun radiouutisissa ulos. Ohessa nuottini haastattelua varten.

– Moay:lle ei ole nykytilannetta selvitetty.

– PLM on tosin ohjausryhmässä eli sitä kautta tieto kulkee selvityksen edetessä.

– Tilaaja-tuottajamalli arveluttaa:

– Oppitunnin hinta perusyksikkönä?

– Toimiiko yleensäkään opetuksen sektorilla?

– Hallinnon paisuminen vaarana – byrokratian lisääntyminen entisestään?

– Ei näytä tuottavan lisäarvoa jäsenistöllemme eli mikkeliläisille opettajille.

– Mikkelissä tällä hetkellä tarpeeksi tekemistä omankin kouluverkkouudistustensa kanssa.

– Ns. määräaikaisten ja tuntiopettajien ihmeellisen suuri määrä viime vuosina Mikkelissä ilmeisesti ennakoi tulevaa SEOPia

– Kuulemiset  + koriryhmien työskentely oli aikanaan lähinnä vitsi.

– Talousluvut olivat epämääräisiä (teetetty pikaisesti kenties konsulttityönä).

– OPS:n perusteet ovat tulossa muutaman vuoden sisällä. Tässäkään mielessä ei ollut järkevä lähteä rakentamaan SEOPia ja uusia OPSeja kuntiin.

Huom!

MOAYllä ei ole mitään seudullista yhteistyötä vastaan. Sitähän on toteutettu jatkuvasti esim. hankkeissa ja täyd.koulutuksessa (eikös myös esim. kirjastot toimi jo nyt seudullisuuden periaatteella. Seudullisuus ei vaadi toteutuakseen mittavia keskusrakennelmia.

Ja kuntaliitosten myötähän SEOPit menettävät merkitystään.

Ryhmäkoot kuriin porkkanoilla

Peruskoulun tila aiheuttaa kasvavaa huolta yhä laajemmissa piireissä. Keskeisenä ongelmana näen kuntien taloudellisen kyvyttömyyden tuottaa riittävän laadukasta palvelua. Yksi laadukkaan perusopetuksen mittareista on ryhmäkoot.

Perusopetuksen taso heikkenee kunnissa huolestuttavaa vauhtia. Samoin kuin kaikki muutkin julkiset palvelut, myös lasten ja nuorten yleissivistävä opetus on joutumassa säästöeroosion rapauttamaksi.

Nykyistä lamaa on lievennetty velkaelvytyksellä, jos ja kun talous todella osoittaa uuden kasvun merkkejä, velkoja aletaan maksaa takaisin. Tämä tarkoittaa valtion kapeampia rahavirtoja kuntiin. Jo ennen taantumaa kunnat oli pakotettuja leikkaamaan ja säästämään palveluitaan. Tilanne ei tulevaisuudessa tule parantumaan, pahoin pelkään.

Kunnissa tehdään niukkenevista eurovirroista yhä vaikeampia arvovalintoja. Liian usein peruskoulutus jää näissä arvovalinnoissa mielestäni sekundaaristen asioiden jalkoihin. Peruskoulun kurjistuminen näkyy monin tavoin ja arvovalintoja selitetään puolestaan kestämättömin perustein. Seuraavassa muutama esimerkki.

Kouluverkkojen tiivistäminen ja koulujen neliömäärän vähentäminen perustellaan tarpeella satsata opetukseen, ei seiniin. Tämähän on tietysti juuri näin. Paitsi. Monissa kunnissa opetuspalvelut vuokraavat tilansa tilapalveluilta. Opetuspalveluiden budjettiin sisältyy siis sekä opetus että tilavuokrat. Ongelmallista tässä on se, että kunnan budjetin tarkastelussa eri hallintokunnat ovat vastuussa oman alansa pysymisestä raamissa ja tämän vuoksi joudutaan toimintojen tehostamiseen, leikkauksiin ja palvelutason heikentämiseen eri hallintokunnissa. Kaikissa paitsi yhdessä: tilapalveluissa.

Tilapalvelut voivat kätevästi ulkoistaa oman tehottomuuteensa opetuspalveluille sekä sosiaali- ja terveystoimille. Tilahallintojen tehottomuus pakottaa siis mm. opetustoimen leikkauksiin ja kouluverkkojen karsimiseen. Kouluverkkojen karsimisen välittömiä seurauksia ovat säästöjen lisäksi peruskoulun karkaaminen pieniltä lapsilta yhä kauemmaksi, yhä pitempien koulumatkojen taakse. Toinen välitön seuraus ovat nämä eräänlaiset jättikombinaatit, suurkoulut, joissa yksi yksittäinen oppilas on helppo kadottaa tai kadottautua.

Opetustoimen säästöt näkyvät useimmiten tuntikehyksen leikkaamisena. Tuntikehys tarkoittaa sitä, kuinka monta opetustuntia yksi oppilas tuo koulun käyttöön koululle. Jo pienikin tuntikehyksen leikkaus näkyy siten, että opetustuntien määrän vähenemisen myötä ryhmien määrää pitää tiivistää. Tämä siis nostaa ryhmäkokoja. Hyvin yksinkertaista matematiikkaa.

Tämän matematiikan seurauksena on eri valinnaisaineryhmien tai A2 –kielten ryhmien toteutumattomuus, koska ryhmäkokojen kasvaessa, on myös nostettava alarajoja, joilla valinnaisaineryhmiä perustetaan. Valinnaisuuden väheneminen vähentää koulunkäynnin mielekkyyttä ja tätä kautta kouluviihtyvyyttä, joka Suomessa on jo valmiiksi tutkimusten mukaan alhainen. Lisäksi suomalaisten lasten ja nuorten kielitaito rapautuu kuntataloutta nopeammin.

Edelleen hyvin yksinkertaista matematiikka on seuraava laskukaava: opettajan aika 45 min / oppilasmäärä. Jos yleisopetuksen ryhmään on vielä integroitu pysyvästi tai joustavin ratkaisuin e-oppilas, ja paikalla ei ole pätevää avustajaa, niin kaava monimutkaistuu, sillä e-oppilaan vaatima aika oppitunnilla on huomattavasti yleisopetuksen oppilasta suurempi. Opettajan aika kuitenkin pysyy koko ajan vakiona.

Erityisoppilaiden integraatiota perustellaan ideologisilla ja filosofisilla perusteilla. Kaikille yhteinen koulu on tavoitteena toki hieno. Harmi vain, että todellisuudessa liian usein tavoitellaan vain taloudellisia säästöjä ja integraatiota toteutetaan tältä pohjalta. Näin tukitoimiin ei olla valmiita panostamaan, jotta erityistä tukea saavat oppilaat selviytyisivät yleisopetuksen yhteydessä. Varsinkin pienissä kunnissa henkilöstöllä ei ole mahdollisuutta asianmukaiseen täydennyskoulutukseen.

Käsissä on siis tilanne, jossa erityisoppilaan mahdollisuus saada tarvitsemaansa tukea vaikeutuu. Myöskään ne yleisopetuksen oppilaat, joiden ryhmiin e-oppilaita on integroitu, eivät saa riittävää oppimisen tukea, sillä opettajan aika ei enää riitäkään tai tunneilla työrauhaongelmat lisääntyvät. Ongelman perusytimessä ovat liian suuret perusryhmät: jos perusryhmä on reilusti yli kaksikymmentä oppilasta, pienryhmästä johonkin oppiaineeseen oppilaan joustava sijoittaminen on vaikeata menestyksekkäästi toteuttaa.

Lainsäädännön rajatessa niiden ryhmien kokoa, joissa on pysyvästi integroitu oppilas, kasvattaa käytännössä muiden ryhmien kokoa. Esimerkiksi: yhden koulun ikäluokassa on 110 oppilasta. Kunnan tuntikehys mahdollistaa ikäluokan jakamisen viisisarjaiseksi. Näin yhden ryhmän koko on siis 22 oppilasta. Jos yhteen  ryhmään integroidaan e-oppilas ja tämän ryhmän koko rajataan 20 oppilaaseen, seurauksena kolme muuta perusryhmää kasvavat yhdellä oppilaalla. Tässä kärsijöinä ovat yleisopetuksen oppilaat.

—–

Ryhmäkokojen kuriin saamisessa on väläytelty lähinnä valtakunnallisia suosituksia ryhmäkooksi, lainsäädännöllistä maksimiryhmäkokoa tai ryhmäkokovertailujen entistä aktiivisempaa julkistamista ja sitä kautta seurantaa niin kuntalaisten, päättäjien kuin mediankin kautta.

Kaikki edellä mainituista keinoista ovat teholtaan ja vaikutuksiltaan kyseenalaisia. Suosituksilla on tapana jäädä suosituksiksi. Lainsäädännöllisillä toimilla, johtuen kuntaliiton lobbauksesta, tuskin saataisiin maksimiryhmäkokoa niin alhaiseksi siten, että tilanne oleellisesti parantuisi. Lisäksi maksimista tulee kovin helposti minimi. Laajemman julkisuuden kautta muutosta tuskin tulisi, sillä tiedothan eivät nykyisinkään ole salaisia.

Minulla olisi kuitenkin ehdotus ryhmäkokojen kuriin saamiseksi: valtionosuuksien sitominen ryhmäkokoihin. Ne kunnat, jotka olisivat valmiita pienentämään ryhmäkokojaan, saisivat sille selkeästi indeksoidun, porrastetun ja yksittäisistä hankesidonnaisuuksista vapaan valtion tuen periaatteella mitä pienemmät ryhmäkoot, sen suurempi suhteellinen (ja absoluuttinen) valtion osuus. Tällä mallilla voisi olla todellista kannustusvaikutusta kuntapäättäjiin. Tämä porkkanoiden antaminen kepin sijasta voisi kääntää arvokeskustelua oikeaan suuntaan eli tulevaisuuteen, lapsiin ja nuoriin.