Muutamia huomioita uutisvirrasta

Seuraavassa pari silmiin sattunutta, mielenkiintoista uutista viime päiviltä.

Ensinnäkin. Kokoomus ja KD menevät vaaliliittoon Etelä-Savossa. Länsi-Savo uutisoi asiaa tänään 17.12. ja muistutti että:

Kokoomus ehti jo linjata, ettei se tee vaaliliittoja näissä eduskuntavaaleissa. Nyt tehty ratkaisu pyörtää edellisen päätöksen.

Niin. Jos tästä hakemalla hakee hyviä puolia, niin ainakin se löytyy, että vain yksi seuraavista eli Olli Nepponen, Lenita Toivakka tai Teuvo V. Riikonen  pääsee eduskuntaan.

Toiseksi. Koulujen joulujuhlista on taas keskusteltu. Yllätys, yllätys kristillisdemokraattien aloittamana ja kokoomuspuolueen jatkamana. YLE uutisoi eduskunnan kyselytunnilla käytyä keskustelua seuraavasti:

Räsäsen mukaan Virkkunen on sekoittanut vastauksessaan uskonnonharjoittamisen ja kristillisen kulttuuriperinteen. Räsänen sanoo, että uskonnonharjoittamisen kohdalla on varmistettava, etteivät lapset joutu harjoittamaan itselleen vierasta uskontoa. Hän katsoo, että sen sijaan esimerkiksi jouluvirsi (Enkeli taivaan) joulujuhlassa lasketaan suomalaiseen kulttuuriperinteeseen kuuluvaksi, eikä siitä tarvitse pyytää kodeilta erikseen lupia.

Niin. Virsi siis ei ole virsi eikä jouluevankeliumi evankeliumi ja kristillinen joulu ei ole kristillisyyttä vaan kulttuuriperimää. Niinpä siis ei-kristityt lapset voidaan näihin pakottaa. Minusta tulkinnat ovat hienoja. Tämähän tarkoittaa että ne eivät ole uskontoa vaan vain kulttuuria.  Hieman vain mietityttää, eikö KD:n kansanedustajilla todellakaan ole suurempaa poliittista substanssia kuin koulujen juhliin sekaantuminen. Taitaa olla eräänlaista populismia tämä poliittinen körttiläisyyskin.

Kolmanneksi. Pisa-tulokset tulivat. Suomi ei olekaan enää ykkönen vaan vasta kolmas. Suomalaisen koulun suurimpana vahvuutena on ollut sen tasalaatuisuus. Tuoreessa Pisa-tutkimuksessa Suomen koulujen väliset erot oppimistuloksissa olivat edelleen OECD-maiden pienimmät, mutta koulujen väliset erot olivat hiukan kasvaneet. Myös edelliseen vuonna 2000 lukutaitoa käsitelleeseen tutkimukseen verrattuna lukutaidon kansallinen keskiarvo Suomessa on laskenut kymmenellä pisteellä. Opetus- ja kulttuuriministeriön sivuilla ministeri Virkkunen kommentoi seuraavasti:

Meidän on varmistettava, että asuinpaikasta riippumatta vanhemmat voivat jatkossakin luottaa siihen, että lähikoulussa saa parasta mahdollista opetusta.

Niin. Oppilaiden eriarvoistuminen sen suhteen, kuinka paljon he saavat perusopetusta ja millaisissa ryhmissä (koko, integrointi, tukitoimet) sitä annetaan, on kovaa vauhtia kiihtymässä. Mielestäni tämä olisi Suomen huolenaihe numero yksi niin lyhyellä, keskipitkällä kuin pitkälläkin aikavälillä. Voitaisiin jopa puhua yleissivistyksen kasvavasta kestävyysvajeesta.

Neljänneksi. Keskusta ei hyväksynyt perusopetuksen tuntijakouudistusta ja niinpä se kaatui. Asia jää seuraavan hallituksen ratkaistavaksi. Hesari uutisoi asiasta näin:

Keskusta on pitkin syksyä arvostellut vuonna 2014 toteutettavaksi kaavailtua uudistusta liian kalliiksi ja mittavaksi.

Virkkunen puolestaan halusi pitää kiinni esimerkiksi kaikkien koulujen vähimmäistuntimäärän nostamisesta neljällä vuosiviikkotunnilla mikä olisi hänen mukaansa lisännyt alueellista tasa-arvoa.

Myös kieliohjelman laajentaminen, taito- ja taideaineiden aseman vahvistaminen ja uusi aine draama olivat opetusministerin tavoitteita.

Niin. Tuntijakouudistuksessa olisi ollut puolensa ja puolensa. Toisaalta tuntimäärän lisääminen olisi ollut juuri edellä mainitun oppilaiden tasavertaisuuden kannalta välttämätöntä. Nyt liian moni kunta, Mikkeli mukaan lukien,  saa polkea lasten oikeuksia miten haluaa. Silti tuntijakotyöryhmän esitys oli jäämässä omituisen torsoksi: todellista uusiutumista ei ollut. Draama oppiaineena olisi ollut vain kosmetiikkaa. Kaikille uskontokunnasta riippumatta yhteinen etiikka puolestaan olisi ollut loistava idea, mutta sehän olikin tyrmätty jo aiemmin. Ehkä siksi, että se olisi heikentänyt uskonnonopetuksen asemaa. Uskonnolla on nykyisellään kohtuuttoman suuri tuntimäärä koko perusopetuksessa. Se on suurempi kuin esimerkiksi historialla ja yhteiskuntaopilla.

Lisäksi esityksessä oli muutamia kohtia, jotka olisivat olleet peräti haitallisia: ensinnäkin kieliohjelman muuttaminen tuskin olisi parantanut kielten opiskelun mahdollisuuksia ja taito- ja taideaineiden kohdalla valinnaisuuden muutokset olisivat voineet käytännön tasolla olla kohtalokkaita. Valinnaisuutta tulee perusopetuksessa nostaa, mutta valinnaisuus kuuluu ennen kaikkea yläkouluun.

Se mikä minua ihmetyttää kovin on se, miksi matematiikan määrän pitää olla niin kohtuuttoman suuri tuntijaossa, ja taide-ja taideaineiden osuus niin pieni. Tätä ei perustele mikään. Kaikista suomalaisista ei tule insinöörejä, eivätkä kaikki todellakaan tarvitse pitkälle vietyjä matematiikan taitoja. Toisaalta taas taito- ja taideaineet toisivat peruskoulun puurtamiseen luovuuden tuulahdusta ja oppilaille kipeästi kaivattua vastapainoa. Lisäksi luovuuden ja älykkyyden suhde on selkeä.  Matematiikan syventävää opiskelua olisi voinut tuoda valinnaisuuden kautta.

Hesari kirjoitti samaisessa uutisessa myös siitä miksi keskusta vastusti tuntijakouudistusta:

”Tuntijaon kokonaisuudistukseen ei ollut varattu rahoitusta. Uudistus olisi vaatinut leikkauksia muualta peruskoulusta sekä muilta koulutusasteilta. Tähän keskusta ei ollut valmis”, sivistyspoliittisen ministerityöryhmän jäsen AnuVehviläinen sanoo tiedotteessa.

Keskustan mielestä peruskoulussa ei ole tarvetta draaman kaltaisille uusille oppiaineille, vaan kehittämisen tarpeita on ennemmin kouluviihtyvyydessä, oppilashuollossa, opettajien jaksamisessa ja koulurakennusten kunnossa.

Niin. Mutta mistä rahat keskustan tavoitteisiin, ellei opetussektorin sisältä? Lisäksi herää muutama tyhmä kysymys: kertokaapas kepulaiset miten sitä kouluviihtyvyyttä lisätään? miten oppilashuoltoa kehitetään? miten opettajien jaksamista parannetaan? kuinka koulurakennuksista huolehditaan? Hieman konkretiaa, kiitos, ja myös rahoituksen osalta, jos suinkin mahdollista.

Seudullisesta opetuspalvelukeskuksesta

Etelä-Savon radio haastatteli 17.11.2010 allekirjoittanutta lyhyesti liittyen seudulliseen opetuspalvelukeskushankkeeseen. Pätkä tulee huomisaamun radiouutisissa ulos. Ohessa nuottini haastattelua varten.

– Moay:lle ei ole nykytilannetta selvitetty.

– PLM on tosin ohjausryhmässä eli sitä kautta tieto kulkee selvityksen edetessä.

– Tilaaja-tuottajamalli arveluttaa:

– Oppitunnin hinta perusyksikkönä?

– Toimiiko yleensäkään opetuksen sektorilla?

– Hallinnon paisuminen vaarana – byrokratian lisääntyminen entisestään?

– Ei näytä tuottavan lisäarvoa jäsenistöllemme eli mikkeliläisille opettajille.

– Mikkelissä tällä hetkellä tarpeeksi tekemistä omankin kouluverkkouudistustensa kanssa.

– Ns. määräaikaisten ja tuntiopettajien ihmeellisen suuri määrä viime vuosina Mikkelissä ilmeisesti ennakoi tulevaa SEOPia

– Kuulemiset  + koriryhmien työskentely oli aikanaan lähinnä vitsi.

– Talousluvut olivat epämääräisiä (teetetty pikaisesti kenties konsulttityönä).

– OPS:n perusteet ovat tulossa muutaman vuoden sisällä. Tässäkään mielessä ei ollut järkevä lähteä rakentamaan SEOPia ja uusia OPSeja kuntiin.

Huom!

MOAYllä ei ole mitään seudullista yhteistyötä vastaan. Sitähän on toteutettu jatkuvasti esim. hankkeissa ja täyd.koulutuksessa (eikös myös esim. kirjastot toimi jo nyt seudullisuuden periaatteella. Seudullisuus ei vaadi toteutuakseen mittavia keskusrakennelmia.

Ja kuntaliitosten myötähän SEOPit menettävät merkitystään.

Puhe syyskokouksessa 8.11.2010

MOAY piti syyskokouksensa 8.11.2010. Perinteiseen tapaan yhdistyksen puheenjohtaja piti puheen kokouksen alussa. Tässä puheeni kokonaisuudessaan. Näiden sivujen osiosta TEKSTIT löytyy aiempia puheita.

Arvoisat kollegat!

Ammattiyhdistystoiminta on kivaa. Tai ei se aina ole kivaa, mutta mielenkiintoista se on. Se, mikä allekirjoittanutta tässä toiminnassa kiehtoo, on se tiedon määrä, jonka ay-aktiivi saa. Tieto tuo mukanaan näkemystä ja näkemys – ainakin toivon mukaan – mukanaan viisautta.

Näinä muutamina vuosina kun olen ollut mukana MOAY:n hallituksessa ja puheenjohtajana juuri tieto on ollut  se kaikkein mielekkäin syy löytää draivia toiminnassa mukana olemiseen.

Olen kokenut yhdistyksemme suurimmaksi ongelmaksi aktiivien vähäisen määrän. Tämä näkyy mm. siinä että vaihtuvuus ammattiyhdistyksen hallituksessa on verrattain pientä. Toivoisin osallistumisen ja vastuunkannon yhteisistä asioista olevan niin haluttua että pääsisimme äänestämään hallituspaikoista vuosittain ja puheenjohtajastakin joka toinen vuosi.

Ammattiyhdistystoiminta ei ole menettänyt merkitystään vuosien saatossa. Päinvastoin: merkityksemme paikallisena edunvalvoja on korostunut viimeisen kolmen vuoden aikana ja korostuu vuoden vaihteen jälkeen entisestään. Keskusjärjestömme, OAJ –johon, minäkin suhtaudun monesti varsin kriittisesti – on siirtänyt yhä enemmän edunvalvontaa paikalliselle tasolle. Tämä on tietysti hyväkin asia, ei yksiselitteisesti, mutta kuitenkin.

Olemme vastaamassa tähän haasteeseen muuttamalla organisaatiorakennetta Etelä-Savossa.

Vielä tämän vuoden rakenne on seuraava: Me Mikkelin opettajien ammattiyhdistys MOAY edustamme yleissivistäviä opettajia.

OAJ:n Mikkelin paikallisyhdistys – tuttavallisemmin Mikko ry – on koonnut sateenvarjonsa alle kaikki Mikkelin OAJ:laiset opettajat. Paikallisyhdistyksellä on myös olleet neuvotteluoikeudet Mikkelissä

Etelä-Savon OAJ-piiri puolestaan on koonnut kaikkien maakunnan kuntien paikallisyhdistykset siipiensä suojaan.

Vuoden vaihteessa aloittaa uusi alueyhdistys, joka ottaa siipiensä huomaan jotakuinkin kaikki maakuntamme opettajat eri koulumuodoista.

MIKKO ry lakkaa olemasta, samoin Etelä-Savon OAJ-piiri. MOAY ry on hakenut jäsenyyttä tulevasta alueyhdistyksestä.

Eri paikkakunnilla on erilaisia tapoja järjestää järjestörakennetta muuttuvassa tilanteessa. Me Mikkelissä olemme halunneet vähentää väliportaita, yksinkertaistaa rakennetta.

Uusi alueyhdistys tulee toimimaan koko maakunnan alueella kaikkien opettajien edunvalvojana. Tavoitteena on saada meille lisää joukkovoimaa edunvalvontaan. Ikään kuin lisää ”rautaa rajalle”. MOAY ry eli Mikkelin ysiläiset opettajat ovat myös  päättäneet antaa neuvotteluoikeudet alueyhdistykselle.

Minusta tämä on hyvä asia.

Muutamasta keskeisestä seikasta MOAY:n tulee kuitenkin huolehtia.

Ensinnäkin: meidän on varmistettava että mikkeliläisten opettajien ääni tulee kuulluksi ja huomioiduksi alueyhdistyksen eri toimielimissä.

Jatkossa, kun alueyhdistys delegoi neuvottelut pääluottamusmiehellemme, MOAY:n ja luottamusmiehistön toimiva yhteistyö korostuu entistään.

Ja kolmanneksi: me Mikkelin opettajat toimimme eturivissä maakunnan edunvalvonnallisen yhteistyön kehittäjänä ja edistäjänä. Uskon solidaarisuuteen ja maakunnan opettajien yhteiseen haluun tukea toisiaan paikallisissa kysymyksissä. Kun alueyhdistyksen luottamuspaikkoja jaetaan, meidän on löydettävä niihin parhaat mahdolliset henkilöt näiden tavoitteiden edistäjiksi.
__________________

Alueyhdistys on keskeisessä roolissa myös paljon puhuttaneessa Maakunnallisessa sivistystoimen hankkeessa. Eniten on saanut palstatilaa, ja eniten on keskustelua herättänyt, ajatukset koulun työaikojen rukkaamisesta. Osa meistä läsnä olevista kannattaa – osa meistä vastustaa – monet meistä ei tiedä asiasta vielä tarpeeksi.

Mikkelin opettajien ammattiyhdistys ei ole vielä kantaansa asiaan muodostanut – ja tänään saamme varmasti myös kuulla aiheesta lisääkin vierailijamme myötä. Joka tapauksessa, kantaa muodostaessamme joudumme miettimään asiaa niin henkilöstön kannalta kuin oppilaiden kannalta.

Opettajien ammattiyhdistystoiminta eroaa merkittävästi muusta ammattiyhdistyskentästä. Minua on joskus turhauttanut käyttämämme retoriikka, jossa vedotaan toistuvasti lapsiin ja heidän parhaaseensa. Miksi emme voisi selkeästi ilmoittaa vain ajavamme omien jäsentemme etua, kuten muutkin ammattijärjestöt tekevät?

Vastaus on hyvin yksinkertainen: Me emme ole niin kuin muut. Ei lennonjohtajat ole huolissaan lentomatkustajista tai paperityöläiset vessapaperin kuluttajista. Me olemme huolissamme ”asiakkaistamme” – lapsista ja nuorista. Retoriikkamme on sitä mitä me ajattelemme. Opettajia koskevat päätökset heijastuvat aina lapsiin ja me opettajat – halusimmepa aina tai emme – olemme huolissamme myös lapsiin heijastuvista vaikutuksista.

Näin on myös koulun työaikojen siirtämisen kohdalla.

Minä henkilökohtaisesti suhtaudun työaikojen siirtämiseen erittäin varauksellisesti monestakin syystä.

Olen huolissani opettajien jaksamisesta, jos työvuotta tiivistetään. Sama jaksamisen pulma on oppilaillakin. En usko että koulumielekkyys erityisesti paranee lauantaityöpäiviä lisäämällä ja syys- ja hiihtolomia lyhentämällä.

Lisäksi minä en ole vieläkään – ehkäpä tyhmyyttäni – ymmärtänyt niitä hyötyjä, joita työaikojen siirtäminen toisi. Heikki Hirvonen ja kumppanit ovat näemmä niin suuria visionäärejä, että minun kaltaiseni perus-peruskoulun-maikka ei voi näitä aivoituksia ymmärtää. Ovatko peruskoululaiset todella niin suuri työllisyysreservi matkailuelinkeinoelämälle, että koulujen työaikoja pitää sen vuoksi siirtää?

Minusta koulu on lapselle arvojärjestyksessä ensisijainen – kesätyöt vasta sitten, jos silloinkaan. Muutenkin minua hankkeessa häiritsee ainakin rivien välistä luettava lähtökohta: elinkeinoelämän tarpeet.

Miksi koulun pitää olla ensisijaisesti talouselämän renki? Mihin on kadonnut usko sivistykseen? Mihin on kadonnut lapsen mahdollisuus olla lapsi?

Se, että me opettajat olemme mukana hankkeessa, ei tarkoita sitä, että kannattaisimme kaikkea tai suostuisimme kaikkeen. Me haluamme olla mukana kehittämässä opetusta ja koulutusta. Me emme ole muutosvastarinnan linnake.

Silti: me osaamme sanoa ei, jos uudistuksilla ei olla saavuttamassa mitään lisäarvoa.
_______________

Ensi keväänä on eduskuntavaalit. Meidän opettajien pitää äänestää, ja jokaisen pitää valita ehdokkaansa huolella. Valtio on ennätysvelkainen. Se tulee heijastumaan kuntien rahoitukseen  ja sitä kautta kuntien mahdollisuuksiin  järjestää palveluita. Yhä enemmän tulee olemaan narunvetoa siitä, miten vähenevät resurssit suunnataan. Kyse on ennen kaikkea arvoista ja uskottavista ratkaisuista.

Toinen merkittävä kysymys liittyy uuteen tuntijakoon ja opetussuunnitelmaan.  Opetusministeri Virkkunen puhuu siitä, että ”myös lahjakkailla oppilailla on oikeus oppia joka päivä koulussa”. Tämä onnistuu vain valinnaisuutta lisäämällä. Koulukeskustelu menee tällä hetkellä myös valtion tasolla elinkeinoelämän ehdoilla. Myös siellä sivistysihanne on hukassa. Minä puolestani luulen että jokainen oppilas oppii jo nyt joka päivä koulussa. Liian varhainen valinnaisuus laittaa oppilaita eriarvoiseen asemaan, taide- ja taitoaineiden kohdalla uudistus olisi tällaisenaan lähes kohtalokas ja kaiken lisäksi hallitusohjelman vastainen. Mutta mihinpä me tarvitsemme luovuutta ja kykyä ilmaista itseämme, kunhan vain osaamme laskea, ja kunhan urasuunnittelu aloitetaan jo alaluokilta, eikö?

Olkaamme siis nyt korva höröllä ehdokkaita kuunnellessamme. Selvittäkäämme millaista työtä nykyiset edustajamme ovat tehneet. Nähkäämme kevytkenkäisten ja ympäripyöreiden vaalipuheiden ja –lupausten taakse. Kun ensi keväänä äänestämme, tehkäämme se aktiivisesti, asiantuntevasti ja valveutuneesti.

Antoisaa iltaa, hyvät toverit!