Keskustelu taidemuseosta on psykedeelistä

Tänään 24.3.2017 Länsi-Savossa julkaistiin kipakka kirjoitukseni vastineena Raimo Heinäsen (ps.) kirjoitukseen. Muutenkin olin jo jonkun aikaa taidemuseo/siilokortteli -keskustelun tasosta ja suunnasta kiusaantuneena aikonut kirjoittaa aiheesta mutta Heinäsen kirjoitus taisi osua sen verran hyvin kiukkuhermoon että oma tuotokseni syntyi 20 minuutissa opehuoneen kahvipöydässä…

Ehkäpä tekstini ei ole se kaikkein analyyttisin mutta tulee se nyt ainakin suoraan sydämestä. Tällä hetkellä tietyt tahot, Heinänen (plus muutama muu) etunenässä, koittavat kalastella ääniä taidemuseon kustannuksella. Minusta se on lähinnä vastenmielistä. Toki ymmärrän ettei mielipiteeni asiasta taida olla tietyissä piireissä kovin suosittu mutta siitäpä minä vähät välitän! Olen valmis taistelemaan ja kaatumaan saappaat jalassa oikeaksi kokemieni asioiden puolesta. Mielestäni se on paljon suoraselkäisempää kuin poliittisten irtopinnojen napsiminen. Eipä minusta taida populististista helppoheikkiä saada. Sori siitä.

 


Tässä vielä kirjoitus kokonaisuudessaan:

Marskin perintö ei ole vaarassa (LS Lukijoilta 23.3.2017)

Raimo Heinänen (ps.) kirjoitti Länsi-Savossa (20.3.) Graniittitalosta ja harmitteli, ettei päätöstä taidemuseosta saatu tehtyä nykyisen valtuuston aikana. Lisäksi Heinänen syytti mm. vihreitä siitä, että Graniittitalo on otettu vaaliaseeksi.
Heinänen kuitenkin unohtaa että Graniittitalolla ovat vaalien alla ratsastaneet taidemuseorakentamisen vastustajat. Taidemuseo tosiaan on joutunut vaalien uhriksi, josta halutaan kerätä helppoja pikavoittoja vaalikentillä.
Ylipäätään keskustelu taidemuseosta on saanut psykedeelisiä mittakaavoja. Mannerheim-parkakin on jo vedetty mukaan, ja aivan vakavalla naamalla on väitetty, että Graniittitalon myynti jollain ihmeellisellä tavalla häpäisisi Marskin muistoa.
Jos monella tapaa ongelmallisen rakennuksen omistuksesta päätettäisiin luopua, voin henkilökohtaisesti luvata, että rakennus ei katoa Mikkelin katukuvasta vaan seistä jököttää paikallaan vastedeskin. Lisäksi rautatieaseman uusiokäyttö osoittaa, että vanhaa perintöä voidaan vaalia myös ennakkoluulottomalla ajattelulla.
Heinänen, kuten muutkin siilokorttelivaihtoehdon vastustajat, mielellään unohtavat taidemuseon tarpeet sekä tarpeen rakentaa elinvoimaa Mikkeliin. Siilokortteli on kirjaimellisesti kivenheiton päässä torista ja olisi kaikkien etu saada kurainen tontti tehokkaaseen ja järkevään käyttöön.
Heinänen myös väittää, että edustaa kannallaan kaikkia mikkeliläisiä ja että vaalikentillä ihmiset yhdessä rintamassa vastustaisivat taidemuseon sijoittamista siilokortteliin. Väite on epätosi ainakin vihreiden vaaliteltalla käymieni keskustelujen perusteella. Heinäsen kannattaisi muistaa, että yhtä lailla kuin valtuustossa, myös äänestäjien keskuudessa mielipiteet vaihtelevat. Heinäsen totuus ei ole ainoa totuus.

Mikko Siitonen
Kaupunginvaltuutettu (vihr.), kuntavaaliehdokas
Mikkeli

 

Valtuuston kokous 18.2.2013

Eilen taas kokousteltiin.

Kyseessä oli kovin rutiiininomainen kokous, jossa ainoa erikoisuus oli peräti viisi valtuustoaloitetta eri suunnilta. Demareiden Satu Taavitsainen teki aloitteen lasten harrastusmahdollisuuksista, KD:n Erkki Rantalainen teki aloitteen Ristiinan ikuisuusriitaan eli Muurikin rantapuistoon liittyen, keskustan valtuustoryhmältä tuli aloite kaupunkipuistosta, kokoomuksen Elina Hölttä teki aloitteen, jossa esitettiin selvityksen tekemistä siitä, miten Mikkelin lukioiden yhdistyminen onnistui ja mitä siitä on opittavissa. Näistä aloitteista lähdimme ryhmänä mukaan kaupunkipuistoaloitteeseen. Minä laitoin allekirjoitukseni kaikkiin muihinkin edellä mainittuihin aloitteisiin.
Omalta kohdaltani eilisen kohokohta oli oma valtuustoaloitteeni liittyen A2-kielen opiskeluun Mikkelissä. Kyse ei ollut vihreiden ryhmäaloitteesta sillä kaikki meistä eivät allekirjoittaneet sitä, mutta yhteensä aloite sai minun nimeni lisäksi peräti 46 nimeä alle. Aloitetta olin ideoinut yhdessä perussuomalaisten varavaltuutettu Anne Korholan ja valtuutettu Marja Hämäläisen kanssa.
Asialistalla puolestaan oli KH:n vastaus demareiden valtuustoaloitteeseen veroparatiisivapaasta Mikkelistä (eli: Mikkelin ei pitäisi tehdä hankintoja yrityksiltä, jotka tekevät ”verosuunnittelua” veroparatiisien kautta). KH:n vastaus oli löperö: asialle voi tehdä mitään. Kuitenkin esim. Helsingissä selvitellään asiaa ja vihreiden Rauni Berndt esitti että aloite palautetaan jatkovalmisteluun odottelemaan mitä Helsingissä asialle keksitään. Raunin esitys oli looginen ja maltillinen ja sai demarit taakseen. Salin oikea laita ei palautusta hyväksynyt ja niinpä äänestettiin. Lähinnä keskustan ja kokoomuksen äänillä KH:n puolivillainen vastaus hyväksyttiin äänin 36-22.
Suoraan sanoen meidän vihreiden oli vaikea ymmärtää sitä logiikkaa jolla keskusta ja kokoomus täysin yhdessä, murtumattomassa linjassa äänesti käsien levittelyn puolesta.

Vaalirahoituksesta

Minä olen jättänyt ilmoituksen vaalirahoituksestani. Tein sen jo ennen ennakkoäänestyksen alkamista, sillä minulle on tärkeää olla mahdollisimman avoin ulospäin omasta toiminnastani. Samalla tavalla olen julkistanut kaikki sidonnaisuuteni avoimesti. Jokaisessa mainoksessani niin lehdissä kuin käteen jaettavissa lehtisissäni lukee mainoksen maksaja.

Minua on mietityttänyt näissä vaaleissa kovasti miten vähän vaalirahakohusta on opittu ja miten vähän vaalirahoitusta koskevan lainsäädännön henkeä noudatetaan. Vain harva Mikkelin lähes 370 ehdokkaasta on ilmoittanut avoimesti vaalirahoituksensa. Laki tietysti vaatii ilmoituksen tekemistä vasta vaalien jälkeen mutta ”kuluttajansuojan” kannalta olisi turvallisempaa tietää rahoituksesta jo etukäteen. Tilanne 22.10. (kun vaaleihin on jäljellä kuusi päivää): vaalirahoituksensa oli ilmoittanut 8 demaria, 5 kokoomuslaista, 4 keskustalaista eikä yhtään perussuomalaista. Lisäksi todella monesta lehtimainoksesta puuttuu mainoksen maksajan nimi.

Otetaanpa pieni otanta eilisen 21.10. ja tämän päivän 22.10. Länkkäreistä.  Vaalimainoksista maksajan nimi puuttui Mali Soiniselta (kok.), Markku Kakriaiselta (kesk.), Sara Tiaisen (kok.) kahdesta mainoksesta, Jaana Kervisen (kok.) kahdesta mainoksesta, Pauliina Viitamieheltä (sd.), Arto Seppälältä (sd.), Hannu Kortelaiselta (kok.), Antti Suhoselta (kok.), Hannu Sutiselta (sd.), Jyrki Manniselta (kok.), Olli Nepposelta (kok.), Juha Paanilalta (kok.), Olli Miettiseltä (kok.) sekä Pekka Pöyryltä (kesk.).

Lista on tyrmäävä.

Kokoomuspuolueella näyttäisi olevan eniten rahaa käytössään, ainakin jos lehti-ilmoittelun määrää tarkastalee. Kokoomuksen kohdalla en jotenkin ole kuitenkaan yllättynyt siitä, että kortit eivät ole avoimet. Minun (vajaavaisen) näkemykseni mukaan Kokoomus ei ole profiloitunut avoimuutta erityisesti edistävänä puolueena. Hyvin näyttävää Ison Rahan  kampanjaa käyvä Jyrki Koivikko on toki ilmoittanut oman rahoituksensa ja saanut siitä irvailuja Länsi-Savossa. Arvostan Koivikon avoimuutta ja todella toivon että kampanjan aikaiset puheet ja joka suuntaan lentäneet kosiskelut ja lupaukset realisoituisivat yhteistyökykyiseksi, kaikkia poliittisia toimijoita arvostavaksi toiminnaksi ensi valtuustokaudella.

Keskustaehdokkaiden vähäinen innostus avoimuuteen hämää minua. Ja paljon. Tämä erityisesti siksi, että juuri Kepuhan tahrasi itsensä vaalirahakohussa kaikkein pahiten. Mitään ei kuitenkaan ole haluttu oppia. Jos olisin Kepussa johtoasemassa, olisin varmasti vaatinut oman puolueeni ehdokkaiden näyttävän toiminnallaan, että kaikki on puolueessa muuttunut ja nyt pelataan avoimin ja rehdein kortein. Uskon, ettei mitään vilunkipeliä tällä kertaa rahoituksessa ole, mutta kun historian syntien painolasti kuitenkin on erityisesti Keskustapuolueen päällä, niin nyt väkisinkin voi jäädä mielikuva että hihasta vedellään taas jokereita.

Kaikkein epämiellyttävintä on perussuomalaisten sumuverho. Puolue on ratsastanut herravihalla ja halunnut muuttaa ”vanhojen puolueiden” tapaa toimia politiikan kentällä. Perussuomalainen muutosvoima kuitenkin näyttää vievän avoimuutta aivan väärään suuntaan. Perussuomalaisissa minua on aina hämmentänyt puheiden ja tekojen ristiriita, josta tämäkin on taas hyvä esimerkki. Toinen esimerkki lienee se, miten huutaminen puoluetuista on vaimentunut sen jälkeen kun perussuomalaiset pääsivät itse käsiksi isoihin rahoihin. Hyvin tuntuu raha kelpaavan. Niin se vaan mieli muuttuu ja takki kääntyy…

Nurkkakuntaisuus ei riitä Ristiinalle

Tänään 11.10. Ristiinalaisessa julkaistiin mielipidekirjoitukseni Nurkkakuntaisuus ei riitä Ristiinalle. Tässäpä tarjolle tämäkin raapustus.

Vaalien alla on monella suulla sanottu, kuinka tärkeää on, että Ristiinasta valitut ehdokkaat ajavat ristiinalaisten etua. Lienee itsestään selvää että kaikki me ehdokkaat haluamme varmistaa kuntaliitossopimuksen noudattamisen ja lähipalveluiden säilymisen. Tätä ei yksikään puolue tai ehdokas pysty omimaan. On kuitenkin hyvin erilaisia käsityksiä siitä, mitä muuta ristiinalaisten etu on kuin sopimuksen valvontaa. Väitän että, ahdas nurkkakuntaisuus ja pelkkä kotikylään päin vetäminen ei viime kädessä hyödytä ristiinalaisia.

Nyt kun kuntaliitos toteutuu, on pystyttävä näkemään kokonaisuus. Esimerkiksi taloudenpidossa, kestävän kehityksen edistämisessä, julkisen liikenteen kehittämisessä, päivähoidon tai sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisessä koko Uuden Mikkelin etu on myös ristiinalaisten etu. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö tule vaatia yhtäläisiä palveluita ja investointeja täällä suunnassa kuntaa, mutta sitä se tarkoittaa, ettei mihinkään kilpajuoksuun muiden Uuden Mikkelin reuna-alueiden kanssa pidä ryhtyä eikä luoda vastakkainasettelua kaupunkikeskustan kanssa. Vuoden vaihteen jälkeen olemme samassa veneessä ja yhdessä sitä venettä on soudettava tai äyskäröitävä.

Kaupunkikeskustan on hyödyllistä ja järkevää huolehtia myös niin Ristiinan, Suomenniemen, Anttolan kuin Haukivuoren palveluista. Tämä on se viesti mitä Ristiinasta valittujen luottamushenkilöiden on saatava läpi kaikilla päätöksenteon tasoilla. Tämä vaatii yhteistyötä muiden luottamushenkilöiden kanssa eikä nyt ole sijaa henkilökohtaisten tai puoluepoliittisten etujen ajamiselle. Näitä molempia on nähty aivan riittävästi Ristiinan päätöksenteossa tähän asti. Ilman yhteistyötä on turha puhua mistään “Ristiina-puolueesta”.

Ristiinalaiset ansaitsevat ja tarvitsevat tulevaan kaupunginvaltuustoon avoimuutta ja lähidemokratiaa edistäviä, koko kaupungin kehittämiseen halukkaita ja sitoutuneita edustajia. Pirujen maalailu seinille tai änkyröinti kun ei palvele enää kenenkään etua.