Category Archives: ristiina

Koulut tarvitsevat puolustajia

Posted on by
Vastaus

Tämän päivän (9.10.2012) Länkkärissä oli mielipidekirjoitukseni Koulut tarvitsevat puolustajia. Kuule vänskä! Mis sie tarviit oikein hyvää koulujen puolustajaa? Täs siul on sellanen.

Mikkelin kouluissa tehdään joka päivä tulevaisuutta. Koulun penkkiä kuluttavien lasten ja nuorten osana on lopulta astua yhteiskuntaan täysivaltaisina ja tasavertaisina jäseninä tavoittelemaan onneaan. Millaiset eväät Mikkelin koulut tähän tarjoavat?

Onnellisen lapsuuden, onnistuneen koulutien ja syrjäytymisen ehkäisemisen kannalta on oleellista kysyä: Ovatko koulurakennuksemme terveellisiä, tarkoituksenmukaisia ja virikkeellisiä kasvu- ja oppimisympäristöjä? Onko oppilashuolto riittävästi mitoitettu? Onko tukitoimiin riittävästi resursseja? Toimiiko yhteistyö sosiaalitoimen ja lastensuojelun kanssa ja onko niillä resursseja mitoittaa toimintaansa tarpeen mukaan? Ovatko ryhmäkoot riittävän pieniä, jotta opettajalla riittää aikaa ja voimia tukea ja kannustaa lasta sekä havaita ongelmia?

Onkin sääli, miten koulutyö on jo vuosia elänyt säästöpaineiden alla ja monet keskeiset tukipilarit ovat alkaneet hiljalleen rapautua. Tilannetta ei ole helpottanut erityisopetuksen uudet tuulet: erityistä tukea tarvitsevien lasten kohdalla on haluttu – niin kuin oikein onkin – päästä eroon erottelusta. Käytännössä tämä tarkoittaa integraatioita yleisopetuksen ryhmiin ja yhteisiä koulupolkuja koko ikäluokalle.

Onnistuakseen integraatio vaatisi kuitenkin taloudellisia panostuksia: tarvitaan riittävän pienet ryhmäkoot sekä koulutettuja koulunkäyntiavustajia ja laaja-alaisia erityisopettajia. Lisäksi on rakennettava joustavia rakenteita ja ryhmiä koulujen sisällä. Päättäjien tuki on valitettavasti ollut jo pitkään riittämätöntä.

Asialla on toinenkin puoli: suuret ryhmäkoot, integraatio, jatkuvasti kasvavat ja kasautuvat koulujen velvoitteet sekä opettajan työn sisällön peruuttamaton muutos näkyvät työssä jaksamisessa. Kun opettaja joutuu voimiensa äärirajoille, se heijastuu väistämättä myös oppilaisiin. Koulussa nimittäin aikuisten hyvinvointi tai pahoinvointi heijastuu lapsiin ja toisinpäin. Tätä asiaa ei osa kuntapäättäjistämme ole kyennyt ymmärtämään.

Lapset ja nuoret ovat kunnallisessa päätöksen teossa äänettömiä, pelkästään päätöksen teon kohteita. Heidän tulevaisuutensa riippuu meidän aikuisten päätöksistä. Siksi lapset ja koulut tarvitsevat puolustajia.

 

Advertisement

Lasten ja perheiden puolesta

Posted on by
Vastaus

Otsikko Ylen nettisivuilta: ”Vaalikone paljastaa: Ehdokkaat antaisivat rahaa mieluummin vanhuksille kuin kouluille – Ikä vaikuttaa ehdokkaiden rahanjakohaluihin: mitä vanhempi ehdokas on, sitä vahvemmin rahaa halutaan laittaa vanhusten hoitoon.”

Tosiaan, vaalikoneissa on laitettu lapset ja vanhukset vastakkain: järjestetäänkö palvelut vanhuksille vai lapsille. Asiahan ei todellisuudessa ole tietenkään noin mustavalkoinen, mutta antaa tämä kuitenkin suuntaa arvoista, häivähdyksen niin kutsutusta ”sukupolvipolitiikasta” sekä kenties populismista tai vaalien alusajan laskelmoinnista. Vanhukset äänestävät, lapset eivät…

—

Se, mitä seuraavaksi kirjoitan, EI tarkoita sitä, että haluaisin vanhuksillemme huonompaa hoitoa tai ettenkö arvostaisi edellisten sukupolvien työtä.

Uudella Mikkelillä on edessä taloudellisesti tiukat ajat. Investoinneissa tulee keskittyä ennen kaikkea korjausvelan kasvun katkaisuun. Monitoimihallien kaltaiset ylellisyydet ovat toissijaisia tilanteessa, jossa lapsia pidetään päivittäin epäterveellisissä rakennuksissa.

On olemassa uhka, että nykyistä palvelutasoa on alettava karsimaan. Ensisijaisesti kaupungin pitäisi nostaa veroja, jos palvelutasoa ei muuten saada rahoitettua. Myös rakenteelliset uudistukset voivat olla välttämättömiä. Vasta viimeisenä listalla on palveluiden leikkaaminen.

Olen sitä mieltä, että menoja leikatessa juustohöylä on huono ja jopa pelkurimainen ratkaisu. On uskallettava priorisoida. Mitä sitten MINÄ priorisoisin?

Minä puolustustaisin ennaltaehkäiseviä palveluita, lapsiperheiden palveluita, neuvoloita, päivähoitoa ja koulua. Haluan että myös tulevaisuudessa kouluilla on riittävät resurssit tehdä laaadukasta tulevaisuutta ja taata Mikkelin lapsille tasavertaiset mahdollisuudet muuhun Suomeen nähden. Meidän tulee panostaa alhaisiin ryhmäkokoihin ja oppilaiden psyko-sosiaalisten palveluiden järkevään mitoitukseen. Meidän tulee saada perheiden kotipalvelu toimimaan ja lastensuojelulle riittävät resurssit. Lisäksi nuorisotyössä ja päihdetyössä tulee olla paukkuja saada vaikutuksia aikaan. Päivähoidossa on oltava perheiden tarpeiden mukaan joustavia vaihtoehtoja eli tarvitaan päiväkotien lisäksi perhepäivähoitajia sekä muutamia ryhmiksiäkin. Jonot eivät hoitopaikkaan saa olla pitkät. Päivähoitomaksut sekä koulujen kerhomaksut on pysyttävä kohtuullisina. Pelkkä välittäminen ei riitä syrjäytymisen estämisessä.

Lasten ja lapsiperheiden palvelut ja hyvinvointi ovat kohtalonkysymyksiä myös kaupungin vetovoimaisuuden kannalta. Pelkät kauppakeskukset eivät tuo vetovoimaa muuttoliikkeenä alueelle. Tavitaan kulttuuria ja toimivia palveluita, erityisesti lapsiperheille.

Olen samaa mieltä kuin varmaankin kaikki muutkin, että vanhukset ansaitsevat arvokkaan vanhuuden. Uskon vahvasti siihen, että palveluiden tulee ottaa yksilö huomioon ja pyrkiä vähentämään raskasta ja kallista laitoshoitoa. Jokaisella vanhuksella on kuitenkin oma henkilökohtainen tilanteensa ja tarpeensa. On olemassa vanhuksia, jotka toiminnallisesti pärjäävät hyvinkin kotona, mutta kärsivät yksinäisyydestä. Mikä olisi heidän kohdallaan paras ratkaisu? Miten saisimme tuettua omaishoitajia paremmin? Kunka kehittää kotipalveluita?

Näistä teemoista puhuvat monet ja samalla unohtuvat lapset ja lapsiperheet. Koska lapset eivät voi äänestää, on ensiarvoisen tärkeää että lasten vanhemmat käyttävät äänensä. Ei vanhuksia vastaan mutta lastemme puolesta!

Onko Mikkeliin mänijöitä, juna tul justiinsa!

Posted on by
Vastaus

Olen ollut alkusyksyn virkavapaalla yläasteen opettajan duuneista ja töissä Kulttuuriperintöohjelma -hankkeella. Pyysivät sitten minua myös kirjoittamaan hankkeen blogiin ajatuksiani ja kokemuksiani aihepiiristä. Laitetaanpa tuo kirjoitus tännekin.

Minä olen junantuoma.

Etelä-Karjalassa synnyin ja kasvoin. Armeija pakotti Kymenlaaksoon ja opiskelut repäisivät Pohjois-Karjalaan. Juna toi minut historian opettajaksi Mikkeliin vuonna 2003. Asuntovelkapaperi povitaskussa päädyin paria vuotta myöhemmin Löydön kylälle, Ristiinaan.

”I’m an alien, I’m an englishman in New York”, lauloi Sting vuonna 1987. Samalla tavalla minulla oli pitkään kotiutumisvaikeuksia tänne Savoon. Vaikea sanoa oliko se mikkeliläisyyttä, savolaisuutta vai vain pikkukaupunkilaisuutta, mikä minua toisinaan ahdisti, toisinaan suututti.

Mikkeliin muuton jälkeen minulle tuli tarve korostaa omaa taustaani ja huomasin että aloin puhua eteläkarjalan murrettakin voimallisemmin kuin kotiseudullani konsanaan. Päässä soi taukoamatta Karjalaisten laulu ja Karjalan kunnaat.

Ensimmäiset vuodet etsin kuumeisesti työpaikkoja muualta, jotta pääsisin pakoon täältä.

Löytöön muutettuani olo helpottui. Löydössä, sen miljöössä ja historiassa, luonnossa ja rakennuksissa, oli jotain, johon kiinnityin nopeasti. Kylämme on suhteellisen pieni yhteisö, jossa ihmiset vielä tervehtivät toisiaan. Käsi nousee varmasti kenelle tahansa joka Löydönraitille vain eksyy!

Vuosien saatossa elämästä täällä Savon syntymailla tuli normaalia mutta suhde seutukuntaan jäi etäiseksi. Koti oli muualla. Tämä oli paikka, jossa asuin, tein töitä, kasvatin lapsia ja vatsaa. Työssäni opetin nuorille sujuvasti paikallista historiaa ja nykyisyyttä. Samalla tavalla kuin opetan Yhdysvaltain sisällissotaa, ikään kuin lintuperspektiivistä.

Lopetin pakosuunnitelmien laatimisen. Vitsailua Mikkelistä kuitenkin jatkoin. Suosikkiheittoni oli: ”En voi ymmärtää mikkeliläisten kotiseuturakkautta, sillä se on täysin perusteetonta”. Heh heh.

—

Tänä syksynä olen ollut virkavapaalla opettajan työstä ja ollut Kulttuuriperintöhankkeella töissä. Puolentoista kuukauden intensiivisen rupeaman aikana on ollut tarkoitus tehdä Mikkelin, Ristiinan ja Hirvensalmen kouluille toimintamallia, jonka avulla kulttuuriperintökasvatusta – kotiseutuopetusta – saataisiin tuettua sekä luoda aiheeseen liittyvää oppimateriaalia koulujen käyttöön.

Viimeisen kuukauden ajan olemme työparini Tomi Ukkosen kanssa olemme saaneet tutustua aivan uudella syvyydellä paikalliseen elämänmenoon ja kulttuuriin, tavanneet kiinnostavia ihmisiä, kiertäneet kulttuurikohteita ja museoita, pysähtyneet katsomaan kadunkulmia ja lähiöitä.

Astuvansalmi, Lehmuskylä, hallitustori, Naisvuori, Emola, Lähemäki, Visulahden kalmisto – olemme eläytyneet historiaan, herkistyneet tähän aikaan. Olemme oppineet. Viimeisen kuukauden aikana olen oppinut nykyisestä kotiseudustani, sen historiasta ja luonteesta ehkä enemmän kuin yhdeksän täällä asumani vuoden aikana yhteensä. Kun palaan opetustyöhön, perspektiivi on pysyvästi muuttunut.

—

Oikeastaan kaikki tapahtui tiedostamatta, hiljalleen. Nimittäin se kotiutuminen.  Asian tiedostaminen oli kuitenkin kirkas välähdys.

Se välähdys tuli eräänä elokuun lauantaina. Olin tyttäreni kanssa matkalla kauppareissulle kaupunkiin. Takapenkin turvaistuimesta kuului: ”Mennään torikahville!”. Tietysti, niin mennäänkin!  Aurinko paistoi, ihmiset istuskelivat leppoisasti turisten torin kahviloissa, kahvi oli hyvää ja lörtsy tuoretta, kenelläkään ei ollut kiire. Ajattelin: tämä on aika nastaa! Hetken voisi tiivistää Esa Pakarista mukaillen: onko Mikkeliin mänijöitä, juna tul justiinsa!

The Doorsin kappaleessa lauletaan ”People are strange, when you are stranger”. Mikkeliin muualta tulleena et pääse piireihin koska et tunne ”ketään”, etkä opi tuntemaan ”ketään” koska et pääse piireihin. Voi mennä vuosia, ettet tosiaan tunne juuri muita kuin toisia junan tuomia. Siihen asti kunnes koittaa hetki, jolloin kasvot kadulla näyttävät tutuilta: huomaat että tunnetkin jokaisen!

Me kaikki tarvitsemme rakastumista. Hieman vastentahtoisesti on myönnettävä: rakastan tätä paikkaa!

Ristiinan yhtenäiskoululle nimi

Posted on by
6

Tänään 29.9. Ristiinan sivistyslautakunta kokoontui käsittelmään yhtä ainoaa asiaa. Esityslistan kuuma kysymys oli: mikä nimeksi uudelle yhtenäiskoululle?

Tosiaan, koulun nimestä päätettiin tänään. Vs. sivistysjohtaja Matti Hämäläisen pohjaesitys nimeksi oli Ristiinan yhtenäiskoulu ja lukio mutta muitakin vaihtoehtoja oli pöydällä: Yöveden koulu ja lukio, jota Eeva Vihermäki ja Mikko Rongas kannattivat, Ristiinan koulu ja lukio sekä Kreivin koulu, jota vanhempainneuvosto oli esittänyt. Lautakunnan keskustelun aikana käytin puheenvuoron, jossa totesin kannattavani pohjaesitystä, mutta että tulisi koulun nimeksi mikä tahansa, toivoisin että sana ’yhtenäiskoulu’ olisi siinä.

Eeva Viherpelto teki tämän pohjalta vastaesityksen, jossa koulun nimeksi olisi tullut Yöveden yhtenäiskoulu ja lukio, mutta tämä esitys jäi äänin 6-2 pohjaesityksen jalkoihin. Niinpä koulun nimi on siis Ristiinan yhtenäiskoulu ja lukio.

Eevan esitys oli kuitenkin mainio. Jos Ristiina ei olisi yhdistymässä Mikkeliin, olisin varmasti kannattanut tätä runollistakin (alkusointu näet!) nimeä, mutta tässä tilanteessa katsoin että ’Ristiina’ -sanan tulee näkyä koulun nimessä, jotta koulun identiteetti ristiinalaisena opinahjona näkyy selkeästi ulospäin. Haluan, että kuntaliitoksen jälkeenkin olemme ylpeästi ristiinalaisia omalla vahvalla identiteetillämme. Koulun nimellä on tässä vahva symboliarvo.