Vetovoimaa kulttuurista

Tänään 18.10. Kaupunkilehdessä julkaistiin mielipidekirjoitukseni. Laitetaan se siis tännekin. Talousarviokeskustelusta, johon tekstissä viittaan, löytyy blogikirjoitus tästä linkistä.

Vaalityötä tehdessä tapaa myös vapaa-ajan asukkaita. Olen tavannut kysyä heiltä, ovatko he ajatelleet muuttavansa pysyvästi tänne. Monet eivät edes harkitsisi. Syykin on monella selvä: kaivataan kulttuurielämää ja sitä ei Mikkelin seudulta riittävästi löydy. Ja tosiaan, vaikka meillä onkin täällä monta tasokasta kulttuurilaitosta ja museota, niin elävään kaupunkikuvaan kuuluva ruohonjuuritasolta lähtevä kulttuuri on ahtaalla.

Olin itse vuosia mukana Mikkelin musiikkiklubin toiminnassa. Musiikkiklubissa halusimme puhaltaa omalta osaltamme henkeä kaupunkiin ja järjestimme usean vuoden ajan kaupungin keskustassa alkoholitonta ilmaiskonserttia. Mikkelin kaupungin toiminta-avustus oli kuitenkin todella pieni ja tiedän, että monet kulttuuriyhdistykset kamppailevat saman ongelman kanssa.

Oma lukunsa kulttuuriyhdistysten rinnalla ovat monet kyläseurat ja kaupunginosayhdistykset, jotka tekevät arvokasta työtä yhteisöllisyyden eteen ja täydentävät kunnallisia palveluita, varsinkin kun kyliltä palvelut ovat kadonneet. Erinomaisia esimerkkejä löytyy vaikkapa Vitsiälästä tai Ihastjärveltä.

Yhdistykset puhaltavat eloa kaupunkiin ja antavat aktiivitoimijoilleen mielekkään, koko yhteisöä hyödyttävän tavan harrastaa. Yhdistysten toiminnan myötä kaupunkikuva elävöityy ja viihtyvyys kasvaa. On jopa olemassa tutkimustietoa, että yhdistystoimintaan osallistumisella on positiivisia vaikutuksia ihmisen hyvinvointiin.

Teinkin Ristiinan valtuuston tämän vuoden budjetin käsittelyssä esityksen että kyläseurojen toiminta-avustukset kaksinkertaistettaisiin. Esitykseni kustannusvaikutus olisi ollut pieni mutta sen symboliarvo olisi ollut suuri. Harmi etten saanut muita puolueita mukaan.

On nimittäin niin, että vetovoimaisuus on muutakin kuin ostoskeskuksia ja rantarakentamista. Me tarvitsemme yhteisöllisyyttä ja kulttuuria, vaikka ja juuri siksi koska taloudessa on edessä tiukkoja vuosia. Haluaisinkin haastaa sekä tulevat kaupunginvaltuutetut että paikalliset yrittäjät mukaan tukemaan ruohonjuuritasolta toimintaa, sillä monipuolinen yhdistystoiminta ja kulttuuritarjonta hyödyttää meitä kaikkia.

Mainokset

Vanhempainvapaat tasa-arvoisiksi

Tänään 22.3.2011 Länsi-Savossa julkaistiin oheinen mielipidekirjoitus. Sama kirjoitus julkaistiin Helsingin Sanomissa 15.3. ja Ristiinalaisessa 17.3.

Sosiaali- ja terveysministeriön Vanhempainvapaatyöryhmä antoi 10.3.kolme vaihtoehtoista esitystä vanhempainvapaiden kehittämiseksi. Niiden perusperiaate on ilahduttava: lapsen aikaa kotihoidossa
halutaan pidentää, ja vanhempien osallistumista lapsen hoitamiseen tasata isien ja äitien kesken. Mikä tahansa esitetyistä malleista olisi parannus nykyiseen nähden.

Parhaiten tasa-arvoa edistäisi 6+6+6-malli (työryhmän malli C), jossa kolmesta vapaajaksosta yksi olisi isän, yksi äidin ja yksi yhteisesti käytettävissä. Ministeri Rehula ei kannata tätä mallia, koska haluaa säilyttää suuremman valinnanvapauden. Mikäli vanhempainvapaiden uudelleen järjestämisellä halutaan korjata nykyinen vinoutuma tasa-arvossa, on kuitenkin välttämätöntä korvamerkitä isälle ja äidille saman pituiset vapaajaksot. Mikään pakko niitä ei ole kummankaan vanhemman käyttää, ja näiden lisäksi mallissa toki on myös yhteisesti sovittava puolen vuoden jakso.

Kustannukset on laskettu kullekin mallille erikseen. Lapsen hoito kodin ulkopuolella ei kuitenkaan sekään ole ilmaista. Vanhempainvapaiden pidentäminen ja tasa-arvoisempi jakautuminen huoltajien kesken ei pidemmällä aikavälillä katsottuna ole kuluerä. Parhaimmillaan se johtaa yhteiskuntaan, jossa lapset saavat elämälleen entistä paremman ja turvallisemman alun, isät voivat rakentaa tiiviimmän suhteen lapseensa eikä nuoria naisia enää syrjitä työmarkkinoilla. Säästöjä syntyy muun muassa toimeentulotuessa, työllistämismäärärahoissa, päivähoidon kuluissa ja lastensuojelussa.

Erikseen mietittäväksi jäävät vielä uusperheet, yksinhuoltajat ja sateenkaariperheet. Parhaassa mallissa, jossa vanhempainvapaa on jaettu kolmeen osaan, toiselle huoltajalle korvamerkitty osa voisi
erityistapauksissa olla myös jonkun muun kuin vanhemman käytettävissä.

Mikko Siitonen
Eduskuntavaaliehdokas (vihr.) ja puolivuotiaan lapsen isä

Ristiina

Jos pidit kirjoituksesta voit tukea myös kampanjaani kätevästi oheisesta lahjoituslinkistä:

Kielipolitiikka ei voi olla paikallista puuhastelua

Mikkelin opettajien ammattiyhdistyksen puheenjohtaja lähetti – eli minä – mielipidekirjoituksen Länsi-Savoon liittyen Mikkelin kaavailemaan venäjänkielikokeiluun. Opetuslautakunta päättää helmikuun lopulla, anooko se kokeilulupaa vai ei. Lopullinen lehteen lähtänyt kirjoitus on tätä ensimmäistä versioita reilusti lyhyempi, ja monella tapaa erilainen myös sisällöltään. Pointti kuitenkin säilyy: kokeilulupaa ei pidä hakea.

Mikkelin opetuslautakunta päättää helmikuun lopulla hakeeko kaupunki kokeilulupaa, jossa seitsemännellä vuosiluokalla aloitettava toisen kotimaisen eli B1 –kielen opiskelu voitaisiin tehdä valinnaiseksi venäjän kielen kanssa. Tarvetta venäjän osaajiin Itä-Suomessa toki on, mutta tämän kaltaiset keinot ovat ongelman ratkaisemiseksi täysin vääriä. Keinot venäjänkielen osaajien lisäämiseksi ovat jo olemassa, ilman monia perustavanlaatuisia ongelmia sisältäviä kokeiluitakin.
Kielipolitiikka ei ole vain venäjää ja ruotsia. Kielten opettamista ja osaamista tulee katsoa kokonaisuutena. Tällä hetkellä valtakunnallisena huolenaiheena on suomalaislasten kieltenopiskelun väheneminen: eurooppalaisten kielien, kuten saksan ja ranskan, opiskelijamäärät ovat olleet jo vuosia laskussa. Liian monen nuoren mielestä englanninkieli on ainoa mitä tarvitaan. Keskeinen kysymys ei ole: ”Kuinka lisätä venäjänkielen opiskelua? ” vaan: ” Kuinka innostaa lapsia opiskelemaan mitä tahansa kieliä enemmän?”.

Ruotsin kielen taitoa tarvitaan jatko-opinnoissa ja kelpoisuusvaatimuksissa moniin ammatteihin. Eikä kyse ole vain valtion viroista vaan myös liike-elämän tarpeista. Vuonna 2010 Elinkeinoelämän keskusliitto teki tutkimuksen, johon osallistui  2200 yritystä.  Vastauksissa mainittiin ruotsinkieli toiseksi tärkeimmäksi kieleksi heti englannin jälkeen. Eniten ruotsinkielen taitoa arvostettiin teollisuudessa ja palvelualalla. Noin puolet yrityksistä painotti ruotsin taitoa rekrytoinnisssan.

Kokeilun myötä kuudesluokkalainen joutuisi siis tekemään valinnan myös jatko-opintojensa ja tulevan uransa suhteen. Tämä on kohtuutonta ja sotii yleissivistävän koulun ihannetta vastaan. Kaikki lapset eivät Itä-Suomessa voi tai halua suuntautua matkailualalle tai myyntityöhön eivätkä voi tai halua jäädä Itä-Suomeen asumaan. Tämä mielessään pitäen olisi todennäköistä että monet venäjän B1-kielenä valinneet ja kieltenopiskelusta pitävät nuoret valitsevat edellä mainituista syistä B2-kielenä ruotsin. Kokeilu siis luultavasti köyhdyttäisi kielivarantoamme entisestään!

Kieltenopiskelun lisäämisessä ylipäätään on sekä kodeilla että kuntapäättäjillä keskeiset roolit. Kuntapäättäjien olisi aika herätä ymmärtämään ongelman tärkeys. Nyt on päättäväisten strategisten linjanvetojen ja taloudellisten panostusten aika!

Tällä hetkellä Mikkelissä valinnaiskielien aloitusryhmäkoko on minimissään 16 oppilasta. Tämä minimikoko on niin korkea että se tehokkaasti ehkäisee valinnaiskielten ryhmien syntymistä. Jos A2 ja B2 –kielten aloitusryhmäkokoa merkittävästi alennettaisiin ja oltaisiin valmiita myös joustavasti muodostamaan eri koulujen  yhteisiä kieltenopetusryhmiä, kielten opiskelu lisääntyisi Mikkelissä merkittävästi ja nopeasti. Lisäksi erityisesti A2-kielen kohdalla venäjävaihtoehdon markkinointiin panostaminen toisi nopeampia ja selkeämpiä tuloksia kuin ongelmalliset kokeiluhaihattelut. Aloitusryhmäkoon alentaminen esimerkiksi Kouvolan,  Savonlinnan tai Jyväskylän tasolle, eli n. 10-12 valinneeseen, vaatii tietysti rahaa. Samoin kuitenkin vaatii kaavailtu kielikokeilu, sillä valtion rahaa tulisi vain suunnitteluun, ei itse opetuksen järjestämiseen.

Toinen kuntatason ratkaisu on venäläisperäisen väestön entistä tehokkaampi integroiminen suomalaiseen yhteiskuntaan. Itä-Suomessa meillä on jo valmiina laaja venäjänkielinen väestönosa. Näiden ihmisten suomen kielen oppiminen on joka tapauksessa sekä heidän itsensä että Suomen kannalta tärkeää. Venäläistaustaisten nuorten koulunkäynnin ja ammattiin opiskelun onnistumiseen panostaminen tuottaisi myös elinkeinoelämän tarpeisiin venäjänkielentaitoista työvoimaa. Myös työnantajien tulisi voittaa ennakkoluulojaan työntekijöitä palkatessaan.

Kotien rooli on myös selkeä: kannustusta, tukea, läksyjen kuulustelua, sanojen preppausta ja kaikkea sitä mitä lapsi tarvitsee koulunkäynnin tueksi joka tapauksessa. Ennen kaikkea tarvitaan positiivista suhtautumista kaikkea opiskelua kohtaan. Kieltenopiskelu vaatii työtä, sitoutumista ja motivaatioita. Jos kielenoppimiseen panostaa se on erittäin antoisaa ja avartavaa. Vanhemmat tekevät lapsilleen melkoisen karhunpalveluksen, jos kannustuksen ja tukemisen sijasta murentavat lapsen luontaista halua oppia asioita omalla kielteisyydellään.  Kovasti mietityttää mistä lapsi imee vaikutteensa ja miten opiskelut tulevat onnistumaan, jos hän aivan ensimmäisellä ruotsin oppitunnilla ilmoittaa vihaavansa ruotsia.

Kun kieltä haluaa opiskella ja käyttää, silloin sitä myös tarvitsee ja kielitaito muuttuu hyödylliseksi. Kielten opiskelu ja osaaminen avaavat ikkunoita myös kyseiseen kulttuuriin. Kielitaito ei ole vain kommunikaatiota! Ruotsin, saksan, ranskan tai venäjän opiskelu ei vielä takaa kielitaitoa itsessään. Jos opiskelee esimerkiksi saksaa viisi vuotta, mutta Saksassa matkaillessaan tai saksalaisia Mikkelin torilla opastaessaan käyttää englantia, kieltä tosiaan ei tarvitse. Sama pätee myös ruotsin kieleen.

B1-kielen asema on ratkaistava valtakunnallisella tasolla. Samalla tulee miettiä Suomen ruotsinkielisen vähemmistön asemaa ja oikeuksia. Tämä heijastuu sitten virkojen kelpoisuusvaatimuksiin tai vaikkapa yliopistojen tutkintovaatimuksiin. Paikallisella puuhastelulla tätä ei voi ratkaista. Paikallistasolla kuitenkin voidaan tehdä paljon kielten opiskelun edistämiseksi, jos vain tahtoa ja resursseja löytyy!

Vaaliteemoista

Vihreän ehdokaslistan rakentamisessa on ollut tavoitteena uskottovuus ja monipuolisuus. Minusta on imartelevaa olla osa tällaista asiantuntevaa, hyvistä poliitikoista koostuvaa listaa. Heli Järvisen mukanaolo parantaa listaa entisestään, sillä Heli on tehnyt aivan loistavaa työtä eduskunnassa. Tosiasia on, että kasassa on kovatasoinen vihreä porukka.
Ehdokkaana oleminen on mielenkiintoista ja jännittävää. Päätös lähteä ehdolle syntyi melkoisen mietinnän tuloksena, mutta nyt olen mukana tosissani. Tuore perheenlisäys, Helmi-tyttö, painoi tietysti vaakakupissa. Haluan viettää aikaa perheen kanssa, joten kampanjointi on suunniteltava hyvin etukäteen. Joka tapauksessa, lopulta halu tuoda keskusteluun minulle tärkeitä aiheita ratkaisi, vaikka on tässä toki kyse myös halu koetella itseään ja rajojaan.

Vaaliteemani ovat minulle tärkeät teemat ja arvot. Luonnollisesti opettaja- ja ay-taustaisena koulutuspolitiikka, ja erityisesti peruskoulun tila, on ykkösteemani. Kuntien rahoituspohjaa tulee saada sellaiselle mallille, että kovaa vauhtia rapautuva peruskoulu saadaan pelastettua. Peruspalveluista ja peruskoulusta tulee huolehtia verovaroin. Jos kunnat eivät voi tai uskalla verotusta kiristää, niin valtion on se sitten tehtävä ja jaettava kuntien valtionosuuksia sitten enemmän. Vaikka kulutukseen perustuva verotus on maapallon kantokyvyn kannalta oikeansuuntainen tapa lähestyä verotusta kokonaisuutena, niin myös tuloverotuksen progressio on sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Myös pääomaverotuksessa on kiristämisen varaa.

Myös ihmisten työllistyminen on tärkeää. Työelämän ehtoja ei saa työntekijöiden kannalta heikentää enää yhtään. Niin kutsut työelämän joustot ovat muuttaneet työelämää aika lailla, eikä suunta ole ollut hyvä. Työstä on tullut epävarmempaa ja epäsäännöllisempää, erityisesti nuorilla. Tämä vaikeuttaa tai tekee mahdottomaksi oman elämän rakentamisen. Työelämän reiluus ja pysyvyys ovat parhaita kannustumia. Vasemmistoliiton avaus minimipalkan nostamisesta kymmeneen euroon on oikean suuntainen. Työpäivän lyhentäminen toisi ihmisille jaksamista työelämään ja pidentäisi siten myös työuria.

Peräänkuulutan myös sivistyksen ihanteeseen perustuvaa peruskoulua, joka ei kulje pelkästään talouselämän vaatimusten talutusnuorassa. Sivistyksestä on tämä maa noussut nykyiseen vaurauteensa, ja tämä tuntuu nyt unohtuneen. Peruskoululla on myös tärkeä tasa-arvoistava ja demokratisoiva tehtävä.

________
Yhteiskunnan arvot näyttävät koventuneen. Haluan tarjota sivistyneen, humaanin ja liberaalin vaihtoehdon. Jokaisella ihmisellä on sama arvo riippumatta seksuaalisesta suuntautumisesta, ihonväristä, kansallisuudesta, uskonnosta, vammaisuudesta tai muusta perustuslaissa tai YK:n ihmisoikeusjulistuksessa mainittuista seikoista. Juridisesti ketään ei saa kohdella eriarvoisesti. Lisäksi demokratian ihanteeseen ei kuulu enemmistön diktatuuri, vaan pikemminkin päinvastoin – enemmistön velvollisuus on huolehtia että vähemmistöt tulevat oikeudenmukaisesti ja tasaveroisesti kohdelluiksi.

Maahanmuuttajien mahdollisimman hyvä ja nopea kielen oppiminen, kouluttautuminen ja työn saaminen on koko yhteiskunnan etu ja parasta ”kotouttamista”. Työnantajilta tarvitaan ennakkoluulottumuutta, mutta en halua että maahanmuuttajista tulee Suomen sisäinen halpatyövoimareservi matalan palkan ja alhaisen koultustason aloille. Jo nyt ulkomaalaisperäinen työvoima on osittain pakotettu osaksi harmaata taloutta (esim. rakennusalalla) tai työnantajien suorastaan riistämäksi. Tämä on väärin. Työelämän pitää olla reilu kaikille, suomalaisen yhteiskunnan tulee olla reilu kaikille. Silti: jokaisella tulee olla oikeus vaalia omia kulttuurisia ja kansallisia juuriaan. Näinhän suomalaisetkin siirtolaiset maailmalla ovat tehneet.

Suomen kaltaisten vauraiden maiden on toimittava esimerkkinä ja edistäjänä hyvinvoinnin jakamisen, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden, ympäristökysymysten ja ihmisoikeuskysymysten saroilla. Ei tässä muuten mitään järkeä ole. Itsekkyyteen ei saisi olla varaa yksilötasolla eikä globaalilla tasolla.

Maapallo pitää pelastaa tuleville sukupolville. Tämä onnistuu vain, jos huolehdimme planeetasta, pyrimme vaalimaan luonnon monimuotoisuutta ja teemme kaikkemme pysäyttämääksemme ilmastonmuutoksen. Vihreät ovat edelleen ainoa puolue, joka politiikassaan ottaa nämä asiat ensisijaisena.

En ole tyytyväinen esimerkiksi siihen, että Vihreät istuvat hallituksessa, joka päätti myöntää kaksi uutta ydinvoimalalupaa. Ydinvoimamyönteisestä oppisitiosta asiaan ei kuitenkaan olisi voitu vaikuttaa sen paremmin. Kaikki kolme suurta puoluetta halusivat ydinvoimaa ja niinpä sitä Suomeen sitten rakennetaan. Valitettavasti. Hyvä on muistaa ketkä esimerkiksi eteläsavolaisista kansanedustajista äänestivät ydinvoimaa vastaan ja ketkä ydinvoiman puolesta.

______________

Kansanedustajapaikan uusimiseen me vihreät tarvitsemme kannatuksen nousua, kovaa työtä, ja lujaa uskoa niin meiltä ehdokkailta kuin äänestäjiltä. Minä uskon mahdollisuuksiimme. On tärkeää, että eteläsavolaisilla on aito mahdollisuus äänestää vihreitä toimijoita ja vihreää politiikkaa. Ihmisten pitää äänestää arvojensa ja omatuntonsa mukaisesti, ei pelata ”voittavaa hevosta”.

Joka tapauksessa, talouden laskukausi on työntänyt ympäristöarvoja tietyssä mielessä toissijaiseksi. Tässä tilanteessa vihreitä ja vihreää politiikkaa tarvitaan enemmän kuin koskaan.