Onko Mikkeliin mänijöitä, juna tul justiinsa!

Olen ollut alkusyksyn virkavapaalla yläasteen opettajan duuneista ja töissä Kulttuuriperintöohjelma -hankkeella. Pyysivät sitten minua myös kirjoittamaan hankkeen blogiin ajatuksiani ja kokemuksiani aihepiiristä. Laitetaanpa tuo kirjoitus tännekin.

Minä olen junantuoma.

Etelä-Karjalassa synnyin ja kasvoin. Armeija pakotti Kymenlaaksoon ja opiskelut repäisivät Pohjois-Karjalaan. Juna toi minut historian opettajaksi Mikkeliin vuonna 2003. Asuntovelkapaperi povitaskussa päädyin paria vuotta myöhemmin Löydön kylälle, Ristiinaan.

”I’m an alien, I’m an englishman in New York”, lauloi Sting vuonna 1987. Samalla tavalla minulla oli pitkään kotiutumisvaikeuksia tänne Savoon. Vaikea sanoa oliko se mikkeliläisyyttä, savolaisuutta vai vain pikkukaupunkilaisuutta, mikä minua toisinaan ahdisti, toisinaan suututti.

Mikkeliin muuton jälkeen minulle tuli tarve korostaa omaa taustaani ja huomasin että aloin puhua eteläkarjalan murrettakin voimallisemmin kuin kotiseudullani konsanaan. Päässä soi taukoamatta Karjalaisten laulu ja Karjalan kunnaat.

Ensimmäiset vuodet etsin kuumeisesti työpaikkoja muualta, jotta pääsisin pakoon täältä.

Löytöön muutettuani olo helpottui. Löydössä, sen miljöössä ja historiassa, luonnossa ja rakennuksissa, oli jotain, johon kiinnityin nopeasti. Kylämme on suhteellisen pieni yhteisö, jossa ihmiset vielä tervehtivät toisiaan. Käsi nousee varmasti kenelle tahansa joka Löydönraitille vain eksyy!

Vuosien saatossa elämästä täällä Savon syntymailla tuli normaalia mutta suhde seutukuntaan jäi etäiseksi. Koti oli muualla. Tämä oli paikka, jossa asuin, tein töitä, kasvatin lapsia ja vatsaa. Työssäni opetin nuorille sujuvasti paikallista historiaa ja nykyisyyttä. Samalla tavalla kuin opetan Yhdysvaltain sisällissotaa, ikään kuin lintuperspektiivistä.

Lopetin pakosuunnitelmien laatimisen. Vitsailua Mikkelistä kuitenkin jatkoin. Suosikkiheittoni oli: ”En voi ymmärtää mikkeliläisten kotiseuturakkautta, sillä se on täysin perusteetonta”. Heh heh.

Tänä syksynä olen ollut virkavapaalla opettajan työstä ja ollut Kulttuuriperintöhankkeella töissä. Puolentoista kuukauden intensiivisen rupeaman aikana on ollut tarkoitus tehdä Mikkelin, Ristiinan ja Hirvensalmen kouluille toimintamallia, jonka avulla kulttuuriperintökasvatusta – kotiseutuopetusta – saataisiin tuettua sekä luoda aiheeseen liittyvää oppimateriaalia koulujen käyttöön.

Viimeisen kuukauden ajan olemme työparini Tomi Ukkosen kanssa olemme saaneet tutustua aivan uudella syvyydellä paikalliseen elämänmenoon ja kulttuuriin, tavanneet kiinnostavia ihmisiä, kiertäneet kulttuurikohteita ja museoita, pysähtyneet katsomaan kadunkulmia ja lähiöitä.

Astuvansalmi, Lehmuskylä, hallitustori, Naisvuori, Emola, Lähemäki, Visulahden kalmisto – olemme eläytyneet historiaan, herkistyneet tähän aikaan. Olemme oppineet. Viimeisen kuukauden aikana olen oppinut nykyisestä kotiseudustani, sen historiasta ja luonteesta ehkä enemmän kuin yhdeksän täällä asumani vuoden aikana yhteensä. Kun palaan opetustyöhön, perspektiivi on pysyvästi muuttunut.

Oikeastaan kaikki tapahtui tiedostamatta, hiljalleen. Nimittäin se kotiutuminen.  Asian tiedostaminen oli kuitenkin kirkas välähdys.

Se välähdys tuli eräänä elokuun lauantaina. Olin tyttäreni kanssa matkalla kauppareissulle kaupunkiin. Takapenkin turvaistuimesta kuului: ”Mennään torikahville!”. Tietysti, niin mennäänkin!  Aurinko paistoi, ihmiset istuskelivat leppoisasti turisten torin kahviloissa, kahvi oli hyvää ja lörtsy tuoretta, kenelläkään ei ollut kiire. Ajattelin: tämä on aika nastaa! Hetken voisi tiivistää Esa Pakarista mukaillen: onko Mikkeliin mänijöitä, juna tul justiinsa!

The Doorsin kappaleessa lauletaan ”People are strange, when you are stranger”. Mikkeliin muualta tulleena et pääse piireihin koska et tunne ”ketään”, etkä opi tuntemaan ”ketään” koska et pääse piireihin. Voi mennä vuosia, ettet tosiaan tunne juuri muita kuin toisia junan tuomia. Siihen asti kunnes koittaa hetki, jolloin kasvot kadulla näyttävät tutuilta: huomaat että tunnetkin jokaisen!

Me kaikki tarvitsemme rakastumista. Hieman vastentahtoisesti on myönnettävä: rakastan tätä paikkaa!

Asiat joista tulee vaieta, on huudettava!

Vaalit meni henkilökohtaisesti vallan hyvin: 339 ääntä ei ollut vihreänä Vihreänä Etelä-Savossa lainkaan huono saavutus! Leikillisesti voisi sanoa, että olen tällä hetkellä neljänneksi suosituin vihreä poliitikko maakunnassa…

Haluan kiittää kaikkia jotka ovat kampanjan aikana auttaneet, tukeneet ja kannustaneet minua ja jokaista joka on uskonut projektiimme ja käynyt äänestämässä vihreitä. Erityiskiitos kuuluu Elinalle ja Helmille, Kertulle, Miljalle, Jennille, Jukalle, Päiville sekä Laurille ja Teijalle. Ilman teitä tästä ei olisi tullut mitään.

Nyt ei ole oikea hetki masentua, vaikka vaalitulos olikin monella tapaa kovin masentava. Ilonpilkahduksiakin on: pystyimme pikkuriikkisen nostamaan kannatustamme maakunnassa ja teimme resursseihin nähden onnistuneen kampanjan. Ilon pisara on sekin, että Olli Nepponen putosi eduskunnasta. Tosiasia kuitenkin on se, että meitä vihreitä aktiiveja ja jäseniä on niukalti verrattuina muihin puolueisiin. Niinpä jos vaalitulos masentaa, toimi. Liity vihreisiin ja tuo mukana kaverisikin! Seuraavissa kunnallisvaaleissa on revanssin paikka ja tarvitsemme uskoa ja tekeviä käsiä ja tietysti jäsenmaksutuloja mainoskampanjaan. Vihreisiin voit liittyä kätevästi klikkaamalla TÄSTÄ. Erityisesti täällä Ristiinassa tarvitsemme uusia jäseniä ja uusia tekijöitä. Nyt mukaan! Myös Vasemmistoliitto on hyvä vaihtoehto kapinoida vaalitulosta vastaan.

Perussuomalaisten nousu huolestuttaa minua kuten monia muitakin. Perussuomalaiset ovat kuitenkin esiintyneet avoimen ympäristövastaisena puolueena ja samoin perussuomalaisten koulutuspolitiikka on täydellisen kestämätöntä. Seuraava eduskunta päättää perusopetuksen tuntijaosta ja jos ja kun perussuomalaiset nousevat hallitukseen, niin heillä on mahdollisuus todenteolla olla muokkaamassa hyvinvointimme kulmakiven, peruskoulun, perustuksia. Toivottovasti perussuomalaisten painoarvo jää ainakin näissä kahdessa kysymyksessä mahdollisimman vähäiseksi.

En malta jättää mainitsematta sitä, että persut ratsastivat vaaalirahakohulla, mutta ovat itse olleet todella laiskoja jättämään ennakkoilmoituksia vaalirahoituksistaan. Toivottovasti tämä puheiden ja tekojen ristiriita jatkuu myös mahdollisella tulevalla hallituskaudella…


Jotkut sanovat nyt, että vihreiden pitäisi muuttua kovasti, koska meidän periaatteemme ja tavoitteemme eivät vastaa suomalaista asenneilmastoa. Mutta juuri nythän meitä tarvitaan enemmän kuin koskaan: tarvitaan kapinaa konservatiivista, ahdasmielistä ja sulkeutunutta maailmankuvaa vastaan! Perskules: TARVITAAN ILMASTOLAKI, ENERGIANKULUTUSTA PITÄÄ VEROTTAA, SUKUPUOLINEUTRAALI AVIOLIITTOLAKI ON HYVÄKSYTTÄVÄ, NORPPAA ON SUOJELTAVA, EUROOPAN UNIONI JA EURO OVAT SUOMELLE TÄRKEITÄ, VÄHEMMISTÖJÄ EI SAA SORTAA JA SYRJIÄ, YDINVOIMASTA ON LUOVUTTAVA, LUONNON MONIMUOTOISUUTTA ON VAALITTAVA, TURVETTA EI SAA POLTTAA, TURKISTARHAUS TULEE KIELTÄÄ jne jne. Ne asiat joista pitäisi vaieta, on huudettava!

Jotkut sanovat myös: kansa on puhunut, pulinat pois. Höpönlöpö! Minulla on oikeus purpattaa juuri niin paljon kuin haluan ja parhaaksi katson. Vapaus on aina toisinajattelijoiden vapautta. Näin sanoi Rosa Luxemburg vuonna 1917. Vihreiden rooli on olla toisinajattelijoita ja seuraavat neljä vuotta tämä korostuu. Meidän roolimme on kyseenalaistaa asenneilmapiiri ja tuleva politiikka. Meidän tehtävämme on haastaa ihmisiä kapinaan suvaitsemattomuutta, itsekkyyttä ja matalaotsaisuutta vastaan!

Lopuksi vielä pari linkkiä. Ihan vaan piruillakseni vaalivoittajalle.

http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=20110470851

http://yle.fi/uutiset/teemat/vaalit_2011/2011/04/netissa_leviaa_hallitukselle_nimi_sinipunaniskat_2523734.html

<p><a href=”http://vimeo.com/18320427″>Uutisia PerusSuomesta</a> from <a href=”http://vimeo.com/user5615773″>Mika Lammi</a> on <a href=”http://vimeo.com”>Vimeo</a&gt;.</p>

Fukushiman varjossa

On sunnuntai. Vaimo on kiertelemässä kirppiksiä ja minä vietän kotona aikaa pikku Helmin kanssa. Jo kaksi päivää on ollut jatkuva uutispäivystys päällä. BBC:n ja YLE:n uutispalvelut sekä FB:n kautta tapahtuva tiedotus ovat pitäneet varpaillaan. Viime yönä menin nukkumaan vasta puoli kolmelta. Niin raskas on huoli Japanin tilanteesta, niin pitkä Fukushiman varjo.

Japanin maanjäristys ja tsunami ovat suistaneet Japanin ennen näkemättömään ahdinkoon. Maanjäristys on kääntänyt ilmeisesti maapallon asentoa ja sen se tulee tekemään varmuudella myös maailmantaloudelle. Japanin merkitys globaalitaloudessa saanee tsunamin tuhot ulottumaan kaikkialle maailmaan. Se, mitä japanilaiset kokevat juuri nyt ja tulevina viikkoina ja kuukausina ja vuosina vaatii kaiken tukemme ja apumme.

Fukushiman ydinvoimalan ongelmat ja ydinonnettomuus kuitenkin huolettavat minua henkilökohtaisella tasolla juuri tällä hetkellä eniten. Olen vastustanut ydinvoimaa pienen ikäni – Tšernobylin onnettomuus todella vaikutti minuun lapsena – ja ehkä siksikin seuraan Fukushiman 1. ja 3. reaktorin tilannetta sydän sykkyrälläni. Onneksi ainakaan toistaiseksi pahimmat mahdolliset skenaariot eivät ole toteutuneet ja ydinvoimalapäästöt ovat pientä verrattuna muuhun kärsimykseen.

Myös Suomessa – luonnollisesti, tietysti – keskustelu ydinvoimasta ryöpsähti saman tien pintaan kun uutiset Japanin ongelmista tavoittivat meidät: ”Suomessa ei ole maanjäristyksiä”, ”tästä juuri olemme puhuneet”, ”tarvitsemme ydinvoimaa”, ”nyt pitää tehdä nopeasti päätös ydinvoimasta luopumiseksi”, ”on pidettävä pää kylmänä”. Minun tekisi mieli huutaa. Kuinka ihmeessä voisin pysyä rauhallisena tällaisena hetkenä? Miksi ihmeessä en saisi suhtautua tunteella japanilaisia – koko maailmaa – uhkaavaan Damokleen miekkaan?

Katselen pientä tytärtäni. Meidän velvollisuutemme on jättää mahdollisimman elinkelpoinen planeetta tuleville sukupolville. Tällaisina hetkinä tuntuu, että emme tee kovin hyvää työtä. Ja mieleni tekisi huutaa!

Haluaisin että tämä planeetta olisi hyvä paikka elää hänellekin, haluaisin että hänen ei koskaan tarvitsisi kokea samaa pelkoa kuin minun pikkupoikana Tšernobylin uutiskuvia katsoessani. Mietin: onneksi Helmi on vielä noin pieni eikä ymmärrä tästä mitään.

Ydinvoimakeskustelussa järkisyyt ovat ensisijaisia. Järkisyyt ovat ydinvoimaa vastaan. Tänään en kuitenkaan halua enkä jaksa niitä palautella mieleeni. BBC:n streamissä näytetään uusintana kuvaa eilisestä voimalan räjähdyksestä, YLE:n radiouutisissa kerrotaan Japanin hallituksen varoittaneen uuden mahdollisen räjähdyksen vaarasta. Helmi järsii kurkkua, maiskuttelee ja naksauttelee suutaan höpettellen omia höö-höö –juttujaan, ja katselee suurilla silmillään kontaktia hakien, luottaen. Joudun tekemään kaikkeni että katseeni takaisin ei olisi surullinen ja pelokas, vaan toiveikas ja luottavainen.


 

Like a rolling stone

Viime päivät ovat kuluneet vaalikoneissa, ehdokastietojen lähettelyissä ja mielipidekirjoituksen valmistelussa. Olen siis ollut vierivä kivi, enkä siis ole sammaloitunut.

Tässä listaa vaalikoneista:

– Terve vaalikone 2011 – Soten vaalikone

– Savon sanomien vaalikone

– Animalian ja SEY:n vaalikone

– Vapaa-ajattelijoiden vaalikone

– SAK:n työelämävaalikone

– KEPA:n ulkopoliittinen vaalikone

Eli onhan tuossa. Lisäksi ehdokastietoja on tosiaan lähetelty eri paikkoihin ja muutamaan kyselyynkin vastailtu. Työrintamalla tuli tehty opintoretki 37 yläasteelaisen kanssa eduskuntaan tapaamaan kansanedustajaa. Matka sujui loistavasti ja oppilaat tuntuivat kihisevän innosta takaisin Mikkeliin päin ajellessa.

Oppilaat tapaamassa Heli Järvistä.

Lisäksi olen valmistellut yleisönosastokirjoitusta liittyen Mikkelin kaavailemaan kokeilulupahekemukseen. Kokeilulupa koskisi B1-kielen (ruotsi) muuttamista valinnaiseksi venäjän kanssa. Tämähän on aivan tuhoon tuomittu idea monellakin tapaa. Täytyy laittaa jokin versio kirjoituksesta tänne piakkoin. Ei kuitenkaan sitä lehteen lähtenyttä, sillä se oli torsoksi lyhennetty toimituksen vaatimuksesta.