Eilen taas kokousteltiin.
Kyseessä oli kovin rutiiininomainen kokous, jossa ainoa erikoisuus oli peräti viisi valtuustoaloitetta eri suunnilta. Demareiden Satu Taavitsainen teki aloitteen lasten harrastusmahdollisuuksista, KD:n Erkki Rantalainen teki aloitteen Ristiinan ikuisuusriitaan eli Muurikin rantapuistoon liittyen, keskustan valtuustoryhmältä tuli aloite kaupunkipuistosta, kokoomuksen Elina Hölttä teki aloitteen, jossa esitettiin selvityksen tekemistä siitä, miten Mikkelin lukioiden yhdistyminen onnistui ja mitä siitä on opittavissa. Näistä aloitteista lähdimme ryhmänä mukaan kaupunkipuistoaloitteeseen. Minä laitoin allekirjoitukseni kaikkiin muihinkin edellä mainittuihin aloitteisiin.
—
Omalta kohdaltani eilisen kohokohta oli oma valtuustoaloitteeni liittyen A2-kielen opiskeluun Mikkelissä. Kyse ei ollut vihreiden ryhmäaloitteesta sillä kaikki meistä eivät allekirjoittaneet sitä, mutta yhteensä aloite sai minun nimeni lisäksi peräti 46 nimeä alle. Aloitetta olin ideoinut yhdessä perussuomalaisten varavaltuutettu Anne Korholan ja valtuutettu Marja Hämäläisen kanssa.
–
Asialistalla puolestaan oli KH:n vastaus demareiden valtuustoaloitteeseen veroparatiisivapaasta Mikkelistä (eli: Mikkelin ei pitäisi tehdä hankintoja yrityksiltä, jotka tekevät ”verosuunnittelua” veroparatiisien kautta). KH:n vastaus oli löperö: asialle voi tehdä mitään. Kuitenkin esim. Helsingissä selvitellään asiaa ja vihreiden Rauni Berndt esitti että aloite palautetaan jatkovalmisteluun odottelemaan mitä Helsingissä asialle keksitään. Raunin esitys oli looginen ja maltillinen ja sai demarit taakseen. Salin oikea laita ei palautusta hyväksynyt ja niinpä äänestettiin. Lähinnä keskustan ja kokoomuksen äänillä KH:n puolivillainen vastaus hyväksyttiin äänin 36-22.
–
Suoraan sanoen meidän vihreiden oli vaikea ymmärtää sitä logiikkaa jolla keskusta ja kokoomus täysin yhdessä, murtumattomassa linjassa äänesti käsien levittelyn puolesta.