Kielipolitiikka ei voi olla paikallista puuhastelua

Mikkelin opettajien ammattiyhdistyksen puheenjohtaja lähetti – eli minä – mielipidekirjoituksen Länsi-Savoon liittyen Mikkelin kaavailemaan venäjänkielikokeiluun. Opetuslautakunta päättää helmikuun lopulla, anooko se kokeilulupaa vai ei. Lopullinen lehteen lähtänyt kirjoitus on tätä ensimmäistä versioita reilusti lyhyempi, ja monella tapaa erilainen myös sisällöltään. Pointti kuitenkin säilyy: kokeilulupaa ei pidä hakea.

Mikkelin opetuslautakunta päättää helmikuun lopulla hakeeko kaupunki kokeilulupaa, jossa seitsemännellä vuosiluokalla aloitettava toisen kotimaisen eli B1 –kielen opiskelu voitaisiin tehdä valinnaiseksi venäjän kielen kanssa. Tarvetta venäjän osaajiin Itä-Suomessa toki on, mutta tämän kaltaiset keinot ovat ongelman ratkaisemiseksi täysin vääriä. Keinot venäjänkielen osaajien lisäämiseksi ovat jo olemassa, ilman monia perustavanlaatuisia ongelmia sisältäviä kokeiluitakin.
Kielipolitiikka ei ole vain venäjää ja ruotsia. Kielten opettamista ja osaamista tulee katsoa kokonaisuutena. Tällä hetkellä valtakunnallisena huolenaiheena on suomalaislasten kieltenopiskelun väheneminen: eurooppalaisten kielien, kuten saksan ja ranskan, opiskelijamäärät ovat olleet jo vuosia laskussa. Liian monen nuoren mielestä englanninkieli on ainoa mitä tarvitaan. Keskeinen kysymys ei ole: ”Kuinka lisätä venäjänkielen opiskelua? ” vaan: ” Kuinka innostaa lapsia opiskelemaan mitä tahansa kieliä enemmän?”.

Ruotsin kielen taitoa tarvitaan jatko-opinnoissa ja kelpoisuusvaatimuksissa moniin ammatteihin. Eikä kyse ole vain valtion viroista vaan myös liike-elämän tarpeista. Vuonna 2010 Elinkeinoelämän keskusliitto teki tutkimuksen, johon osallistui  2200 yritystä.  Vastauksissa mainittiin ruotsinkieli toiseksi tärkeimmäksi kieleksi heti englannin jälkeen. Eniten ruotsinkielen taitoa arvostettiin teollisuudessa ja palvelualalla. Noin puolet yrityksistä painotti ruotsin taitoa rekrytoinnisssan.

Kokeilun myötä kuudesluokkalainen joutuisi siis tekemään valinnan myös jatko-opintojensa ja tulevan uransa suhteen. Tämä on kohtuutonta ja sotii yleissivistävän koulun ihannetta vastaan. Kaikki lapset eivät Itä-Suomessa voi tai halua suuntautua matkailualalle tai myyntityöhön eivätkä voi tai halua jäädä Itä-Suomeen asumaan. Tämä mielessään pitäen olisi todennäköistä että monet venäjän B1-kielenä valinneet ja kieltenopiskelusta pitävät nuoret valitsevat edellä mainituista syistä B2-kielenä ruotsin. Kokeilu siis luultavasti köyhdyttäisi kielivarantoamme entisestään!

Kieltenopiskelun lisäämisessä ylipäätään on sekä kodeilla että kuntapäättäjillä keskeiset roolit. Kuntapäättäjien olisi aika herätä ymmärtämään ongelman tärkeys. Nyt on päättäväisten strategisten linjanvetojen ja taloudellisten panostusten aika!

Tällä hetkellä Mikkelissä valinnaiskielien aloitusryhmäkoko on minimissään 16 oppilasta. Tämä minimikoko on niin korkea että se tehokkaasti ehkäisee valinnaiskielten ryhmien syntymistä. Jos A2 ja B2 –kielten aloitusryhmäkokoa merkittävästi alennettaisiin ja oltaisiin valmiita myös joustavasti muodostamaan eri koulujen  yhteisiä kieltenopetusryhmiä, kielten opiskelu lisääntyisi Mikkelissä merkittävästi ja nopeasti. Lisäksi erityisesti A2-kielen kohdalla venäjävaihtoehdon markkinointiin panostaminen toisi nopeampia ja selkeämpiä tuloksia kuin ongelmalliset kokeiluhaihattelut. Aloitusryhmäkoon alentaminen esimerkiksi Kouvolan,  Savonlinnan tai Jyväskylän tasolle, eli n. 10-12 valinneeseen, vaatii tietysti rahaa. Samoin kuitenkin vaatii kaavailtu kielikokeilu, sillä valtion rahaa tulisi vain suunnitteluun, ei itse opetuksen järjestämiseen.

Toinen kuntatason ratkaisu on venäläisperäisen väestön entistä tehokkaampi integroiminen suomalaiseen yhteiskuntaan. Itä-Suomessa meillä on jo valmiina laaja venäjänkielinen väestönosa. Näiden ihmisten suomen kielen oppiminen on joka tapauksessa sekä heidän itsensä että Suomen kannalta tärkeää. Venäläistaustaisten nuorten koulunkäynnin ja ammattiin opiskelun onnistumiseen panostaminen tuottaisi myös elinkeinoelämän tarpeisiin venäjänkielentaitoista työvoimaa. Myös työnantajien tulisi voittaa ennakkoluulojaan työntekijöitä palkatessaan.

Kotien rooli on myös selkeä: kannustusta, tukea, läksyjen kuulustelua, sanojen preppausta ja kaikkea sitä mitä lapsi tarvitsee koulunkäynnin tueksi joka tapauksessa. Ennen kaikkea tarvitaan positiivista suhtautumista kaikkea opiskelua kohtaan. Kieltenopiskelu vaatii työtä, sitoutumista ja motivaatioita. Jos kielenoppimiseen panostaa se on erittäin antoisaa ja avartavaa. Vanhemmat tekevät lapsilleen melkoisen karhunpalveluksen, jos kannustuksen ja tukemisen sijasta murentavat lapsen luontaista halua oppia asioita omalla kielteisyydellään.  Kovasti mietityttää mistä lapsi imee vaikutteensa ja miten opiskelut tulevat onnistumaan, jos hän aivan ensimmäisellä ruotsin oppitunnilla ilmoittaa vihaavansa ruotsia.

Kun kieltä haluaa opiskella ja käyttää, silloin sitä myös tarvitsee ja kielitaito muuttuu hyödylliseksi. Kielten opiskelu ja osaaminen avaavat ikkunoita myös kyseiseen kulttuuriin. Kielitaito ei ole vain kommunikaatiota! Ruotsin, saksan, ranskan tai venäjän opiskelu ei vielä takaa kielitaitoa itsessään. Jos opiskelee esimerkiksi saksaa viisi vuotta, mutta Saksassa matkaillessaan tai saksalaisia Mikkelin torilla opastaessaan käyttää englantia, kieltä tosiaan ei tarvitse. Sama pätee myös ruotsin kieleen.

B1-kielen asema on ratkaistava valtakunnallisella tasolla. Samalla tulee miettiä Suomen ruotsinkielisen vähemmistön asemaa ja oikeuksia. Tämä heijastuu sitten virkojen kelpoisuusvaatimuksiin tai vaikkapa yliopistojen tutkintovaatimuksiin. Paikallisella puuhastelulla tätä ei voi ratkaista. Paikallistasolla kuitenkin voidaan tehdä paljon kielten opiskelun edistämiseksi, jos vain tahtoa ja resursseja löytyy!

Mainokset