Vaalirahoituksesta

Minä olen jättänyt ilmoituksen vaalirahoituksestani. Tein sen jo ennen ennakkoäänestyksen alkamista, sillä minulle on tärkeää olla mahdollisimman avoin ulospäin omasta toiminnastani. Samalla tavalla olen julkistanut kaikki sidonnaisuuteni avoimesti. Jokaisessa mainoksessani niin lehdissä kuin käteen jaettavissa lehtisissäni lukee mainoksen maksaja.

Minua on mietityttänyt näissä vaaleissa kovasti miten vähän vaalirahakohusta on opittu ja miten vähän vaalirahoitusta koskevan lainsäädännön henkeä noudatetaan. Vain harva Mikkelin lähes 370 ehdokkaasta on ilmoittanut avoimesti vaalirahoituksensa. Laki tietysti vaatii ilmoituksen tekemistä vasta vaalien jälkeen mutta ”kuluttajansuojan” kannalta olisi turvallisempaa tietää rahoituksesta jo etukäteen. Tilanne 22.10. (kun vaaleihin on jäljellä kuusi päivää): vaalirahoituksensa oli ilmoittanut 8 demaria, 5 kokoomuslaista, 4 keskustalaista eikä yhtään perussuomalaista. Lisäksi todella monesta lehtimainoksesta puuttuu mainoksen maksajan nimi.

Otetaanpa pieni otanta eilisen 21.10. ja tämän päivän 22.10. Länkkäreistä.  Vaalimainoksista maksajan nimi puuttui Mali Soiniselta (kok.), Markku Kakriaiselta (kesk.), Sara Tiaisen (kok.) kahdesta mainoksesta, Jaana Kervisen (kok.) kahdesta mainoksesta, Pauliina Viitamieheltä (sd.), Arto Seppälältä (sd.), Hannu Kortelaiselta (kok.), Antti Suhoselta (kok.), Hannu Sutiselta (sd.), Jyrki Manniselta (kok.), Olli Nepposelta (kok.), Juha Paanilalta (kok.), Olli Miettiseltä (kok.) sekä Pekka Pöyryltä (kesk.).

Lista on tyrmäävä.

Kokoomuspuolueella näyttäisi olevan eniten rahaa käytössään, ainakin jos lehti-ilmoittelun määrää tarkastalee. Kokoomuksen kohdalla en jotenkin ole kuitenkaan yllättynyt siitä, että kortit eivät ole avoimet. Minun (vajaavaisen) näkemykseni mukaan Kokoomus ei ole profiloitunut avoimuutta erityisesti edistävänä puolueena. Hyvin näyttävää Ison Rahan  kampanjaa käyvä Jyrki Koivikko on toki ilmoittanut oman rahoituksensa ja saanut siitä irvailuja Länsi-Savossa. Arvostan Koivikon avoimuutta ja todella toivon että kampanjan aikaiset puheet ja joka suuntaan lentäneet kosiskelut ja lupaukset realisoituisivat yhteistyökykyiseksi, kaikkia poliittisia toimijoita arvostavaksi toiminnaksi ensi valtuustokaudella.

Keskustaehdokkaiden vähäinen innostus avoimuuteen hämää minua. Ja paljon. Tämä erityisesti siksi, että juuri Kepuhan tahrasi itsensä vaalirahakohussa kaikkein pahiten. Mitään ei kuitenkaan ole haluttu oppia. Jos olisin Kepussa johtoasemassa, olisin varmasti vaatinut oman puolueeni ehdokkaiden näyttävän toiminnallaan, että kaikki on puolueessa muuttunut ja nyt pelataan avoimin ja rehdein kortein. Uskon, ettei mitään vilunkipeliä tällä kertaa rahoituksessa ole, mutta kun historian syntien painolasti kuitenkin on erityisesti Keskustapuolueen päällä, niin nyt väkisinkin voi jäädä mielikuva että hihasta vedellään taas jokereita.

Kaikkein epämiellyttävintä on perussuomalaisten sumuverho. Puolue on ratsastanut herravihalla ja halunnut muuttaa ”vanhojen puolueiden” tapaa toimia politiikan kentällä. Perussuomalainen muutosvoima kuitenkin näyttää vievän avoimuutta aivan väärään suuntaan. Perussuomalaisissa minua on aina hämmentänyt puheiden ja tekojen ristiriita, josta tämäkin on taas hyvä esimerkki. Toinen esimerkki lienee se, miten huutaminen puoluetuista on vaimentunut sen jälkeen kun perussuomalaiset pääsivät itse käsiksi isoihin rahoihin. Hyvin tuntuu raha kelpaavan. Niin se vaan mieli muuttuu ja takki kääntyy…

Mainokset

Hallitusneuvotteluihin?

Viime yönä vihreiden puoluevaltuuskunta ja eduskuntaryhmä yhteiskokouksessaan päättivät osallistumisesta hallitusneuvotteluihin. Näihin mennään ”kunnianhimoisin” tavoittein.  Tosiasiallisesti kunnianhimo on ehdoista kaukana, hyvin kaukana. Edelleen olen pettynyt siihen miten marginaalisessa asemassa koulutuspolitiikka näyttää olevan vihreässä maailmassa.

Sanon asian suoraan: mikään, ei yksinkertaisesti mikään, voi perustella hallitukseen tai edes neuvotteluihin lähtemistä. Eri puolilla  on käytetty puheenvuoroja hallitusneuvottelujen puolesta ja vastaan, mutta minä luulen silti että vihreiden mahdollinen hallituskausi tulee olemaan melkoinen kuolemansuudelma koko puolueelle. Jo pelkkkiin neuvotteluihin osallistuminen näyttää tässä tilanteessa siltä, että meille kaikki on myytävänä. Ja taitaapa itse asiassa ollakin. Demareiden januskasvoisuus oli odotettavissa ja enemmän olisi yllättänyt, jos se porukka olisi pitänyt kiinni sanoistaan. Mutta että mekin?
Liibalaaba poliittisen tilanteen muuttumisesta on totta, tottakai. Mutta kuka ulkopuolinen sitä uskoo?
Meistä on nyt virallisesti tullut osa establishmenttia. Se on surullista.
Jyrki Katainen on hallitustunnustelijana osoittanut selkeästi sen, ettei hänestä ole valtiomieheksi. Elämme aikoja, jolloin PS olisi ollut pakko saada integroitua systeemiin. Tämä olisi onnistunut vain saamalla heidät hallitukseen. Tosiasiassa äänestystulos ei nyt näy hallituspohjassa tai tulevassa ohjelmassa ollenkaan. Kataisen olisi pitänyt persujen poisjäänti-ilmoituksen jälkeen osata luopua tunnustelijan tehtävistä ja luovuttaa vastuu Soinille. Tässä rimpuilussa olisi aloitettu lähtölaskenta takaisin höyhensarjaan. Mutta ei. Meidän ei pidä kuitenkaan lähteä tukemaan Jyrki-boyn poikavuosien unelmaa pääministeriydestä.
Meidän kannalta on se ja sama, jos Suomeen ei synny toimintakykyistä hallitusta. Eikä se ole meidän vaalissa rökeletappion kokeneiden ongelma. Se on voittajien ja heidän vastuuttomien lupaustensa ongelma.