Vielä toisesta kotimaisesta

Raimo Jenu kirjoitti 26.2.2011 Länsi-Savoon otsikolla ”Kielipolitiikka on meidän asiamme”. Kirjoitus on vastine aiempaan kirjoitukseeni, joka julkaistiin samaisessa lehdessä 21.2.2011.

Raimo Jenu on allekirjoittanut tekstinsä ”opetusalan ansiokkaana asiantuntijana”. Hän varmaankin on sitä. Vuosien varrella minua on kuitenkin alkanut yhä enemmän ja enemmän alkanut ihmetyttää Jenun ymmärtämättömyys tiettyjä koulumaailman lainalaisuuksia kohtaan. Erityisen suurta hämmästystä ja hämmennystä herättää hänen selkeä vastenmielisyys niin opettajia kuin ammattiyhdistystoimintaa kohtaan. Tämä on käynyt ilmi monissa yhteyksissä, mutta erityisesti niinä vaikeina aikoina, kun Mikkeli lomautti henkilöstöään ja opettajansa siinä samassa. Ajatteleeko hän todella opettajakunnasta ja heidän oikeudestaan järjestäytyä  näin negatiivisesti?

On syytä selkiyttää muutamaa epäselväksi jäänyttä asiaa.

Aloitetaan yksinkertaisimmasta: Jenun retoriikassa OAJ, eli opettajien ammattijärjestö, menee iloisesti sekaisin Moay:n, eli Mikkelin opettajien ammattiyhdistyksen kanssa. OAJ ei sanele meidän, eli Moay:n  kantoja. Kykenemme aivan itsenäisesti näkemään Mikkelin koulumaailmaa ja kommentoimaan sitä.

Toiseksi: ammattiyhdistyksen tehtävänä on ajaa jäsentensä etua. Se siis on luonteeltaan edunvalvontajärjestö ja toimii sen mukaisesti. On äärimmäisen naivia ajatella, että työntekijän edunvalvonnan voisi jättää vain työnantajan vastuulle. Kyllähän tämä lienee Jenullekin selvää.

Kolmanneksi: opettajien ammattiyhdistyksen rooliksi on jäänyt usein myös oppilaiden edunvalvonta. On tosiasia, jonka jokainen opetusalan ansiokas asiantuntija tietää, että koulussa oppilaat ja opettaja kulkevat käsi kädessä. Se mikä huonontaa oppilaan arkea, huonontaa myös opettajan arkea. Pelkästään oppilaaseen tai opettajaan kohdistuvaa poliittista toimenpidettä on mahdotonta tehdä.

Neljänneksi: jos ammattiyhdistys, joka siis virallisesti edustaa henkilöstöä, huomaa päätöksentekijöiden valmistelevan henkilöstön ja oppilaiden kannalta vahingollista päätöstä, on vain vastuullista ottaa asiaan kantaa. Ei kai voida ajatella, että tämän kaltaiset asiat täytyisi jättää yksittäisen työntekijän kannettavaksi? Ja toisaalta, hyvät työntekijät eivät ole myhäilevää muovailuvahaa, vaan kriittisesti ajattelevia ja asiat ääneen sanovia ammattilaisia.

Viidenneksi: ammattiyhdistyksen tehtävänä ei ole laittaa ”kapuloita rattaisiin” aina kun pitää jotakin päättää. Ongelmana Mikkelissä on se, että aloite uudistuksiin lähtee kovin harvoin poliitikoilta, vaan virkamiesjohdosta. Toinen merkittävä seikka on, että henkilöstö ohitetaan asioiden valmistelussa toistuvasti ja henkilöstöä jopa ylenkatsotaan ja halveksutaan. Onko ihme, että henkilöstö ei oikein osaa olla sitoutunut näihin heidän yli käveltyihin päätöksiin? Tähän kaikkeen kyllästyneenä kielikordinaattori Jenni Heikkinen jätti eroilmoituksensa lautakunnan päätöksen jälkeen. Jälleen kerran kieltenopettajien työ oli mitätöity.

Kielikysymyksessä Jenun tiedot tuntuvat puutteellisilta. Jos kielenopetusta haluttaisiin kehittää, miksi henkilöstöä ei kutsuta mukaan kehittämään? Mikkelissä on toiminut kielitivoli-hanke, johon monet kielenopettajat ovat olleet äärettömän sitoutuneita. Kielitivolin tarkoituksena on ollut juuri kielenopetuksen kehittäminen. Tämän hankkeen yli on kävelty kerta toisensa jälkeen ja juuri korkeat aloitusryhmäkoot ovat ehkäisseet venäjän ryhmien syntymisen. Moay puuttui juuri tähän: kokeilun perusteet eivät pidä. Venäjää valittaisiin, jos aloitusryhmäkoko olisi alhaisempi.

Jenu ei tunnu myöskään ymmärtävän mahdollisen kokeiluluvan tuomia vaikutuksia muille vieraille kielille (valintamäärät todennäköisesti pienenevät) tai B1-ryhmien aloitusryhmäkokoihin liittyviä ongelmia (liian alhaisella ryhmäkoolla syödään muuta muutenkin liian niukkaa tuntikehystä, tai jos ryhmiä ei synnytetä, poljetaan selkeästi oppilaan oikeuksia).

Kaikkein suurin ymmärtämättömyys Jenulla liittyy korkeakoulujen tutkintovaatimuksiin, nk. virkamiesruotsiin. Tästä en viitsi edes aloittaa. Sen totean, että venäjää haluttaisiin edistää, se voitaisiin tehdä helposti panostamalla A2 ja B2 -valintoihin, ilman että oppilaat törmäävät esteisiin jatko-opinnoissaan, tai aiheutuisia (perustus)laillisia ongelmia.

Jenu kirjoittaa mielipiteensä lopussa:

On pidettävä parempaa huolta aiemmin päätettyjen suunnitelmien toteutumisesta. On turvattava nykyajan vaatimusten mukaiset resurssit kouluille sekä tuettava koulujen ja opettajien pitkäjänteistä ja pyyteetöntä työtä.

Kuuluisikohan tämä teksti johonkin muuhun yhteyteen?

Juuri tämä kertoo, miten kaukana Jenu itse asiassa onkaan (ainakin asenteeltaan) koulujen arjesta. Minäpä suomennan.

Kielitivoli ja Mikkelin kaupungin kieliohjelma on ”aiemmin päätetty suunnitelma”. Opetuslautakunta vesitti nämä nostamalla valinnaiskielien aloitusryhmäkokoa.

”Opettajien pyytetön ja pitkäjänteinen työ” tarkoittaa kielitivolin lisäksi myös sitä jokapäiväistä työtä innostaa lapsia opiskelemaan kieliä ja joka keväistä kielivalintojen puolesta tehtävää markkinointirumbaa, joka syö sekä aikaa että voimia. Kieltenopettajat, erityisesti valinnaiskielten opettajat, käyvät elonjäämistaistelua joka kevät.

”Nykyajan vaatimusten mukaisilla resursseilla” tarkoitetaan, hyvä opetusalan ansiokas asiantuntija, nykyajan vaatimusten mukaisia resursseja, jotka kieltenopetuksen kehittämiseltä on evätty.

Kirjoitukseni viimeinen kappale ei todellakaan kuulunut mihinkään muuhun yhteyteen.

Lopuksi täytyy vielä kommentoida erästä Jenun näkemystä. Jenu kirjoittaa:

Mikkelin seudulla käydään keskustelua siitä, pitäisikö peruskoulussa ja lukiossa venäjän kielen opiskeluun luoda paremmat edellytykset mitä tähän mennessä. Mielestäni hanke on kannatettava ja tulevaisuuden tarpeita ennakoiva. …

… Jos näin ei olisi, saisimme odottaa tuomiopäivään asti esimerkiksi sitä, että Helsingissä pohdiskeltaisiin sitä, miten itäsuomalaisten nuorten kieliosaamista voitaisiin monipuolistaa vaikkapa venäläisturistien palvelemiseksi heidän omalla äidinkielellään.

Se, mikä minua koko kokeiluhankkeessa kaikkein eniten häiritsee henkilökohtaisella tasolla (ei siis ammattiyhdistyksen puheenjohtajana) ja opetusalan (ei kovinkaan ansioituneena) asiantuntijana kaikuu myös Jenun tekstissä:  ”venäläisturistien palvelemiseksi”. Kyse on elinkeinoelämän tahdosta. Ja mitä pyritään saavuttamaan: venäjää hieman osaavia nuoria, jotka minimipalkalla (lue: halpatyövoimana) myyvät jäätelöä kojussa turisteille, ja osaavat tervehtiä, kiittää, ja hieman palvellakin venäjäksi. Minusta me emme saa ajatella nuoriamme ensisijaisesti tästä lähtökohdasta.

Huono, huonompi, huonoin päätös

Mikkelin opetuslautakunnan kokoomuslaiset, keskustalaiset ja kristillisdemokraattinen jäsen osoittivat eilisiltaisessa kokouksessaan harvinaisen suurta harkintakyvyn ja järjen puutetta päättämällä hakea kokeilulupaa venäjäkokeilulle.

Todellakin, opetuslautakunta jatkoi eilen 22.2.2011 huonojen päätöstensä sarjaa.

Kokeiluluvan puolesta äänestivät:

Puheenjohtaja Pirkko Valtola (kokoomus)

Juha Paanila (kokoomus)

Juha Kontinen (kokoomus)

Ulla Haposen (keskusta) varajäsen Hanna Sajapuro

Matti Piispa (keskusta)

Matleena Pulkkinen (keskusta)

Raija Pajunen (kd).

Vastaan äänestivät:

Minna Pöntinen (vihreät)

Osmo Ukkonen (sd)

Marianne Huoponen (sd)

Jorma Harmoinen (sd).

Harmillisesti vain siis osalla lautakunnasta oli lasten etu mielessä, näkemys siitä että (liian) niukkoja resursseja tuhlattaisiin haihatteluun ja ymmärrys mahdollisen kokeilun tuomista tuhoisista vaikutuksista muiden vieraiden kielten opetukselle Mikkelissä sekä kielten opiskelun kehittämishankkeelle, Kielitivolille.

Jälleen kerran kokoomus-keskustavetoinen lautakunta osoitti päätöksellään muutaman jo aiemmin selväksi tulleen asian:

– Porvarijäsenet eivät ole kiinnostuneet lapsista ja nuorista vaan päätökset tehdään bisneksen ehdoilla.

– Ammattilaisten eli opettajien näkemystä ei haluta kuunnella saati ottaa huomioon.

– Vaikka kuinka argumentoisi vedoten järkeen, talouteen ja toteuttamiskelpoisuuteen vedoten, se ei paina vaakakupissa lainkaan.

– Sivistysjohtaja Heikki Hirvonen pystyy ohjailemaan tiettyjä päätöksentekijöitä ja sitä kautta koko päätöksentekoa mielensä mukaan.

Kun vuoden 2008 kuntavaalien jälkeen lautakunta vaihtui, opettajilla oli suuria odotuksia uutta lautakuntaa ja sen järkevänä tunnettua puheenjohtajaa, työterveyslääkäri Pirkko Valtolaa kohtaan. Nyt viimeistään alkaa olla selvää että Valtolan johdolla lautakunta on osoittatumassa lasten, koulujen ja Mikkelin opetustoimen kannalta yhtä surkeaksi kuin edellinen Ulla Haposen puheenjohtama pahamaineinen lautakunta.

Huolestuttava piirre tässä kaikessa on se, miten tietyt poliitikkomme ja virkamiehemme suhtautuvat opettajien ammattikuntaan. Heikki Hirvosen mielestä opettajien vastustus johtuu siitä, että päätös sorkkisi ruotsinopettajien ”mukavuusaluetta” ja Mikkelin seudun kieltenopettajat ovat ”kielivastaisia”. Aivan uskomattoman törkeitä näkemyksiä ylimmältä esimieheltä.

Myös osa poliitikoista tuo halveksuntansa opettajien ammattikuntaa kohtaan monissa käänteissä. En tarkoita tällä välttämättä lautakunnan jäseniä, kuitenkaan. Hyvä esimerkki on eduskuntavaaliehdokas ja Mikkelin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Arto Seppälä (sd.), jonka mielestä opettajien ammattikunta mukamas vastustaa venäjää! On hyvä muistaa näitä asioita vaalien alla: Seppälä ei vaikuta erityisen koulu- tai opettajamyönteiseltä tyypiltä. Seppälä ei kuitenkaan ole yksin. Opettajiin vihamielisesti suhtautuvia päättäjiä on muitakin. Eniten kuitenkin ihmetyttää esimiehemme asenne.

Toinen törkeä piirre asiassa on, että Mikkeli pisti auki kaksi venäjän kielen opettajan virkaa jo ennen lautakunnan päätöstä. Joko virkamiesjohto oli voitonvarma tai eilinen kokous oli vain näytelmää. Valtola ja Hirvonen tietänevät totuuden.

Mutta todellakin, Länsi-Savo uutisoi illalla aiheestaan tuoreeltaan. Nettilehden mukaan:

Seitsemäsluokkalaiset voinevat valita joko ruotsin tai venäjän B1-kieleksi syksystä 2012 alkaen Mikkelissä.

Tämähän ei pitäne paikkaansa. Opetusministeri Virkkunen on varsin selvästi useaan otteeseen ilmoittanut että kokeilu olisi liian ongelmallinen toteutettavaksi. Kyse ei ole vain ministerin kannasta vaan ministeriössä on varsin vakaa yhtäläinen näkemys asiasta.

Kielipolitiikka ei voi olla paikallista puuhastelua

Mikkelin opettajien ammattiyhdistyksen puheenjohtaja lähetti – eli minä – mielipidekirjoituksen Länsi-Savoon liittyen Mikkelin kaavailemaan venäjänkielikokeiluun. Opetuslautakunta päättää helmikuun lopulla, anooko se kokeilulupaa vai ei. Lopullinen lehteen lähtänyt kirjoitus on tätä ensimmäistä versioita reilusti lyhyempi, ja monella tapaa erilainen myös sisällöltään. Pointti kuitenkin säilyy: kokeilulupaa ei pidä hakea.

Mikkelin opetuslautakunta päättää helmikuun lopulla hakeeko kaupunki kokeilulupaa, jossa seitsemännellä vuosiluokalla aloitettava toisen kotimaisen eli B1 –kielen opiskelu voitaisiin tehdä valinnaiseksi venäjän kielen kanssa. Tarvetta venäjän osaajiin Itä-Suomessa toki on, mutta tämän kaltaiset keinot ovat ongelman ratkaisemiseksi täysin vääriä. Keinot venäjänkielen osaajien lisäämiseksi ovat jo olemassa, ilman monia perustavanlaatuisia ongelmia sisältäviä kokeiluitakin.
Kielipolitiikka ei ole vain venäjää ja ruotsia. Kielten opettamista ja osaamista tulee katsoa kokonaisuutena. Tällä hetkellä valtakunnallisena huolenaiheena on suomalaislasten kieltenopiskelun väheneminen: eurooppalaisten kielien, kuten saksan ja ranskan, opiskelijamäärät ovat olleet jo vuosia laskussa. Liian monen nuoren mielestä englanninkieli on ainoa mitä tarvitaan. Keskeinen kysymys ei ole: ”Kuinka lisätä venäjänkielen opiskelua? ” vaan: ” Kuinka innostaa lapsia opiskelemaan mitä tahansa kieliä enemmän?”.

Ruotsin kielen taitoa tarvitaan jatko-opinnoissa ja kelpoisuusvaatimuksissa moniin ammatteihin. Eikä kyse ole vain valtion viroista vaan myös liike-elämän tarpeista. Vuonna 2010 Elinkeinoelämän keskusliitto teki tutkimuksen, johon osallistui  2200 yritystä.  Vastauksissa mainittiin ruotsinkieli toiseksi tärkeimmäksi kieleksi heti englannin jälkeen. Eniten ruotsinkielen taitoa arvostettiin teollisuudessa ja palvelualalla. Noin puolet yrityksistä painotti ruotsin taitoa rekrytoinnisssan.

Kokeilun myötä kuudesluokkalainen joutuisi siis tekemään valinnan myös jatko-opintojensa ja tulevan uransa suhteen. Tämä on kohtuutonta ja sotii yleissivistävän koulun ihannetta vastaan. Kaikki lapset eivät Itä-Suomessa voi tai halua suuntautua matkailualalle tai myyntityöhön eivätkä voi tai halua jäädä Itä-Suomeen asumaan. Tämä mielessään pitäen olisi todennäköistä että monet venäjän B1-kielenä valinneet ja kieltenopiskelusta pitävät nuoret valitsevat edellä mainituista syistä B2-kielenä ruotsin. Kokeilu siis luultavasti köyhdyttäisi kielivarantoamme entisestään!

Kieltenopiskelun lisäämisessä ylipäätään on sekä kodeilla että kuntapäättäjillä keskeiset roolit. Kuntapäättäjien olisi aika herätä ymmärtämään ongelman tärkeys. Nyt on päättäväisten strategisten linjanvetojen ja taloudellisten panostusten aika!

Tällä hetkellä Mikkelissä valinnaiskielien aloitusryhmäkoko on minimissään 16 oppilasta. Tämä minimikoko on niin korkea että se tehokkaasti ehkäisee valinnaiskielten ryhmien syntymistä. Jos A2 ja B2 –kielten aloitusryhmäkokoa merkittävästi alennettaisiin ja oltaisiin valmiita myös joustavasti muodostamaan eri koulujen  yhteisiä kieltenopetusryhmiä, kielten opiskelu lisääntyisi Mikkelissä merkittävästi ja nopeasti. Lisäksi erityisesti A2-kielen kohdalla venäjävaihtoehdon markkinointiin panostaminen toisi nopeampia ja selkeämpiä tuloksia kuin ongelmalliset kokeiluhaihattelut. Aloitusryhmäkoon alentaminen esimerkiksi Kouvolan,  Savonlinnan tai Jyväskylän tasolle, eli n. 10-12 valinneeseen, vaatii tietysti rahaa. Samoin kuitenkin vaatii kaavailtu kielikokeilu, sillä valtion rahaa tulisi vain suunnitteluun, ei itse opetuksen järjestämiseen.

Toinen kuntatason ratkaisu on venäläisperäisen väestön entistä tehokkaampi integroiminen suomalaiseen yhteiskuntaan. Itä-Suomessa meillä on jo valmiina laaja venäjänkielinen väestönosa. Näiden ihmisten suomen kielen oppiminen on joka tapauksessa sekä heidän itsensä että Suomen kannalta tärkeää. Venäläistaustaisten nuorten koulunkäynnin ja ammattiin opiskelun onnistumiseen panostaminen tuottaisi myös elinkeinoelämän tarpeisiin venäjänkielentaitoista työvoimaa. Myös työnantajien tulisi voittaa ennakkoluulojaan työntekijöitä palkatessaan.

Kotien rooli on myös selkeä: kannustusta, tukea, läksyjen kuulustelua, sanojen preppausta ja kaikkea sitä mitä lapsi tarvitsee koulunkäynnin tueksi joka tapauksessa. Ennen kaikkea tarvitaan positiivista suhtautumista kaikkea opiskelua kohtaan. Kieltenopiskelu vaatii työtä, sitoutumista ja motivaatioita. Jos kielenoppimiseen panostaa se on erittäin antoisaa ja avartavaa. Vanhemmat tekevät lapsilleen melkoisen karhunpalveluksen, jos kannustuksen ja tukemisen sijasta murentavat lapsen luontaista halua oppia asioita omalla kielteisyydellään.  Kovasti mietityttää mistä lapsi imee vaikutteensa ja miten opiskelut tulevat onnistumaan, jos hän aivan ensimmäisellä ruotsin oppitunnilla ilmoittaa vihaavansa ruotsia.

Kun kieltä haluaa opiskella ja käyttää, silloin sitä myös tarvitsee ja kielitaito muuttuu hyödylliseksi. Kielten opiskelu ja osaaminen avaavat ikkunoita myös kyseiseen kulttuuriin. Kielitaito ei ole vain kommunikaatiota! Ruotsin, saksan, ranskan tai venäjän opiskelu ei vielä takaa kielitaitoa itsessään. Jos opiskelee esimerkiksi saksaa viisi vuotta, mutta Saksassa matkaillessaan tai saksalaisia Mikkelin torilla opastaessaan käyttää englantia, kieltä tosiaan ei tarvitse. Sama pätee myös ruotsin kieleen.

B1-kielen asema on ratkaistava valtakunnallisella tasolla. Samalla tulee miettiä Suomen ruotsinkielisen vähemmistön asemaa ja oikeuksia. Tämä heijastuu sitten virkojen kelpoisuusvaatimuksiin tai vaikkapa yliopistojen tutkintovaatimuksiin. Paikallisella puuhastelulla tätä ei voi ratkaista. Paikallistasolla kuitenkin voidaan tehdä paljon kielten opiskelun edistämiseksi, jos vain tahtoa ja resursseja löytyy!