Valtuuston kokous 18.2.2013

Eilen taas kokousteltiin.

Kyseessä oli kovin rutiiininomainen kokous, jossa ainoa erikoisuus oli peräti viisi valtuustoaloitetta eri suunnilta. Demareiden Satu Taavitsainen teki aloitteen lasten harrastusmahdollisuuksista, KD:n Erkki Rantalainen teki aloitteen Ristiinan ikuisuusriitaan eli Muurikin rantapuistoon liittyen, keskustan valtuustoryhmältä tuli aloite kaupunkipuistosta, kokoomuksen Elina Hölttä teki aloitteen, jossa esitettiin selvityksen tekemistä siitä, miten Mikkelin lukioiden yhdistyminen onnistui ja mitä siitä on opittavissa. Näistä aloitteista lähdimme ryhmänä mukaan kaupunkipuistoaloitteeseen. Minä laitoin allekirjoitukseni kaikkiin muihinkin edellä mainittuihin aloitteisiin.
Omalta kohdaltani eilisen kohokohta oli oma valtuustoaloitteeni liittyen A2-kielen opiskeluun Mikkelissä. Kyse ei ollut vihreiden ryhmäaloitteesta sillä kaikki meistä eivät allekirjoittaneet sitä, mutta yhteensä aloite sai minun nimeni lisäksi peräti 46 nimeä alle. Aloitetta olin ideoinut yhdessä perussuomalaisten varavaltuutettu Anne Korholan ja valtuutettu Marja Hämäläisen kanssa.
Asialistalla puolestaan oli KH:n vastaus demareiden valtuustoaloitteeseen veroparatiisivapaasta Mikkelistä (eli: Mikkelin ei pitäisi tehdä hankintoja yrityksiltä, jotka tekevät ”verosuunnittelua” veroparatiisien kautta). KH:n vastaus oli löperö: asialle voi tehdä mitään. Kuitenkin esim. Helsingissä selvitellään asiaa ja vihreiden Rauni Berndt esitti että aloite palautetaan jatkovalmisteluun odottelemaan mitä Helsingissä asialle keksitään. Raunin esitys oli looginen ja maltillinen ja sai demarit taakseen. Salin oikea laita ei palautusta hyväksynyt ja niinpä äänestettiin. Lähinnä keskustan ja kokoomuksen äänillä KH:n puolivillainen vastaus hyväksyttiin äänin 36-22.
Suoraan sanoen meidän vihreiden oli vaikea ymmärtää sitä logiikkaa jolla keskusta ja kokoomus täysin yhdessä, murtumattomassa linjassa äänesti käsien levittelyn puolesta.
Mainokset

Vetovoimaa kulttuurista

Tänään 18.10. Kaupunkilehdessä julkaistiin mielipidekirjoitukseni. Laitetaan se siis tännekin. Talousarviokeskustelusta, johon tekstissä viittaan, löytyy blogikirjoitus tästä linkistä.

Vaalityötä tehdessä tapaa myös vapaa-ajan asukkaita. Olen tavannut kysyä heiltä, ovatko he ajatelleet muuttavansa pysyvästi tänne. Monet eivät edes harkitsisi. Syykin on monella selvä: kaivataan kulttuurielämää ja sitä ei Mikkelin seudulta riittävästi löydy. Ja tosiaan, vaikka meillä onkin täällä monta tasokasta kulttuurilaitosta ja museota, niin elävään kaupunkikuvaan kuuluva ruohonjuuritasolta lähtevä kulttuuri on ahtaalla.

Olin itse vuosia mukana Mikkelin musiikkiklubin toiminnassa. Musiikkiklubissa halusimme puhaltaa omalta osaltamme henkeä kaupunkiin ja järjestimme usean vuoden ajan kaupungin keskustassa alkoholitonta ilmaiskonserttia. Mikkelin kaupungin toiminta-avustus oli kuitenkin todella pieni ja tiedän, että monet kulttuuriyhdistykset kamppailevat saman ongelman kanssa.

Oma lukunsa kulttuuriyhdistysten rinnalla ovat monet kyläseurat ja kaupunginosayhdistykset, jotka tekevät arvokasta työtä yhteisöllisyyden eteen ja täydentävät kunnallisia palveluita, varsinkin kun kyliltä palvelut ovat kadonneet. Erinomaisia esimerkkejä löytyy vaikkapa Vitsiälästä tai Ihastjärveltä.

Yhdistykset puhaltavat eloa kaupunkiin ja antavat aktiivitoimijoilleen mielekkään, koko yhteisöä hyödyttävän tavan harrastaa. Yhdistysten toiminnan myötä kaupunkikuva elävöityy ja viihtyvyys kasvaa. On jopa olemassa tutkimustietoa, että yhdistystoimintaan osallistumisella on positiivisia vaikutuksia ihmisen hyvinvointiin.

Teinkin Ristiinan valtuuston tämän vuoden budjetin käsittelyssä esityksen että kyläseurojen toiminta-avustukset kaksinkertaistettaisiin. Esitykseni kustannusvaikutus olisi ollut pieni mutta sen symboliarvo olisi ollut suuri. Harmi etten saanut muita puolueita mukaan.

On nimittäin niin, että vetovoimaisuus on muutakin kuin ostoskeskuksia ja rantarakentamista. Me tarvitsemme yhteisöllisyyttä ja kulttuuria, vaikka ja juuri siksi koska taloudessa on edessä tiukkoja vuosia. Haluaisinkin haastaa sekä tulevat kaupunginvaltuutetut että paikalliset yrittäjät mukaan tukemaan ruohonjuuritasolta toimintaa, sillä monipuolinen yhdistystoiminta ja kulttuuritarjonta hyödyttää meitä kaikkia.

Vitsiälän kyläseuran vaali-ilta

Tänään oli vuorossa Vitsiälän kyläseuran vaali-ilta. Paikalla olivat minun lisäkseni Jaana Vartiainen (sd.) ja Sari Teittinen (kok.). Alueen ehdokkaista vain meidän vihreiden Milja Kinni-Jenu oli estynyt.

Vaikka väkeä olisi luvalla sanoen mahtunut enemmänkin sisään, niin keskusteluun se ei vaikuttanut ja kävimme mielestäni varsin korkeatasoista debattia Uuden Mikkelin suunnasta. Tilanne on todella hyvä täällä Löytö-Vitsiälän suunnalla, sillä meillä on neljä hyvää ehdokasta alueella! Tsemppiä vaan vaaleihin Jaana ja Sari!

Koulut tarvitsevat puolustajia

Tämän päivän (9.10.2012) Länkkärissä oli mielipidekirjoitukseni Koulut tarvitsevat puolustajia. Kuule vänskä! Mis sie tarviit oikein hyvää koulujen puolustajaa? Täs siul on sellanen.

Mikkelin kouluissa tehdään joka päivä tulevaisuutta. Koulun penkkiä kuluttavien lasten ja nuorten osana on lopulta astua yhteiskuntaan täysivaltaisina ja tasavertaisina jäseninä tavoittelemaan onneaan. Millaiset eväät Mikkelin koulut tähän tarjoavat?

Onnellisen lapsuuden, onnistuneen koulutien ja syrjäytymisen ehkäisemisen kannalta on oleellista kysyä: Ovatko koulurakennuksemme terveellisiä, tarkoituksenmukaisia ja virikkeellisiä kasvu- ja oppimisympäristöjä? Onko oppilashuolto riittävästi mitoitettu? Onko tukitoimiin riittävästi resursseja? Toimiiko yhteistyö sosiaalitoimen ja lastensuojelun kanssa ja onko niillä resursseja mitoittaa toimintaansa tarpeen mukaan? Ovatko ryhmäkoot riittävän pieniä, jotta opettajalla riittää aikaa ja voimia tukea ja kannustaa lasta sekä havaita ongelmia?

Onkin sääli, miten koulutyö on jo vuosia elänyt säästöpaineiden alla ja monet keskeiset tukipilarit ovat alkaneet hiljalleen rapautua. Tilannetta ei ole helpottanut erityisopetuksen uudet tuulet: erityistä tukea tarvitsevien lasten kohdalla on haluttu – niin kuin oikein onkin – päästä eroon erottelusta. Käytännössä tämä tarkoittaa integraatioita yleisopetuksen ryhmiin ja yhteisiä koulupolkuja koko ikäluokalle.

Onnistuakseen integraatio vaatisi kuitenkin taloudellisia panostuksia: tarvitaan riittävän pienet ryhmäkoot sekä koulutettuja koulunkäyntiavustajia ja laaja-alaisia erityisopettajia. Lisäksi on rakennettava joustavia rakenteita ja ryhmiä koulujen sisällä. Päättäjien tuki on valitettavasti ollut jo pitkään riittämätöntä.

Asialla on toinenkin puoli: suuret ryhmäkoot, integraatio, jatkuvasti kasvavat ja kasautuvat koulujen velvoitteet sekä opettajan työn sisällön peruuttamaton muutos näkyvät työssä jaksamisessa. Kun opettaja joutuu voimiensa äärirajoille, se heijastuu väistämättä myös oppilaisiin. Koulussa nimittäin aikuisten hyvinvointi tai pahoinvointi heijastuu lapsiin ja toisinpäin. Tätä asiaa ei osa kuntapäättäjistämme ole kyennyt ymmärtämään.

Lapset ja nuoret ovat kunnallisessa päätöksen teossa äänettömiä, pelkästään päätöksen teon kohteita. Heidän tulevaisuutensa riippuu meidän aikuisten päätöksistä. Siksi lapset ja koulut tarvitsevat puolustajia.