Kuntaliitos – mene ja tiedä

Ristiina, Suomenniemi ja Mikkeli ovat viimeiset kuukaudet neuvotelleet kuntaliitoksesta. Kuntaliitossopimus on valmis, esitelty meille valtuutetuille ja nyt on kuntalaisten vuoro sanoa omat mielipiteensä asiasta. Kaikkien kolmen kunnan valtuustot päättävät liitoksesta 3.5. ja jännäksi ja tiukaksi tulee menemään. Tässäpä hieman minun pohdiskeluja aiheesta.

Kuntaliitos tullee saamaan hyväksynnän niin Mikkelissä kuin Suomenniemelläkin. Jos asiasta tarvitsee edellä mainituissa äänestää, tulee äänestystulos todennäköisesti olemaan murskaava liitoksen puolesta.

Suomenniemen kohdalla tilanne on selvä: reilun 800 asukkaan kunta on auttamatta liian pieni kyetäkseen turvaamaan loput vähäiset palvelut kuntalaisilleen. Mikkeli puolestaan hamuaa maakuntakeskuksen asemaa ja erityisesti Ristiinan mukana tulevia yhteisöverotuottoja sekä yhteisen yhdyskuntasuunnittelun tarjoamia mahdollisuuksia.

Yhteisesti olisi ehkä mahdollista tehostaa palveluita, keventää hallintoa ja etsiä hyviä, kustannustehokkaita käytänteitä. Ennen kaikkea meidän pitäisi hahmotella sitä, millainen Mikkeli olisi kaikille – uusille ja vanhoille – mikkeliläisille paras mahdollinen. Tämä työ tosin on kiireestä johtuen täysin tekemättä.

Tällä hetkellä Ristiina on se suurin kysymysmerkki. Valtuustossa ei ole – eikä tule – yksimielisyyttä tulevaisuuden suunnasta ja on todennäköistä että äänestys tulee olemaan tiukka. On myös muistettava, että kuntalaiskyselystä tulevat vastaukset voivat vielä muuttaa asetelmaa rajustikin.

—-

Mielestäni kuntaliitoskysymyksessä on pidettävä järki kädessä ja jäitä hatussa. Asia ei ole lainkaan itsestään selvä, ei suuntaan eikä toiseen. On järjen köyhyyttä naulata kantansa kiinni pohtimatta lainkaan tosiasioita. Tosiasiat eivät ole lainkaan kirkkaita, itse asiassa on vaikea tunnistaa tosiasioita tämän kaiken epävarmuuden keskellä.

Kuntatalouden ennustettavuus on tällä hetkellä erityisen epävarmaa. Valtiovalta haluaa rukata kuntarakenteen uusiksi kovalla kädellä ja se vaikuttanee myös valtionosuusjärjestelmään. Samanaikaisesti Suomen, Euroopan ja maailmantalouden näkymät ovat epävarmuuden verhon peitossa. Jos euroalue romahtaa ja Eurooppa vajoaa syvään lamaan, se heijastuu Pelloksen tehtaisiin ja se – jos mikä – on pahimillaan omiaan upottamaan koko Ristiinan. Nämä ovat isoja kysymysmerkkejä.

Kuntaliitoksen kautta saatavat leveämmät hartiat voisivat tuoda turvallisuutta epävarmoina aikoina. Toisaalta tämä epävarmuus tekee kaiken talouden ennustamisen äärimmäisen vaikeaksi. Näiden epävarmojen – jopa kyseenalaisten – talousennusteiden perusteella päätös pitäisi kuitenkin tehdä.

Ristiinan kannalta kuntaliitossopimus on varsin hyvä: palvelut pysyvät ennallaan ja alueelle tulee investointeja melkein kymmenellä miljoonalla sopimusajanjaksolla 2013- 2015. Itsenäinen kunta pystyisi investoimaan ehkä noin puolella tästä.

Ongelmana kuitenkin on, että sopimuskauden jälkeisestä ajasta ei voi kuin arvailla. Säilyvätkö palvelut Ristiinassa tämän jälkeen, tuleeko alueelle investointeja, saako aluetoimikunta edelleen rahaa käyttöönsä? Mikkelissä on edessään palvelurakenteen supistuksia tulevina vuosina. Kohdistuvatko ne nykyisen kaupungin alueelle, vai joutuvatko myös mahdollisten uusien reuna-alueiden asukkaat huomaamaan että palvelut pakenevat kaupunkikeskukseen? Nämäkin ovat isoja kysymysmerkkejä.

—-

Se on selvää, että ristiinalaisten vaikutusmahdollisuudet tulisivat kapenemaan huomattavasti kuntaliitoksen myötä. Uuden Mikkelin valtuustossa olisi 59 valtuutettua, johon nousisi ehkä 5-6 ristiinalaista.

Demokratian kannalta ideaalitilanteessa riittävän pieni kunta tuottaa palvelunsa itse, päätöksentekojärjestelmä on avoin eikä virkamiesten valta korostu. Lisäksi luottamushenkilöillä on mahdollisuus todella perehtyä jonkin tietyn sektorin toimintaan toimivan lautakuntarakenteen kautta.

Ristiinassahan tilanne ei ole enää tälläinen, vaan iso osa kunnan palveluista ostetaan jo Mikkeliltä ja erilaisilta kuntayhtymiltä ja haluja olisi siirtää loputkin palvelut Mikkelin tuotettavaksi. Näin valtuustosta tulisi vain kumileimasin, joka kuittaisi muualta tulleet laskut ilman todellista vaikutusmahdollisuutta mihinkään. Mitä demokratiaa sekään olisi?! Lisäksi on ainakin suunniteltu lautakuntarakenteen supistamista ja päätösvallan keskittämistä entistä enemmän kunnanhallitukselle ja virkamiesjohdolle. Ei erityisen hyvä suunta demokratian kannalta sekään.

—-

Arvioiden mukaan itsenäinen Ristiina joutuisi nostamaan veroprosenttia nykyisestä 20 %:sta kahdesta kolmeen prosenttiyksikköä vuoteen 2015 mennessä ja mielellään etupainotteisesti. Kiinteistövero onkin jo Etelä-Savon ankarin. Ennusteiden ja arvioiden mukaan kunnallisveroprosentin nostopaineet olisivat huomattavasti alhaisemmat yhdistyneessä kunnassa kuin jokaisessa kunnassa itsenäisenä yksikkönä.

On huomautettu, että tutkimusten mukaan ihmiset ovat valmiita maksamaan enemmän veroja hyviä palveluita vastaan, mutta tässä on yksi merkittävä ongelma: kunnallisvero on luonteeltaan tasavero ja veroprosentin kiristäminen kirpaisisi eniten pienituloisia.

Kunnallisveron nostoa osittain korvaamassa tai täydentämässä olisi myös edessä mahdollisesti jopa 1,85 miljoonan menoleikkaukset seuraavan kolmen vuoden aikana. Vaikka summa olisi pienempikin, niin silti valtaosa säästöistä olisi katettava peruspalveluista. Tässäkin kärsisivät eniten heikoimmat ja puolustuskyvyttömimmät, sillä Ristiinan palvelurakenne on jo niin virtaviivainen ettei ole mitään mistä leikata ilman että se aiheuttaisi kohtuuttomia seurauksia palveluita tarvitseville. Vanhuspalveluita ja terveydenhuoltoa ei voi leikata ilman että se vaikuttaisi ihmisarvoiseen ja arvokkaaseen vanhuuteen. Kouluista ja päivähoidosta leikkaamalla saadaan varmasti lapsiperheet äänestämään jaloillaan. Ei hyvä, eikä hyväksyttävissä.

—-

Itsenäisen Ristiinan hinta olisi siis kova: alentunut elintaso (ostovoima pienenee veronkorotusten myötä) ja määrällisesti ja laadullisesti nykyistäkin niukemmat palvelut. Kysymys kuuluu: onko hinta edes siedettävä siihen nähden mitä sillä saadaan? En ole täysin vakuuttunut. Provosoiden voisi väittää että tällä hinnalla ostetaan Isännille ja Emännille mahdollisuus istua omassa pikku valtuustossa käyttämässä näennäistä valtaa.

Joka tapauksessa, näyttäisi siltä että molemmissa vaihtoehdoissa on mahdollisuutensa mutta myös suuret uhkakuvansa. Perustuuko Ristiinan valtuuston päätös toukokuun alussa siihen kumpi vaihtoehdoista lupaa paremmat mahdollisuudet rakentaa hyvää elämää Ristiinan alueelle vai lopulta siihen kumpi mörkö vaikuttaa vähemmän vaaralliselta? Idealisti minussa toivoo ensimmäistä, realisti pelkää jälkimmäistä.

Advertisement

Ryhmäkoot kuriin porkkanoilla

Peruskoulun tila aiheuttaa kasvavaa huolta yhä laajemmissa piireissä. Keskeisenä ongelmana näen kuntien taloudellisen kyvyttömyyden tuottaa riittävän laadukasta palvelua. Yksi laadukkaan perusopetuksen mittareista on ryhmäkoot.

Perusopetuksen taso heikkenee kunnissa huolestuttavaa vauhtia. Samoin kuin kaikki muutkin julkiset palvelut, myös lasten ja nuorten yleissivistävä opetus on joutumassa säästöeroosion rapauttamaksi.

Nykyistä lamaa on lievennetty velkaelvytyksellä, jos ja kun talous todella osoittaa uuden kasvun merkkejä, velkoja aletaan maksaa takaisin. Tämä tarkoittaa valtion kapeampia rahavirtoja kuntiin. Jo ennen taantumaa kunnat oli pakotettuja leikkaamaan ja säästämään palveluitaan. Tilanne ei tulevaisuudessa tule parantumaan, pahoin pelkään.

Kunnissa tehdään niukkenevista eurovirroista yhä vaikeampia arvovalintoja. Liian usein peruskoulutus jää näissä arvovalinnoissa mielestäni sekundaaristen asioiden jalkoihin. Peruskoulun kurjistuminen näkyy monin tavoin ja arvovalintoja selitetään puolestaan kestämättömin perustein. Seuraavassa muutama esimerkki.

Kouluverkkojen tiivistäminen ja koulujen neliömäärän vähentäminen perustellaan tarpeella satsata opetukseen, ei seiniin. Tämähän on tietysti juuri näin. Paitsi. Monissa kunnissa opetuspalvelut vuokraavat tilansa tilapalveluilta. Opetuspalveluiden budjettiin sisältyy siis sekä opetus että tilavuokrat. Ongelmallista tässä on se, että kunnan budjetin tarkastelussa eri hallintokunnat ovat vastuussa oman alansa pysymisestä raamissa ja tämän vuoksi joudutaan toimintojen tehostamiseen, leikkauksiin ja palvelutason heikentämiseen eri hallintokunnissa. Kaikissa paitsi yhdessä: tilapalveluissa.

Tilapalvelut voivat kätevästi ulkoistaa oman tehottomuuteensa opetuspalveluille sekä sosiaali- ja terveystoimille. Tilahallintojen tehottomuus pakottaa siis mm. opetustoimen leikkauksiin ja kouluverkkojen karsimiseen. Kouluverkkojen karsimisen välittömiä seurauksia ovat säästöjen lisäksi peruskoulun karkaaminen pieniltä lapsilta yhä kauemmaksi, yhä pitempien koulumatkojen taakse. Toinen välitön seuraus ovat nämä eräänlaiset jättikombinaatit, suurkoulut, joissa yksi yksittäinen oppilas on helppo kadottaa tai kadottautua.

Opetustoimen säästöt näkyvät useimmiten tuntikehyksen leikkaamisena. Tuntikehys tarkoittaa sitä, kuinka monta opetustuntia yksi oppilas tuo koulun käyttöön koululle. Jo pienikin tuntikehyksen leikkaus näkyy siten, että opetustuntien määrän vähenemisen myötä ryhmien määrää pitää tiivistää. Tämä siis nostaa ryhmäkokoja. Hyvin yksinkertaista matematiikkaa.

Tämän matematiikan seurauksena on eri valinnaisaineryhmien tai A2 –kielten ryhmien toteutumattomuus, koska ryhmäkokojen kasvaessa, on myös nostettava alarajoja, joilla valinnaisaineryhmiä perustetaan. Valinnaisuuden väheneminen vähentää koulunkäynnin mielekkyyttä ja tätä kautta kouluviihtyvyyttä, joka Suomessa on jo valmiiksi tutkimusten mukaan alhainen. Lisäksi suomalaisten lasten ja nuorten kielitaito rapautuu kuntataloutta nopeammin.

Edelleen hyvin yksinkertaista matematiikka on seuraava laskukaava: opettajan aika 45 min / oppilasmäärä. Jos yleisopetuksen ryhmään on vielä integroitu pysyvästi tai joustavin ratkaisuin e-oppilas, ja paikalla ei ole pätevää avustajaa, niin kaava monimutkaistuu, sillä e-oppilaan vaatima aika oppitunnilla on huomattavasti yleisopetuksen oppilasta suurempi. Opettajan aika kuitenkin pysyy koko ajan vakiona.

Erityisoppilaiden integraatiota perustellaan ideologisilla ja filosofisilla perusteilla. Kaikille yhteinen koulu on tavoitteena toki hieno. Harmi vain, että todellisuudessa liian usein tavoitellaan vain taloudellisia säästöjä ja integraatiota toteutetaan tältä pohjalta. Näin tukitoimiin ei olla valmiita panostamaan, jotta erityistä tukea saavat oppilaat selviytyisivät yleisopetuksen yhteydessä. Varsinkin pienissä kunnissa henkilöstöllä ei ole mahdollisuutta asianmukaiseen täydennyskoulutukseen.

Käsissä on siis tilanne, jossa erityisoppilaan mahdollisuus saada tarvitsemaansa tukea vaikeutuu. Myöskään ne yleisopetuksen oppilaat, joiden ryhmiin e-oppilaita on integroitu, eivät saa riittävää oppimisen tukea, sillä opettajan aika ei enää riitäkään tai tunneilla työrauhaongelmat lisääntyvät. Ongelman perusytimessä ovat liian suuret perusryhmät: jos perusryhmä on reilusti yli kaksikymmentä oppilasta, pienryhmästä johonkin oppiaineeseen oppilaan joustava sijoittaminen on vaikeata menestyksekkäästi toteuttaa.

Lainsäädännön rajatessa niiden ryhmien kokoa, joissa on pysyvästi integroitu oppilas, kasvattaa käytännössä muiden ryhmien kokoa. Esimerkiksi: yhden koulun ikäluokassa on 110 oppilasta. Kunnan tuntikehys mahdollistaa ikäluokan jakamisen viisisarjaiseksi. Näin yhden ryhmän koko on siis 22 oppilasta. Jos yhteen  ryhmään integroidaan e-oppilas ja tämän ryhmän koko rajataan 20 oppilaaseen, seurauksena kolme muuta perusryhmää kasvavat yhdellä oppilaalla. Tässä kärsijöinä ovat yleisopetuksen oppilaat.

—–

Ryhmäkokojen kuriin saamisessa on väläytelty lähinnä valtakunnallisia suosituksia ryhmäkooksi, lainsäädännöllistä maksimiryhmäkokoa tai ryhmäkokovertailujen entistä aktiivisempaa julkistamista ja sitä kautta seurantaa niin kuntalaisten, päättäjien kuin mediankin kautta.

Kaikki edellä mainituista keinoista ovat teholtaan ja vaikutuksiltaan kyseenalaisia. Suosituksilla on tapana jäädä suosituksiksi. Lainsäädännöllisillä toimilla, johtuen kuntaliiton lobbauksesta, tuskin saataisiin maksimiryhmäkokoa niin alhaiseksi siten, että tilanne oleellisesti parantuisi. Lisäksi maksimista tulee kovin helposti minimi. Laajemman julkisuuden kautta muutosta tuskin tulisi, sillä tiedothan eivät nykyisinkään ole salaisia.

Minulla olisi kuitenkin ehdotus ryhmäkokojen kuriin saamiseksi: valtionosuuksien sitominen ryhmäkokoihin. Ne kunnat, jotka olisivat valmiita pienentämään ryhmäkokojaan, saisivat sille selkeästi indeksoidun, porrastetun ja yksittäisistä hankesidonnaisuuksista vapaan valtion tuen periaatteella mitä pienemmät ryhmäkoot, sen suurempi suhteellinen (ja absoluuttinen) valtion osuus. Tällä mallilla voisi olla todellista kannustusvaikutusta kuntapäättäjiin. Tämä porkkanoiden antaminen kepin sijasta voisi kääntää arvokeskustelua oikeaan suuntaan eli tulevaisuuteen, lapsiin ja nuoriin.