Valtuusto 22.4. eli Voi Arto, minkä teit!

Tässä raporttia viime viikon maanantain valtuustosta.

Ensimmäinen pykälä, jossa vihreät olivat näkyvästi esillä, liittyi Ristiinan valtuustosta  periytyneeseen KD:n Jenni Kolmisopin aloitteeseen, jonka ideana oli näyttää lasten elokuvia ilmaiseksi Ristiinassa kohderyhmänä päivähoidon ja kotihoidon lapset. Kh:n pohjaesityksenä oli että asia siirretään Ristiinan aluejohtokunnalle. Minä käytin puheenvuoron, jossa tuin aloitteen ideaa ja lopuksi esitin toivomusponnen, jonka sanatarkka muotoilu oli:

Sivistystoimi ryhtyy valmistelemaan ensi vuoden toiminnassa ainakin muutaman lasten elokuvan näyttämisen taajamakeskuksissa kokeiluluonteisesti.


Eli toisin sanoen toimintaa kokeiltaisiin Ristiinan lisäksi niin Anttolassa, Haukivuorella, Suomenniemellä kuin Otavassakin. Ponsi sai valtuuston yksimielisen tuen. Laitan oman puheenvuoroni seuraavaksi postaukseksi.

Seuraava meille tärkeä pykälä liittyi ESE:n 40 miloonan euron lainantakauksiin. Vihreiden Veli Liikanen oli tässä pykälässä aktiivinen ja kyseli, onko osa lainasta (n. 8 milj.) tarkoitus käyttää Fennovoimaan. Saimme vastaukseksi että ei, vaan pikemminkin uusiutuvien energiamuotojen investointeihin.

Haukivuoren koulu oli keskiössä valtuuston keskustelussa. Olimme yrittäneet ennen valtuuston kokousta vedota muihin ryhmiin, että hanketta lykättäisiin lautakuntakierroksen verran mutta emme olleet saaneet vastakaikua.

Joka tapauksessa osallistuimme keskusteluun aktiivisesti. Keskustelussa kiinnitettiin huomiota liikuntatiloihin ja niiden riittävyyteen koko Haukivuoren näkökulmasta, koulun toimivuuteen sekä ainakin meidän mielestämme puutteelliseen lautakuntakierrokseen. Rauni otti esiin kansanterveydellisiä näkökulmia ja minä puolestani kyselin mitä haittaa päätöksenteon siirtämisestä 6.5. valtuustoon olisi, mutta viranhaltijoiden (Mikander, Riihelä) vastaus oli varsin ehdoton ja tukea vastaesitykselle ei varmaankaan olisi tullut.

Nyt valtuusto siis hyväksyi F-vaihtoehdon ja 5,5 miljoonan raamin mutta ohjeisti myös käyttämään suunnitelmat asiantuntijalautakunnissa (kunuliin asia ei olisi ollut edes tulossa, mutta minä sitä vaadin ja sivistysjohtaja Siekkinen lupasi asian sinne tuoda). Teklan jaosto, joka hanketta ohjaa, velvoitettiin lautakuntien näkemys huomiomaan. Veli vielä muisutti, että koulun henkilöstön ja koulun vanhempaintoimikunnan (vai neuvottelukunnan?) näkemykset tulisi myös ottaa huomioon suunnitteluvaiheessa. Jonkinlaista liikkumavaraa vielä kuulemma on, joten toivottavasti koulun kohdalla päädytään edes kohtuulliseen lopputulemaan.

Myös Ristiinan asiat puhuttivat valtuustoa paljon. Ristiinan aluejohtokunnan purkamisesta käytiin pitkä keskustelu, johon osallistuivat sekä minä että vihreiden Minna Pöntinen. Minna puolusti kh:n pohjaesitystä, jossa valtuuston päätös aluejohtokunnan nimeämisestä kumotaan ja valitaan uusi aluejohtokunta. Minna korosti että tässä ei toimita ristiinalaisia vastaan mutta tässä tilanteessa aluejohtokunnan purkaminen on järkevintä. Minä puolestani vastustin pohjaesitystä ja kannatin keskustan Jaakko Väänäsen muutosesitystä, jonka ideana oli että asiasta mennään hallinto-oikeuteen. Käytin puheenvuoron, jossa korostin että kävi tässä miten kävi, niin elämä jatkuu ja eteenpäin on katsottava.

Taustallahan kaikelle tälle oli siis demareiden Arto Seppälän valitus aluejohtokunnan valitsemisesta. Keskustelu oli polveileva ja ristiinalaiset kaikki (lukuun ottamatta kokoomuksen Mauri Miettistä) pitivät asiassa yhtä. Asia meni siis äänestykseen ja äänin 29-28 aluejohtokunta päätettiin purkaa ja valita uusi. Selkeästi koko tapahtumasarja herätti eripuraa ja toivottavasti tämä ei vaikeuta valtuuston työskentelyä tulevaisuudessa. Ja jakoihin kysymys myös meitä vihreitä.

Toinen Ristiinaan liittyvä asia liittyi äänestysalueiden yhdistämiseen. Ristiinassahan on ollut aiemmin kuusi äänestysaluetta mutta nyt kh:n pohjaesityksessä määrä oli tarkoitus laskea kahteen. Jaakko Väänänen esitti että äänestysalueita ei muutettaisi lainkaan. Minä esitin kompromissina että tehdään kolme äänestysaluetta (eli Vitsiälä-Hangastenmaa, Kirkonkylä-Toijola, Pellosniemi-Kuomio). Minun esitykseni ei saanut kannatusta, joten äänestys käytiin kh:n esityksen ja Väänäsen esityksen välillä. Vihreät äänestivät kh:n pohjaesityksen puolesta minua lukuun ottamatta. Minä äänestin tyhjää.

Kokous oli siis mielenkiintoinen ja tapahtumarikas. Vihreät valtuutetutkin olivat isossa roolissa eri asioissa. Ainakin Ristiinan kannalta ilta oli surkea, mutta toivottavasti ei Haukivuoren. Aika näyttää.

Advertisement

Viimeinen päivä kampanjointia

Tänään ajattiin sitten kampanjatankki tyhjäksi eli jokaikinen mainos on feissattu. Viimeiselle päivälle tuli hulppeat seitsemän tuntia, joka voisi kuulostaa kovalta urakalta, mutta oikeastaan vasta kotiin päästyä uuvuttaa… Jälleen kerran hyviä keskusteluja käyty, tuttuja ihmisiä ja pari hulluakin tavattu.

Nämä ovat minulle kolmannet vaalit ja oikeastaan ensimmäistä kertaa olen toden teolla nauttinut tästä kaikesta! Katukampanjointi, joka on ollut aiemmin hieman hampaiden kiristelyä, on tuntunut itse asiassa tosi mukavalta puuhalta. Muutenkin kampanja on mennyt aika lailla niin kuin olemme tukiryhmän kanssa suunnitelleet, joten fiilikset on kyllä hyvät – kävi tässä sitten miten päin vaan.

Huomenna sitten onkin jännät paikat.

Ensinnäkin: kaikki huomenna äänestämään. Suosittelen numeroa 364… Jos et halua kuitenkaan ääntäsi antaa minulle, niin suosittelen kaikesta sydämestäni joko Kerttu Hakalaa (345)) tai Veli Liikasta (352). Erinomaisia tyyppejä!

Toisekseen: Vihreiden vaalivalvojaiset ovat kaikille avoin tilaisuus. Huomenna Amarillossa klo 19.30 – 24.00  voit jännittää mukavassa seurassa vaalitulosta. Älä ujostele vaan tule mukaan! Lämpimästi tervetuloa siis!

Vaalipaneelia, kampanjointia ja äänestämistä

Vaaleihin on viikko aikaa: tunnelma tiivistyy ja aikaa voisi kuluttaa kampanjointiin loputtomasti. Aika on kuitenkin ehtyvä luonnonvara, mutta viime hetkillä täytyy kuitenkin hieman heittäytyä törsäämään…

Eilen perjantaina 8.4. osallistuin yhdessä Veli Liikasen kanssa Mikkelin lukion paneeliin. Pärjäsimme mielestäni oikein hyvin ja vasemmistoliiton nuori Sini Savolainen oli pirteä tuttavuus. Kovasti symppaan meininkiä ja toivon vaaleissa hänelle menestystä! Toisin on kuitenkin keskustan Martti Lokan laita, jonka ajatukset ja arvomaailma eivät paljon kauempana voisi olla omistani. Lokan ympäristöä koskevat näkemykset, noin niin kuin esimerkiksi, edustavat omiini ja vihreisiin nähden aika lailla vastakkaista äärilaitaa. Myös kokoomuksen edustaja paneelissa (jääköön nyt nimi nuoresta iästä johtuen mainitsematta) oli ajatuksiltaan useimmissa kysymyksissä kovin eri maata kanssani. Toisaalta hyvä, sillä näin yleisössä olleet nuoret näkivät puolueiden eroja ja voivat tehdä omat ratkaisunsa omien näkemystensä mukaan. Demokratiakasvatusta siis parhaimillaan!

Tänään lauantaina 9.4. vihreillä oli kampanjakioski Ristiinassa (ja samanaikaisesti Mikkelissä). Me Ristiinan vihreät isännöimme ja emännöimme  täällä. Valtuutettumme Päivi Rahikainen hoiti emännän roolia jälleen kerran suvereenisti: tarjolla oli reilun kaupan kahvia, Päivin tekemiä luomukaurakeksejä ja pöytä oli koristeltu pääsiäishärpäkkeillä- ja kukilla koreaksi! Paikalla oli meidän ristiinalaisten lisäksi Mikkelistä ehdokkaat Maija Pietiläinen, Veli Liikanen ja Kauko Väisänen. Ihmisiä tosiaan kioskillamme riitti ja ilme oli iloinen ja positiivinen. Monia hyviä keskusteluita käytiin ja ajatuksia vaihdettiin. Erimielisyydetkin hymyiltiin halki, poikki ja pinoon. Mukavaa oli myös huomata, että vihreiden ajama norpansuojelu sai kiitosta ja vaikka keskustelin muutaman verkkokalastusta harrastavankin kanssa niin heilläkin tuntui olevan ymmärrys norppa-asetuksen tarpeellisuudesta, vaikka toisaalta harmittikin. Helppo oli myös suositella tulevaa Avara luonto sarjan dokumenttia Jäätä rakastavat -norppadokkaria ihmisille. Kyseinen dokkarihan on dokumentaristi Juha Taskisen ohjaama, ja Juhahan on vihreiden ehdokas myös!

Maakuntajohtaja Matti Viialaisen ylilyönnit norppa-asiassa eivät juuri sympatioita keränneet. Myös se, että vihreät ovat määrätietoisesti vastustaneet ydinvoimaa, on tuntunut menneen läpi ihan kohtuullisesti. Vain päätöstä pysyä hallituksessa kritisoitiin, muttei sitäkään kuin vain yhdellä suulla tänään. Yleisesti ottaen palaute oli varsin positiivista ja monet kertoivat jo äänestäneensä meitä vihreitä tai aikovansa äänestää! Hienoa!

Huomenna sitten lähdemmekin koko perheen voimin ennakkoäänestämään! Helmi-tyttönen pääsee ensimmäistä kertaa tutustumaan demokratian pyhättöön eli äänestyspaikkaan. Minun valintani on selvä ja toivottavasti vaimonkin… Äänestyksen jälkeen suuntamme sitten perinteisille vaalikahveille. Olenpa saattanut ansaita munkinkin.

——

Jäljellä on noin viikko vaaleihin ja viimeiset taistot ovat edessä. Nyt kaikki apu – pieni ja suuri – on tarpeen:

1) Voit lahjoittaa kampanjaani hieman valuuttaa, että saadaan vielä mainos pari lehtiin. Linkki lahjoitussivulle TÄSSÄ.

2) Voit suositella minua, FB-ryhmääni ja nettisivuani kavereille

3) Jakaa nettisivuilta juttuja kavereiden luettavaksi

4) Voit kertoa julkisesti äänestäväsi vihreitä ja minua

5) Käydä äänestämässsä!

KIITOS KAUNIS!