Tag Archives: opetus

Hieno, hienompi, hienoin päätös – sivistyslautakunta 23.2.2011

Posted on by
Vastaus

Ristiinan sivistyslauta kokoontui eilen toisen kerran kuluvan vuoden puolella. Asialistalla olivat lukiolaisten koululaiskuljetukset sekä periaatteellinen keskustelu opetustoimen kehysmäärärahan jakamisesta tulevina vuosina oppilasmäärien laskiessa. Otetaan skuuppi heti alkuun: sivistyslautakunta linjasi että seuraavaan viiteen vuoteen tuntikehystä ei leikata vaikka oppilasmäärät laskevatkin.

Lukiolaisten koulukuljetuspykälä osoittautui yllättävänkin vaikeaksi ja keskustelu kesti melkein kaksi tuntia. Lukiolaisten kuljetuksethan eivät ole lakisääteisiä ja rahaa on niukalti, mutta toisaalta pienen lukiomme oppilaista halutaan pitää kiinni ja mahdollistaa mahdollisimman järkevät kulkuyhteydet. Lukion rehtori Matti Hämäläinen oli paikalla kyseisen pykälän aikana ja hänen esityksensä oli: kun kyydityksiä perusopetukseen  kilpailutetaan, ne mitoitetaan siten, että myös lukiolaiset mahtuisivat kyytiin. Tämähän olisi järkevyyden lisäksi myös ympäristön kannalta kestävää. Lukiolaiset maksaisivat itse omavastuuosuuden matkoista. Ongelma vain oli se, että näin syntyviä lisäkustannuksia kunnalle oli mahdotonta arvioida. Toinen iso ongelma oli, mistä todennäköiset lisäkustannukset katettaisiin. Tätä me sitten puimme melkein kaksi tuntia.

Meillä kaikilla oli yhteinen halu helpottaa kuljetuksia, mutta sen määritteleminen millä ehdoilla asia toteutetaan, aiheutti vaikeuden. Minun lautakunta-aikanani kirjaston aukioloaikoja on lyhennetty, kansalaisopiston tuntimäärää on pienennetty, perusopetus on sinnitellyt juuri ja juuri samoilla resursseilla, mutta lukioon on panostettu. Minun näkemykseni oli: asia on kannatettava mutta se ei saa aiheuttaa lisäkustannuksia muulle sivistystoimelle. Lopulta päätöksemme meni juuri tämän mukaisesti. Linja-autoreittejä ei laajenneta lukiolaisten takia, mutta kilpailutus tehdään suuremmalle oppilasmäärälle. Lukio laskuttaa sekä oppilaita että Kelaa ja mahdolliset kattamattomat kustannukset otetaan lukion budjetista.  Näin muut sivistystoimen alaiset toiminnot eivät siis kärsi halustamme tukea ristiinalaisten nuorten mahdollisuuksia käydä omaa lukiota.

—

Toinen asiamme koski siis sivistystoimen resursoinnin periaatteita tilanteessa, jossa oppilasmäärät laskevat ja resurssit tiukkenevat (tämä niin kutsuttu kestävyysvaje).  Käytin heti esittelijän (sivitysjohtaja Vidman) jälkeen puheenvuoron, jossaaluksi luettelin tulevaisuudessa huomioitavia asioita eli Pelloksen koulun tarpeen harkitsemista, tulevaa yhtenäskoulua, ikäluokkien hankalaa kokoa sekä koko ajan haastavampaa oppilasainesta, esim. erityisopetuksen tarpeen näkökulmasta. Tämän jälkeen esitin näkemykseni edellisiin perustaen: resursseista on pidettävä kiinni ja oppilasmäärien lasku ei saa suoraan vaikuttaa perusopetuksen kehykseen vaan oppilasmäärän vähenemisen tulee vaikuttaa ryhmäkokoon alentavasti.  Alhainen ryhmäkoko on ymmärrettävä sekä ongelmia ennaltaehkäisevänä mallina että panostuksena erityistä tukea vaativiin oppilaisiin, sillä pienestä ryhmästä on mahdollisuus hyötyä kaikilla oppitunneilla, ei vain erityisopettajan vetämillä pienryhmätunneilla jossain tietyissä, rajatuissa oppiaineissa. Näkemykseni sai onneksi kannatusta ja lautakunta päätti hienosti, että seuraavan viiden vuoden ajan taloussuunnittelun lähtökohtana on se, ettei laskevat oppilasmäärät  vaikuta kehykseen!

Tästä voi olla ylpeä, ja vain toivoa että muuallakin otettaisiin mallia Ristiinan halusta turvata laadukas perusopetus sekä panostaa lapsiin ja nuoriin,  vaikka resurssit ovatkin rajatut.

Advertisement

Ryhmäkoot kuriin porkkanoilla

Posted on by
2

Peruskoulun tila aiheuttaa kasvavaa huolta yhä laajemmissa piireissä. Keskeisenä ongelmana näen kuntien taloudellisen kyvyttömyyden tuottaa riittävän laadukasta palvelua. Yksi laadukkaan perusopetuksen mittareista on ryhmäkoot.

Perusopetuksen taso heikkenee kunnissa huolestuttavaa vauhtia. Samoin kuin kaikki muutkin julkiset palvelut, myös lasten ja nuorten yleissivistävä opetus on joutumassa säästöeroosion rapauttamaksi.

Nykyistä lamaa on lievennetty velkaelvytyksellä, jos ja kun talous todella osoittaa uuden kasvun merkkejä, velkoja aletaan maksaa takaisin. Tämä tarkoittaa valtion kapeampia rahavirtoja kuntiin. Jo ennen taantumaa kunnat oli pakotettuja leikkaamaan ja säästämään palveluitaan. Tilanne ei tulevaisuudessa tule parantumaan, pahoin pelkään.

Kunnissa tehdään niukkenevista eurovirroista yhä vaikeampia arvovalintoja. Liian usein peruskoulutus jää näissä arvovalinnoissa mielestäni sekundaaristen asioiden jalkoihin. Peruskoulun kurjistuminen näkyy monin tavoin ja arvovalintoja selitetään puolestaan kestämättömin perustein. Seuraavassa muutama esimerkki.

Kouluverkkojen tiivistäminen ja koulujen neliömäärän vähentäminen perustellaan tarpeella satsata opetukseen, ei seiniin. Tämähän on tietysti juuri näin. Paitsi. Monissa kunnissa opetuspalvelut vuokraavat tilansa tilapalveluilta. Opetuspalveluiden budjettiin sisältyy siis sekä opetus että tilavuokrat. Ongelmallista tässä on se, että kunnan budjetin tarkastelussa eri hallintokunnat ovat vastuussa oman alansa pysymisestä raamissa ja tämän vuoksi joudutaan toimintojen tehostamiseen, leikkauksiin ja palvelutason heikentämiseen eri hallintokunnissa. Kaikissa paitsi yhdessä: tilapalveluissa.

Tilapalvelut voivat kätevästi ulkoistaa oman tehottomuuteensa opetuspalveluille sekä sosiaali- ja terveystoimille. Tilahallintojen tehottomuus pakottaa siis mm. opetustoimen leikkauksiin ja kouluverkkojen karsimiseen. Kouluverkkojen karsimisen välittömiä seurauksia ovat säästöjen lisäksi peruskoulun karkaaminen pieniltä lapsilta yhä kauemmaksi, yhä pitempien koulumatkojen taakse. Toinen välitön seuraus ovat nämä eräänlaiset jättikombinaatit, suurkoulut, joissa yksi yksittäinen oppilas on helppo kadottaa tai kadottautua.

Opetustoimen säästöt näkyvät useimmiten tuntikehyksen leikkaamisena. Tuntikehys tarkoittaa sitä, kuinka monta opetustuntia yksi oppilas tuo koulun käyttöön koululle. Jo pienikin tuntikehyksen leikkaus näkyy siten, että opetustuntien määrän vähenemisen myötä ryhmien määrää pitää tiivistää. Tämä siis nostaa ryhmäkokoja. Hyvin yksinkertaista matematiikkaa.

Tämän matematiikan seurauksena on eri valinnaisaineryhmien tai A2 –kielten ryhmien toteutumattomuus, koska ryhmäkokojen kasvaessa, on myös nostettava alarajoja, joilla valinnaisaineryhmiä perustetaan. Valinnaisuuden väheneminen vähentää koulunkäynnin mielekkyyttä ja tätä kautta kouluviihtyvyyttä, joka Suomessa on jo valmiiksi tutkimusten mukaan alhainen. Lisäksi suomalaisten lasten ja nuorten kielitaito rapautuu kuntataloutta nopeammin.

Edelleen hyvin yksinkertaista matematiikka on seuraava laskukaava: opettajan aika 45 min / oppilasmäärä. Jos yleisopetuksen ryhmään on vielä integroitu pysyvästi tai joustavin ratkaisuin e-oppilas, ja paikalla ei ole pätevää avustajaa, niin kaava monimutkaistuu, sillä e-oppilaan vaatima aika oppitunnilla on huomattavasti yleisopetuksen oppilasta suurempi. Opettajan aika kuitenkin pysyy koko ajan vakiona.

Erityisoppilaiden integraatiota perustellaan ideologisilla ja filosofisilla perusteilla. Kaikille yhteinen koulu on tavoitteena toki hieno. Harmi vain, että todellisuudessa liian usein tavoitellaan vain taloudellisia säästöjä ja integraatiota toteutetaan tältä pohjalta. Näin tukitoimiin ei olla valmiita panostamaan, jotta erityistä tukea saavat oppilaat selviytyisivät yleisopetuksen yhteydessä. Varsinkin pienissä kunnissa henkilöstöllä ei ole mahdollisuutta asianmukaiseen täydennyskoulutukseen.

Käsissä on siis tilanne, jossa erityisoppilaan mahdollisuus saada tarvitsemaansa tukea vaikeutuu. Myöskään ne yleisopetuksen oppilaat, joiden ryhmiin e-oppilaita on integroitu, eivät saa riittävää oppimisen tukea, sillä opettajan aika ei enää riitäkään tai tunneilla työrauhaongelmat lisääntyvät. Ongelman perusytimessä ovat liian suuret perusryhmät: jos perusryhmä on reilusti yli kaksikymmentä oppilasta, pienryhmästä johonkin oppiaineeseen oppilaan joustava sijoittaminen on vaikeata menestyksekkäästi toteuttaa.

Lainsäädännön rajatessa niiden ryhmien kokoa, joissa on pysyvästi integroitu oppilas, kasvattaa käytännössä muiden ryhmien kokoa. Esimerkiksi: yhden koulun ikäluokassa on 110 oppilasta. Kunnan tuntikehys mahdollistaa ikäluokan jakamisen viisisarjaiseksi. Näin yhden ryhmän koko on siis 22 oppilasta. Jos yhteen  ryhmään integroidaan e-oppilas ja tämän ryhmän koko rajataan 20 oppilaaseen, seurauksena kolme muuta perusryhmää kasvavat yhdellä oppilaalla. Tässä kärsijöinä ovat yleisopetuksen oppilaat.

—–

Ryhmäkokojen kuriin saamisessa on väläytelty lähinnä valtakunnallisia suosituksia ryhmäkooksi, lainsäädännöllistä maksimiryhmäkokoa tai ryhmäkokovertailujen entistä aktiivisempaa julkistamista ja sitä kautta seurantaa niin kuntalaisten, päättäjien kuin mediankin kautta.

Kaikki edellä mainituista keinoista ovat teholtaan ja vaikutuksiltaan kyseenalaisia. Suosituksilla on tapana jäädä suosituksiksi. Lainsäädännöllisillä toimilla, johtuen kuntaliiton lobbauksesta, tuskin saataisiin maksimiryhmäkokoa niin alhaiseksi siten, että tilanne oleellisesti parantuisi. Lisäksi maksimista tulee kovin helposti minimi. Laajemman julkisuuden kautta muutosta tuskin tulisi, sillä tiedothan eivät nykyisinkään ole salaisia.

Minulla olisi kuitenkin ehdotus ryhmäkokojen kuriin saamiseksi: valtionosuuksien sitominen ryhmäkokoihin. Ne kunnat, jotka olisivat valmiita pienentämään ryhmäkokojaan, saisivat sille selkeästi indeksoidun, porrastetun ja yksittäisistä hankesidonnaisuuksista vapaan valtion tuen periaatteella mitä pienemmät ryhmäkoot, sen suurempi suhteellinen (ja absoluuttinen) valtion osuus. Tällä mallilla voisi olla todellista kannustusvaikutusta kuntapäättäjiin. Tämä porkkanoiden antaminen kepin sijasta voisi kääntää arvokeskustelua oikeaan suuntaan eli tulevaisuuteen, lapsiin ja nuoriin.

Tilaa säästäen, laadusta tinkien?

Posted on by
Vastaus

Tänään julkaistiin mielipidekirjoitukseni Länsi-Savossa. Kirjoituksessa otan kantaa Raviradantien yhtänäiskoulun rakentamiseen, ja kaavailtuihin karsintoihin alkuperäisestä suunnitelmasta.

Tilaa säästäen, laadusta tinkien? (Länsi-Savo 23.4.2010)

Raviradantielle tuleva uusi koulu on herättänyt keskustelua ja tunteita. Kun uutta koulua suunnitellaan, lähtökohdiksi tulee ottaa koulutuksen, kasvatuksen ja opetussuunnitelman määrittämät tavoitteet sekä koulun toimivuus, turvallisuus ja terveellisyys oppijan näkökulmasta. Raviradantien tulevan koulun tilat on pyritty suunnittelemaan siten, että koulun henkilöstö pystyisi toteuttamaan opetus- ja kasvatustyötään mahdollisimman hyvin. Koululle on suunniteltu myös muuta yhteisöä palvelevaa monikäyttöisyyttä, esimerkiksi kirjasto kohdalla.

Jos Raviradantien koulu toteutetaan nk. karsittuna vaihtoehtona, sen käytännön vaikutukset koulun toimintaan juuri oppilaan näkökulmasta ovat suuret. Piha-aluetta koskevissa karsimisissa tehdään liikunnan opetuksen järjestäminen erittäin vaikeaksi. Lisäksi koulun pihasta tulee virikkeetön ja tämä tietysti kolahtaa ennen kaikkea alakouluikäisiin lapsiin. Liikuntasalin joutuminen karsintalistalle vaikeuttaa liikunnan opetuksen järjestämistä entisestään ja sitä kautta vaikuttaa kouluviihtyvyyteen.

Auditorion poistaminen vie käytännössä mahdollisuuden järjestää koulussa yhteisiä juhlia tai tilaisuuksia. Kevät- ja joulujuhlat ovat kaupunkilaisten mielipiteissä koettu hyvin tärkeäksi koulujen toiminnaksi. Monet luokkatiloihin kohdistuvat säästöt vaikeuttavat yhteistoiminnallisuutta, taito- ja taideaineiden opettamista, lisäävät ahtautta ja vaarantavat oppilaiden turvallisuutta. Karsintalistasta kärsivät ennen kaikkea koulun pienimmät oppilaat sekä kehitysvammaiset oppilaat. Uuden tulevan koulun laaja palvelutehtävä kuitenkin vaatii monipuolisia ja –käyttöisiä tiloja. Koulujen arjessa ei voida erotella oppilaiden tarpeita ja henkilöstön mahdollisuuksia tehdä työtään hyvissä ja tarkoituksenmukaisissa tiloissa. Ne ovat yhden ja saman asian yhtä ja samaa puolta.

Opetuksen karsijoille ei tunnu riittävän koulujen lakkauttaminen. Toimimaan jäävien yksiköiden nykyaikaiset työskentelyresurssit vedetään minimiin tilaa säästäen ja laadusta tinkien.

Ymmärrän kyllä, että Mikkelin kaupungilla ei voi olla avointa piikkiä taloudenhoidossa. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, miten asioita Mikkelissä arvotetaan. Nyt kun pitäisi olla investoimassa Mikkelin kaikkien aikojen suurimpaan koulu-uudistukseen, rahaa ei sitten olekaan. Ainakaan riittävästi. Tässä on hyvä muistaa, että sekä lukioiden yhdistäminen että Raviradantien hanke ovat virkamieslähtöisiä esityksiä.

Hyvin toteutettuna hanke pienentää kokonaiskustannuksia, koska kalliiden erikoisjärjestelyjen tarve vähenee. Jos nyt tehdään toimivuudeltaan ja neliöiltään riittämättömiä koulupäätöksiä, maksetaan lähitulevaisuudessa tilojen ajantasaistamisesta moninkertaisesti.

Suomalainen hyvinvointi on rakennettu koulutuksen varaan. Tulevaisuudessa tarvitsemme entistä enemmän nuoria, joilla on ollut mahdollisuus opiskella inspiroivissa, luovuutta ja yhteisöllisyyttä tukevissa tiloissa. Tällaisen järkevän investoinnin hyödyt eivät tule esiin lyhyessä ajassa, mutta pidemmällä tähtäimellä hyödyt ovat myös taloudellisia, sillä koulutukseen sijoittaminen kasvaa korkoa tulevaisuuden osaajina. Myös Mikkelin vetovoimaisuuden keskeisenä tekijänä on palveluiden toimivuus. Lapsiperheet tarvitsevat ennen kaikkea hyvän päivähoidon ja koulun. Toimivat ja hyväkuntoiset koulut tuovat kaupunkiin uusia veronmaksajia huomattavasti imagokampanjoita tehokkaammin.

Tärkeintä näkökulmaa ei kuitenkaan voi rahalla mitata. Lapset ja nuoret ovat kaikkein tärkein investointi, niin nykyhetkeen kuin tulevaisuuteen. Heihin meidän tulee panostaa kaikkemme, sillä lapsissa on tulevaisuus aivan kirjaimellisesti!

Mihin Ristiinaa tarvitaan?

Posted on by
Vastaus

Ristiinan kunta teki päätöksen että se ei ryhdy selvittelemään kuntaliitosta Mikkelin kanssa. Tämä on saanut monet läpyttämään käsiään. Useimmat ristiinalaiset haluavat säilyä ”itsenäisinä”. Totta onkin, ettei liitos Mikkelin kanssa mikään erityisen houkutteleva vaihtoehto ole. Anttola, Mikkelin maalaiskunta ja Haukivuori ovat kaikki esimerkkejä tästä.

Kuntaliitokset Mikkelin seudulla eivät ole tuoneet juurikaan hyviä seurauksia alueelle. Pienet liitoskunnat ovat menettäneet palvelunsa ja Mikkeli on velkaantunut. Jokaiselle pienten kuntien johtavalle virkamiehelle on tehtailtu suojatyöpaikka koko ajan paisuvasta organisaatiosta. Palvelutuotanto ei siis ole tehostunut, monissa tapauksissa ainoastaan loitontunut ihmisistä ja huonontunut.

Tässä viitekehyksessä ristiinalaisten itsenäisyyshalu on ymmärrettävää. Jos perustelut olisivat oikeasti edellä mainitut. Totuus kuitenkin on, että monilla kyse on vain tunteeseen perustuvasta mielipiteestä. Periaatteessa niin minullakin. Mutta tätä kysymystä tulee kuitenkin, ihan uhallakin, hieman polemisoida. Mielestäni keskeinen kysymys kuuluu: mitä lisäarvoa olemassa oleva Ristiinan kunta tuo kuntalaisille verrattuna siihen, että Ristiina olisi Mikkelin läntinen kaupunginosa? Vastaus on: kovin vähän.

Taloudella asiaa ei voi perustella. On totta, että Mikkeli on korviaan myötä veloissa ja lähestulkoon kriisikunta, mutta ei ristiinalaisillakaan ole juuri syitä paukutella henkseleitään. Ristiinan oma velkataakka, erityisesti konsernitasolla, on sellainen Matterhorn että hirvittää. Mikkelissä tarkastuslautakunta (ja aivan oikein) antoi pyyhkeitä viime vuosien investointihuumasta. Myös Ristiinassa investointeihin on syydetty rahaa, myös velkarahaa. Osa investoinneista ovat toki olleet pakon sanelemia, mutta siitä huolimatta ja juuri siksi onkin kysyttävä, mitä tehdä kunnalla, joka ensimmäisessä vastoinkäymisessä alkaa upota?

Maailmantalouden taantuma on osoittanut (myös) Ristiinan talouden havoittuvuuden. Kaikki lepää yhden kortin, Pelloksen tehtaiden, varassa. Sen mukana kunta nousee tai, kuten on käymässä ilmi, kaatuu. Nyt kun vaneri ei tee kauppaansa maailmalla, Ristiinan yhteisöverotuotot ovat laskeneet kolmanneksen! Näin monokulttuurinen talous ei vaikeina aikoina voi olla erityisen elinvoimainen. Ristiinan veropolitiikka on muutenkin mielenkiintoista. Kunnallisveroa ei uskalleta nostaa, vaikka tulopohja vuotaakin eikä pysty kattamaan menoja. Vielä kunnallisveroakin pyhempi lehmä (!) on kiinteistövero, johon ei varmasti kosketa. Syykin on selvä: keskustavoittoinen kunta ei halua nostaa maaseudun asukkaiden (ts. maatalousyrittäjien) verotaakkaa. Mielummin tingitään palvelutasosta. Vaihtoehtoisia säästö- ja tehostamiskeinoja, kuten sähköstä säästäminen, ei voida kuvitellakaan.

Palveluntuottajana Ristiinaa ei juuri tarvita. Lähes kaikki kunnan palvelut tuotetaan jo nyt Mikkelin kaupungin toimesta. Perusopetus ja lukio ovat tärkeimmät omatuotanteiset palvelut. Nyt Ristiina havittelee mukaan seudulliseen opetuspalvelukeskukseen, jonka on tarkoitus toimia tilaaja-tuottaja -mallin mukaan. Toisin sanoen: Ristiina ostaisi opetuksen Mikkeliltä. Kysymys kuuluukin: mihin tarvitaan itsenäistä kuntaa, jos se ei tuota palveluitaan itse?

Työnantajana Mikkelin kaupunki näyttäytyy Ristiinan henkilöstölle yhtä houkuttelevana vaihtoehtona kuin toukkien syönti Pelkokerroin-ohjelmassa. Mutta myös Ristiinan kunnan henkilöstö tulee kokemaan kylmää kyytiä lähikuukausina itsenäisen Ristiinan palveluksessa. Kunnanhallitus on päättänyt vaatia 0,8 %:n säästöt henkilöstömenoissa. Käytännössä tämä on tarkoitus toteuttaa ”vapaaehtoisin” menettelyin, eli lomarahasopimuksina ja palkattomina vapaapäivinä. Opettajien kohdalla tilanne on kuitenkin ongelmallinen: opettajat eivät voi suostua tämänkaltaisiin sopimuksiin ja ottaa näin vastuulleen sitä, että oppilaat, lapset ja nuoret, jäävät luokkiinsa ilman läsnäolevaa opettajaa. Sijaisiahan ei tässä tilanteessa tietenkään palkattasi, koska eihän silloin mitään säästöjä syntyisi. Tämä taas muodostaa tilanteen, jossa opetustyöläiset joko jätetään säästötoimien ulkopuolelle, tai heidät lomautetaan. Pelkään jälkimmäistä, vaikka se olisikin oppilaiden turvallisuuden ja oikeusturvan vastaista. Tämä taas nostaa esiin kysymyksen: mihin tarvitaan kuntaa, joka ei selviydy edes lakisääteisistä velvoitteistaan (kuten perusopetus)?

Jos kunnan tehtävä on tuottaa kuntalaisille palveluita, ja ennenkaikkea peruspalveluita, ja se saa rahoituksensa tähän verottamalla kuntalaisiaan, niin melko vaikeaa on tässä valossa perustella Ristiinan säilyttämistä itsenäisenä kuntana. On totta, että kuntaliitos Mikkelin kanssa ei välttämättä ratkaisisi mitään. Itsekin ajattelen näin. Kahdesta köyhästä ei tule yhdessä yhtä rikasta. Tilanne alkaa olla kuitenkin sen verran vakava että kaksi asiaa tulisi myöntää: ensinnäkin se, että tilanne ON vakava (hyssyttely ei auta ketään), ja toiseksi, nyt on selvitetättävä kaikki vaihtoehdot (myös kuntaliitosvaihtoehto) tilanteesta selviämiseksi. Selvitys itsessään ei vielä kuntaliitosta tarkoittaisi.