Ryhmäkoot kuriin porkkanoilla

Peruskoulun tila aiheuttaa kasvavaa huolta yhä laajemmissa piireissä. Keskeisenä ongelmana näen kuntien taloudellisen kyvyttömyyden tuottaa riittävän laadukasta palvelua. Yksi laadukkaan perusopetuksen mittareista on ryhmäkoot.

Perusopetuksen taso heikkenee kunnissa huolestuttavaa vauhtia. Samoin kuin kaikki muutkin julkiset palvelut, myös lasten ja nuorten yleissivistävä opetus on joutumassa säästöeroosion rapauttamaksi.

Nykyistä lamaa on lievennetty velkaelvytyksellä, jos ja kun talous todella osoittaa uuden kasvun merkkejä, velkoja aletaan maksaa takaisin. Tämä tarkoittaa valtion kapeampia rahavirtoja kuntiin. Jo ennen taantumaa kunnat oli pakotettuja leikkaamaan ja säästämään palveluitaan. Tilanne ei tulevaisuudessa tule parantumaan, pahoin pelkään.

Kunnissa tehdään niukkenevista eurovirroista yhä vaikeampia arvovalintoja. Liian usein peruskoulutus jää näissä arvovalinnoissa mielestäni sekundaaristen asioiden jalkoihin. Peruskoulun kurjistuminen näkyy monin tavoin ja arvovalintoja selitetään puolestaan kestämättömin perustein. Seuraavassa muutama esimerkki.

Kouluverkkojen tiivistäminen ja koulujen neliömäärän vähentäminen perustellaan tarpeella satsata opetukseen, ei seiniin. Tämähän on tietysti juuri näin. Paitsi. Monissa kunnissa opetuspalvelut vuokraavat tilansa tilapalveluilta. Opetuspalveluiden budjettiin sisältyy siis sekä opetus että tilavuokrat. Ongelmallista tässä on se, että kunnan budjetin tarkastelussa eri hallintokunnat ovat vastuussa oman alansa pysymisestä raamissa ja tämän vuoksi joudutaan toimintojen tehostamiseen, leikkauksiin ja palvelutason heikentämiseen eri hallintokunnissa. Kaikissa paitsi yhdessä: tilapalveluissa.

Tilapalvelut voivat kätevästi ulkoistaa oman tehottomuuteensa opetuspalveluille sekä sosiaali- ja terveystoimille. Tilahallintojen tehottomuus pakottaa siis mm. opetustoimen leikkauksiin ja kouluverkkojen karsimiseen. Kouluverkkojen karsimisen välittömiä seurauksia ovat säästöjen lisäksi peruskoulun karkaaminen pieniltä lapsilta yhä kauemmaksi, yhä pitempien koulumatkojen taakse. Toinen välitön seuraus ovat nämä eräänlaiset jättikombinaatit, suurkoulut, joissa yksi yksittäinen oppilas on helppo kadottaa tai kadottautua.

Opetustoimen säästöt näkyvät useimmiten tuntikehyksen leikkaamisena. Tuntikehys tarkoittaa sitä, kuinka monta opetustuntia yksi oppilas tuo koulun käyttöön koululle. Jo pienikin tuntikehyksen leikkaus näkyy siten, että opetustuntien määrän vähenemisen myötä ryhmien määrää pitää tiivistää. Tämä siis nostaa ryhmäkokoja. Hyvin yksinkertaista matematiikkaa.

Tämän matematiikan seurauksena on eri valinnaisaineryhmien tai A2 –kielten ryhmien toteutumattomuus, koska ryhmäkokojen kasvaessa, on myös nostettava alarajoja, joilla valinnaisaineryhmiä perustetaan. Valinnaisuuden väheneminen vähentää koulunkäynnin mielekkyyttä ja tätä kautta kouluviihtyvyyttä, joka Suomessa on jo valmiiksi tutkimusten mukaan alhainen. Lisäksi suomalaisten lasten ja nuorten kielitaito rapautuu kuntataloutta nopeammin.

Edelleen hyvin yksinkertaista matematiikka on seuraava laskukaava: opettajan aika 45 min / oppilasmäärä. Jos yleisopetuksen ryhmään on vielä integroitu pysyvästi tai joustavin ratkaisuin e-oppilas, ja paikalla ei ole pätevää avustajaa, niin kaava monimutkaistuu, sillä e-oppilaan vaatima aika oppitunnilla on huomattavasti yleisopetuksen oppilasta suurempi. Opettajan aika kuitenkin pysyy koko ajan vakiona.

Erityisoppilaiden integraatiota perustellaan ideologisilla ja filosofisilla perusteilla. Kaikille yhteinen koulu on tavoitteena toki hieno. Harmi vain, että todellisuudessa liian usein tavoitellaan vain taloudellisia säästöjä ja integraatiota toteutetaan tältä pohjalta. Näin tukitoimiin ei olla valmiita panostamaan, jotta erityistä tukea saavat oppilaat selviytyisivät yleisopetuksen yhteydessä. Varsinkin pienissä kunnissa henkilöstöllä ei ole mahdollisuutta asianmukaiseen täydennyskoulutukseen.

Käsissä on siis tilanne, jossa erityisoppilaan mahdollisuus saada tarvitsemaansa tukea vaikeutuu. Myöskään ne yleisopetuksen oppilaat, joiden ryhmiin e-oppilaita on integroitu, eivät saa riittävää oppimisen tukea, sillä opettajan aika ei enää riitäkään tai tunneilla työrauhaongelmat lisääntyvät. Ongelman perusytimessä ovat liian suuret perusryhmät: jos perusryhmä on reilusti yli kaksikymmentä oppilasta, pienryhmästä johonkin oppiaineeseen oppilaan joustava sijoittaminen on vaikeata menestyksekkäästi toteuttaa.

Lainsäädännön rajatessa niiden ryhmien kokoa, joissa on pysyvästi integroitu oppilas, kasvattaa käytännössä muiden ryhmien kokoa. Esimerkiksi: yhden koulun ikäluokassa on 110 oppilasta. Kunnan tuntikehys mahdollistaa ikäluokan jakamisen viisisarjaiseksi. Näin yhden ryhmän koko on siis 22 oppilasta. Jos yhteen  ryhmään integroidaan e-oppilas ja tämän ryhmän koko rajataan 20 oppilaaseen, seurauksena kolme muuta perusryhmää kasvavat yhdellä oppilaalla. Tässä kärsijöinä ovat yleisopetuksen oppilaat.

—–

Ryhmäkokojen kuriin saamisessa on väläytelty lähinnä valtakunnallisia suosituksia ryhmäkooksi, lainsäädännöllistä maksimiryhmäkokoa tai ryhmäkokovertailujen entistä aktiivisempaa julkistamista ja sitä kautta seurantaa niin kuntalaisten, päättäjien kuin mediankin kautta.

Kaikki edellä mainituista keinoista ovat teholtaan ja vaikutuksiltaan kyseenalaisia. Suosituksilla on tapana jäädä suosituksiksi. Lainsäädännöllisillä toimilla, johtuen kuntaliiton lobbauksesta, tuskin saataisiin maksimiryhmäkokoa niin alhaiseksi siten, että tilanne oleellisesti parantuisi. Lisäksi maksimista tulee kovin helposti minimi. Laajemman julkisuuden kautta muutosta tuskin tulisi, sillä tiedothan eivät nykyisinkään ole salaisia.

Minulla olisi kuitenkin ehdotus ryhmäkokojen kuriin saamiseksi: valtionosuuksien sitominen ryhmäkokoihin. Ne kunnat, jotka olisivat valmiita pienentämään ryhmäkokojaan, saisivat sille selkeästi indeksoidun, porrastetun ja yksittäisistä hankesidonnaisuuksista vapaan valtion tuen periaatteella mitä pienemmät ryhmäkoot, sen suurempi suhteellinen (ja absoluuttinen) valtion osuus. Tällä mallilla voisi olla todellista kannustusvaikutusta kuntapäättäjiin. Tämä porkkanoiden antaminen kepin sijasta voisi kääntää arvokeskustelua oikeaan suuntaan eli tulevaisuuteen, lapsiin ja nuoriin.

Sivistyslautakunta 27.4.2010

Ristiinan sivistyslautakunta kokoontui 27.4. ja asialistalla oli alunperin vain yksi, mutta sitäkin tärkeämpi asia: yhtenäiskoulun valmistelu. Sivistysjohtaja Anssi Vidmanin pohjaesitys pykälään oli: yhtenäiskoulu aloittaa 1.1.2012.

Sivistyslautakunnan esityslista oli tällä kertaa siis lyhyt, vain yhtenäiskouluasia. Sivistysjohtaja Vidmanin esityksestä listaan lisättiin sivistystoimen kunniamerkkiesitykset. Minä puolestani esitin lisäpykäläksi oppilashuollon järjestelyt Ristiinassa. Oppilashuoltoon liittyvät kysymykset Ristiinassa herättävät kovasti huolta ja halusin ottaa asian esille lautakunnassa. Se, että Ristiinaan ei ole saatu palkattua koulupsykologia, vaikka useita hakuja on tehty, ihmetyttää. Tilanne on nolo, mutta aiheuttaa myös epäkohtia monella tasolla. Oppilaat ovat oikeutettuja näihin palveluihin, se on lähtökohta numero yksi. Toisaalta psykologin puute kuormittaa esimerkiksi laaja-alaisen erityisopettajan työtä, aiheuttaa kohtuuttomia jonoja tutkimuksiin, vaikeuttaa esimerkiksi päätöksiä vuosiluokan kertaamisista sekä pakottaa kunnan turvautumaan kalliisiin ostopalveluihin. Sanalla sanoen: tilanne on kohtuuton.

Oppilashuoltoon liittyviä kysymyksiä on muitakin. Psykologin puuttuminen näkyy erityisesti alaluokkien kohdalla, yläkoulussa puolestaan tarvittaisiin koulukuraattoria. Kunnan sosiaalityöntekijän työajasta osa on jyvitetty kuraattorina toimiseen. En kuitenkaan ole lainkaan vakuuttunut siitä, että resurssi on koulun ja oppilaiden kannalta mitoitettu oikein. Niinpä vaadin kuulla selvitystä tästä. Lisäksi halusin kuulla OHR:n (oppilashuoltoryhmä, joka koulussa pakollinen) toimivuudesta sekä nivelvaiheen (alakoulu – yläkoulu) toimivuudesta. Vaikka olinkin informoinut esityslistaan liittyvästä lisäyksestä etukäteen, sivistysjohtaja ei ehtinyt valmistella pykälää. Niinpä päätimme, että seuraavassa lautakunnan kokouksessa asiaan palataan ja nyt vain käytin puheenvuoron asiasta.

Yhtenäiskoulun valmistelu on kysymys, joka on herättänyt ja herättää kovasti tunteita Ristiinassa. Osa kannattaa kovasti ja osa pitää asiaa tarpeettomana tai vastustaa henkeen vereen. Kannattajia löytyy niin kunnan korkeimmasta virkamiesjohdosta (kunnanjohtaja Virpi Siekkinen, sivistysjohtaja Vidman) sekä alakoulun henkilöstöstä. Kriittisemmin asiaan suhtaudutaan lukion ja yläkoulun henkilöstössä. Ongelmallista yhtenäiskouluasiassa mielestäni on se, että argumentit puolesta ja vastaan perustuvat usein kaikkeen muuhun paitsi faktaan tai pedagogiaan. Yhtenäiskoulun kannattajien perustelut ovat joko suoraan tai rivien välistä luettavissa talouden säästöihin nojautuvina tai vaihtoehtoisesti epämääräiseen yhtenäiskouluideologiaan pohjautuvina. Yhtenäiskouluajattelu nimittäin on ideologista ajattelua: todelliset pedagogiset hyödyt kun ovat tulkinnanvaraisia.

Vastustajien argumentointi on puolestaan tunnesidonnaista. Toisaalta siihen liittyy huolta muutoksen vaikutuksista, jopa muutosvastarintaa ja toisaalta huolta lukion asemasta, jos painopiste siirtyy yhä vahvemmin perusopetuksen puolelle. Huoli lukiosta on olemassa silti, vaikka kunnassa valmistui äskettäin lukioselvitys (jonka ohjausryhmässä minäkin olin) ja lautakunta vahvisti lukion asemaa mm. lisäinvestoinnein. Toisaalta lukion kurssimäärää puolestaan on leikattu viime vuosina rajusti, joka näkyy opettajien palkkauksessa.

Tilanne ennen lautakunnan kokousta oli mielestäni hämmentävä. Perustana esityslistan esitykselle oli Kimmo Tantun vuonna 2008 tekemä yhtenäiskouluselvitys. Selvitys tehtiin vihreiden valtuustoaloitteen pohjalta. Vaikka selvitystä kaikki tuntuvat kehuvan kilpaa, minusta se on aina vaikuttanut hieman ohuelta. Toisaalta taas lautakunnan jäsenille tuli kokouksen alla kaksikin eri kirjelmää, joissa puututtiin yhteinäiskouluasiaan. Kun tein taustatyötä asiasta, tietooni tuli lisää erikoisia tai hämmentäviä asioita. Oman näkemyksen luominen tuntui tällä kertaa varsin vaikealta, varsinkin kun koulun henkilöstölläkään ei ollut yksimielisyyttä asiasta. Toisaalta keinotekoisten raja-aitojen poistaminen on hyödyllistä, mutta tarvitaanko siihen yhtenäiskoulua? Toisaalta vähäiset resurssit tulee käyttää mahdollisimman tehokkaasti, mutta on kyseenalaista jäävätkö mahdolliset säästetyt eurot opetukseen? Lisäksi koulut ja sivistystoimi tarvitsevat johtajansa, joilla riittää aikaa kehittämiseen ja koulujen tasolla henkilöstöjohtamiseen ja pedagogiseen johtamiseen, ja jos säästöt tulevat johtajuutta karsimalla, Ristiinan koulutoimi on kyllä pulassa.

Lisäksi yhtenäiskoulu ei synny hallinnollisilla tai organisatorisilla päätöksillä, vaan henkilöstöjen ja koulujen yhteispelistä ja yhteisestä toimintakulttuurista. Uuden yhtenäisen toimintakulttuurin luominen vie helposti 5- 6 vuotta ja mielestäni kyllä vaatii yhteisen opettajienhuoneen. Siksikin yhtenäiskouluun siirtymisellä ei ole mikään kiire, vaan yhteistä toimintakulttuuria voidaan rakentaa samassa rakennuksessa olevien koulujen kesken aivan rauhassa.

Joka tapauksessa, sivistysjohtaja alusti pykälää hartaasti, jonka jälkeen kunnanjohtaja, kunnanhallituksen puheenjohtaja Ari Hämäläinen, lukion ja yläkoulun rehtori Matti Hämäläinen sekä JUKO:n pääluottamusmies Jussi Haapalainen käyttivät perusteelliset puheenvuorot. Mielenkiintoista oli kunnanjohtaja Siekkisen kommentti hänen puhuessaan tavoitelluista säästöistä, jolloin hän katsoi minuun ja totesi ”Mikon olevan tästä varmasti eri mieltä”. Täytyy kyllä sanoa, että pidän ajatuksesta että olen profiloitunut lautakunnassa sivistystoimen resurssien puolustajana….

Oli miten oli, kului melkein puolitoista tuntia ennenkuin lautakunta pääsi ääneen. Itse sain avauspuheenvuoron, enkä edes pyrkinyt lyhytsanaisuuteen… Lopulta tein vastaesityksen sivistysjohtajan pohjaesitykselle (yhtenäiskoulu aloittaa 1.1.2012):

1) Yhtenäiskoulun kehittämisryhmä tekee selkeän suunnitelman riittävästä johtajaresurssista ja työnjaosta koko sivistystoimen organisaatiossa

2) Yhtenäiskouluasia käsitellään YT:ssä tai jollain muulla tavalla pyydetään henkilöstöltä viralliset kannanotot

3) Yhtenäiskoulua valmisteltaessa tehdään henkilöstön kanssa (mukana mahdollisuuksien mukaan myös lautakunnan edustus) tutustumismatkoja eri yhtenäiskouluihin

4) Päätös yhtenäiskoulun käynnistämisestä tehdään keväällä 2011 tai vaihtoehtoisesti yhtenäiskoulu käynnistetään aikaisintaan 1.8.2013

Tämän avauksen jälkeen keskustelu olikin sitten vilkasta, polveilevaa ja värikästäkin. Pitkällisen keskustelun jälkeen puheenjohtaja Janne Strengell alkoi vetää lankoja yhteen: jäljellä oli kaksi esitystä, minun esitykseni, jota tarkensin siten että päätös lopullisesta aikataulusta tehtäisiin keväällä 2011 ja Marja Paasosen (kesk.) esitys jonka mukaan yhtenäiskouluun siirrytään aikaisintaan 1.8.2012. Äänestimme asiasta ja Marja Paasosen esitys voitti sen äänin 5-2. Minun esitykseni puolesta äänesti Kirsi Töyrynen.

Eikä siinä mitään. Marja Paasosen voittanut esitys on kuitenkin kahdella tapaa parempi kuin alkuperäinen pohjaesitys. Ensinnäkin, aikaa yhtenäiskoulun startiin tuli 7 kuukautta lisää ja startti olisi lukukauden alussa, ei keskellä, kuten pohjaesityksessä oli. Toisekseen, ja vielä tärkeämpänä asiana, päätöksen sanamuodossa yhtenäiskoulu aloittaa AIKAISINTAAN 1.8.2012. Toisin sanoen, asiaan jäi vielä takaportti, jos tarve vaatii. Siinä mielessä äänestystappiosta huolimatta koulut mielestäni saivat tarvittavaa aikalisää muutoksen edessä.

Kuusi minuuttia kuuluisuutta

Etelä-Savon radio haastatteli minua tänään liittyen Mikkelin kouluasioihin. Olipahan jännää sekin. Vaikka tunnelmat omasta ulosannista heti haastattelun jälkeen olivatkin varsin kriittiset, niin loppujen lopuksi pystyin aika hyvin itseäni kuuntelemaan iltapäivällä kun kyseinen kuusiminuuttinen tuli ulos.

Keskeiset teemat olivat haastattelussa olivat ryhmäkoot, joiden pienentämistä vaadin. Lisäksi sijaisjärjestelyt ja tilaratkaisut puhuttivat. Vanomon tapauksessa vetosin kovasti politikkojen suoraselkäisyyteen ja viisauteen harkita vielä asioita uudessa valossa ja tekemään uudenlaisia linjanvetoja. Samoin kyseenalistin opetustilojen optimoinnin, sillä sen kääntöpuolena on se, että oppilaat ovat kuin sardiinit purkissa.

Toivotaan että joku tärkeä korva kuuli tämän.

Opetustoimen säästöt

Nythän on niin että ajat ovat vaikeita. Sitä ei kiellä kukaan. Silti säästötoimenpiteet kunnissa toteutetaan useimmiten ”helpoimmalla” mahdollisella tavalla: otetaan pois niiltä, jotka eivät pysty itseään puolustamaan. Sairaat, vanhukset ja lapset laitetaan siis ensimmäisenä polkemaan miinoja. Mikkelin kaupunki suunnittelee säästöjä, taas. Tässä ammattiyhdistyksen kommentti asiaan, jos jotakuta kiinnostaa….


Avoin kirje päättäjille

Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 4.5.2009 § 252 maaliskuun 2009 toteutuman perusteella tehtyyn ennusteeseen ja yleiseen taloustilanteeseen pohjautuen päättänyt velvoittaa toimialat tekemään toukokuun loppuun mennessä selvityksen 1 %:n käyttömenojen säästötoimenpiteistä. Mikkelin opettajien ammattiyhdistys vastustaa opetustoimen leikkauksia.

Esitämmekin, että opetuslautakunta ei hyväksy opetustoimeen kohdistuvia lisäsäästöjä, ja pidättäytyy leikkauksista.

Perusteluina esitämme:

1)      Opetustoimi koki vuoden 2008 aikana kaksinkertaiset leikkaukset. Keväällä säästövelvoitteiden mukaisesti opetustoimessa toteutettiin tuntikehysleikkaukset, tuntijakomuutokset ja käyttömenojen karsimiset. Pohjoisella alueella Siekkilän ja Vanamon koulut joutuivat tyytymään vain yhteiseen rehtoriin. Lisäksi opettajat lomautettiin samana syksynä. Nyt opetustoimen pitäisi säästää jo edellisten pysyviksi jääneiden leikkausten lisäksi. Enää vain ei ole, mistä leikata.

2)      Nykyisen kaltaisessa taloudellisessa tilanteessa ”juustohöylällä” toteutetut säästötoimenpiteet johtavat vahingollisiin seurauksiin. Yhdelle toimialalle kohdistuvat moninkertaiset säästöt ovat kohtuuttomia niin lapsia kuin henkilöstöä kohtaan. Lapsista ja nuorista ei voi enää säästää puuttumatta toden teolla mikkeliläisten lasten tasavertaiseen mahdollisuuteen saada laadukasta ja riittävästi resursoitua opetusta. Kaiken lisäksi kouluverkkoa uudistetaan tällä hetkellä rankalla kädellä, mikä lisää epävarmuutta kouluväen keskuudessa.

3)    Opettajan ammattitaidon ylläpitäminen vaatii jatkuvaa ja suunnitelmallista täydennyskoulutusta. Opettajat olivat lomautettuna virkaehtosopimuksen mukaiset kolme koulutuspäivää syksyllä 2008. Koulutusmäärärahoista leikkaaminen veisi jo toisena perättäisenä vuotena mahdollisuuksia opettajien täydennyskoulutukseen ja tätä kautta vaikeuttaisi työssä kehittymistä ja ajantasaisen tiedon saamista.

4)    Sijaismääräyksen muuttaminen kolmesta viiteen oto-järjestelyin toteutettavaan päivään on jo ajatuksena mahdoton. Yksikin tunti ilman luokassa läsnä olevaa opettajaa on turvallisuusriski ja vaarantaa opetussuunnitelman toteutumisen. Tästä on konkreettisena esimerkkinä Itä-Suomen lääninhallituksen päätös, joka koskee oppilaan sairaskohtausta oto-opetuksena järjestetyn oppitunnin aikana (ISLH-2008-02971/op-13).

Lomautukset toteutettiin Mikkelissä oto-järjestelyin. Lomautuksen toteuttamisesta Itä-Suomen lääninhallitus on todennut seuraavasti (ISLH-2008-02856/Op-13/8.4.2009): Perusopetusta ei ole opettajien lomautusten aikana järjestetty kaikilta osin siten, että oppilaiden oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön ja opetussuunnitelman mukaiseen opetukseen toteutuisi perusopetuslain mukaisesti. Mikkelin kaupungin opettajien lomautusten aikana toteuttamat opetusjärjestelyt eivät ole sopusoinnussa perusopetuslain 3, 4, 17, 29, 30 ja 31§:ien ja perusopetusasetuksen 2 §:n ja YK:n lapsen oikeuksien koskevan yleissopimuksen kanssa. Lääninhallitus kehottaa päätöksessään Mikkelin kaupunkia perusopetuslain 4 §:n tarkoittamana perusopetuksen järjestäjänä huolehtimaan, että sen vastuulla olevissa opetusjärjestelyissä noudatetaan säädettyjä lakeja, asetuksia ja määräyksiä.

5)      Mikkelin kaupunki on saanut valtiolta erityistä rahaa ryhmäkokojen pienentämiseksi. Tuntikehykseen kohdistuvat leikkaukset tässä tilanteessa ohjaisivat rahat pois tarkoituksestaan. Tällaiset päätökset olisivat moraalittomia. Joutuuko kaupunki perustelemaan valtioneuvostolle ryhmäkokojen pienentämiseen tarkoitettujen rahojen käyttöä, jos todellisuudessa ryhmäkoot eivät tuntikehysleikkausten myötä pienenekään?

6)      Säästöselvitysluonnoksessa mainittu erityistehtävätuntien (luokanvalvontatyö, oppilaskunnan ohjaustyö, tietotekniikan vastuu, koulumatkakuljetusten matkan valvonta, taito- ja taideaineiden vastuut, kirjastokokoelmien, kielistudioiden ja musiikkiesitysten hoito) leikkaaminen puoleen tarkoittaa myös työpanoksen puolittamista. Jos virkaehtosopimuksen mukaisista työtehtävistä ei makseta, ei niihin voi opettajaa määrätä.  Oletetaanko opettajien hoitavan erityistehtävät talkootyönä?

7)      Yhden prosentin säästövelvoite tässä vaiheessa vuotta määrättynä kohdistuu käytännössä vuoden viiteen viimeiseen kuukauteen, jolloin se vaikeuttaa tuntuvasti tulevan lukuvuoden koulutyön suunnittelua, joka on jo aloitettu.  Näin ollen jo tehty suunnittelutyö menettää osittain merkityksensä.

 

Lopuksi:

Leikkausten vaikutukset heikentävät koulujen mahdollisuuksia toteuttaa perusopetuslain, lukiolain ja asetusten mukaista opetusta.  Ammattiyhdistys muistuttaa, että säästöjä mietittäessä tulisi tarkastella myös hallintokuntien välistä laskutusta. Ainakin Etelä-Savon tietohallinnon ja opetustoimen väliset toimitussopimukset, laskutusperusteet sekä teknisen puolen tilavuokrat voisi neuvotella kohtuullisemmiksi tässä taloudellisessa tilanteessa. Opetustoimea laskutetaan palvelutasoon nähden liikaa.

Aina kun on kyse rahasta, on kyse myös arvovalinnoista. On eettinen kysymys päättää, millaista opetusta mikkeliläiset lapset ja nuoret saavat, millaiset tiedot ja taidot he saavat tulevaisuutta varten ja millaisilla eväillä he tulevat hakemaan jatko-opiskelupaikkoja ja rakentamaan elämäänsä. Lapsiin kohdistuvien leikkausten kantomatka on arvaamattoman pitkä.