Lapsetko laskunmaksajiksi

Tänään päätetään kaupunginvaltuustossa ensi vuoden talousarvioista ja veroprosenteista. Perjantaina 6.11.2015 julkaistiin Länsi-Savossa minun ja Veli Liikasen yhteiskirjoitus aiheeseen liittyen.

 

Lapsetko laskunmaksajiksi?

Mikkelin kaupunki on suunnittelemassa talouttaan ensi vuodeksi ja budjetin tasapainottaminen on jälleen ollut erittäin haastavaa. Taas kerran meille toistellaan, miten ainoa keino lisävelkaantumisen estämiseksi on vuosi toisensa jälkeen vaikeammiksi käyvät leikkaukset kuntalaisten peruspalveluista. Sivistystoimi joutuu kantamaan näistä päänkatkojaisista kohtuuttoman suuren osan.

Sivistystoimen lautakunnat tekivät jo omassa budjettiesityksessään merkittäviä ja vaikeita säästöjä. Nyt kaupunginhallituksessa keskustan, kokoomuksen ja perussuomalaisten äänillä tehty budjettiesitys vyöryttää sivistystoimelle vielä satojen tuhansien eurojen lisäleikkaukset. Vaikka vielä ei ole selvää, mihin leikkaukset kohdistuvat, voimme toki arvailla.

Vaihtoehtoina voivat olla edelleen jatkuvat kyläkoulujen lakkauttamiset, koulujen ja päiväkotien ryhmäkokojen kasvattaminen, eka- ja tokaluokkalaisten aamu- ja iltapäiväkerhojen lopettaminen, koulukyytirajan pidentäminen, valinnaiskielten opiskelun lopettaminen, koulujen teknologiahankinnoista luopuminen, sivukirjastojen lakkauttaminen, lähiliikuntapaikoista luopuminen, teatterin toiminta-avustuksen leikkaaminen, yhdistysavustusten leikkaaminen… Lista on tyrmistyttävää luettavaa.

Leikkausten toteutuessa pienituloisimpien perheiden lasten harrastaminen vaarantuu osallistumismaksujen noustessa. Pienet lapset ovat kenties yhä enemmän yksin kotona, pääsevät yhä harvemmin päivähoidossa aikuisen syliin, saavat yhä vähemmän opettajan apua oppitunneilla ja käyttävät yhä enemmän aikaa koulumatkoihin.

Leikkauksia perustellaan usein fraasilla ”emme saa jättää velkaa jälkipolvien maksettavaksi, siksi on leikattava”. Lause on kuitenkin epätosi: politiikassa on aina vaihtoehtoja, aina tehdään arvovalintoja. Etenkin silloin kun pitää valita ”ruton ja koleran välillä”.

Moraalisesti ainoa oikea arvovalinta on, että me työikäiset ja työkykyiset maksamme itse omat velkamme. Leikkauksilla laitamme jälkipolvet maksumiehiksi, koska kauaskantoisimmat säästötoimet kohdistuvat juuri lapsiin.

Me emme voi enää pitää monia muita kaupunkeja alhaisempaa verotasoa näin ikääntyvällä ja paljon sairastavalla väestöpohjalla. Jo puolen prosenttiyksikön veronkorotus yhdistettynä toiminnan tehostamiseen ja rakenteellisiin uudistuksiin estäisi kohtuuttomimmat leikkaukset lasten arjesta ja kuntalaisten hyvinvoinnista. Meiltä nimittäin loppuvat koulut kesken, jos taloudenpitomme perustuu koulujen lakkauttamisille.

Mikko Siitonen

Kaupunginvaltuutettu (vihr.)

Veli Liikanen

Kaupunginhallituksen jäsen, kaupunginvaltuutettu (vihr.)

Mainokset

Vaaliteemoista

Vihreän ehdokaslistan rakentamisessa on ollut tavoitteena uskottovuus ja monipuolisuus. Minusta on imartelevaa olla osa tällaista asiantuntevaa, hyvistä poliitikoista koostuvaa listaa. Heli Järvisen mukanaolo parantaa listaa entisestään, sillä Heli on tehnyt aivan loistavaa työtä eduskunnassa. Tosiasia on, että kasassa on kovatasoinen vihreä porukka.
Ehdokkaana oleminen on mielenkiintoista ja jännittävää. Päätös lähteä ehdolle syntyi melkoisen mietinnän tuloksena, mutta nyt olen mukana tosissani. Tuore perheenlisäys, Helmi-tyttö, painoi tietysti vaakakupissa. Haluan viettää aikaa perheen kanssa, joten kampanjointi on suunniteltava hyvin etukäteen. Joka tapauksessa, lopulta halu tuoda keskusteluun minulle tärkeitä aiheita ratkaisi, vaikka on tässä toki kyse myös halu koetella itseään ja rajojaan.

Vaaliteemani ovat minulle tärkeät teemat ja arvot. Luonnollisesti opettaja- ja ay-taustaisena koulutuspolitiikka, ja erityisesti peruskoulun tila, on ykkösteemani. Kuntien rahoituspohjaa tulee saada sellaiselle mallille, että kovaa vauhtia rapautuva peruskoulu saadaan pelastettua. Peruspalveluista ja peruskoulusta tulee huolehtia verovaroin. Jos kunnat eivät voi tai uskalla verotusta kiristää, niin valtion on se sitten tehtävä ja jaettava kuntien valtionosuuksia sitten enemmän. Vaikka kulutukseen perustuva verotus on maapallon kantokyvyn kannalta oikeansuuntainen tapa lähestyä verotusta kokonaisuutena, niin myös tuloverotuksen progressio on sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Myös pääomaverotuksessa on kiristämisen varaa.

Myös ihmisten työllistyminen on tärkeää. Työelämän ehtoja ei saa työntekijöiden kannalta heikentää enää yhtään. Niin kutsut työelämän joustot ovat muuttaneet työelämää aika lailla, eikä suunta ole ollut hyvä. Työstä on tullut epävarmempaa ja epäsäännöllisempää, erityisesti nuorilla. Tämä vaikeuttaa tai tekee mahdottomaksi oman elämän rakentamisen. Työelämän reiluus ja pysyvyys ovat parhaita kannustumia. Vasemmistoliiton avaus minimipalkan nostamisesta kymmeneen euroon on oikean suuntainen. Työpäivän lyhentäminen toisi ihmisille jaksamista työelämään ja pidentäisi siten myös työuria.

Peräänkuulutan myös sivistyksen ihanteeseen perustuvaa peruskoulua, joka ei kulje pelkästään talouselämän vaatimusten talutusnuorassa. Sivistyksestä on tämä maa noussut nykyiseen vaurauteensa, ja tämä tuntuu nyt unohtuneen. Peruskoululla on myös tärkeä tasa-arvoistava ja demokratisoiva tehtävä.

________
Yhteiskunnan arvot näyttävät koventuneen. Haluan tarjota sivistyneen, humaanin ja liberaalin vaihtoehdon. Jokaisella ihmisellä on sama arvo riippumatta seksuaalisesta suuntautumisesta, ihonväristä, kansallisuudesta, uskonnosta, vammaisuudesta tai muusta perustuslaissa tai YK:n ihmisoikeusjulistuksessa mainittuista seikoista. Juridisesti ketään ei saa kohdella eriarvoisesti. Lisäksi demokratian ihanteeseen ei kuulu enemmistön diktatuuri, vaan pikemminkin päinvastoin – enemmistön velvollisuus on huolehtia että vähemmistöt tulevat oikeudenmukaisesti ja tasaveroisesti kohdelluiksi.

Maahanmuuttajien mahdollisimman hyvä ja nopea kielen oppiminen, kouluttautuminen ja työn saaminen on koko yhteiskunnan etu ja parasta ”kotouttamista”. Työnantajilta tarvitaan ennakkoluulottumuutta, mutta en halua että maahanmuuttajista tulee Suomen sisäinen halpatyövoimareservi matalan palkan ja alhaisen koultustason aloille. Jo nyt ulkomaalaisperäinen työvoima on osittain pakotettu osaksi harmaata taloutta (esim. rakennusalalla) tai työnantajien suorastaan riistämäksi. Tämä on väärin. Työelämän pitää olla reilu kaikille, suomalaisen yhteiskunnan tulee olla reilu kaikille. Silti: jokaisella tulee olla oikeus vaalia omia kulttuurisia ja kansallisia juuriaan. Näinhän suomalaisetkin siirtolaiset maailmalla ovat tehneet.

Suomen kaltaisten vauraiden maiden on toimittava esimerkkinä ja edistäjänä hyvinvoinnin jakamisen, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden, ympäristökysymysten ja ihmisoikeuskysymysten saroilla. Ei tässä muuten mitään järkeä ole. Itsekkyyteen ei saisi olla varaa yksilötasolla eikä globaalilla tasolla.

Maapallo pitää pelastaa tuleville sukupolville. Tämä onnistuu vain, jos huolehdimme planeetasta, pyrimme vaalimaan luonnon monimuotoisuutta ja teemme kaikkemme pysäyttämääksemme ilmastonmuutoksen. Vihreät ovat edelleen ainoa puolue, joka politiikassaan ottaa nämä asiat ensisijaisena.

En ole tyytyväinen esimerkiksi siihen, että Vihreät istuvat hallituksessa, joka päätti myöntää kaksi uutta ydinvoimalalupaa. Ydinvoimamyönteisestä oppisitiosta asiaan ei kuitenkaan olisi voitu vaikuttaa sen paremmin. Kaikki kolme suurta puoluetta halusivat ydinvoimaa ja niinpä sitä Suomeen sitten rakennetaan. Valitettavasti. Hyvä on muistaa ketkä esimerkiksi eteläsavolaisista kansanedustajista äänestivät ydinvoimaa vastaan ja ketkä ydinvoiman puolesta.

______________

Kansanedustajapaikan uusimiseen me vihreät tarvitsemme kannatuksen nousua, kovaa työtä, ja lujaa uskoa niin meiltä ehdokkailta kuin äänestäjiltä. Minä uskon mahdollisuuksiimme. On tärkeää, että eteläsavolaisilla on aito mahdollisuus äänestää vihreitä toimijoita ja vihreää politiikkaa. Ihmisten pitää äänestää arvojensa ja omatuntonsa mukaisesti, ei pelata ”voittavaa hevosta”.

Joka tapauksessa, talouden laskukausi on työntänyt ympäristöarvoja tietyssä mielessä toissijaiseksi. Tässä tilanteessa vihreitä ja vihreää politiikkaa tarvitaan enemmän kuin koskaan.

Ryhmäkoot kuriin porkkanoilla

Peruskoulun tila aiheuttaa kasvavaa huolta yhä laajemmissa piireissä. Keskeisenä ongelmana näen kuntien taloudellisen kyvyttömyyden tuottaa riittävän laadukasta palvelua. Yksi laadukkaan perusopetuksen mittareista on ryhmäkoot.

Perusopetuksen taso heikkenee kunnissa huolestuttavaa vauhtia. Samoin kuin kaikki muutkin julkiset palvelut, myös lasten ja nuorten yleissivistävä opetus on joutumassa säästöeroosion rapauttamaksi.

Nykyistä lamaa on lievennetty velkaelvytyksellä, jos ja kun talous todella osoittaa uuden kasvun merkkejä, velkoja aletaan maksaa takaisin. Tämä tarkoittaa valtion kapeampia rahavirtoja kuntiin. Jo ennen taantumaa kunnat oli pakotettuja leikkaamaan ja säästämään palveluitaan. Tilanne ei tulevaisuudessa tule parantumaan, pahoin pelkään.

Kunnissa tehdään niukkenevista eurovirroista yhä vaikeampia arvovalintoja. Liian usein peruskoulutus jää näissä arvovalinnoissa mielestäni sekundaaristen asioiden jalkoihin. Peruskoulun kurjistuminen näkyy monin tavoin ja arvovalintoja selitetään puolestaan kestämättömin perustein. Seuraavassa muutama esimerkki.

Kouluverkkojen tiivistäminen ja koulujen neliömäärän vähentäminen perustellaan tarpeella satsata opetukseen, ei seiniin. Tämähän on tietysti juuri näin. Paitsi. Monissa kunnissa opetuspalvelut vuokraavat tilansa tilapalveluilta. Opetuspalveluiden budjettiin sisältyy siis sekä opetus että tilavuokrat. Ongelmallista tässä on se, että kunnan budjetin tarkastelussa eri hallintokunnat ovat vastuussa oman alansa pysymisestä raamissa ja tämän vuoksi joudutaan toimintojen tehostamiseen, leikkauksiin ja palvelutason heikentämiseen eri hallintokunnissa. Kaikissa paitsi yhdessä: tilapalveluissa.

Tilapalvelut voivat kätevästi ulkoistaa oman tehottomuuteensa opetuspalveluille sekä sosiaali- ja terveystoimille. Tilahallintojen tehottomuus pakottaa siis mm. opetustoimen leikkauksiin ja kouluverkkojen karsimiseen. Kouluverkkojen karsimisen välittömiä seurauksia ovat säästöjen lisäksi peruskoulun karkaaminen pieniltä lapsilta yhä kauemmaksi, yhä pitempien koulumatkojen taakse. Toinen välitön seuraus ovat nämä eräänlaiset jättikombinaatit, suurkoulut, joissa yksi yksittäinen oppilas on helppo kadottaa tai kadottautua.

Opetustoimen säästöt näkyvät useimmiten tuntikehyksen leikkaamisena. Tuntikehys tarkoittaa sitä, kuinka monta opetustuntia yksi oppilas tuo koulun käyttöön koululle. Jo pienikin tuntikehyksen leikkaus näkyy siten, että opetustuntien määrän vähenemisen myötä ryhmien määrää pitää tiivistää. Tämä siis nostaa ryhmäkokoja. Hyvin yksinkertaista matematiikkaa.

Tämän matematiikan seurauksena on eri valinnaisaineryhmien tai A2 –kielten ryhmien toteutumattomuus, koska ryhmäkokojen kasvaessa, on myös nostettava alarajoja, joilla valinnaisaineryhmiä perustetaan. Valinnaisuuden väheneminen vähentää koulunkäynnin mielekkyyttä ja tätä kautta kouluviihtyvyyttä, joka Suomessa on jo valmiiksi tutkimusten mukaan alhainen. Lisäksi suomalaisten lasten ja nuorten kielitaito rapautuu kuntataloutta nopeammin.

Edelleen hyvin yksinkertaista matematiikka on seuraava laskukaava: opettajan aika 45 min / oppilasmäärä. Jos yleisopetuksen ryhmään on vielä integroitu pysyvästi tai joustavin ratkaisuin e-oppilas, ja paikalla ei ole pätevää avustajaa, niin kaava monimutkaistuu, sillä e-oppilaan vaatima aika oppitunnilla on huomattavasti yleisopetuksen oppilasta suurempi. Opettajan aika kuitenkin pysyy koko ajan vakiona.

Erityisoppilaiden integraatiota perustellaan ideologisilla ja filosofisilla perusteilla. Kaikille yhteinen koulu on tavoitteena toki hieno. Harmi vain, että todellisuudessa liian usein tavoitellaan vain taloudellisia säästöjä ja integraatiota toteutetaan tältä pohjalta. Näin tukitoimiin ei olla valmiita panostamaan, jotta erityistä tukea saavat oppilaat selviytyisivät yleisopetuksen yhteydessä. Varsinkin pienissä kunnissa henkilöstöllä ei ole mahdollisuutta asianmukaiseen täydennyskoulutukseen.

Käsissä on siis tilanne, jossa erityisoppilaan mahdollisuus saada tarvitsemaansa tukea vaikeutuu. Myöskään ne yleisopetuksen oppilaat, joiden ryhmiin e-oppilaita on integroitu, eivät saa riittävää oppimisen tukea, sillä opettajan aika ei enää riitäkään tai tunneilla työrauhaongelmat lisääntyvät. Ongelman perusytimessä ovat liian suuret perusryhmät: jos perusryhmä on reilusti yli kaksikymmentä oppilasta, pienryhmästä johonkin oppiaineeseen oppilaan joustava sijoittaminen on vaikeata menestyksekkäästi toteuttaa.

Lainsäädännön rajatessa niiden ryhmien kokoa, joissa on pysyvästi integroitu oppilas, kasvattaa käytännössä muiden ryhmien kokoa. Esimerkiksi: yhden koulun ikäluokassa on 110 oppilasta. Kunnan tuntikehys mahdollistaa ikäluokan jakamisen viisisarjaiseksi. Näin yhden ryhmän koko on siis 22 oppilasta. Jos yhteen  ryhmään integroidaan e-oppilas ja tämän ryhmän koko rajataan 20 oppilaaseen, seurauksena kolme muuta perusryhmää kasvavat yhdellä oppilaalla. Tässä kärsijöinä ovat yleisopetuksen oppilaat.

—–

Ryhmäkokojen kuriin saamisessa on väläytelty lähinnä valtakunnallisia suosituksia ryhmäkooksi, lainsäädännöllistä maksimiryhmäkokoa tai ryhmäkokovertailujen entistä aktiivisempaa julkistamista ja sitä kautta seurantaa niin kuntalaisten, päättäjien kuin mediankin kautta.

Kaikki edellä mainituista keinoista ovat teholtaan ja vaikutuksiltaan kyseenalaisia. Suosituksilla on tapana jäädä suosituksiksi. Lainsäädännöllisillä toimilla, johtuen kuntaliiton lobbauksesta, tuskin saataisiin maksimiryhmäkokoa niin alhaiseksi siten, että tilanne oleellisesti parantuisi. Lisäksi maksimista tulee kovin helposti minimi. Laajemman julkisuuden kautta muutosta tuskin tulisi, sillä tiedothan eivät nykyisinkään ole salaisia.

Minulla olisi kuitenkin ehdotus ryhmäkokojen kuriin saamiseksi: valtionosuuksien sitominen ryhmäkokoihin. Ne kunnat, jotka olisivat valmiita pienentämään ryhmäkokojaan, saisivat sille selkeästi indeksoidun, porrastetun ja yksittäisistä hankesidonnaisuuksista vapaan valtion tuen periaatteella mitä pienemmät ryhmäkoot, sen suurempi suhteellinen (ja absoluuttinen) valtion osuus. Tällä mallilla voisi olla todellista kannustusvaikutusta kuntapäättäjiin. Tämä porkkanoiden antaminen kepin sijasta voisi kääntää arvokeskustelua oikeaan suuntaan eli tulevaisuuteen, lapsiin ja nuoriin.