Keskustelu taidemuseosta on psykedeelistä

Tänään 24.3.2017 Länsi-Savossa julkaistiin kipakka kirjoitukseni vastineena Raimo Heinäsen (ps.) kirjoitukseen. Muutenkin olin jo jonkun aikaa taidemuseo/siilokortteli -keskustelun tasosta ja suunnasta kiusaantuneena aikonut kirjoittaa aiheesta mutta Heinäsen kirjoitus taisi osua sen verran hyvin kiukkuhermoon että oma tuotokseni syntyi 20 minuutissa opehuoneen kahvipöydässä…

Ehkäpä tekstini ei ole se kaikkein analyyttisin mutta tulee se nyt ainakin suoraan sydämestä. Tällä hetkellä tietyt tahot, Heinänen (plus muutama muu) etunenässä, koittavat kalastella ääniä taidemuseon kustannuksella. Minusta se on lähinnä vastenmielistä. Toki ymmärrän ettei mielipiteeni asiasta taida olla tietyissä piireissä kovin suosittu mutta siitäpä minä vähät välitän! Olen valmis taistelemaan ja kaatumaan saappaat jalassa oikeaksi kokemieni asioiden puolesta. Mielestäni se on paljon suoraselkäisempää kuin poliittisten irtopinnojen napsiminen. Eipä minusta taida populististista helppoheikkiä saada. Sori siitä.

 


Tässä vielä kirjoitus kokonaisuudessaan:

Marskin perintö ei ole vaarassa (LS Lukijoilta 23.3.2017)

Raimo Heinänen (ps.) kirjoitti Länsi-Savossa (20.3.) Graniittitalosta ja harmitteli, ettei päätöstä taidemuseosta saatu tehtyä nykyisen valtuuston aikana. Lisäksi Heinänen syytti mm. vihreitä siitä, että Graniittitalo on otettu vaaliaseeksi.
Heinänen kuitenkin unohtaa että Graniittitalolla ovat vaalien alla ratsastaneet taidemuseorakentamisen vastustajat. Taidemuseo tosiaan on joutunut vaalien uhriksi, josta halutaan kerätä helppoja pikavoittoja vaalikentillä.
Ylipäätään keskustelu taidemuseosta on saanut psykedeelisiä mittakaavoja. Mannerheim-parkakin on jo vedetty mukaan, ja aivan vakavalla naamalla on väitetty, että Graniittitalon myynti jollain ihmeellisellä tavalla häpäisisi Marskin muistoa.
Jos monella tapaa ongelmallisen rakennuksen omistuksesta päätettäisiin luopua, voin henkilökohtaisesti luvata, että rakennus ei katoa Mikkelin katukuvasta vaan seistä jököttää paikallaan vastedeskin. Lisäksi rautatieaseman uusiokäyttö osoittaa, että vanhaa perintöä voidaan vaalia myös ennakkoluulottomalla ajattelulla.
Heinänen, kuten muutkin siilokorttelivaihtoehdon vastustajat, mielellään unohtavat taidemuseon tarpeet sekä tarpeen rakentaa elinvoimaa Mikkeliin. Siilokortteli on kirjaimellisesti kivenheiton päässä torista ja olisi kaikkien etu saada kurainen tontti tehokkaaseen ja järkevään käyttöön.
Heinänen myös väittää, että edustaa kannallaan kaikkia mikkeliläisiä ja että vaalikentillä ihmiset yhdessä rintamassa vastustaisivat taidemuseon sijoittamista siilokortteliin. Väite on epätosi ainakin vihreiden vaaliteltalla käymieni keskustelujen perusteella. Heinäsen kannattaisi muistaa, että yhtä lailla kuin valtuustossa, myös äänestäjien keskuudessa mielipiteet vaihtelevat. Heinäsen totuus ei ole ainoa totuus.

Mikko Siitonen
Kaupunginvaltuutettu (vihr.), kuntavaaliehdokas
Mikkeli

 

Valtuuston kokous 18.2.2013

Eilen taas kokousteltiin.

Kyseessä oli kovin rutiiininomainen kokous, jossa ainoa erikoisuus oli peräti viisi valtuustoaloitetta eri suunnilta. Demareiden Satu Taavitsainen teki aloitteen lasten harrastusmahdollisuuksista, KD:n Erkki Rantalainen teki aloitteen Ristiinan ikuisuusriitaan eli Muurikin rantapuistoon liittyen, keskustan valtuustoryhmältä tuli aloite kaupunkipuistosta, kokoomuksen Elina Hölttä teki aloitteen, jossa esitettiin selvityksen tekemistä siitä, miten Mikkelin lukioiden yhdistyminen onnistui ja mitä siitä on opittavissa. Näistä aloitteista lähdimme ryhmänä mukaan kaupunkipuistoaloitteeseen. Minä laitoin allekirjoitukseni kaikkiin muihinkin edellä mainittuihin aloitteisiin.
Omalta kohdaltani eilisen kohokohta oli oma valtuustoaloitteeni liittyen A2-kielen opiskeluun Mikkelissä. Kyse ei ollut vihreiden ryhmäaloitteesta sillä kaikki meistä eivät allekirjoittaneet sitä, mutta yhteensä aloite sai minun nimeni lisäksi peräti 46 nimeä alle. Aloitetta olin ideoinut yhdessä perussuomalaisten varavaltuutettu Anne Korholan ja valtuutettu Marja Hämäläisen kanssa.
Asialistalla puolestaan oli KH:n vastaus demareiden valtuustoaloitteeseen veroparatiisivapaasta Mikkelistä (eli: Mikkelin ei pitäisi tehdä hankintoja yrityksiltä, jotka tekevät ”verosuunnittelua” veroparatiisien kautta). KH:n vastaus oli löperö: asialle voi tehdä mitään. Kuitenkin esim. Helsingissä selvitellään asiaa ja vihreiden Rauni Berndt esitti että aloite palautetaan jatkovalmisteluun odottelemaan mitä Helsingissä asialle keksitään. Raunin esitys oli looginen ja maltillinen ja sai demarit taakseen. Salin oikea laita ei palautusta hyväksynyt ja niinpä äänestettiin. Lähinnä keskustan ja kokoomuksen äänillä KH:n puolivillainen vastaus hyväksyttiin äänin 36-22.
Suoraan sanoen meidän vihreiden oli vaikea ymmärtää sitä logiikkaa jolla keskusta ja kokoomus täysin yhdessä, murtumattomassa linjassa äänesti käsien levittelyn puolesta.

Vaalirahoituksesta

Minä olen jättänyt ilmoituksen vaalirahoituksestani. Tein sen jo ennen ennakkoäänestyksen alkamista, sillä minulle on tärkeää olla mahdollisimman avoin ulospäin omasta toiminnastani. Samalla tavalla olen julkistanut kaikki sidonnaisuuteni avoimesti. Jokaisessa mainoksessani niin lehdissä kuin käteen jaettavissa lehtisissäni lukee mainoksen maksaja.

Minua on mietityttänyt näissä vaaleissa kovasti miten vähän vaalirahakohusta on opittu ja miten vähän vaalirahoitusta koskevan lainsäädännön henkeä noudatetaan. Vain harva Mikkelin lähes 370 ehdokkaasta on ilmoittanut avoimesti vaalirahoituksensa. Laki tietysti vaatii ilmoituksen tekemistä vasta vaalien jälkeen mutta ”kuluttajansuojan” kannalta olisi turvallisempaa tietää rahoituksesta jo etukäteen. Tilanne 22.10. (kun vaaleihin on jäljellä kuusi päivää): vaalirahoituksensa oli ilmoittanut 8 demaria, 5 kokoomuslaista, 4 keskustalaista eikä yhtään perussuomalaista. Lisäksi todella monesta lehtimainoksesta puuttuu mainoksen maksajan nimi.

Otetaanpa pieni otanta eilisen 21.10. ja tämän päivän 22.10. Länkkäreistä.  Vaalimainoksista maksajan nimi puuttui Mali Soiniselta (kok.), Markku Kakriaiselta (kesk.), Sara Tiaisen (kok.) kahdesta mainoksesta, Jaana Kervisen (kok.) kahdesta mainoksesta, Pauliina Viitamieheltä (sd.), Arto Seppälältä (sd.), Hannu Kortelaiselta (kok.), Antti Suhoselta (kok.), Hannu Sutiselta (sd.), Jyrki Manniselta (kok.), Olli Nepposelta (kok.), Juha Paanilalta (kok.), Olli Miettiseltä (kok.) sekä Pekka Pöyryltä (kesk.).

Lista on tyrmäävä.

Kokoomuspuolueella näyttäisi olevan eniten rahaa käytössään, ainakin jos lehti-ilmoittelun määrää tarkastalee. Kokoomuksen kohdalla en jotenkin ole kuitenkaan yllättynyt siitä, että kortit eivät ole avoimet. Minun (vajaavaisen) näkemykseni mukaan Kokoomus ei ole profiloitunut avoimuutta erityisesti edistävänä puolueena. Hyvin näyttävää Ison Rahan  kampanjaa käyvä Jyrki Koivikko on toki ilmoittanut oman rahoituksensa ja saanut siitä irvailuja Länsi-Savossa. Arvostan Koivikon avoimuutta ja todella toivon että kampanjan aikaiset puheet ja joka suuntaan lentäneet kosiskelut ja lupaukset realisoituisivat yhteistyökykyiseksi, kaikkia poliittisia toimijoita arvostavaksi toiminnaksi ensi valtuustokaudella.

Keskustaehdokkaiden vähäinen innostus avoimuuteen hämää minua. Ja paljon. Tämä erityisesti siksi, että juuri Kepuhan tahrasi itsensä vaalirahakohussa kaikkein pahiten. Mitään ei kuitenkaan ole haluttu oppia. Jos olisin Kepussa johtoasemassa, olisin varmasti vaatinut oman puolueeni ehdokkaiden näyttävän toiminnallaan, että kaikki on puolueessa muuttunut ja nyt pelataan avoimin ja rehdein kortein. Uskon, ettei mitään vilunkipeliä tällä kertaa rahoituksessa ole, mutta kun historian syntien painolasti kuitenkin on erityisesti Keskustapuolueen päällä, niin nyt väkisinkin voi jäädä mielikuva että hihasta vedellään taas jokereita.

Kaikkein epämiellyttävintä on perussuomalaisten sumuverho. Puolue on ratsastanut herravihalla ja halunnut muuttaa ”vanhojen puolueiden” tapaa toimia politiikan kentällä. Perussuomalainen muutosvoima kuitenkin näyttää vievän avoimuutta aivan väärään suuntaan. Perussuomalaisissa minua on aina hämmentänyt puheiden ja tekojen ristiriita, josta tämäkin on taas hyvä esimerkki. Toinen esimerkki lienee se, miten huutaminen puoluetuista on vaimentunut sen jälkeen kun perussuomalaiset pääsivät itse käsiksi isoihin rahoihin. Hyvin tuntuu raha kelpaavan. Niin se vaan mieli muuttuu ja takki kääntyy…

Eräs lättäjalka vastaa

Presidentinvaalit ovat ohitse ja Sauli Niinistö tulee olemaan 12. Suomen tasavallan presidentti. Minulle on jäänyt vaalikamppailusta muutama asia sen verran hampaankoloon, että taidanpa vuodattaa ne tähän.

Ensinnäkin Pekka Haavisto teki hienon tuloksen, oli äänestäjät sitten vihreitä tai haavistolaisia tai molempia. Erityisen hienoa kuitenkin Haaviston menestys on vihreille  eduskuntavaalien jälkeisen apeuden lievittäjänä. Samalla tavalla Väyrynen nosti kepun kanveesista.

Lipponen epäonnistui, mutta rehellisyyden nimissä: odottiko kukaan oikeasti mitään muuta? Lipponen on menneen ajan miehiä ja monilla – myös minulla – on vallan terävät muistikuvat pääministeri Lipposesta. Jossain huumoriohjelmassa asia muotoiltiin osuvasti: ”demareiden vaalikampanja olisi luultavasti onnistunut paremmin, jos ehdokkaana olisi ollut joku demari”.

Niinistöstä tuli presidentti, mutta kuka oikeasti uskoi mitään muuta? Niinistön suosio on ollut pitkään vankka ja vakaa, ja sanon tämän ilman sarvia ja hampaita, hän on saanut vankkaa taustatukea mm. MTV3:lta. Eikä siinä mitään. Kyllä tiedotusvälineet nostivat persut edellisissä eduskuntavaaleissa ja Haavistoa presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella. Näin se menee ja ”mediapeliä!”, sanoisi Väyrynen.

Arhinmäki pärjäsi koko ajan paremmin ja paremmin mitä pidemmälle kamppailu eteni. Hän haastoi ja uskalsi antaa esimerkkiä erilaisesta, auktoriteettivapaasta presidenttiehdokkuudesta, joka ei ole lainkaan sellaista ”maan suuri isäntä talossa”  –johtajuutta.

Arhinmäen, samoin kuin Biaudet’n, roolina oli haastaa Soini… jotta Haaviston ei tarvinnut ja jotta Haavisto voisi nousta tämän yläpuolelle ”valtakunnansovittelijana”. Tämän pelitilanteen oivaltaminen oli varmasti Haaviston kampanjakoneiston suurin ja tärkein oivallus. Se vain ei lopulta riittänyt ennakkosuosikkia vastaan. Mutta kuka oikeasti sitä odottikaan?

Ja ketäs muita siellä oli?

Ai niin, Essayah.

Mutta sitten Soiniin. Soinin kitkeryys vaalien jälkeen on tehnyt hänestä Suomen virallisen huonon häviäjän: ”Koko kansa saa äänestää Soinia! Soinista tulee resitentti! Kansa ei äänestäkään Soinia. Edes Soinissa. Soinista ei tule resitentti. Soini hyvin hyvin pettynyt. ”

Mistä kiikasti että kansa valitsikin Soinittoman Suomen?

’Vastajytky’ lienee vielä ’jytkyäkin’ vastenmielisempi ilmaisu, mutta näin se tietysti politiikassa menee: reaktioita seuraa vastareaktio ja niin kävi nytkin. Tosin ehkä eniten myötähäpeää aiheuttanut vaalianalyysi tuli Timo Soinin omasta suusta: ”Kansa halusi Soinin jatkavan persujen puheenjohtajana!”. Höpö höpö. Väite on yhtä validi kuin jos Haavisto olisi väittänyt kansan halunneen hänen jatkavan vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtajana. Soinin imu ei enää riittänyt, siitä on kyse ja piste.

Mutta mikä sitten hyydytti Soinin? Väitän, että Soini itse. Kampanjan aikana Soinista paljastui puolia, jotka hän on koittanut peittää (yliherkkyys ja huumorintajuttomuus Soiniin kohdistuvasta kritiikistä, naisviha ja itserakkaus, näin muutamia mainitakseni). Soinin todellinen karva on alkanut siis paljastua.

Lisäksi Soinilla tuntuu nousseen jytky päähän. Näin on pääteltävä, sillä sen verran tarmokkaasti mies hoki ’jytkyä’ jokaisessa presidentinvaalitenteissä. Aivan kuin vanha levy olisi jäänyt pyörimään samalla uralle.

Ymmärrän että ’jytky’ oli Soinin suuri henkilökohtainenkin voitto, mutta silti ”Suomen kansa on äänestänyt jytkyn…”  hokeminen tentistä toiseen paljasti tietyn sisällyttömyyden Soinista. Sama sisällön puute välittyi jatkuvista vaikeiden kysymysten väistelystä, omien aloitteiden puuttumisesta, ja kun EU:kaan ei noussut isoksi vaaliteemaksi, niin metsään mentiin ja kovaa.

—-

Vihreiden vaalitappio viime keväänä sai vihreät puolueena jättämään persut rauhaan. Vihreät ovat antaneet persujen aivan yksin käydä sanasotaansa vihreitä vastaan. Tämä ei tietenkään koske yksittäisiä vihreiden jäseniä, mutta itse puolue on ollut hiljaa ja kääntänyt fokuksen muualle. Persut ovat jatkaneet nälvimistään samaan malliin, eikä vähiten Soinin suulla.

Olen ollut koko ajan sitä mieltä, että vihreiden ja persujen vastakkainasettelu on pitkälti persujen aiheuttamaa ja haluamaa. He ovat tarvinneet keppihevosen, vai mitä mieltä olette siitä että samassa lauseessa, jossa Soini kehuu Haavistoa sillanrakentajaksi ja aidosti suvaitsevaksi ihmiseksi, joka ei halua tökkiä muita, hän muistaa kuitenkin itse tökkiä vihreitä ”kuten muut vihreät”… Timo ei taida itse olla niin suuri ihminen, että osaisi olla nälvimättä.

Ja entäpä tämä Soinin kommentti Niinistön valinnasta:

” Vihreät lyötiin lättäjalaksi tässä toisella kierroksella. Ei Niinistö ole mikään liberaali. Hän on konservatiivipuolueen ehdokas ja voitti aivan pystyyn nämä vaalit, Soini sanoi STT:lle vaalivalvojaisissa sunnuntai-iltana Brysselissä.

Haavisto oli Soinin mukaan hyvä ehdokas, mutta porukka hänen takanaan pilasi hänen mahdollisuutensa.” (http://www.iltasanomat.fi/presidentinvaalit/timo-soini-vihreat-lyotiin-lattajalaksi/art-1288447145263.html)

Eli taas vihreät? Voi Timo, vihreät!

—-

Paavo Arhinmäki ennätti huikkaista ensimmäisenä takaisin:

”Mutta kyllähän perussuomalaiset viime viikolla lyötiin lättäjaloiksi, hän toteaa lainaten Soinin määritelmää Vihreistä Haaviston hävittyä kokoomuksen Sauli Niinistölle sunnuntaina.

Arhinmäki viittaa perussuomalaisten pikkuruiseen osanottoon kevään ammattiliittovaaleissa. Puolue sai houkuteltua JHL:n vaaleihin kaksi ja metalliliiton vaaleihin kuusi omaa ehdokasta. SDP:llä ja vasemmistoliitolla on satoja ehdokkaita.

– Takana on pitkä uho siitä, että perussuomalaiset ovat duunareitten puolella ja valtaavat ammattiyhdistysliikkeen, hän sanoo.

– Nyt nähtiin kuinka kapealla pohjalla se on, kun puolueen puheenjohtajakin on loimaankassalainen ja hehkuttaa vedet silmissä Niinistöä  ja Thatcheria.”   (http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/2731529/arhinmaki-piikittelee-%E2%80%9Dperussuomalaiset-lyotiin-lattajaloiksi%E2%80%9D)

Niinistön oletettu “konservatiivisuus” on joka tapauksessa aivan erilaista kuin Soinin ”konservatiivisuus”. Se lienee Suomen kannalta vain hyvä asia.

—-

Mielenkiintoista on ollut huomata se, miten Soini tarvitse vihreitä vähintään yhtä paljon kuin EU:ta ja maahanmuuttajia. Soini tarvitsee vihollisia ja syntipukkeja.

Hyvä Timo Soini, sinä tarvitset meitä vihreitä, jotta voisit oikeuttaa oman olemassaolosi. Harmi vain, että me emme riitä sinun oikeutukseksi ilmeisesti enää kovinkaan pitkään.