Keskustelu taidemuseosta on psykedeelistä

Tänään 24.3.2017 Länsi-Savossa julkaistiin kipakka kirjoitukseni vastineena Raimo Heinäsen (ps.) kirjoitukseen. Muutenkin olin jo jonkun aikaa taidemuseo/siilokortteli -keskustelun tasosta ja suunnasta kiusaantuneena aikonut kirjoittaa aiheesta mutta Heinäsen kirjoitus taisi osua sen verran hyvin kiukkuhermoon että oma tuotokseni syntyi 20 minuutissa opehuoneen kahvipöydässä…

Ehkäpä tekstini ei ole se kaikkein analyyttisin mutta tulee se nyt ainakin suoraan sydämestä. Tällä hetkellä tietyt tahot, Heinänen (plus muutama muu) etunenässä, koittavat kalastella ääniä taidemuseon kustannuksella. Minusta se on lähinnä vastenmielistä. Toki ymmärrän ettei mielipiteeni asiasta taida olla tietyissä piireissä kovin suosittu mutta siitäpä minä vähät välitän! Olen valmis taistelemaan ja kaatumaan saappaat jalassa oikeaksi kokemieni asioiden puolesta. Mielestäni se on paljon suoraselkäisempää kuin poliittisten irtopinnojen napsiminen. Eipä minusta taida populististista helppoheikkiä saada. Sori siitä.

 


Tässä vielä kirjoitus kokonaisuudessaan:

Marskin perintö ei ole vaarassa (LS Lukijoilta 23.3.2017)

Raimo Heinänen (ps.) kirjoitti Länsi-Savossa (20.3.) Graniittitalosta ja harmitteli, ettei päätöstä taidemuseosta saatu tehtyä nykyisen valtuuston aikana. Lisäksi Heinänen syytti mm. vihreitä siitä, että Graniittitalo on otettu vaaliaseeksi.
Heinänen kuitenkin unohtaa että Graniittitalolla ovat vaalien alla ratsastaneet taidemuseorakentamisen vastustajat. Taidemuseo tosiaan on joutunut vaalien uhriksi, josta halutaan kerätä helppoja pikavoittoja vaalikentillä.
Ylipäätään keskustelu taidemuseosta on saanut psykedeelisiä mittakaavoja. Mannerheim-parkakin on jo vedetty mukaan, ja aivan vakavalla naamalla on väitetty, että Graniittitalon myynti jollain ihmeellisellä tavalla häpäisisi Marskin muistoa.
Jos monella tapaa ongelmallisen rakennuksen omistuksesta päätettäisiin luopua, voin henkilökohtaisesti luvata, että rakennus ei katoa Mikkelin katukuvasta vaan seistä jököttää paikallaan vastedeskin. Lisäksi rautatieaseman uusiokäyttö osoittaa, että vanhaa perintöä voidaan vaalia myös ennakkoluulottomalla ajattelulla.
Heinänen, kuten muutkin siilokorttelivaihtoehdon vastustajat, mielellään unohtavat taidemuseon tarpeet sekä tarpeen rakentaa elinvoimaa Mikkeliin. Siilokortteli on kirjaimellisesti kivenheiton päässä torista ja olisi kaikkien etu saada kurainen tontti tehokkaaseen ja järkevään käyttöön.
Heinänen myös väittää, että edustaa kannallaan kaikkia mikkeliläisiä ja että vaalikentillä ihmiset yhdessä rintamassa vastustaisivat taidemuseon sijoittamista siilokortteliin. Väite on epätosi ainakin vihreiden vaaliteltalla käymieni keskustelujen perusteella. Heinäsen kannattaisi muistaa, että yhtä lailla kuin valtuustossa, myös äänestäjien keskuudessa mielipiteet vaihtelevat. Heinäsen totuus ei ole ainoa totuus.

Mikko Siitonen
Kaupunginvaltuutettu (vihr.), kuntavaaliehdokas
Mikkeli

 

Advertisement

Hallitusneuvotteluihin?

Viime yönä vihreiden puoluevaltuuskunta ja eduskuntaryhmä yhteiskokouksessaan päättivät osallistumisesta hallitusneuvotteluihin. Näihin mennään ”kunnianhimoisin” tavoittein.  Tosiasiallisesti kunnianhimo on ehdoista kaukana, hyvin kaukana. Edelleen olen pettynyt siihen miten marginaalisessa asemassa koulutuspolitiikka näyttää olevan vihreässä maailmassa.

Sanon asian suoraan: mikään, ei yksinkertaisesti mikään, voi perustella hallitukseen tai edes neuvotteluihin lähtemistä. Eri puolilla  on käytetty puheenvuoroja hallitusneuvottelujen puolesta ja vastaan, mutta minä luulen silti että vihreiden mahdollinen hallituskausi tulee olemaan melkoinen kuolemansuudelma koko puolueelle. Jo pelkkkiin neuvotteluihin osallistuminen näyttää tässä tilanteessa siltä, että meille kaikki on myytävänä. Ja taitaapa itse asiassa ollakin. Demareiden januskasvoisuus oli odotettavissa ja enemmän olisi yllättänyt, jos se porukka olisi pitänyt kiinni sanoistaan. Mutta että mekin?
Liibalaaba poliittisen tilanteen muuttumisesta on totta, tottakai. Mutta kuka ulkopuolinen sitä uskoo?
Meistä on nyt virallisesti tullut osa establishmenttia. Se on surullista.
Jyrki Katainen on hallitustunnustelijana osoittanut selkeästi sen, ettei hänestä ole valtiomieheksi. Elämme aikoja, jolloin PS olisi ollut pakko saada integroitua systeemiin. Tämä olisi onnistunut vain saamalla heidät hallitukseen. Tosiasiassa äänestystulos ei nyt näy hallituspohjassa tai tulevassa ohjelmassa ollenkaan. Kataisen olisi pitänyt persujen poisjäänti-ilmoituksen jälkeen osata luopua tunnustelijan tehtävistä ja luovuttaa vastuu Soinille. Tässä rimpuilussa olisi aloitettu lähtölaskenta takaisin höyhensarjaan. Mutta ei. Meidän ei pidä kuitenkaan lähteä tukemaan Jyrki-boyn poikavuosien unelmaa pääministeriydestä.
Meidän kannalta on se ja sama, jos Suomeen ei synny toimintakykyistä hallitusta. Eikä se ole meidän vaalissa rökeletappion kokeneiden ongelma. Se on voittajien ja heidän vastuuttomien lupaustensa ongelma.