Nurkkakuntaisuus ei riitä Ristiinalle

Tänään 11.10. Ristiinalaisessa julkaistiin mielipidekirjoitukseni Nurkkakuntaisuus ei riitä Ristiinalle. Tässäpä tarjolle tämäkin raapustus.

Vaalien alla on monella suulla sanottu, kuinka tärkeää on, että Ristiinasta valitut ehdokkaat ajavat ristiinalaisten etua. Lienee itsestään selvää että kaikki me ehdokkaat haluamme varmistaa kuntaliitossopimuksen noudattamisen ja lähipalveluiden säilymisen. Tätä ei yksikään puolue tai ehdokas pysty omimaan. On kuitenkin hyvin erilaisia käsityksiä siitä, mitä muuta ristiinalaisten etu on kuin sopimuksen valvontaa. Väitän että, ahdas nurkkakuntaisuus ja pelkkä kotikylään päin vetäminen ei viime kädessä hyödytä ristiinalaisia.

Nyt kun kuntaliitos toteutuu, on pystyttävä näkemään kokonaisuus. Esimerkiksi taloudenpidossa, kestävän kehityksen edistämisessä, julkisen liikenteen kehittämisessä, päivähoidon tai sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisessä koko Uuden Mikkelin etu on myös ristiinalaisten etu. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö tule vaatia yhtäläisiä palveluita ja investointeja täällä suunnassa kuntaa, mutta sitä se tarkoittaa, ettei mihinkään kilpajuoksuun muiden Uuden Mikkelin reuna-alueiden kanssa pidä ryhtyä eikä luoda vastakkainasettelua kaupunkikeskustan kanssa. Vuoden vaihteen jälkeen olemme samassa veneessä ja yhdessä sitä venettä on soudettava tai äyskäröitävä.

Kaupunkikeskustan on hyödyllistä ja järkevää huolehtia myös niin Ristiinan, Suomenniemen, Anttolan kuin Haukivuoren palveluista. Tämä on se viesti mitä Ristiinasta valittujen luottamushenkilöiden on saatava läpi kaikilla päätöksenteon tasoilla. Tämä vaatii yhteistyötä muiden luottamushenkilöiden kanssa eikä nyt ole sijaa henkilökohtaisten tai puoluepoliittisten etujen ajamiselle. Näitä molempia on nähty aivan riittävästi Ristiinan päätöksenteossa tähän asti. Ilman yhteistyötä on turha puhua mistään “Ristiina-puolueesta”.

Ristiinalaiset ansaitsevat ja tarvitsevat tulevaan kaupunginvaltuustoon avoimuutta ja lähidemokratiaa edistäviä, koko kaupungin kehittämiseen halukkaita ja sitoutuneita edustajia. Pirujen maalailu seinille tai änkyröinti kun ei palvele enää kenenkään etua.

 

Valtuustoaloite

Ristiinan valtuusto kokoontui tänään 1.10. ja kokouksesta ei varsinaisesti jäänyt mitään ihmeempää kerrottavaa jälkipolville. Paitsi tietysti minun tekemäni valtuustoaloite. Se on tässä:

Valtuustoaloite / Valtuustoryhmä Ristiinan vihreät

Kulttuuriperintö arvoiseensa kuntoon

Ensimmäiset jälkensä ihminen on jättänyt näille seuduille jo kivikautena erilaisina kalliomaalauksina, joista Astuvansalmen maalaukset ovat Pohjoismaidenkin mittakaavassa erityisen arvokkaat ja ainutlaatuiset. Astuvansalmen kalliomaalauksille vie hieno luontopolku läpi vaihtelevan maaston ja ohi erilaisten luontokohteiden. Luontopolku hyödyttää niin kuntalaisia, koululaisia kuin matkailijoitakin.

Kreivikunnan syntyvaiheisiin liittyy puolestaan Brahelinnan rauniot. Linnakartano rakennettiin 1600-luvun puolivälissä ja paikka henkii edelleen alueen pitkää ja kunniakasta historiaa.

Ristiinassa on voimakas oma identiteetti ja alueella on vahva kulttuurinen perintö. Siksi onkin sääli miten huonosti Ristiinassa on pidetty huolta omista arvokkaista ”kruununjalokivistä”. Astuvansalmen luontopolku ja sen varrella olevat kyltit ovat päässeet rapistumaan ja monin paikoin kosteikkojen ja purojen ylityskohtien pitkospuut kaipaavat kunnostusta.

Brahelinna puolestaan on pusikoitunut kovaa vauhtia. Rauniot sekä niiden välitön ympäristö kaipaavat raivausta ja muuri osittain myös korjaustoimenpiteitä. Myös opaskyltti on aikansa elänyt.

Vihreiden valtuustoryhmä esittää, että niin Astuvansalmen luontopolun kuin Brahelinnan raunioiden kohdalla ryhdytään tarvittaviin kunnostustöihin pikimmiten. Esitämme myös, että luontopolun opastaulut ja kyltit laitetaan kuntoon sekä lisäksi Brahelinnan opaskyltti päivitetään sekä lisätään opasteksti myös venäjän kielellä.

Ristiinan vihreät esittävät myös, että Astuvansalmen kalliomaalausten ympärille rakennetaan internetsivusto, joka palvelisi niin matkailijoita kuin alueen ja koko Suomen koululaisia ja opiskelijoita.  Kuvien ja tiedon lisäksi, sivuilla olisi hyvä olla opettajille vinkkejä kalliomaalausten hyödyntämisessä opetuksessa.

Ristiinassa 1.10.2012

Valtuustoryhmä Ristiinan vihreät

Mikko Siitonen

 

Kiireviikko

Tänään päästiin kotikulmille kampanjoimaan eli tehtiin siis isku Ristiinaan. Aseina oli hymyä, hyvää mieltä, Marja Pulkkisen luomuporkkanoita ja Milja Kinni-Jenun riisipiirakoita munavoilla sekä korvapuusteja. Tuliterät, eilen painosta tulleet esitteet tekivät myös kauppansa. Meitä ehdokkaita oli paikalla todella hyvä iskuryhmä: minä ja Milja tietysti, Rauni Berndt, Yrjö Pulkkinen ja Marja Pulkkinen.

 

Tosiaan, ehdokasnumerot saatiin torstaina ja sitten olikin kiire saada valmiiksi jotain jaettavaa tälle päivälle. Tämä hoppu tarkoitti käytännössä torstai-illan (ja yön) graafista suunnittelua ja perjantaina työ-harrastus -kuvion haasteellista yhteensovittamista… Joka tapauksessa kaikki meni suunnitelmien mukaan ja jopa Mikko-tikutkin ehdittiin vaimon kanssa liimailla valmiiksi perjantai-iltana.

 —

Lisäksi nettisivutkin tarvitsivat vaalivirityksen ehdokasnumeron myötä. Tulos on nähtävissä…

 

Onko Mikkeliin mänijöitä, juna tul justiinsa!

Olen ollut alkusyksyn virkavapaalla yläasteen opettajan duuneista ja töissä Kulttuuriperintöohjelma -hankkeella. Pyysivät sitten minua myös kirjoittamaan hankkeen blogiin ajatuksiani ja kokemuksiani aihepiiristä. Laitetaanpa tuo kirjoitus tännekin.

Minä olen junantuoma.

Etelä-Karjalassa synnyin ja kasvoin. Armeija pakotti Kymenlaaksoon ja opiskelut repäisivät Pohjois-Karjalaan. Juna toi minut historian opettajaksi Mikkeliin vuonna 2003. Asuntovelkapaperi povitaskussa päädyin paria vuotta myöhemmin Löydön kylälle, Ristiinaan.

”I’m an alien, I’m an englishman in New York”, lauloi Sting vuonna 1987. Samalla tavalla minulla oli pitkään kotiutumisvaikeuksia tänne Savoon. Vaikea sanoa oliko se mikkeliläisyyttä, savolaisuutta vai vain pikkukaupunkilaisuutta, mikä minua toisinaan ahdisti, toisinaan suututti.

Mikkeliin muuton jälkeen minulle tuli tarve korostaa omaa taustaani ja huomasin että aloin puhua eteläkarjalan murrettakin voimallisemmin kuin kotiseudullani konsanaan. Päässä soi taukoamatta Karjalaisten laulu ja Karjalan kunnaat.

Ensimmäiset vuodet etsin kuumeisesti työpaikkoja muualta, jotta pääsisin pakoon täältä.

Löytöön muutettuani olo helpottui. Löydössä, sen miljöössä ja historiassa, luonnossa ja rakennuksissa, oli jotain, johon kiinnityin nopeasti. Kylämme on suhteellisen pieni yhteisö, jossa ihmiset vielä tervehtivät toisiaan. Käsi nousee varmasti kenelle tahansa joka Löydönraitille vain eksyy!

Vuosien saatossa elämästä täällä Savon syntymailla tuli normaalia mutta suhde seutukuntaan jäi etäiseksi. Koti oli muualla. Tämä oli paikka, jossa asuin, tein töitä, kasvatin lapsia ja vatsaa. Työssäni opetin nuorille sujuvasti paikallista historiaa ja nykyisyyttä. Samalla tavalla kuin opetan Yhdysvaltain sisällissotaa, ikään kuin lintuperspektiivistä.

Lopetin pakosuunnitelmien laatimisen. Vitsailua Mikkelistä kuitenkin jatkoin. Suosikkiheittoni oli: ”En voi ymmärtää mikkeliläisten kotiseuturakkautta, sillä se on täysin perusteetonta”. Heh heh.

Tänä syksynä olen ollut virkavapaalla opettajan työstä ja ollut Kulttuuriperintöhankkeella töissä. Puolentoista kuukauden intensiivisen rupeaman aikana on ollut tarkoitus tehdä Mikkelin, Ristiinan ja Hirvensalmen kouluille toimintamallia, jonka avulla kulttuuriperintökasvatusta – kotiseutuopetusta – saataisiin tuettua sekä luoda aiheeseen liittyvää oppimateriaalia koulujen käyttöön.

Viimeisen kuukauden ajan olemme työparini Tomi Ukkosen kanssa olemme saaneet tutustua aivan uudella syvyydellä paikalliseen elämänmenoon ja kulttuuriin, tavanneet kiinnostavia ihmisiä, kiertäneet kulttuurikohteita ja museoita, pysähtyneet katsomaan kadunkulmia ja lähiöitä.

Astuvansalmi, Lehmuskylä, hallitustori, Naisvuori, Emola, Lähemäki, Visulahden kalmisto – olemme eläytyneet historiaan, herkistyneet tähän aikaan. Olemme oppineet. Viimeisen kuukauden aikana olen oppinut nykyisestä kotiseudustani, sen historiasta ja luonteesta ehkä enemmän kuin yhdeksän täällä asumani vuoden aikana yhteensä. Kun palaan opetustyöhön, perspektiivi on pysyvästi muuttunut.

Oikeastaan kaikki tapahtui tiedostamatta, hiljalleen. Nimittäin se kotiutuminen.  Asian tiedostaminen oli kuitenkin kirkas välähdys.

Se välähdys tuli eräänä elokuun lauantaina. Olin tyttäreni kanssa matkalla kauppareissulle kaupunkiin. Takapenkin turvaistuimesta kuului: ”Mennään torikahville!”. Tietysti, niin mennäänkin!  Aurinko paistoi, ihmiset istuskelivat leppoisasti turisten torin kahviloissa, kahvi oli hyvää ja lörtsy tuoretta, kenelläkään ei ollut kiire. Ajattelin: tämä on aika nastaa! Hetken voisi tiivistää Esa Pakarista mukaillen: onko Mikkeliin mänijöitä, juna tul justiinsa!

The Doorsin kappaleessa lauletaan ”People are strange, when you are stranger”. Mikkeliin muualta tulleena et pääse piireihin koska et tunne ”ketään”, etkä opi tuntemaan ”ketään” koska et pääse piireihin. Voi mennä vuosia, ettet tosiaan tunne juuri muita kuin toisia junan tuomia. Siihen asti kunnes koittaa hetki, jolloin kasvot kadulla näyttävät tutuilta: huomaat että tunnetkin jokaisen!

Me kaikki tarvitsemme rakastumista. Hieman vastentahtoisesti on myönnettävä: rakastan tätä paikkaa!