Sivistys takaa hyvinvoinnin

Eilen julkaistiin vihreiden vaaliteesit ja vaalijulisteet. Molemmat ovat kyllä onnistuneita! Teeseissä on selkeät tavoitteet, jotka eivät kumartele muiden puolueiden suuntaan ja joista vihreä arvomaailma varmasti välittyy. Vihreiden kampanjaa vauhdittaa 1,3 miljoonaa painettua vaalilehteä. Etelä-Savon alueen vaalilehdessä on myös minun kirjoittamani juttu ”Sivistys on hyvinvoinnin tae”. Laitan sen tähän blogiinikin vielä.

Sivistys on hyvinvoinnin tae

Vaalien jälkeinen Suomi joutuu tekemään vaikeita valintoja, sillä nyt yhteiskunta laittaa rahaa palveluihin enemmän kuin olisi varaa. Tuloja pitäisi saada jostain lisää ja menoja taas karsia. Leikkuri siis lyö ja kansa vikisee. Silti kovinakin aikoina pitää katsoa tulevaisuuteen: lasten oikeus laadukkaaseen opetukseen ja sitä kautta laadukkaaseen elämään ei saa vaarantua.

Vaikka Suomen kilpailuvaltti ja paras luonnonvara on osaava ja koulutettu työvoima, niin pelkästään elinkeinoelämän vaatimukset eivät saa sanella opetuksen sisältöjä. Koulun sivistysihanteeseen nojaava luonne ja muoti-ilmiöiden yläpuolelle asettunut pysyvyys ovat olennainen osa suomalaista menestystarinaa. Lisäksi kaikille yhteisellä peruskoululla on tärkeä tasa-arvoistava ja demokratisoiva tehtävä. Koulutus on ainoa keino estää köyhyyden periytyminen ja tasa-arvo puolestaan takaa turvallisemman ja onnellisemman yhteiskunnan. Siksikin kouluihin on satsattava!

Suomalaisen koulujärjestelmän yhtenä suurimpana vahvuutena on perinteisesti ollut tasalaatuisuus. Vaikka tuoreessa Pisa-tutkimuksessa Suomen koulujen väliset erot oppimistuloksissa olivat edelleen OECD-maiden pienimmät, niin erot ovat alkaneet kasvaa. Erot kuntien välillä näkyvät siinä, kuinka paljon ja millaisissa ryhmissä (koko, integrointi, tukitoimet) oppilaat saavat opetusta. Kouluviihtyvyys ja oppimistulokset ja tätä kautta jatko-opintomahdollisuudet perustuvat näihin kahteen. Opetuksen alueellisen eriarvoisuuden lisääntyminen siis eriarvoistaa lapsia heidän tulevaisuutensa suhteen.

Koulutuksen korkea taso ei ole itsestäänselvyys. Laatua tulee vaalia ja kehittää ja ilman riittäviä panostuksia se ei onnistu. Tällä hetkellä suunta on väärä: opetuksen niukkenevat resurssit ovat alkaneet murentaa peruskoulumme perustuksia. Ryhmäkoot paisuvat, erityisopetuksen resursseja leikataan, kuraattoreita, psykologeja ja koululääkäreitä on liian vähän, sosiaalitoimen resurssit eivät riitä perheiden tukemiseen ja jonot lasten- ja nuortenpsykiatriaan ovat masentavan pitkät. Jos tämän inhimillisen velan annetaan räjähtää, niin sitä maksetaan paljon suurempana ja paljon pitempään kuin yhtäkään valuuttavelkaa.

Ainoa keino pitää kiinni suomalaisesta yhteiskunnasta ja tulevaisuuden hyvinvoinnista on panostaa koulutukseen sen kaikilla tasoilla. Kuntien mahdollisuudet järjestää opetusta on turvattava ja kunnat puolestaan on velvoitettava entistä selkeämmin takaamaan riittävät opetuksen resurssit.

—-

Vihreiden julisteet ovat todella tyylikkäitä. Tässä muutama oma suosikkini:


—-

Vielä ehdit myös tukea kampanjaani:

Tätä linkkiä napsauttamalla soljut bittivirrassa jouhevasti lahjoitussivulleni ja voit kätevästi sijoittaa muutaman roposen yhdenvertaiseen, eurooppalaiseen ja avoimeen Suomeen.

Sivistys on hyvinvoinnin tae

Vaalien jälkeinen Suomi joutuu tekemään vaikeita valintoja, sillä nyt yhteiskunta laittaa rahaa palveluihin enemmän kuin olisi varaa. Tuloja pitäisi saada jostain lisää ja menoja taas karsia. Leikkuri siis lyö ja kansa vikisee. Silti kovinakin aikoina pitää katsoa tulevaisuuteen: lasten oikeus laadukkaaseen opetukseen ja sitä kautta laadukkaaseen elämään ei saa vaarantua.

Vaikka Suomen kilpailuvaltti ja paras luonnonvara on osaava ja koulutettu työvoima, niin pelkästään elinkeinoelämän vaatimukset eivät saa sanella opetuksen sisältöjä. Koulun sivistysihanteeseen nojaava luonne ja muoti-ilmiöiden yläpuolelle asettunut pysyvyys ovat olennainen osa suomalaista menestystarinaa. Lisäksi kaikille yhteisellä peruskoululla on tärkeä tasa-arvoistava ja demokratisoiva tehtävä. Koulutus on ainoa keino estää köyhyyden periytyminen ja tasa-arvo puolestaan takaa turvallisemman ja onnellisemman yhteiskunnan. Siksikin kouluihin on satsattava!

Suomalaisen koulujärjestelmän yhtenä suurimpana vahvuutena on perinteisesti ollut tasalaatuisuus. Vaikka tuoreessa Pisa-tutkimuksessa Suomen koulujen väliset erot oppimistuloksissa olivat edelleen OECD-maiden pienimmät, niin erot ovat alkaneet kasvaa. Erot kuntien välillä näkyvät siinä, kuinka paljon ja millaisissa ryhmissä (koko, integrointi, tukitoimet) oppilaat saavat opetusta. Kouluviihtyvyys ja oppimistulokset ja tätä kautta jatko-opintomahdollisuudet perustuvat näihin kahteen. Opetuksen alueellisen eriarvoisuuden lisääntyminen siis eriarvoistaa lapsia heidän tulevaisuutensa suhteen.

Koulutuksen korkea taso ei ole itsestäänselvyys. Laatua tulee vaalia ja kehittää ja ilman riittäviä panostuksia se ei onnistu. Tällä hetkellä suunta on väärä: opetuksen niukkenevat resurssit ovat alkaneet murentaa peruskoulumme perustuksia. Ryhmäkoot paisuvat, erityisopetuksen resursseja leikataan, kuraattoreita, psykologeja ja koululääkäreitä on liian vähän, sosiaalitoimen resurssit eivät riitä perheiden tukemiseen ja jonot lasten- ja nuortenpsykiatriaan ovat masentavan pitkät. Jos tämän inhimillisen velan annetaan räjähtää, niin sitä maksetaan paljon suurempana ja paljon pitempään kuin yhtäkään valuuttavelkaa.

Ainoa keino pitää kiinni suomalaisesta yhteiskunnasta ja tulevaisuuden hyvinvoinnista on panostaa koulutukseen sen kaikilla tasoilla. Kuntien mahdollisuudet järjestää opetusta on turvattava ja kunnat puolestaan on velvoitettava entistä selkeämmin takaamaan riittävät opetuksen resurssit.

Kunnanhallituksen vastaus vihreiden aloitteeseen

Kunnanhallitus käsitteli 14.6.2010 vihreiden aloitetta energiatehokkuudesta. Kunnanhallituksen esitys ei aivan mahdoton ole, mutta silti selkeästi riittämätön.

Vihreät teki  aloitetteen energiatehokkuudesta edellissä valtuuston kokouksessa. Aloitteen  idea on selkeä: kunnan panostaminen energiatehokkuuteen säästää sekä planeettaa että veroeuroja. Verot voidaan käyttää energian sijasta esimerkiksi investointoihin tai palveluiden turvaamiseen. Energiatehokkuuden lisäämiseen on olemassa työ- ja elinkeinoministeriön hanke, jota kautta olisi mahdollista saada kuntaan myös valtion rahoitusta. Juuri tähän sopimukseen aloitteessa haluttiin Ristiinan liityvän. Lisäksi aloitteessa vaadittiin eri hallintokuntia tekemään suunnitelmat energiatehokkuuden lisäämiseksi, sekä haluttiin että kunta selvittää mahdollisuutta lämpökameran hankkimiseen. Näin tekninen toimi voisi tarjota kuntalaisten käyttöön palvelun, jolla jokainen kuntalainen voisi selvittää oman asuinrakennuksensa lämpövuodot.

Nyt kunnanhallitus siis on antanut vastauksensa. Vastauksen mukaan kunta tulee palkkaamaan yhdessä Pertunmaan kanssa energiatehokkuusneuvojan. Energiatehokkuusneuvojan tärkeimpiä tehtäviä tulevat olemaan:

1.        Laatia energiatehokkuussopimusten liittymisasiakirjat yhteistyössä kunnan kanssa
2.        Laatia toimintasuunnitelma yhteistyössä kunnan kanssa (aikataulut, toimenpiteet)
3.        Laatia energiatehokkuusohjelman edellyttämät raportit yhteistyössä kuntien kanssa
4.        Järjestää infotilaisuuksia energiatehokkuudesta kunta- ja organisaatiokohtaisesti
5.        Pitää energiatehokkuusasiaa esillä kunnan organisaatioiden ja kuntalaisten keskuudessa
6.        Toimia yhteyshenkilönä Etelä-Savon kuntien ja Motivan/TEM:n välillä

Tämähän kuulostaa hyvältä. Ja riittämättömältä. Kunnanhallituksen esityksessä on nimittäin kolme ongelmaa.

Ensinnäkin, hallituksen vastauksessa tuli nykyistä selkeämmin lukea että Ristiina ottaa tavoitteekseen energiatehokkuussopimukseen liittymisen. Toisekseen, tässä vaiheessa eri hallintokuntia ei velvoiteta yhtään mihinkään. Kolmanneksi, lämpökamerasta ei mainita vastauksessa sanaakaan.

Kun asia tulee valtuuston käsittelyyn tulee puntariin aloitteen lisäksi myös se, miten ”vihreitä” muut puolueet todellisuudessa ovat. Kaikki kolme suurta puoluetta, kokoomus, keskusta ja SDP, yhteen ääneen korostavat ekologisuuttaan. Tämän kaltaisissa tilanteissa arvot  testataan ja samalla testataan myös todelliset teot sanojen takaa.

Pelkään kuitenkin pahoin, että ilmastonmuutoksen pysäyttäminen on sittenkin vain yhden puolueen, vihreiden, agendassa ja muilla vain juhlapuheissa. Toivottavasti olen väärässä. Tämä selviää seuraavassa valtuuston kokouksessa.

Ryhmäkoot kuriin porkkanoilla

Peruskoulun tila aiheuttaa kasvavaa huolta yhä laajemmissa piireissä. Keskeisenä ongelmana näen kuntien taloudellisen kyvyttömyyden tuottaa riittävän laadukasta palvelua. Yksi laadukkaan perusopetuksen mittareista on ryhmäkoot.

Perusopetuksen taso heikkenee kunnissa huolestuttavaa vauhtia. Samoin kuin kaikki muutkin julkiset palvelut, myös lasten ja nuorten yleissivistävä opetus on joutumassa säästöeroosion rapauttamaksi.

Nykyistä lamaa on lievennetty velkaelvytyksellä, jos ja kun talous todella osoittaa uuden kasvun merkkejä, velkoja aletaan maksaa takaisin. Tämä tarkoittaa valtion kapeampia rahavirtoja kuntiin. Jo ennen taantumaa kunnat oli pakotettuja leikkaamaan ja säästämään palveluitaan. Tilanne ei tulevaisuudessa tule parantumaan, pahoin pelkään.

Kunnissa tehdään niukkenevista eurovirroista yhä vaikeampia arvovalintoja. Liian usein peruskoulutus jää näissä arvovalinnoissa mielestäni sekundaaristen asioiden jalkoihin. Peruskoulun kurjistuminen näkyy monin tavoin ja arvovalintoja selitetään puolestaan kestämättömin perustein. Seuraavassa muutama esimerkki.

Kouluverkkojen tiivistäminen ja koulujen neliömäärän vähentäminen perustellaan tarpeella satsata opetukseen, ei seiniin. Tämähän on tietysti juuri näin. Paitsi. Monissa kunnissa opetuspalvelut vuokraavat tilansa tilapalveluilta. Opetuspalveluiden budjettiin sisältyy siis sekä opetus että tilavuokrat. Ongelmallista tässä on se, että kunnan budjetin tarkastelussa eri hallintokunnat ovat vastuussa oman alansa pysymisestä raamissa ja tämän vuoksi joudutaan toimintojen tehostamiseen, leikkauksiin ja palvelutason heikentämiseen eri hallintokunnissa. Kaikissa paitsi yhdessä: tilapalveluissa.

Tilapalvelut voivat kätevästi ulkoistaa oman tehottomuuteensa opetuspalveluille sekä sosiaali- ja terveystoimille. Tilahallintojen tehottomuus pakottaa siis mm. opetustoimen leikkauksiin ja kouluverkkojen karsimiseen. Kouluverkkojen karsimisen välittömiä seurauksia ovat säästöjen lisäksi peruskoulun karkaaminen pieniltä lapsilta yhä kauemmaksi, yhä pitempien koulumatkojen taakse. Toinen välitön seuraus ovat nämä eräänlaiset jättikombinaatit, suurkoulut, joissa yksi yksittäinen oppilas on helppo kadottaa tai kadottautua.

Opetustoimen säästöt näkyvät useimmiten tuntikehyksen leikkaamisena. Tuntikehys tarkoittaa sitä, kuinka monta opetustuntia yksi oppilas tuo koulun käyttöön koululle. Jo pienikin tuntikehyksen leikkaus näkyy siten, että opetustuntien määrän vähenemisen myötä ryhmien määrää pitää tiivistää. Tämä siis nostaa ryhmäkokoja. Hyvin yksinkertaista matematiikkaa.

Tämän matematiikan seurauksena on eri valinnaisaineryhmien tai A2 –kielten ryhmien toteutumattomuus, koska ryhmäkokojen kasvaessa, on myös nostettava alarajoja, joilla valinnaisaineryhmiä perustetaan. Valinnaisuuden väheneminen vähentää koulunkäynnin mielekkyyttä ja tätä kautta kouluviihtyvyyttä, joka Suomessa on jo valmiiksi tutkimusten mukaan alhainen. Lisäksi suomalaisten lasten ja nuorten kielitaito rapautuu kuntataloutta nopeammin.

Edelleen hyvin yksinkertaista matematiikka on seuraava laskukaava: opettajan aika 45 min / oppilasmäärä. Jos yleisopetuksen ryhmään on vielä integroitu pysyvästi tai joustavin ratkaisuin e-oppilas, ja paikalla ei ole pätevää avustajaa, niin kaava monimutkaistuu, sillä e-oppilaan vaatima aika oppitunnilla on huomattavasti yleisopetuksen oppilasta suurempi. Opettajan aika kuitenkin pysyy koko ajan vakiona.

Erityisoppilaiden integraatiota perustellaan ideologisilla ja filosofisilla perusteilla. Kaikille yhteinen koulu on tavoitteena toki hieno. Harmi vain, että todellisuudessa liian usein tavoitellaan vain taloudellisia säästöjä ja integraatiota toteutetaan tältä pohjalta. Näin tukitoimiin ei olla valmiita panostamaan, jotta erityistä tukea saavat oppilaat selviytyisivät yleisopetuksen yhteydessä. Varsinkin pienissä kunnissa henkilöstöllä ei ole mahdollisuutta asianmukaiseen täydennyskoulutukseen.

Käsissä on siis tilanne, jossa erityisoppilaan mahdollisuus saada tarvitsemaansa tukea vaikeutuu. Myöskään ne yleisopetuksen oppilaat, joiden ryhmiin e-oppilaita on integroitu, eivät saa riittävää oppimisen tukea, sillä opettajan aika ei enää riitäkään tai tunneilla työrauhaongelmat lisääntyvät. Ongelman perusytimessä ovat liian suuret perusryhmät: jos perusryhmä on reilusti yli kaksikymmentä oppilasta, pienryhmästä johonkin oppiaineeseen oppilaan joustava sijoittaminen on vaikeata menestyksekkäästi toteuttaa.

Lainsäädännön rajatessa niiden ryhmien kokoa, joissa on pysyvästi integroitu oppilas, kasvattaa käytännössä muiden ryhmien kokoa. Esimerkiksi: yhden koulun ikäluokassa on 110 oppilasta. Kunnan tuntikehys mahdollistaa ikäluokan jakamisen viisisarjaiseksi. Näin yhden ryhmän koko on siis 22 oppilasta. Jos yhteen  ryhmään integroidaan e-oppilas ja tämän ryhmän koko rajataan 20 oppilaaseen, seurauksena kolme muuta perusryhmää kasvavat yhdellä oppilaalla. Tässä kärsijöinä ovat yleisopetuksen oppilaat.

—–

Ryhmäkokojen kuriin saamisessa on väläytelty lähinnä valtakunnallisia suosituksia ryhmäkooksi, lainsäädännöllistä maksimiryhmäkokoa tai ryhmäkokovertailujen entistä aktiivisempaa julkistamista ja sitä kautta seurantaa niin kuntalaisten, päättäjien kuin mediankin kautta.

Kaikki edellä mainituista keinoista ovat teholtaan ja vaikutuksiltaan kyseenalaisia. Suosituksilla on tapana jäädä suosituksiksi. Lainsäädännöllisillä toimilla, johtuen kuntaliiton lobbauksesta, tuskin saataisiin maksimiryhmäkokoa niin alhaiseksi siten, että tilanne oleellisesti parantuisi. Lisäksi maksimista tulee kovin helposti minimi. Laajemman julkisuuden kautta muutosta tuskin tulisi, sillä tiedothan eivät nykyisinkään ole salaisia.

Minulla olisi kuitenkin ehdotus ryhmäkokojen kuriin saamiseksi: valtionosuuksien sitominen ryhmäkokoihin. Ne kunnat, jotka olisivat valmiita pienentämään ryhmäkokojaan, saisivat sille selkeästi indeksoidun, porrastetun ja yksittäisistä hankesidonnaisuuksista vapaan valtion tuen periaatteella mitä pienemmät ryhmäkoot, sen suurempi suhteellinen (ja absoluuttinen) valtion osuus. Tällä mallilla voisi olla todellista kannustusvaikutusta kuntapäättäjiin. Tämä porkkanoiden antaminen kepin sijasta voisi kääntää arvokeskustelua oikeaan suuntaan eli tulevaisuuteen, lapsiin ja nuoriin.