Sivistys takaa hyvinvoinnin

Eilen julkaistiin vihreiden vaaliteesit ja vaalijulisteet. Molemmat ovat kyllä onnistuneita! Teeseissä on selkeät tavoitteet, jotka eivät kumartele muiden puolueiden suuntaan ja joista vihreä arvomaailma varmasti välittyy. Vihreiden kampanjaa vauhdittaa 1,3 miljoonaa painettua vaalilehteä. Etelä-Savon alueen vaalilehdessä on myös minun kirjoittamani juttu ”Sivistys on hyvinvoinnin tae”. Laitan sen tähän blogiinikin vielä.

Sivistys on hyvinvoinnin tae

Vaalien jälkeinen Suomi joutuu tekemään vaikeita valintoja, sillä nyt yhteiskunta laittaa rahaa palveluihin enemmän kuin olisi varaa. Tuloja pitäisi saada jostain lisää ja menoja taas karsia. Leikkuri siis lyö ja kansa vikisee. Silti kovinakin aikoina pitää katsoa tulevaisuuteen: lasten oikeus laadukkaaseen opetukseen ja sitä kautta laadukkaaseen elämään ei saa vaarantua.

Vaikka Suomen kilpailuvaltti ja paras luonnonvara on osaava ja koulutettu työvoima, niin pelkästään elinkeinoelämän vaatimukset eivät saa sanella opetuksen sisältöjä. Koulun sivistysihanteeseen nojaava luonne ja muoti-ilmiöiden yläpuolelle asettunut pysyvyys ovat olennainen osa suomalaista menestystarinaa. Lisäksi kaikille yhteisellä peruskoululla on tärkeä tasa-arvoistava ja demokratisoiva tehtävä. Koulutus on ainoa keino estää köyhyyden periytyminen ja tasa-arvo puolestaan takaa turvallisemman ja onnellisemman yhteiskunnan. Siksikin kouluihin on satsattava!

Suomalaisen koulujärjestelmän yhtenä suurimpana vahvuutena on perinteisesti ollut tasalaatuisuus. Vaikka tuoreessa Pisa-tutkimuksessa Suomen koulujen väliset erot oppimistuloksissa olivat edelleen OECD-maiden pienimmät, niin erot ovat alkaneet kasvaa. Erot kuntien välillä näkyvät siinä, kuinka paljon ja millaisissa ryhmissä (koko, integrointi, tukitoimet) oppilaat saavat opetusta. Kouluviihtyvyys ja oppimistulokset ja tätä kautta jatko-opintomahdollisuudet perustuvat näihin kahteen. Opetuksen alueellisen eriarvoisuuden lisääntyminen siis eriarvoistaa lapsia heidän tulevaisuutensa suhteen.

Koulutuksen korkea taso ei ole itsestäänselvyys. Laatua tulee vaalia ja kehittää ja ilman riittäviä panostuksia se ei onnistu. Tällä hetkellä suunta on väärä: opetuksen niukkenevat resurssit ovat alkaneet murentaa peruskoulumme perustuksia. Ryhmäkoot paisuvat, erityisopetuksen resursseja leikataan, kuraattoreita, psykologeja ja koululääkäreitä on liian vähän, sosiaalitoimen resurssit eivät riitä perheiden tukemiseen ja jonot lasten- ja nuortenpsykiatriaan ovat masentavan pitkät. Jos tämän inhimillisen velan annetaan räjähtää, niin sitä maksetaan paljon suurempana ja paljon pitempään kuin yhtäkään valuuttavelkaa.

Ainoa keino pitää kiinni suomalaisesta yhteiskunnasta ja tulevaisuuden hyvinvoinnista on panostaa koulutukseen sen kaikilla tasoilla. Kuntien mahdollisuudet järjestää opetusta on turvattava ja kunnat puolestaan on velvoitettava entistä selkeämmin takaamaan riittävät opetuksen resurssit.

—-

Vihreiden julisteet ovat todella tyylikkäitä. Tässä muutama oma suosikkini:


—-

Vielä ehdit myös tukea kampanjaani:

Tätä linkkiä napsauttamalla soljut bittivirrassa jouhevasti lahjoitussivulleni ja voit kätevästi sijoittaa muutaman roposen yhdenvertaiseen, eurooppalaiseen ja avoimeen Suomeen.

Mainokset

Hieno, hienompi, hienoin päätös – sivistyslautakunta 23.2.2011

Ristiinan sivistyslauta kokoontui eilen toisen kerran kuluvan vuoden puolella. Asialistalla olivat lukiolaisten koululaiskuljetukset sekä periaatteellinen keskustelu opetustoimen kehysmäärärahan jakamisesta tulevina vuosina oppilasmäärien laskiessa. Otetaan skuuppi heti alkuun: sivistyslautakunta linjasi että seuraavaan viiteen vuoteen tuntikehystä ei leikata vaikka oppilasmäärät laskevatkin.

Lukiolaisten koulukuljetuspykälä osoittautui yllättävänkin vaikeaksi ja keskustelu kesti melkein kaksi tuntia. Lukiolaisten kuljetuksethan eivät ole lakisääteisiä ja rahaa on niukalti, mutta toisaalta pienen lukiomme oppilaista halutaan pitää kiinni ja mahdollistaa mahdollisimman järkevät kulkuyhteydet. Lukion rehtori Matti Hämäläinen oli paikalla kyseisen pykälän aikana ja hänen esityksensä oli: kun kyydityksiä perusopetukseen  kilpailutetaan, ne mitoitetaan siten, että myös lukiolaiset mahtuisivat kyytiin. Tämähän olisi järkevyyden lisäksi myös ympäristön kannalta kestävää. Lukiolaiset maksaisivat itse omavastuuosuuden matkoista. Ongelma vain oli se, että näin syntyviä lisäkustannuksia kunnalle oli mahdotonta arvioida. Toinen iso ongelma oli, mistä todennäköiset lisäkustannukset katettaisiin. Tätä me sitten puimme melkein kaksi tuntia.

Meillä kaikilla oli yhteinen halu helpottaa kuljetuksia, mutta sen määritteleminen millä ehdoilla asia toteutetaan, aiheutti vaikeuden. Minun lautakunta-aikanani kirjaston aukioloaikoja on lyhennetty, kansalaisopiston tuntimäärää on pienennetty, perusopetus on sinnitellyt juuri ja juuri samoilla resursseilla, mutta lukioon on panostettu. Minun näkemykseni oli: asia on kannatettava mutta se ei saa aiheuttaa lisäkustannuksia muulle sivistystoimelle. Lopulta päätöksemme meni juuri tämän mukaisesti. Linja-autoreittejä ei laajenneta lukiolaisten takia, mutta kilpailutus tehdään suuremmalle oppilasmäärälle. Lukio laskuttaa sekä oppilaita että Kelaa ja mahdolliset kattamattomat kustannukset otetaan lukion budjetista.  Näin muut sivistystoimen alaiset toiminnot eivät siis kärsi halustamme tukea ristiinalaisten nuorten mahdollisuuksia käydä omaa lukiota.

Toinen asiamme koski siis sivistystoimen resursoinnin periaatteita tilanteessa, jossa oppilasmäärät laskevat ja resurssit tiukkenevat (tämä niin kutsuttu kestävyysvaje).  Käytin heti esittelijän (sivitysjohtaja Vidman) jälkeen puheenvuoron, jossaaluksi luettelin tulevaisuudessa huomioitavia asioita eli Pelloksen koulun tarpeen harkitsemista, tulevaa yhtenäskoulua, ikäluokkien hankalaa kokoa sekä koko ajan haastavampaa oppilasainesta, esim. erityisopetuksen tarpeen näkökulmasta. Tämän jälkeen esitin näkemykseni edellisiin perustaen: resursseista on pidettävä kiinni ja oppilasmäärien lasku ei saa suoraan vaikuttaa perusopetuksen kehykseen vaan oppilasmäärän vähenemisen tulee vaikuttaa ryhmäkokoon alentavasti.  Alhainen ryhmäkoko on ymmärrettävä sekä ongelmia ennaltaehkäisevänä mallina että panostuksena erityistä tukea vaativiin oppilaisiin, sillä pienestä ryhmästä on mahdollisuus hyötyä kaikilla oppitunneilla, ei vain erityisopettajan vetämillä pienryhmätunneilla jossain tietyissä, rajatuissa oppiaineissa. Näkemykseni sai onneksi kannatusta ja lautakunta päätti hienosti, että seuraavan viiden vuoden ajan taloussuunnittelun lähtökohtana on se, ettei laskevat oppilasmäärät  vaikuta kehykseen!

Tästä voi olla ylpeä, ja vain toivoa että muuallakin otettaisiin mallia Ristiinan halusta turvata laadukas perusopetus sekä panostaa lapsiin ja nuoriin,  vaikka resurssit ovatkin rajatut.