Vanhempainvapaat tasa-arvoisiksi

Tänään 22.3.2011 Länsi-Savossa julkaistiin oheinen mielipidekirjoitus. Sama kirjoitus julkaistiin Helsingin Sanomissa 15.3. ja Ristiinalaisessa 17.3.

Sosiaali- ja terveysministeriön Vanhempainvapaatyöryhmä antoi 10.3.kolme vaihtoehtoista esitystä vanhempainvapaiden kehittämiseksi. Niiden perusperiaate on ilahduttava: lapsen aikaa kotihoidossa
halutaan pidentää, ja vanhempien osallistumista lapsen hoitamiseen tasata isien ja äitien kesken. Mikä tahansa esitetyistä malleista olisi parannus nykyiseen nähden.

Parhaiten tasa-arvoa edistäisi 6+6+6-malli (työryhmän malli C), jossa kolmesta vapaajaksosta yksi olisi isän, yksi äidin ja yksi yhteisesti käytettävissä. Ministeri Rehula ei kannata tätä mallia, koska haluaa säilyttää suuremman valinnanvapauden. Mikäli vanhempainvapaiden uudelleen järjestämisellä halutaan korjata nykyinen vinoutuma tasa-arvossa, on kuitenkin välttämätöntä korvamerkitä isälle ja äidille saman pituiset vapaajaksot. Mikään pakko niitä ei ole kummankaan vanhemman käyttää, ja näiden lisäksi mallissa toki on myös yhteisesti sovittava puolen vuoden jakso.

Kustannukset on laskettu kullekin mallille erikseen. Lapsen hoito kodin ulkopuolella ei kuitenkaan sekään ole ilmaista. Vanhempainvapaiden pidentäminen ja tasa-arvoisempi jakautuminen huoltajien kesken ei pidemmällä aikavälillä katsottuna ole kuluerä. Parhaimmillaan se johtaa yhteiskuntaan, jossa lapset saavat elämälleen entistä paremman ja turvallisemman alun, isät voivat rakentaa tiiviimmän suhteen lapseensa eikä nuoria naisia enää syrjitä työmarkkinoilla. Säästöjä syntyy muun muassa toimeentulotuessa, työllistämismäärärahoissa, päivähoidon kuluissa ja lastensuojelussa.

Erikseen mietittäväksi jäävät vielä uusperheet, yksinhuoltajat ja sateenkaariperheet. Parhaassa mallissa, jossa vanhempainvapaa on jaettu kolmeen osaan, toiselle huoltajalle korvamerkitty osa voisi
erityistapauksissa olla myös jonkun muun kuin vanhemman käytettävissä.

Mikko Siitonen
Eduskuntavaaliehdokas (vihr.) ja puolivuotiaan lapsen isä

Ristiina

Jos pidit kirjoituksesta voit tukea myös kampanjaani kätevästi oheisesta lahjoituslinkistä:

Sivistys on hyvinvoinnin tae

Vaalien jälkeinen Suomi joutuu tekemään vaikeita valintoja, sillä nyt yhteiskunta laittaa rahaa palveluihin enemmän kuin olisi varaa. Tuloja pitäisi saada jostain lisää ja menoja taas karsia. Leikkuri siis lyö ja kansa vikisee. Silti kovinakin aikoina pitää katsoa tulevaisuuteen: lasten oikeus laadukkaaseen opetukseen ja sitä kautta laadukkaaseen elämään ei saa vaarantua.

Vaikka Suomen kilpailuvaltti ja paras luonnonvara on osaava ja koulutettu työvoima, niin pelkästään elinkeinoelämän vaatimukset eivät saa sanella opetuksen sisältöjä. Koulun sivistysihanteeseen nojaava luonne ja muoti-ilmiöiden yläpuolelle asettunut pysyvyys ovat olennainen osa suomalaista menestystarinaa. Lisäksi kaikille yhteisellä peruskoululla on tärkeä tasa-arvoistava ja demokratisoiva tehtävä. Koulutus on ainoa keino estää köyhyyden periytyminen ja tasa-arvo puolestaan takaa turvallisemman ja onnellisemman yhteiskunnan. Siksikin kouluihin on satsattava!

Suomalaisen koulujärjestelmän yhtenä suurimpana vahvuutena on perinteisesti ollut tasalaatuisuus. Vaikka tuoreessa Pisa-tutkimuksessa Suomen koulujen väliset erot oppimistuloksissa olivat edelleen OECD-maiden pienimmät, niin erot ovat alkaneet kasvaa. Erot kuntien välillä näkyvät siinä, kuinka paljon ja millaisissa ryhmissä (koko, integrointi, tukitoimet) oppilaat saavat opetusta. Kouluviihtyvyys ja oppimistulokset ja tätä kautta jatko-opintomahdollisuudet perustuvat näihin kahteen. Opetuksen alueellisen eriarvoisuuden lisääntyminen siis eriarvoistaa lapsia heidän tulevaisuutensa suhteen.

Koulutuksen korkea taso ei ole itsestäänselvyys. Laatua tulee vaalia ja kehittää ja ilman riittäviä panostuksia se ei onnistu. Tällä hetkellä suunta on väärä: opetuksen niukkenevat resurssit ovat alkaneet murentaa peruskoulumme perustuksia. Ryhmäkoot paisuvat, erityisopetuksen resursseja leikataan, kuraattoreita, psykologeja ja koululääkäreitä on liian vähän, sosiaalitoimen resurssit eivät riitä perheiden tukemiseen ja jonot lasten- ja nuortenpsykiatriaan ovat masentavan pitkät. Jos tämän inhimillisen velan annetaan räjähtää, niin sitä maksetaan paljon suurempana ja paljon pitempään kuin yhtäkään valuuttavelkaa.

Ainoa keino pitää kiinni suomalaisesta yhteiskunnasta ja tulevaisuuden hyvinvoinnista on panostaa koulutukseen sen kaikilla tasoilla. Kuntien mahdollisuudet järjestää opetusta on turvattava ja kunnat puolestaan on velvoitettava entistä selkeämmin takaamaan riittävät opetuksen resurssit.

Vaaliteemoista

Vihreän ehdokaslistan rakentamisessa on ollut tavoitteena uskottovuus ja monipuolisuus. Minusta on imartelevaa olla osa tällaista asiantuntevaa, hyvistä poliitikoista koostuvaa listaa. Heli Järvisen mukanaolo parantaa listaa entisestään, sillä Heli on tehnyt aivan loistavaa työtä eduskunnassa. Tosiasia on, että kasassa on kovatasoinen vihreä porukka.
Ehdokkaana oleminen on mielenkiintoista ja jännittävää. Päätös lähteä ehdolle syntyi melkoisen mietinnän tuloksena, mutta nyt olen mukana tosissani. Tuore perheenlisäys, Helmi-tyttö, painoi tietysti vaakakupissa. Haluan viettää aikaa perheen kanssa, joten kampanjointi on suunniteltava hyvin etukäteen. Joka tapauksessa, lopulta halu tuoda keskusteluun minulle tärkeitä aiheita ratkaisi, vaikka on tässä toki kyse myös halu koetella itseään ja rajojaan.

Vaaliteemani ovat minulle tärkeät teemat ja arvot. Luonnollisesti opettaja- ja ay-taustaisena koulutuspolitiikka, ja erityisesti peruskoulun tila, on ykkösteemani. Kuntien rahoituspohjaa tulee saada sellaiselle mallille, että kovaa vauhtia rapautuva peruskoulu saadaan pelastettua. Peruspalveluista ja peruskoulusta tulee huolehtia verovaroin. Jos kunnat eivät voi tai uskalla verotusta kiristää, niin valtion on se sitten tehtävä ja jaettava kuntien valtionosuuksia sitten enemmän. Vaikka kulutukseen perustuva verotus on maapallon kantokyvyn kannalta oikeansuuntainen tapa lähestyä verotusta kokonaisuutena, niin myös tuloverotuksen progressio on sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Myös pääomaverotuksessa on kiristämisen varaa.

Myös ihmisten työllistyminen on tärkeää. Työelämän ehtoja ei saa työntekijöiden kannalta heikentää enää yhtään. Niin kutsut työelämän joustot ovat muuttaneet työelämää aika lailla, eikä suunta ole ollut hyvä. Työstä on tullut epävarmempaa ja epäsäännöllisempää, erityisesti nuorilla. Tämä vaikeuttaa tai tekee mahdottomaksi oman elämän rakentamisen. Työelämän reiluus ja pysyvyys ovat parhaita kannustumia. Vasemmistoliiton avaus minimipalkan nostamisesta kymmeneen euroon on oikean suuntainen. Työpäivän lyhentäminen toisi ihmisille jaksamista työelämään ja pidentäisi siten myös työuria.

Peräänkuulutan myös sivistyksen ihanteeseen perustuvaa peruskoulua, joka ei kulje pelkästään talouselämän vaatimusten talutusnuorassa. Sivistyksestä on tämä maa noussut nykyiseen vaurauteensa, ja tämä tuntuu nyt unohtuneen. Peruskoululla on myös tärkeä tasa-arvoistava ja demokratisoiva tehtävä.

________
Yhteiskunnan arvot näyttävät koventuneen. Haluan tarjota sivistyneen, humaanin ja liberaalin vaihtoehdon. Jokaisella ihmisellä on sama arvo riippumatta seksuaalisesta suuntautumisesta, ihonväristä, kansallisuudesta, uskonnosta, vammaisuudesta tai muusta perustuslaissa tai YK:n ihmisoikeusjulistuksessa mainittuista seikoista. Juridisesti ketään ei saa kohdella eriarvoisesti. Lisäksi demokratian ihanteeseen ei kuulu enemmistön diktatuuri, vaan pikemminkin päinvastoin – enemmistön velvollisuus on huolehtia että vähemmistöt tulevat oikeudenmukaisesti ja tasaveroisesti kohdelluiksi.

Maahanmuuttajien mahdollisimman hyvä ja nopea kielen oppiminen, kouluttautuminen ja työn saaminen on koko yhteiskunnan etu ja parasta ”kotouttamista”. Työnantajilta tarvitaan ennakkoluulottumuutta, mutta en halua että maahanmuuttajista tulee Suomen sisäinen halpatyövoimareservi matalan palkan ja alhaisen koultustason aloille. Jo nyt ulkomaalaisperäinen työvoima on osittain pakotettu osaksi harmaata taloutta (esim. rakennusalalla) tai työnantajien suorastaan riistämäksi. Tämä on väärin. Työelämän pitää olla reilu kaikille, suomalaisen yhteiskunnan tulee olla reilu kaikille. Silti: jokaisella tulee olla oikeus vaalia omia kulttuurisia ja kansallisia juuriaan. Näinhän suomalaisetkin siirtolaiset maailmalla ovat tehneet.

Suomen kaltaisten vauraiden maiden on toimittava esimerkkinä ja edistäjänä hyvinvoinnin jakamisen, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden, ympäristökysymysten ja ihmisoikeuskysymysten saroilla. Ei tässä muuten mitään järkeä ole. Itsekkyyteen ei saisi olla varaa yksilötasolla eikä globaalilla tasolla.

Maapallo pitää pelastaa tuleville sukupolville. Tämä onnistuu vain, jos huolehdimme planeetasta, pyrimme vaalimaan luonnon monimuotoisuutta ja teemme kaikkemme pysäyttämääksemme ilmastonmuutoksen. Vihreät ovat edelleen ainoa puolue, joka politiikassaan ottaa nämä asiat ensisijaisena.

En ole tyytyväinen esimerkiksi siihen, että Vihreät istuvat hallituksessa, joka päätti myöntää kaksi uutta ydinvoimalalupaa. Ydinvoimamyönteisestä oppisitiosta asiaan ei kuitenkaan olisi voitu vaikuttaa sen paremmin. Kaikki kolme suurta puoluetta halusivat ydinvoimaa ja niinpä sitä Suomeen sitten rakennetaan. Valitettavasti. Hyvä on muistaa ketkä esimerkiksi eteläsavolaisista kansanedustajista äänestivät ydinvoimaa vastaan ja ketkä ydinvoiman puolesta.

______________

Kansanedustajapaikan uusimiseen me vihreät tarvitsemme kannatuksen nousua, kovaa työtä, ja lujaa uskoa niin meiltä ehdokkailta kuin äänestäjiltä. Minä uskon mahdollisuuksiimme. On tärkeää, että eteläsavolaisilla on aito mahdollisuus äänestää vihreitä toimijoita ja vihreää politiikkaa. Ihmisten pitää äänestää arvojensa ja omatuntonsa mukaisesti, ei pelata ”voittavaa hevosta”.

Joka tapauksessa, talouden laskukausi on työntänyt ympäristöarvoja tietyssä mielessä toissijaiseksi. Tässä tilanteessa vihreitä ja vihreää politiikkaa tarvitaan enemmän kuin koskaan.

Homouden kauhistus

Tiistaina 12.10.2010 esitetty TV2:n homoilta on saanut tuhannet eroamaan kirkosta. Ymmärrän ihmisten reaktion ja se tuo jossain mielessä jopa hieman toivoa tähän kovenevien asenteiden Suomeen. Kaikkea ei sittenkään hyväksytä.

Minullakin on voimakas mielipide kovia kierroksia ottaneeseen keskusteluun kirkon ja KD:n näkemyksistä liittyen seksuaalisiin vähemmistöihin. Tulevassa vaalikampanjassa pääteemani tulevat olemaan koulutuspolitiikka (erityisesti perusopetukseen liittyen), työelämäkysymykset ja tasavertaisuuskysymykset. Viimeksi mainituille tuntuu olevan yhä enemmän tilausta. Seuraavassa hajatelmia liittyen seksuaalivähemmistöihin ja heidän oikeuksiinsa.

Niin. Minähän en siis kuulu kirkkoon. Erosin naispappikeskustelujen aikaan, osittain  vastalauseena, osittain vakaumuksellisista syistä. Nuorempana olisin määritellyt itseni ateistiksi, mutta nykyisin mielummin uskonnottomaksi.  Joka tapauksessa minulla ei ole sellaista uskoa, jonka vuoksi olisi pakottavaa tarvetta kuulua mihinkään kirkkokuntaan. En silti ilakoi kirkoasta eroamisista. Usein tuntuu, että kirkko tuntuu olevan ainoa todellinen vähäosaisten puolustaja tässä maassa.

Joka tapauksessa. En voi ymmärtää (ehkä siksi että en ole teologi) miksi Raamattua voi toisinaan tulkita historiallisesti, toisinaan vertauskuvallisesti ja toisinaan kirjaimellisesti. Tämä tuntuu vaihtelevan tulkitsijasta ja hänen päämääristä toiseen. Näin se ainakin näyttäyttyy maallikolle. Minusta tuntuu, että auktoriteeteista voidaan löytää perusteluja kaikille omille ahdasmielisyyksille, jos vain haluaa. Raamattu ei ole tästä poikkeus. Siitä kirjasta löytyy perustelunsa myös avarakatseisuudelle… Joka tapauksessa, Keskisuomalaisessa oli taannoin oivaltava yleisönosastokirjoitus aiheesta.

Tästäkään en ole varma, mutta muistelisin että kristinuskon sanoma on rakkaus ja armo. Jotenkin se ei tässä ”homokeskustelussa” tunnu välittyvän. Kirkon edustajat hokevat lehdissä, että kirkko on moniääninen. Helsingin Sanomissa ollutta mielipidekirjoitusta mukaellakseni: jos kirkko on moniääninen, niin yhden äänen voluumi on niin kovalla, että korviin sattuu. Olen saanut kristityiltä linkkejä kirkon ”virallisiin” kantoihin (arkkipiispa Mäkinen, Irja Askola, Kari Kuula) mutta syystä tai toisesta nämä kannat eivät tunnu kantautuvan julkisen keskustelun hälyn yli. En halua olla kyynikko, mutta ääneen ihmettelijä haluan olla: miksi näitä kantoja ei korostettu riittävän voimallisesti ENNEN kuin entiset seurakuntalaiset alkoivat äänestää jaloillaan? Nyt kirkko mielellään sanoo, että KD ei edusta kirkkoa. Se on totta. Kuitenkin KD mielellään ITSE esiintyy kirkon edustajina. Miksi näin?

Jos muistelen oikein kristinuskon historiaa, niin eikös kristiusko ollut aluksi sorrettujen, syrjittyjen ja päähän potkittujen uskonto? Vähintäänkin se pyrki tuomaan toivoa sorretuille.  Jeesus hengaili spitaalisten kanssa, ja kirkkohistoriassa kristityt itsekin olivat vainottuja. Jotenkin minulle tulee mieleen (ja tiedän että ei ole maailman paras tai osuvin vertaus) että seksuaalisiin vähemmistöihin kuuluvat ovat tietyllä tavalla tämän maailman spitaalisia.

——

Minun mielestäni jokaisen tulee olla yhdenvertainen lain edessä ja jokainen ihminen on samanarvoinen. Seksuaalinen suuntautuminen ei voi olla poikkeus edellä mainittuihin. Perustelen siis näkemykseni sekä juridiikalla että moraalilla.

Jo perustuslainkin mukaan kaikenlainen syrjintä on Suomessa kiellettyä. Lainsäädännössä mitään poikkeuksia ei saa olla. Jos homoseksuaalisuus halutaan todella tuomita, pitäisi kai perustuslakiakin muuttaa tyyliin: ” ketään ei syrjiä ihonvärin, uskonnollisen vakaumuksen, sukupuolen jne. mukaan, mutta seksuaalisen suuntautumisen mukaan saa syrjiä”.  Jos tätä ei haluta tehdä, lain pitää olla siis sama kaikille. Tällöin virallisesta parisuhteesta (avioliitto) voi olla olemassa vain yksi nimitys ja vain yhdenlainen laki, riippumatta parisuhteen osapuolien sukupuolesta tai seksuaalisesta suuntautumisesta. Tämän lain tulee taata samat oikeudet (adoptio mukaan lukien) niin hetero- kuin homoliitoissa. On sitten kirkon oma asia, keitä se vihkii. Jos kirkko haluaa tuomita rakkauden, niin silloin se sen tekee.

Toisaalta, mielestäni kenelläkään ei voi olla oikeutta tuomita toisia ihmisiä tai ottaa oikeudekseen olla hyväksymättä toisia ihmisiä millään perusteella. Ei vain voi olla niin että jonkun oikeus on sanoa vaikkapa: ” en hyväksy sinua, koska olet sairaanhoitaja  tai poliisi (ja nämähän ovat ihan oikeasti valintoja)” tai ” ”en hyväksy kristittyjä” tai ”en hyväksy ruskeasilmäisiä” tai ”en hyväksy laihoja ihmisiä tai lihavia ihmisiä”. Ei vain ole olemassa oikeutusta tälläiselle millään perusteella.

Suhtautuminen toiseen ihmiseen ei ole ”omantunnonkysymys”, ainakaan siinä mitassa, että vihan ja syrjinnän voisi millään perustella hyväksyä. Ihmisoikeudet eivät ole omantunnon asia.  Se, mikä minua todella häiritsee, että seksuaalivähimmistöihin kohdistuva (ihmis-)viha kuitataan konservatiivisuutena. Se ei ole sitä, vaan jotain aivan muuta. Samalla tavalla minua häiritsee se, että muukalaisvihaajia ei saa kutsua rasisteiksi vaan ”maahanmuuttokriitikoiksi”.

Se on vielä voi olla ihan okei, että ei ymmärrä erilaisuutta. Sivistynyt ihminen ei kuitenkaan tuomitse kokonaisia ihmisryhmiä oman ymmärtämättömyytensä tai tietämättömyytensä pohjalta. Historiassa on melkoisia esimerkkejä siitä,  mihin tämä hyväksymisen puute pahimmillaan johtaa.

——

Lopuksi vielä Päivi Räsäsenkin kannanottoja hullumpaa tekstiä. Monet fundamentalistikristityt puhuvat mielllään homoseksuaalien ”eheyttämisestä” eli parantamisesta takaisin ”terveeksi heteroksi”. Minusta tuntuu, että jos jotkut tässä maailmassa tarvitsevat eheytystä ja terapiaa, niin ovat tyypit, jotka ajattelevat kuin loviisalainen kristillisdemokraatti Jouko Piho. Hän tuntuu haikailevan aikoja jolloin homoseksuaalisuus oli krimanalisoitua. Muusta nyt sitten puhumattakaan.

Eli: lopuksi maistiasia toiselta puolelta ihmisyyttä. Teksti on suoraan Pihon blogista. Linkki sinne on tästä.

Jos haluat tukea Jouko Pihon eduskuntavaalikamppanjaa, linkki siihen on tässä.

Miksi ja keiden tahdosta maailmassa on homomyönteinen buumi?

16.10.2010 19:05 Jouko Piho

Olen miettinyt tässä useiden päivien ajan, laitanko minäkin lusikkani tähän homokeskustelusoppaan, joka alkoi TV2:n tiistaisesta (12.10.2010) Homoilta-ohjelmasta ja on sen jälkeen ollut valtakunnan ykköspuheenaihe jo neljän päivän ajan. Olen tosin jo kommentoinut aihetta jonkin verran, mutta tässä on oma kirjoitukseni, joka lähestyy asiaa aivan uudesta näkökulmasta, mitä ei yleensä tuoda esiin.

En aio nyt referoida tai kommentoida kyseistä keskustelua sen lähemmin. Sen verran voin todeta, että kun ohjelman jälkeen kirkosta eroamiset lisääntyivät tuhatmäärin, niin näyttää siltä, että suurin osa ihmisistä ajattelee, että kyseessä on protesti niitä vastaan, jotka ovat kirkossa homoseksuaalisuutta vastaan. Erityisesti on osoiteltu Päivi Räsästä.

On kuitenkin käynyt ilmi, että myös monet kirkon homomyönteisyyteen kyllästyneet ihmiset ovat eronneet kirkosta protestina kirkon liialliselle liberaalisuudelle ja maailmanmielisyydelle. Kuinka paljon on kumpiakin, niin sitä ei tiedä kai kukaan.

Haluan sen sijaan tuoda tähän homokeskusteluun uuden näkökulman. Kyse on koko homobuumin taustoista.

Ainahan maailmassa on ollut homoutta. Aina 1970-luvun alkuun asti homous oli kuitenkin Suomessa sairaus ja rikos. Mistä johtuu, että homoseksuaalisuus on tullut 40 vuodessa yhä enemmän hyväksytyksi? Homoseksuaalisuus ei ole enää sairaus eikä rikos Suomen lainsäädännön mukaan. Mutta sekään ei riitä. Nyt homoille pitää antaa kaikki samat oikeudet kuin heteroillekin, kuten pyhän avioliiton status ja oikeus adoptoida lapsia.

Minä haluan kiinnittää huomiota siihen, että tämä homomyönteisyys ei ole sattuma. Kyseessä on suunniteltu operaatio, jossa ihmisten mielipiteitä muokataan pikku hiljaa homomyönteisimmiksi. Kyse on aivopesusta.

Suurinta osaa tässä homouden saattamisessa hovikelpoiseksi on esittänyt viihdeteollisuus, ennen kaikkea elokuvat, TV-ohjelmat ja musiikkimaailma. Ensin homot esitettiin huvittavina, joille voitiin hyväntahtoisesti nauraa. Se propaganda loi mielikuvaa siitä, että eiväthän tuollaiset naurettavat ressukat ole mitään vaarallisia tyyppejä. Seuraava askel oli esittää homoutta romanttisena rakkaustarinana, johon oli ympätty mukaan kaikki Hollywoodin tehokeinot kyynelkanavien avaamiseksi. Se propaganda loi käsitystä siitä, että homoudessa on kyse vain kahden ihmisen välisestä rakkaudesta.

Seuraava askel onkin ollut sitten homojen vaatimukset tasa-arvosta ikään kuin heille kuuluisi samat oikeudet kuin heteroille. Minun mielestäni homoille ei kuulu samat oikeudet kuin heteroille. Esim. avioliittoinstituutio ei kuulu homoille ollenkaan, koska avioliitto on vain miehen ja naisen välinen virallistettu suhde. Homoille riittää rekisteröity parisuhde. Avioliitto ei kuulu homoille eikä adoptio. Lapsella on oikeus syntymänsä jälkeen elää kodissa, jossa on sekä isän että äidin malli.

Mistä ihmeestä tämä kaikkialla maailmassa riehuva homomyönteisyys on sitten saanut alkunsa? Vai ovatko viihdeohjelmien homo-ohjelmat vain sattumaa?

Sattumasta ei ole kysymys. Ei myöskään siitä, että ihmiset olisivat vain nyt 40 vuoden aikana yhtäkkiä tulleet viisaammiksi ja suvaitsevammiksi.

Kyse on suunnitellusta globaalista aivopesusta ja yleisen mielipiteen tietoisesta muuttamisesta.

Miksi ihmeessä sitten tällaiseen ihmisten käsitysten muuttamiseen on pyritty? Onko sillä ollut jokin syy?

Nimenomaan on ollut ja on edelleen syy. Mitään ei tapahdu ilman syytä ja motivaatiota. Maailman muuttamiseen homomyönteiseksi on ollut kaksi tärkeää syytä.

Kaiken homopropagandan tarkoituksena on ollut ja on tuhota eri sukupuolten välinen luonnollinen erilaisuus ja perinteinen miehen ja naisen välisen yhteyden kautta syntynyt perheyhteys. Suunnitelmaan kuuluu hävittää sukupuolierot ja heikentää perinteisen perheen asemaa, jotta sen kautta yhteiskuntaan saataisiin luotua mahdollisimman paljon heikkoutta ja epävakautta. Perinteinen perhe on nimittäin aina ollut yhteiskunnan perussolu, ja jos uuden yhteiskunnan suunnittelijat haluavat luoda uutta, heidän pitää ensiksi horjuttaa nykyisen järjestyksen vahvinta elementtiä eli miehen ja naisen perhettä.

Tämä ei koske yksittäisiä homoja. Hehän eivät edes tiedä näistä pahoista taustasuunnitelmista.

Kaiken kirjoittamani jälkeen on jäljellä yksi, ehkä se kaikkein suurin kysymys: ”Keitä nämä tahot sitten ovat, jotka haluavat muuttaa maailmaa homosuuntaan ja samalla tuhota perinteistä perhemallia, joka ei ole vain kristillinen, vaan myös monissa muissa uskonnoissa vannotaan miehen ja naisen avioliiton kautta syntyvän perhemallin nimeen, kuten esim. islamissa?”

Niin, keitä nämä ihmiskunnan tuhoajat ovat?

Kyseessä on joukko maailman vaikutusvaltaisimpia (rahan tai vallan takia) ihmisiä, jotka haluavat tuhota nykyisen maailmanjärjestyksen. He haluavat hävittää perinteiset uskonnot, perinteiset kansallisvaltiot ja perinteiset perhearvot.

Miksi he haluavat sellaista tuhoa?

Nämä tahot haluavat nykyisen systeemin tuhoa, koska he haluavat pystyttää sen tilalle uuden maailmanjärjestyksen, joka on enemmän heidän mielensä ja tahtonsa mukainen, yhden maailmanvaltion, jossa ei ole enää kansallisvaltioita eikä eri uskontoja. EU on ollut vain ensikokeilu sillä tiellä. Tavoitteena on MU eli Maailman unioni.

Mutta keitä nämä tyypit ovat?

He ovat niitä, jotka puhuvat Uuden maailmanjärjestyksen puolesta. He ovat niitä, joilla on todellinen valta kaikkien hallitusten yli, mukaan lukien USA. He ovat maailman todellinen valta, mitä ei siis ole eri valtioiden hallituksilla.

He ovat maailman rahavalta. Tämän maailman jumala on raha. Nämä pahat ihmiset manipuloivat maailmaa rahan avulla. He omistavat viihdeteollisuuden. Siksi sieltä päin on tullut homoviestejä jatkuvasti, koska se toiminta on suurella rahalla sponsoroitua tietoista propagandaa. Samasta syystä media muutoinkin on homomyönteinen, koska tämä taustalla oleva homoutta edistävä rahaeliitti omistaa kaikki maailman tärkeimmät mediat, TV:n ja sanomalehdet. Myös Suomen media on mukana samassa kytköksessä. Siitä syystä johtuen media, kuten Helsingin Sanomat, ei myöskään kerro kriittisesti tämän maailman rahaeliitin suunnitelmista, koska he ovat osallisina saman suunnitelman toteuttamisessa ja ovat sitoutuneet vaitioloon. Sen takia HS ei julkaise mitään tutkivia raportteja esim. Bilderberg-kokouksista, vaan ollaan hiljaa, koska Bilderberg on käskenyt tiedotusvälineitä olemaan hiljaa.

No, ehkä tämä riittää. Asiaan perehtymättömät eivät ymmärrä tästä mitään, mutta asioita tutkineet tietävät tarkalleen, mistä minä kirjoitan. Tässäkin suhteessa Suomi jakautuu kahtia.

Loppupäätelmäni on se, että tiettyjen hyvin vaikutusvaltaisten tahojen agendaan sopii erinomaisesti homoseksuaalisuuden rohkaiseminen, koska se rikkoo perinteistä yhteiskuntamallia, kun heidän suunnitelmissaan on luoda täysin uusi yhteiskuntamalli, jotta sen tilalle voitaisiin rakentaa uusi diktatuurinen maailmanhallinto. On valitettavaa, että jotkut kirkon edustajatkin ovat menneet tähän petkutukseen mukaan, joten he edistävät omilla kannanotoillaan uuden antikristillisen hallinnon syntymistä – muka rakkauden nimissä. Mutta hehän eivät toimikaan tiedon mukaan, vaan sisäisen tunteensa mukaan.

Tämä asia on kuitenkin liian vakava pohdittavaksi vain tunteellisen intuition pohjalta. Kyseessä on koko maailman muuttaminen pahaa suuntaan. Yksi käytetyistä keinoista on homoseksuaalisuus, joka on kapinaa Jumalan alkuperäistä luomissuunnitelmaa vastaan.

Jouko Piho

KD:n kansanedustajaehdokas
Uudenmaan vaalipiirissä