työssä jaksaminen | Ruoho on vihreämpää aidan tällä puolen

Tämän päivän (9.10.2012) Länkkärissä oli mielipidekirjoitukseni Koulut tarvitsevat puolustajia. Kuule vänskä! Mis sie tarviit oikein hyvää koulujen puolustajaa? Täs siul on sellanen.

Mikkelin kouluissa tehdään joka päivä tulevaisuutta. Koulun penkkiä kuluttavien lasten ja nuorten osana on lopulta astua yhteiskuntaan täysivaltaisina ja tasavertaisina jäseninä tavoittelemaan onneaan. Millaiset eväät Mikkelin koulut tähän tarjoavat?

Onnellisen lapsuuden, onnistuneen koulutien ja syrjäytymisen ehkäisemisen kannalta on oleellista kysyä: Ovatko koulurakennuksemme terveellisiä, tarkoituksenmukaisia ja virikkeellisiä kasvu- ja oppimisympäristöjä? Onko oppilashuolto riittävästi mitoitettu? Onko tukitoimiin riittävästi resursseja? Toimiiko yhteistyö sosiaalitoimen ja lastensuojelun kanssa ja onko niillä resursseja mitoittaa toimintaansa tarpeen mukaan? Ovatko ryhmäkoot riittävän pieniä, jotta opettajalla riittää aikaa ja voimia tukea ja kannustaa lasta sekä havaita ongelmia?

Onkin sääli, miten koulutyö on jo vuosia elänyt säästöpaineiden alla ja monet keskeiset tukipilarit ovat alkaneet hiljalleen rapautua. Tilannetta ei ole helpottanut erityisopetuksen uudet tuulet: erityistä tukea tarvitsevien lasten kohdalla on haluttu – niin kuin oikein onkin – päästä eroon erottelusta. Käytännössä tämä tarkoittaa integraatioita yleisopetuksen ryhmiin ja yhteisiä koulupolkuja koko ikäluokalle.

Onnistuakseen integraatio vaatisi kuitenkin taloudellisia panostuksia: tarvitaan riittävän pienet ryhmäkoot sekä koulutettuja koulunkäyntiavustajia ja laaja-alaisia erityisopettajia. Lisäksi on rakennettava joustavia rakenteita ja ryhmiä koulujen sisällä. Päättäjien tuki on valitettavasti ollut jo pitkään riittämätöntä.

Asialla on toinenkin puoli: suuret ryhmäkoot, integraatio, jatkuvasti kasvavat ja kasautuvat koulujen velvoitteet sekä opettajan työn sisällön peruuttamaton muutos näkyvät työssä jaksamisessa. Kun opettaja joutuu voimiensa äärirajoille, se heijastuu väistämättä myös oppilaisiin. Koulussa nimittäin aikuisten hyvinvointi tai pahoinvointi heijastuu lapsiin ja toisinpäin. Tätä asiaa ei osa kuntapäättäjistämme ole kyennyt ymmärtämään.

Lapset ja nuoret ovat kunnallisessa päätöksen teossa äänettömiä, pelkästään päätöksen teon kohteita. Heidän tulevaisuutensa riippuu meidän aikuisten päätöksistä. Siksi lapset ja koulut tarvitsevat puolustajia.

Suomen keskeisiä haasteita tulevina vuosina on valtiontalouden tasapainottaminen ja työttömyyden vähentäminen. Nämä kysymykset liittyvät olennaisesti yhteen.

Viimeisen vuoden ajan valtakunnassa on keskusteltu työurien pidentämisestä. Milloin on väläytelty eläkeiän nostamista, milloin opiskeluaikojen lyhentämistä. Molempien ratkaisujen taustalla ovat pakkokeinot ja todelliset ongelmat ovat jääneet keskustelun sivulauseisiin.

Opiskeluaikojen lyhentäminen pakkokeinoin on mielestäni väärä suunta. Suomen kilpailuvaltti maailmassa nyt ja yhä enemmän tulevaisuudessa moniosaava työvoima. Opiskeluaikojen lyhentäminen esimerkiksi perussuomalaisten ehdottamalla tavalla, jossa maisterintutkintoon asti opiskelisi yhä harvempi, ja alemmasta korkeakoulututkinnosta eli kandidaatin tutkinnosta tulisi standardi on jo ajatustasolla vahingollinen. Kuinka Suomen kilpailukykyä edistäisi koulutustason laskeminen? Opiskeluajan lyhentämisessä ainoat järkevät keinot ovat kannusteita. Esimerkiksi nopeasti opiskelevat saisivat porrastetusti opintolainaa anteeksi tms.

Kokoomus tarjoaa ratkaisuna eläkeiän nostoa. Tällä hetkellä Suomessa eläkeikä on 63 vuotta. Silti vain harva jaksaa jatkaa edes sinne saakka. Todellinen eläköitymisikä on noin 60 vuotta. Ennenaikaiselle eläkkeelle työntekijöitä ajaa ennen kaikkea työelämän raskaus. Tästä todistaa Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA:n tuore tutkimus, jonka mukaan 82 %:a suomalaisista kokee työtahdin liian kiihkeäksi. Ongelmamme on se, että työ jakautuu tavattoman epätasaisesti ihmisten kesken: ne, joilla on työpaikka, työtä on aivan liikaa ja työtahti aivan liian hektinen ja ne, jotka ovat työttömiä… niin, heillä ei ole työtä lainkaan. Lisäksi erilaiset osa-aikaistyöratkaisut ovat tällä hetkellä ihmiselle kannattamattomia ottaa vastaan tai samasta syystä mahdotonta vapaaehtoisesti toteuttaa. Tähän ongelmaan vihreiden ajama perustulo toisi ratkaisun.

Eräs vaaliteemoistani on työelämäkysymykset ja työelämän laadun parantaminen. Tähän liittyy olennaisesti työn epätasainen jakautuminen. Kuinka tehdä työstä vähemmän kuluttavaa, että ihmiset jaksaisivat edes nykyiseen eläkeikään ja miten jakaa työtä tasaisemmin?

Ratkaisu on minulle selkeä: lyhennetään työaikaa. Jos työaikaa lyhennettäisiin esimerkiksi 35 tuntiin, tämä mahdollistaisi työn tasaisemman jakautumisen ja keventäisi ihmisten työtaakkaa, eli toisi selkeästi laadullista parantumista. Jos samalla madallettaisiin entisestään työnantajan mahdollisuutta palkata uutta työvoimaa sekä tehtäisiin osa-aikaistyöstä perustulon avulla kannattavampaa, duuni alkaisikin joustaa ihmisten tarpeiden ja jaksamisen mukaan. Tilanne oli olisi päinvastainen nykytilanteeseen, jossa työntekijä joustaa ja joustaa työtaakan alla kunnes katkeaa. Lisäksi työttömyys pienenisi merkittävästi.