Raimo Jenu kirjoitti 26.2.2011 Länsi-Savoon otsikolla ”Kielipolitiikka on meidän asiamme”. Kirjoitus on vastine aiempaan kirjoitukseeni, joka julkaistiin samaisessa lehdessä 21.2.2011.

Raimo Jenu on allekirjoittanut tekstinsä ”opetusalan ansiokkaana asiantuntijana”. Hän varmaankin on sitä. Vuosien varrella minua on kuitenkin alkanut yhä enemmän ja enemmän alkanut ihmetyttää Jenun ymmärtämättömyys tiettyjä koulumaailman lainalaisuuksia kohtaan. Erityisen suurta hämmästystä ja hämmennystä herättää hänen selkeä vastenmielisyys niin opettajia kuin ammattiyhdistystoimintaa kohtaan. Tämä on käynyt ilmi monissa yhteyksissä, mutta erityisesti niinä vaikeina aikoina, kun Mikkeli lomautti henkilöstöään ja opettajansa siinä samassa. Ajatteleeko hän todella opettajakunnasta ja heidän oikeudestaan järjestäytyä  näin negatiivisesti?

On syytä selkiyttää muutamaa epäselväksi jäänyttä asiaa.

Aloitetaan yksinkertaisimmasta: Jenun retoriikassa OAJ, eli opettajien ammattijärjestö, menee iloisesti sekaisin Moay:n, eli Mikkelin opettajien ammattiyhdistyksen kanssa. OAJ ei sanele meidän, eli Moay:n  kantoja. Kykenemme aivan itsenäisesti näkemään Mikkelin koulumaailmaa ja kommentoimaan sitä.

Toiseksi: ammattiyhdistyksen tehtävänä on ajaa jäsentensä etua. Se siis on luonteeltaan edunvalvontajärjestö ja toimii sen mukaisesti. On äärimmäisen naivia ajatella, että työntekijän edunvalvonnan voisi jättää vain työnantajan vastuulle. Kyllähän tämä lienee Jenullekin selvää.

Kolmanneksi: opettajien ammattiyhdistyksen rooliksi on jäänyt usein myös oppilaiden edunvalvonta. On tosiasia, jonka jokainen opetusalan ansiokas asiantuntija tietää, että koulussa oppilaat ja opettaja kulkevat käsi kädessä. Se mikä huonontaa oppilaan arkea, huonontaa myös opettajan arkea. Pelkästään oppilaaseen tai opettajaan kohdistuvaa poliittista toimenpidettä on mahdotonta tehdä.

Neljänneksi: jos ammattiyhdistys, joka siis virallisesti edustaa henkilöstöä, huomaa päätöksentekijöiden valmistelevan henkilöstön ja oppilaiden kannalta vahingollista päätöstä, on vain vastuullista ottaa asiaan kantaa. Ei kai voida ajatella, että tämän kaltaiset asiat täytyisi jättää yksittäisen työntekijän kannettavaksi? Ja toisaalta, hyvät työntekijät eivät ole myhäilevää muovailuvahaa, vaan kriittisesti ajattelevia ja asiat ääneen sanovia ammattilaisia.

Viidenneksi: ammattiyhdistyksen tehtävänä ei ole laittaa ”kapuloita rattaisiin” aina kun pitää jotakin päättää. Ongelmana Mikkelissä on se, että aloite uudistuksiin lähtee kovin harvoin poliitikoilta, vaan virkamiesjohdosta. Toinen merkittävä seikka on, että henkilöstö ohitetaan asioiden valmistelussa toistuvasti ja henkilöstöä jopa ylenkatsotaan ja halveksutaan. Onko ihme, että henkilöstö ei oikein osaa olla sitoutunut näihin heidän yli käveltyihin päätöksiin? Tähän kaikkeen kyllästyneenä kielikordinaattori Jenni Heikkinen jätti eroilmoituksensa lautakunnan päätöksen jälkeen. Jälleen kerran kieltenopettajien työ oli mitätöity.

Kielikysymyksessä Jenun tiedot tuntuvat puutteellisilta. Jos kielenopetusta haluttaisiin kehittää, miksi henkilöstöä ei kutsuta mukaan kehittämään? Mikkelissä on toiminut kielitivoli-hanke, johon monet kielenopettajat ovat olleet äärettömän sitoutuneita. Kielitivolin tarkoituksena on ollut juuri kielenopetuksen kehittäminen. Tämän hankkeen yli on kävelty kerta toisensa jälkeen ja juuri korkeat aloitusryhmäkoot ovat ehkäisseet venäjän ryhmien syntymisen. Moay puuttui juuri tähän: kokeilun perusteet eivät pidä. Venäjää valittaisiin, jos aloitusryhmäkoko olisi alhaisempi.

Jenu ei tunnu myöskään ymmärtävän mahdollisen kokeiluluvan tuomia vaikutuksia muille vieraille kielille (valintamäärät todennäköisesti pienenevät) tai B1-ryhmien aloitusryhmäkokoihin liittyviä ongelmia (liian alhaisella ryhmäkoolla syödään muuta muutenkin liian niukkaa tuntikehystä, tai jos ryhmiä ei synnytetä, poljetaan selkeästi oppilaan oikeuksia).

Kaikkein suurin ymmärtämättömyys Jenulla liittyy korkeakoulujen tutkintovaatimuksiin, nk. virkamiesruotsiin. Tästä en viitsi edes aloittaa. Sen totean, että venäjää haluttaisiin edistää, se voitaisiin tehdä helposti panostamalla A2 ja B2 -valintoihin, ilman että oppilaat törmäävät esteisiin jatko-opinnoissaan, tai aiheutuisia (perustus)laillisia ongelmia.

Jenu kirjoittaa mielipiteensä lopussa:

On pidettävä parempaa huolta aiemmin päätettyjen suunnitelmien toteutumisesta. On turvattava nykyajan vaatimusten mukaiset resurssit kouluille sekä tuettava koulujen ja opettajien pitkäjänteistä ja pyyteetöntä työtä.

Kuuluisikohan tämä teksti johonkin muuhun yhteyteen?

Juuri tämä kertoo, miten kaukana Jenu itse asiassa onkaan (ainakin asenteeltaan) koulujen arjesta. Minäpä suomennan.

Kielitivoli ja Mikkelin kaupungin kieliohjelma on ”aiemmin päätetty suunnitelma”. Opetuslautakunta vesitti nämä nostamalla valinnaiskielien aloitusryhmäkokoa.

”Opettajien pyytetön ja pitkäjänteinen työ” tarkoittaa kielitivolin lisäksi myös sitä jokapäiväistä työtä innostaa lapsia opiskelemaan kieliä ja joka keväistä kielivalintojen puolesta tehtävää markkinointirumbaa, joka syö sekä aikaa että voimia. Kieltenopettajat, erityisesti valinnaiskielten opettajat, käyvät elonjäämistaistelua joka kevät.

”Nykyajan vaatimusten mukaisilla resursseilla” tarkoitetaan, hyvä opetusalan ansiokas asiantuntija, nykyajan vaatimusten mukaisia resursseja, jotka kieltenopetuksen kehittämiseltä on evätty.

Kirjoitukseni viimeinen kappale ei todellakaan kuulunut mihinkään muuhun yhteyteen.

Lopuksi täytyy vielä kommentoida erästä Jenun näkemystä. Jenu kirjoittaa:

Mikkelin seudulla käydään keskustelua siitä, pitäisikö peruskoulussa ja lukiossa venäjän kielen opiskeluun luoda paremmat edellytykset mitä tähän mennessä. Mielestäni hanke on kannatettava ja tulevaisuuden tarpeita ennakoiva. …

… Jos näin ei olisi, saisimme odottaa tuomiopäivään asti esimerkiksi sitä, että Helsingissä pohdiskeltaisiin sitä, miten itäsuomalaisten nuorten kieliosaamista voitaisiin monipuolistaa vaikkapa venäläisturistien palvelemiseksi heidän omalla äidinkielellään.

Se, mikä minua koko kokeiluhankkeessa kaikkein eniten häiritsee henkilökohtaisella tasolla (ei siis ammattiyhdistyksen puheenjohtajana) ja opetusalan (ei kovinkaan ansioituneena) asiantuntijana kaikuu myös Jenun tekstissä:  ”venäläisturistien palvelemiseksi”. Kyse on elinkeinoelämän tahdosta. Ja mitä pyritään saavuttamaan: venäjää hieman osaavia nuoria, jotka minimipalkalla (lue: halpatyövoimana) myyvät jäätelöä kojussa turisteille, ja osaavat tervehtiä, kiittää, ja hieman palvellakin venäjäksi. Minusta me emme saa ajatella nuoriamme ensisijaisesti tästä lähtökohdasta.