Sivistyslautakunta 23.3.2011

Sivistyslautakunnan kokouksessa oli käsiteltävänä vain muutama asia. Lisäksi kuulimme tilannekatsauksen suunnitellusta seudullisesta opetuspalvelukeskuksesta.

Ensimmäinen asia lautakunnan esityslistalla oli kirjaston palvelutason määrittäminen vuodelle 2012. Hyvin lyhyen keskustelun jälkeen lautakunta yksimielisesti päätti pitää palvelutason entisellään. Opetus- ja kulttuuriministeriön kriteereiden mukaan kirjastossa tulisi olla 0,8 henkilötyövuotta/1000 asukasta. Tämän mukaan Ristiinassa tulisi olla siis 4 henkilötyövuotta resussoituna. Tämän hetkinen tilanne on 2,72 henkilötyövuotta, joten olemme jääneet kriteereistä jälkeen. Lisäleikkauksiin ei missään tapauksessa haluttu, mutta palvelutason nostamiseen ei juuri nyt ole resursseja.

Toinen asia oli virkanimikkeen muuttaminen Yöveden koulussa. Matematiikan ja fysiikan lehtorin virka päätettiin muuttaa matematiikan lehtorin viraksi velvollisuudella opettaa fysiikkaa ja kemiaa. Aloite muuttamiseen oli tullut koulun rehtorilta ja perusteena oli rekrytoinnin helpottaminen. Päätös muuttamisesta oli yksimielinen.

Kolmantena käsiteltävänä asiana oli sivistysjohtajan selvitys opetus- ja kulttuuriministeriölle valtionavustusten käytöstä koskien opetusryhmien pienentämistä. Selvitys oli hyvin laadittu olosuhteet huomioon ottaen.

Advertisement

Sivistyslautakunta 26.1.2011

Vuoden ensimmäinen sivistyslautakunnan kokous sujui yllättävän sopuisassa ja yksimielisessä hengessä. Asialistalla oli kuitenkin kuuma peruna, joka olisi voinut aiheuttaa suuriakin näkemyseroja.

Esityslistalla oli kaksi pykälää: koulujen työajoista päättäminen lukuvuodelle 2011-12 sekä B1-kielen kokeilulupahakemus. Koulun työajat päätettiin yksimielisesti esityksen mukaisesti. Esityksessä työajat olivat samat kuin Mikkelin kouluilla, joka on tietysti järkevää. Toin kuitenkin keskustelussa esille sen, että Mikkeli tietoisesti hilaa koulunaloitusta lähemmäksi elokuun loppua (koulut alkavat ensi lukuvuonna 16.8. kun tänä lukuvuonna koulut alkoivat 12.8.) ja pyrkii tiivistämään lukuvuotta ja me Ristiinassa näytämme olevan pakotettuja tähän samaan, halusimme tai emme. Tiiviimpi lukuvuosi tarkoittaa lyhyempiä lomia (esim. ensi lukuvuonna joululoma jää varsin lyhyeksi) ja lisääntyviä lauantaityöpäiviä. Tämä tulee näkymään oppilaiden ja henkilöstön uupumisena palautumisaikojen jäädessä liian lyhyeksi.

Toinen asia esityslistalla oli yleistä keskustelua herättänyt kielikokeilulupahakemus. Mikkeli ja muutama muu kaupunki on suunnitellut hakevansa opetusministeriöltä lupaa kielenopetuskokeiluun, jossa toisen kotimaisen eli B1 -kielen opiskelu tulisi valinnaiseksi venäjänkielen kanssa. Meidän tehtävämme oli päättää lähteekö Ristiina hakemaan samoin kokeilulupaa.

Sivistysjohtaja Vidmanin pohjaesityksenä oli että kokeilulupaa ei haeta. Oma kantani oli täsmälleen sama. Lautakunnan muiden jäsenten näkemystä oli vaikea ennakoida etukäteen, mutta oli varautunut isoonkin vääntöön asiasta. Lautakunta oli kuitenkin yksimielinen tilanteesta. Kokeiluluvalle ei ole tarvetta, se on kysymyksenä liian ongelmallinen ja Ristiinan kunnalla ei ole moiseen varaa. Mielestäni teimme hyvän ja oikean päätöksen!

Omia perusteluitani lupaan kirjata tänne piakkoin paljon suuremmalla tarkkuudella.