Vaaliteemoista

Vihreän ehdokaslistan rakentamisessa on ollut tavoitteena uskottovuus ja monipuolisuus. Minusta on imartelevaa olla osa tällaista asiantuntevaa, hyvistä poliitikoista koostuvaa listaa. Heli Järvisen mukanaolo parantaa listaa entisestään, sillä Heli on tehnyt aivan loistavaa työtä eduskunnassa. Tosiasia on, että kasassa on kovatasoinen vihreä porukka.
Ehdokkaana oleminen on mielenkiintoista ja jännittävää. Päätös lähteä ehdolle syntyi melkoisen mietinnän tuloksena, mutta nyt olen mukana tosissani. Tuore perheenlisäys, Helmi-tyttö, painoi tietysti vaakakupissa. Haluan viettää aikaa perheen kanssa, joten kampanjointi on suunniteltava hyvin etukäteen. Joka tapauksessa, lopulta halu tuoda keskusteluun minulle tärkeitä aiheita ratkaisi, vaikka on tässä toki kyse myös halu koetella itseään ja rajojaan.

Vaaliteemani ovat minulle tärkeät teemat ja arvot. Luonnollisesti opettaja- ja ay-taustaisena koulutuspolitiikka, ja erityisesti peruskoulun tila, on ykkösteemani. Kuntien rahoituspohjaa tulee saada sellaiselle mallille, että kovaa vauhtia rapautuva peruskoulu saadaan pelastettua. Peruspalveluista ja peruskoulusta tulee huolehtia verovaroin. Jos kunnat eivät voi tai uskalla verotusta kiristää, niin valtion on se sitten tehtävä ja jaettava kuntien valtionosuuksia sitten enemmän. Vaikka kulutukseen perustuva verotus on maapallon kantokyvyn kannalta oikeansuuntainen tapa lähestyä verotusta kokonaisuutena, niin myös tuloverotuksen progressio on sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Myös pääomaverotuksessa on kiristämisen varaa.

Myös ihmisten työllistyminen on tärkeää. Työelämän ehtoja ei saa työntekijöiden kannalta heikentää enää yhtään. Niin kutsut työelämän joustot ovat muuttaneet työelämää aika lailla, eikä suunta ole ollut hyvä. Työstä on tullut epävarmempaa ja epäsäännöllisempää, erityisesti nuorilla. Tämä vaikeuttaa tai tekee mahdottomaksi oman elämän rakentamisen. Työelämän reiluus ja pysyvyys ovat parhaita kannustumia. Vasemmistoliiton avaus minimipalkan nostamisesta kymmeneen euroon on oikean suuntainen. Työpäivän lyhentäminen toisi ihmisille jaksamista työelämään ja pidentäisi siten myös työuria.

Peräänkuulutan myös sivistyksen ihanteeseen perustuvaa peruskoulua, joka ei kulje pelkästään talouselämän vaatimusten talutusnuorassa. Sivistyksestä on tämä maa noussut nykyiseen vaurauteensa, ja tämä tuntuu nyt unohtuneen. Peruskoululla on myös tärkeä tasa-arvoistava ja demokratisoiva tehtävä.

________
Yhteiskunnan arvot näyttävät koventuneen. Haluan tarjota sivistyneen, humaanin ja liberaalin vaihtoehdon. Jokaisella ihmisellä on sama arvo riippumatta seksuaalisesta suuntautumisesta, ihonväristä, kansallisuudesta, uskonnosta, vammaisuudesta tai muusta perustuslaissa tai YK:n ihmisoikeusjulistuksessa mainittuista seikoista. Juridisesti ketään ei saa kohdella eriarvoisesti. Lisäksi demokratian ihanteeseen ei kuulu enemmistön diktatuuri, vaan pikemminkin päinvastoin – enemmistön velvollisuus on huolehtia että vähemmistöt tulevat oikeudenmukaisesti ja tasaveroisesti kohdelluiksi.

Maahanmuuttajien mahdollisimman hyvä ja nopea kielen oppiminen, kouluttautuminen ja työn saaminen on koko yhteiskunnan etu ja parasta ”kotouttamista”. Työnantajilta tarvitaan ennakkoluulottumuutta, mutta en halua että maahanmuuttajista tulee Suomen sisäinen halpatyövoimareservi matalan palkan ja alhaisen koultustason aloille. Jo nyt ulkomaalaisperäinen työvoima on osittain pakotettu osaksi harmaata taloutta (esim. rakennusalalla) tai työnantajien suorastaan riistämäksi. Tämä on väärin. Työelämän pitää olla reilu kaikille, suomalaisen yhteiskunnan tulee olla reilu kaikille. Silti: jokaisella tulee olla oikeus vaalia omia kulttuurisia ja kansallisia juuriaan. Näinhän suomalaisetkin siirtolaiset maailmalla ovat tehneet.

Suomen kaltaisten vauraiden maiden on toimittava esimerkkinä ja edistäjänä hyvinvoinnin jakamisen, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden, ympäristökysymysten ja ihmisoikeuskysymysten saroilla. Ei tässä muuten mitään järkeä ole. Itsekkyyteen ei saisi olla varaa yksilötasolla eikä globaalilla tasolla.

Maapallo pitää pelastaa tuleville sukupolville. Tämä onnistuu vain, jos huolehdimme planeetasta, pyrimme vaalimaan luonnon monimuotoisuutta ja teemme kaikkemme pysäyttämääksemme ilmastonmuutoksen. Vihreät ovat edelleen ainoa puolue, joka politiikassaan ottaa nämä asiat ensisijaisena.

En ole tyytyväinen esimerkiksi siihen, että Vihreät istuvat hallituksessa, joka päätti myöntää kaksi uutta ydinvoimalalupaa. Ydinvoimamyönteisestä oppisitiosta asiaan ei kuitenkaan olisi voitu vaikuttaa sen paremmin. Kaikki kolme suurta puoluetta halusivat ydinvoimaa ja niinpä sitä Suomeen sitten rakennetaan. Valitettavasti. Hyvä on muistaa ketkä esimerkiksi eteläsavolaisista kansanedustajista äänestivät ydinvoimaa vastaan ja ketkä ydinvoiman puolesta.

______________

Kansanedustajapaikan uusimiseen me vihreät tarvitsemme kannatuksen nousua, kovaa työtä, ja lujaa uskoa niin meiltä ehdokkailta kuin äänestäjiltä. Minä uskon mahdollisuuksiimme. On tärkeää, että eteläsavolaisilla on aito mahdollisuus äänestää vihreitä toimijoita ja vihreää politiikkaa. Ihmisten pitää äänestää arvojensa ja omatuntonsa mukaisesti, ei pelata ”voittavaa hevosta”.

Joka tapauksessa, talouden laskukausi on työntänyt ympäristöarvoja tietyssä mielessä toissijaiseksi. Tässä tilanteessa vihreitä ja vihreää politiikkaa tarvitaan enemmän kuin koskaan.

Minulla on teoria

Hallitus teki kaikkien aikojen järkyttävimmän ja vastuuttomimman esityksen, kun se päätti Mauri Pekkarisen suulla esittää Suomeen kahta uutta ydinvoimalaa. Vihreät puolestaan, minä mukaan lukien, ovat tyrmistyneitä. Eivätkä pitkään hiljaa, luulen.

Hallituksen esitys herättää muutamia kysymyksiä: miksi keskusta ja Pekkarinen yht’äkkiä muutti kantaansa nollasta yhteen ydinvoimalasta kahteen ydinvoimalaan. Toinen mielenkiintoinen kysymys liittyy siihen, miksi vihreät ovat yhä hallituksessa. Mutta minullapa on teoria. Tässä täytyy olla kyse jo seuraavista vaaleista.

Taustatekijä numero yksi: puoluiden kannatus. Keskustan kannatus tulee sukeltamaan seuraavissa vaaleissa. Kokoomuksen nosteen lasketaan puolestaan jatkuvan. Demarit ei ole uskottava vaihtoehto ja pieni nousukin jäänee vain pieneksi tai haaveeksi. Myös perussuomalaisten nousu jatkunee. Talouden taantuma nostaa monissa ihmisen alhaisinta puolta pinnalle ja tähänhän perussuomalaiset kyllä osaavat tarttua. Vasemmistoliitto lähtee vaaleihin Arhinmäen johdolla, mutta puolueen uudistuminen lienee silti vain näennäistä. Vaikea on uskoa vasureiden pystyvän aidosti uudistuneseen ehdokasasetteluun valtakunnallisesti. Tämä taas puolestaan tarkottaisi enintään torjuntavoittoa laskevaa kannatusta vastaan.

Taustatekijä numero kaksi: keskustan puheenjohtajakisa. Mauri Pekkarinen hamuaa puolueensa puheenjohtajutta. Nyt on näytttävien operaatioiden paikka.

Kuvio menee näin. Kokoomus voittaa vaalit, mutta kumpi valita kumppaniksi: keskusta vai demarit? Pekkarinen osti ydinvoimaesityksellä hallituspaikan keskustapuolueelle tulevasta vaalitappiosta huolimatta. Kytkykauppana Pekkarinen saa myös keskustan puheenjohtajuuden ja painavan salkun seuraavasta hallituksesta. Pekkarinen teki siis diilin, jonka vuoksi kannattaa takkia kääntää. Ainoat keskustassa, jotka huutelevat puolueen johtoa vastaan ovat niitä, joiden mielipiteellä ei ole merkitystä (keskustanuoret on sivuutettu maailman sivu) ja niitä, joilla ei ole enää mitään hävittävää tai voitettavaa, kuten Antti Kaikkonen. Kokoomus puolestaan on pelannut korttinsa juuri oikein. Nämä kiteytyvät hyvin Jyrki Kataisen lausumassa: ”Kiitos, Mauri” -terveisessä. Myös savupiipputeollisuus kiittää. Demarit puolestaan ovat juuri tästä syystä hiljaa, hyvin hiljaa.

Entäpä vihreät? Oli vaikeaa katsoa Anni Sinnemäen kiemurtelua tuolissaan Paavo Arhinmäen kysyttyä eduskunnan kyselytunnilla (22.4.2010), ovatko vihreät Pakkarisen kanssa samaa mieltä ydinvoimasta, ja jos ei, niin miksi vihreät jatkavat hallituksessa? Kysymykset ovat kieltämättä oikeutettuja. Esitys kahdesta ydinvoimalasta on traaginen vihreiden kannalta. Miten perustella äänestäjilleen ja itselleen (ja omatunnolleen) hallitukseen jääminen, ja toisaalta, mitä seuraisi jos hallituksesta lähdetään. Tämä on kysymys, jota varmasti mietitään puolueen johdossa, tai ainakin pitäisi miettiä.

Vihreät kansanedustajat tulevat todennäköisesti äänestämään hallituksen esitystä vastaan, näin uskon. Lisäksi vihreät pyrkivät saamaan puolelleen eduskunnan enemmistön. Onnistutaanko siinä, se jää nähtäväksi. Jos äänestys hävitään, on todellinen ratkaisun paikka: should we stay or should we go…

Jos vihreät jättävät hallituksen, tai vaihtoehtoisesti potkitaan hallituksesta, ovet seuraavaan (todennäköisesti porvari-) hallitukseen sulkeutuvat sillä samalla hetkellä. Mutta kuka nousee tilalle? Perussuomalaiset! Tämän seurauksena seuraavat neljä vuotta saisimme täysin ympäristöstä, planeetasta ja globaalista vastuusta piittaamattoman hallituksen. Hallituksen, joka olisi avoimen ”maahanmuuttokriittinen”. Tämä olisi kauhuskenaario. Vaihtoehto, jossa KD nostettaisiin hallitukseen, kääntäisi Suomen kohti konservatiivisuutta, eikä näin olisi paljoakaan parempi vaihtoehto.

Jos vihreät puolestaan jäävät hallitukseen, puolueen uskottavuus on vaakalaudalla. Tämän kaltaisen päätöksen kanssa ei vain voi elää. Miten voimme lähteä uskottavasti seuraaviin vaaleihin, jos olemme olleet hallituksessa, joka tekee Suomesta ydinenergiaa ulkomaille myyvän valtion. Sitä paitsi: hallituspaikka saattaa silti jäädä haaveeksi, vaikka nyt hallitukseen jäätäisiin, ja vaikka vaaleja ei hävittäisikään. Voi olla, että hankalaksi koettu vihreät eivät enää porvareille kelpaakaan (tosin myös perussuomalaiset hallituskumppanina on varsin arvaamaton vaihtoehto). Vihreiden kohdalla tilanne on siis kuin  ”suo siellä, vetelä täällä”

Keskusta ja kokoomus ovat pelanneet siis hyvin. Itsensä ja suurteollisuuden kannalta. Planeetan ja tulevien sukupolvien kannalta esitys onkin paljon suurempi tragedia minkä Vihreä liitto kohtasi.

Sunnantaiaukioloista ja ydinvoimaloista (eli kuinka lakkasin olemasta huolissani ja opin rakastamaan hallitusta)

Hallitus avasi kauppojen aukioloaikoja. Tämä on herättänyt kovasti keskustelua vihreissä piireissä.

Vihreiden hallitusmatka on herättänyt puhetta koko kauden ajan. Lehdistö, ainakin täällä Etelä-Savossa, ei varmasti ole jättänyt kiveä kääntämättä päästäkseen hutkimaan piipertäjäpuoluetta. Länsi-Savon pääkirjoituksissa ei ole palstamillimetrejä tosiaan säästetty. Se nyt kepulaisvetoisessa maakunnassa on tietysti luonnollistakin.

Toinen ryhmä, joka on suunnannut keihäänkärkiään kohti vihreitä, on vasemmisto. Tämä on sääli, sillä vihreät ja vasemmisto ovat monissa yhteyksissä löytäneet toisiaan, ainakin aiemmin. Punaviherporukka on mielellään alkanut kutsua vihreitä ”puistokokoomukseksi”, pitkälti hallitusyhteistyöstä johtuen. Joku terävähampainen voisi toki todeta, että punavihreydessä ”vihreys” on monesti varsin kosmeettista värinvaihtoa tai viherpesua…

Kolmas, ja kaikkein armottomin arvostelijoiden lauma on ollut Vihreän liiton syvät rivit. Tämä ei liene yllätys. Perinteisesti vihreiden jäsenet ja kannattajat ovat olleet omia kohtaan kaikkein kriittisimpiä arvioissaan. Tämähän on erittäin hyvä asia. Odotamme omiltamme suuria. Kääntöpuoli on tietysti siinä että odotukset ovat toisinaan mahdottomalla tasolla. Jokainen hallitusrintamassa tehty kompromissi on aina tarkoittanut omille periaatteiden myymistä ja ihanteiden hautaamista. Milloin mitäkin, koskaan ei ole hyvä. Siltä välillä keskustelu vaikuttaa.

Viimeisimmäksi keskustelua on käyty sunnuntaiaukioloista ja niiden sallimisesta. Oma kantani tähän on varsin neutraali. Luulen että kuluttaminen jakautuu tämän jälkeen tasaisemmin viikon kaikille seitsemälle päivälle. Eihän ihmisten kulutukseen suuntautuva rahamäärä eli ostovoima uuden lain myötä lisäänny, kuitenkaan. Periaatteellisella tasolla ajatus kulutuskeskeisestä yhteiskunnasta puistattaa, mutta kysymys sunnuntaiaukioloista on tässä(kin) mittakaavassa varsin triviaali. Toivon että pienellä palkalla työtään tekevät kaupan alan työntekijät saavat tätä kautta lisätuloja sunnuntailisien myötä. Ja ehkä muutama työtön tai opiskelija saa itselleen työpaikan.

Huolestuttavana asiana näen sen, että kauppamatkat suuntautuisivat enenevissä määrin suuriin kauppakeskuksiin ja hypermarketteihin. Sen verran optimistinen kuitenkin olen, että uskon ihmisten hypermarketpäivienkin tasoittuvan nyt yhtä lailla seitsemälle päivälle kuuden sijaan. Eli ne jotka suuntaavat Jumboihin tai Isoihin Omenoihin sunnuntaina, jättävät perhematkailun tältä osin väliin lauantaina.

Keskeinen kysymys hallitusyhteistyön kannalta ei siis ole kauppojen aukiolot. Energiantuotantoon liittyvät kysymykset puolestaan ovat. Teollisuus haluaa ydinvoimaa ja muita ekologisesti kestämättömiä ratkaisuja. Niinpä lobbaamiseen niiden puolesta on poltettu rahaa ja kampanjointi on saanut varsin banaalejakin piirteitä (tässä muutamat pelottavalla tavalla hauskat sivut: www.ydinenergianuoret.fi ja www.energiajahyvinvointi.fi). Ja jos teollisuus tarvitsee jotain, kokoomus ojentaa. Ammattijärjestöt laulavat tässä asiassa työnantajien kanssa samassa kuorossa. Ja jos ay laulaa, laulaa vasemmistokin.

Vihreät eivät halua ydinvoimaa. Minä en halua ydinvoimaa. Uskon kuitenkin että asiaan voi vaikuttaa vain hallituksessa. Opposition huudot asiaan (kuin asiaan) ovat turhia. Keskeinen kysymys on, pitääkö vihreiden marssia ulos hallituksesta, jos lisäydinvoiman rakentamista ei pystytä estämään?

Minulla ei ole selkiytynyttä mielipidettä tähän, vain hajatelmia. Toisaalta: ydinvoima ON (ja niin pitääkin olla) kynnyskysymys, periaate joka ei voi olla kaupan. Ja toisaalta: ovatko vihreät valmiita uhraamaan ydinvoimakysymyksessä kaiken muunkin? Hallituksesta lähtemällä sillat palaisivat takana iloisesti roihuten ja hallituskumppaniksi pääsy muuttuisi mahdottomaksi todella pitkäksi aikaa. Samaan aikaan koko planeetan kokoiset haasteet kasvaisivat entisestään. Oppositiosta käsin olisi mahdotonta olla osa niiden ratkaisuja. Ehkäpä siinä selkiytymätöntä spekulaatiota tarpeeksi…

Lopuksi, mielestäni vihreiden on hyvä olla hallituksessa. Kompromisseja joutuu toki tekemään, mutta vaikuttamismahdollisuudet ovat kuitenkin aivan toisenlaiset kuin oppositiossa, jossa pystyy reaalipolitiikan sijasta tekemään vain imagopolitiikkaa, ei muuta. Itse (tietenkin) uskon että reaalipolitiikan sijasta tulisi tehdä ihannepolitiikkaa, mutta poliittinen järjestelmämme ei oikein tue haihattelua. Tulokset ratkaisevat, ja niitä saadaan hallitusyhteistyöllä, ei muuten. Leikillisesti sanoen, vihreään diktatuurin on vielä matkaa…