Ammattiloukkaantujat

(Tehty muutoksia ingressiin 20.12.2011 vastaamaan Uden Suomen puheenvuoropalstalla olevaa tekstiä. Käy katsomassa keskustelu: http://mikkosiitonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/91706-perussuomalaiset)

Perussuomalaiset on omituinen rotu. Heillä on syystä tai toisesta kehittynyt hyvin mielenkiintoinen tapa suhtautua kritiikkiin ja kritiikin asiallisuuteen, argumentaatioon ja retoriikkaan. He itse katsovat voivansa perustella väitteitään vaikka kuinka ontuvasti tai vähintäänkin totuuden käsitettä venyttäen ja se on silti aina ”looginen totuus”, kunhan se vain on persun suusta putkahtanut. Muiden argumentaatio on lähtökohtaisesti aina väärää. Tämä sama pätee vielä aukottomammin retoriikkaan: persut itse katsovat voivansa käyttää millaista kieltä tahansa arvostellessaan poliittisia vastustajiaan tai väärinä pitämiään asioita ja ihmisiä. Persuja itseään pitää kuitenkin kutsua “perussuomalaisiksi”.

Puolueen puheenjohtaja Himo Roisi ei suinkaan ole ainoa persu, joka pyrkii värikkäisiin retorisiin irtiottoihin. Persujen keskuudessa päivitellään usein sitä, miksei asioista – tai pikemminkin ihmisistä – saisi puhua niiden oikeilla nimillä, sillä onhan se niin että neekeri on neekeri, ryssä on ryssä, hintti on hintti, mustalainen on manne, muslimi on terroristi ja hurri on vittu hurri. Tämänhän lapsikin tietää eikä siinä mitään arvolatausta ole. Kuitenkaan persu ei ole persu vaan true finn, rasisti ei ole rasisti vaan maahanmuuttokriitikko, eikä natsi ole natsi vaan halla-aholainen. Joka toista väittää, on persua syvästi loukannut. Voi kyynel!

Viime kevään jytky-jytkystä lähtien olemme olleet etuoikeutetussa asemassa saadessamme seurata uljaiden perussuomalaisten töhöilyä, huonoa ja sivistymätöntä käytöstä, loputonta mussutusta ja selittelyä, Soinin kerta kerralta vaikeampaa väistelyä, Ruohonen-Lernerin otsalle kasvavia yhä suurempia ja kylmempiä hikikarpaloita sekä hirvisaarten, eeroloiden, oinosten  ja halla-ahojen tapaa loukkaantua milloin mistäkin ja milloin kellekin. Ja sitä jatkuvaa mököttämistä Hyysärille. “Ei kuulkaas, kun meitä jahdataan epäoikeudenmukaisesti ja voi kyynel kyynel kyynel! Ja mehän saadaan sanoa ja te ette! Se oli läbällä! Niiiii-in!”

Meidän ilonamme siis on parlamentissa puolueen mitan verran kiukuttelevia keski-ikäisiä pikkupoikia, jotka ovat jämähtäneet niiiii-in yläasteelle moraalikäsityksissään. Heidän mukanaan noussut piilostahuutelijoiden, perässähiihtäjien ja pseudoimitaattorien mölisevä keskustelupalstalauma vaikuttaa jopa yhteenlasketulta argumentointitaidoiltaan pikemminkin laumalta kädettömiä kuin kädellisiä eläinkunnan edustajia. Mahtavaa.

No nyt sitten tämä viimeisin. Sarjakuvataiteilija Ville Ranta meni ja piirsi pilakuvan. Ja että persuista vielä. Voi kauhistus!! Tämä sama ammattiloukkaantujien lauma paheksui muutama vuosi sitten länsimaisten muslimihyysäreiden tokkaa siitä, etteivät Muhammed-pilapiirrokset olleetkaan jokaisen lehden etusivulla ja jatkuvana luuppina Ylen ohjelmistossa. Nyt sitten poliittinen pilakuva onkin aivan kauhean kamalan hirveän asenteellinen. Voi kyynel!

Minulla ei ole ennakkoluuloja persuja kohtaan sillä minä tiedän että osa heistä ja heidän äänestäjistään on joko patarasisteja tai kaappirasisteja, osa heistä viehättyy totalitaristisista päiväunista ja osa on vain ihan älyttömän tyhmiä. Jos joku ihmettelee tai peräti (iik!!!) kauhistelee nyt tuota mitä juuri kirjoitin, niin vastapainoksi kehotan lukemaan hieman keskustelupalstoja, joissa perussuomalaisten kannattajiksi julistautuvat kertovat omia sivistyneitä ja perusteltuja näkemyksiään tämän tekstin kirjoittajan viiteryhmistä. Väitän – tai siis tiedän – että äskeinen alkeellinen ja vihamielinen retoriikkani ja argumentointini olikin varsin kilttiä ja sievistelevää. Mutta voi vihapuhe, vihapuhe, vihapuhe sentään.

Teenpä tässä pienen lupauksen. Lupaan julkaista myös tässä blogissa kaiken sen materiaalin, mikä saa persun itkuraivariin. Tämä on palvelukseni kaikille ammattiloukkaantujille, jotta pysyisivät leivän syrjässä kiinni. Aloitetaan Ville Rannan pilakuvasta. Minulla ei ole mitään lupaa sen julkaisuun ja poistan sen välittömästi jos asianomistaja niin haluaa.

Ps. Tämähän oli siis trolli, vedätys. ”Perussuomalaisen tekotaiteen” kritisointi on kikka, jolla halutaan ärsyttää tosikoita. Tämä on tietoinen provo. Tiedetään, että rääkäisy tulee”

Mainokset