Viimeisen parin viikon ajan olen käyttänyt välillä luvattomankin paljon aikaa Uuden Suomen blogeissa. Ainakin jos vaimoltani kysytään…

Aiemmin olen tehnyt kaikkeni välttääkseni keskustelupalstoja, sillä jos ne jotain saavat aikaan, niin ahdistusta ja epätoivoa. Nyt kuitenkin olen seuraillut blogistania ja pyrkinyt aistimaan zeitgeistia sekä myös harjoitellut argumentaation jaloa taitoa.

Olen tosiaan kommentoinut jonkin verran blogeja, mutta kahdella itselleni antamalla ohjenuoralla: 1) Kommenttini ovat asiallisia ja sovittelevia sekä 2) argumentaatiossa olen pyrkinyt olemaan looginen ja perusteleva. Kaikki asiattomat heitot olen nieleskellyt ja jättänyt kirjoittamatta, ja asiattomiin kommentteihin olen suhtautunut teflonmaisella otteella.

Ärsyyntymisen tunteen ohittaminen ja keskittyminen asialliseen kommentointiin tekee hyvää. Maailmasta ja ajan hengestä tulee hallittavampi, asioihin tulee peryhdyttyä ja niin – todellakin – taito ja tieto siis kasvaa. Hauskaa puuhaa tämä nyt ei varsinaisesti ole, mutta kovin mielenkiintoista.

On selvää, että väittely onnistuu parhaiten erimielisten kanssa. Niinpä juuri persut ja muut sieltä poliittisen kentän suunnalta ovat olleet kanssani verbaalisella tatamilla. Olen pyrkinyt säilömään itselleni omia parhaimpia kommentteja eri aihepiireistä sillä ajatuksella että niitä voi laajentaa kattavammiksi artikkeleiksi. Niinpä tässä lähiaikoina aloitan sarjan tekstejä, joiden aihepiireissä putkahtelee mm. islam, maahanmuutto, Breivik, hyvinvointivaltio ja julkinen sektori.