Mihin Ristiinaa tarvitaan?

Ristiinan kunta teki päätöksen että se ei ryhdy selvittelemään kuntaliitosta Mikkelin kanssa. Tämä on saanut monet läpyttämään käsiään. Useimmat ristiinalaiset haluavat säilyä ”itsenäisinä”. Totta onkin, ettei liitos Mikkelin kanssa mikään erityisen houkutteleva vaihtoehto ole. Anttola, Mikkelin maalaiskunta ja Haukivuori ovat kaikki esimerkkejä tästä.

Kuntaliitokset Mikkelin seudulla eivät ole tuoneet juurikaan hyviä seurauksia alueelle. Pienet liitoskunnat ovat menettäneet palvelunsa ja Mikkeli on velkaantunut. Jokaiselle pienten kuntien johtavalle virkamiehelle on tehtailtu suojatyöpaikka koko ajan paisuvasta organisaatiosta. Palvelutuotanto ei siis ole tehostunut, monissa tapauksissa ainoastaan loitontunut ihmisistä ja huonontunut.

Tässä viitekehyksessä ristiinalaisten itsenäisyyshalu on ymmärrettävää. Jos perustelut olisivat oikeasti edellä mainitut. Totuus kuitenkin on, että monilla kyse on vain tunteeseen perustuvasta mielipiteestä. Periaatteessa niin minullakin. Mutta tätä kysymystä tulee kuitenkin, ihan uhallakin, hieman polemisoida. Mielestäni keskeinen kysymys kuuluu: mitä lisäarvoa olemassa oleva Ristiinan kunta tuo kuntalaisille verrattuna siihen, että Ristiina olisi Mikkelin läntinen kaupunginosa? Vastaus on: kovin vähän.

Taloudella asiaa ei voi perustella. On totta, että Mikkeli on korviaan myötä veloissa ja lähestulkoon kriisikunta, mutta ei ristiinalaisillakaan ole juuri syitä paukutella henkseleitään. Ristiinan oma velkataakka, erityisesti konsernitasolla, on sellainen Matterhorn että hirvittää. Mikkelissä tarkastuslautakunta (ja aivan oikein) antoi pyyhkeitä viime vuosien investointihuumasta. Myös Ristiinassa investointeihin on syydetty rahaa, myös velkarahaa. Osa investoinneista ovat toki olleet pakon sanelemia, mutta siitä huolimatta ja juuri siksi onkin kysyttävä, mitä tehdä kunnalla, joka ensimmäisessä vastoinkäymisessä alkaa upota?

Maailmantalouden taantuma on osoittanut (myös) Ristiinan talouden havoittuvuuden. Kaikki lepää yhden kortin, Pelloksen tehtaiden, varassa. Sen mukana kunta nousee tai, kuten on käymässä ilmi, kaatuu. Nyt kun vaneri ei tee kauppaansa maailmalla, Ristiinan yhteisöverotuotot ovat laskeneet kolmanneksen! Näin monokulttuurinen talous ei vaikeina aikoina voi olla erityisen elinvoimainen. Ristiinan veropolitiikka on muutenkin mielenkiintoista. Kunnallisveroa ei uskalleta nostaa, vaikka tulopohja vuotaakin eikä pysty kattamaan menoja. Vielä kunnallisveroakin pyhempi lehmä (!) on kiinteistövero, johon ei varmasti kosketa. Syykin on selvä: keskustavoittoinen kunta ei halua nostaa maaseudun asukkaiden (ts. maatalousyrittäjien) verotaakkaa. Mielummin tingitään palvelutasosta. Vaihtoehtoisia säästö- ja tehostamiskeinoja, kuten sähköstä säästäminen, ei voida kuvitellakaan.

Palveluntuottajana Ristiinaa ei juuri tarvita. Lähes kaikki kunnan palvelut tuotetaan jo nyt Mikkelin kaupungin toimesta. Perusopetus ja lukio ovat tärkeimmät omatuotanteiset palvelut. Nyt Ristiina havittelee mukaan seudulliseen opetuspalvelukeskukseen, jonka on tarkoitus toimia tilaaja-tuottaja -mallin mukaan. Toisin sanoen: Ristiina ostaisi opetuksen Mikkeliltä. Kysymys kuuluukin: mihin tarvitaan itsenäistä kuntaa, jos se ei tuota palveluitaan itse?

Työnantajana Mikkelin kaupunki näyttäytyy Ristiinan henkilöstölle yhtä houkuttelevana vaihtoehtona kuin toukkien syönti Pelkokerroin-ohjelmassa. Mutta myös Ristiinan kunnan henkilöstö tulee kokemaan kylmää kyytiä lähikuukausina itsenäisen Ristiinan palveluksessa. Kunnanhallitus on päättänyt vaatia 0,8 %:n säästöt henkilöstömenoissa. Käytännössä tämä on tarkoitus toteuttaa ”vapaaehtoisin” menettelyin, eli lomarahasopimuksina ja palkattomina vapaapäivinä. Opettajien kohdalla tilanne on kuitenkin ongelmallinen: opettajat eivät voi suostua tämänkaltaisiin sopimuksiin ja ottaa näin vastuulleen sitä, että oppilaat, lapset ja nuoret, jäävät luokkiinsa ilman läsnäolevaa opettajaa. Sijaisiahan ei tässä tilanteessa tietenkään palkattasi, koska eihän silloin mitään säästöjä syntyisi. Tämä taas muodostaa tilanteen, jossa opetustyöläiset joko jätetään säästötoimien ulkopuolelle, tai heidät lomautetaan. Pelkään jälkimmäistä, vaikka se olisikin oppilaiden turvallisuuden ja oikeusturvan vastaista. Tämä taas nostaa esiin kysymyksen: mihin tarvitaan kuntaa, joka ei selviydy edes lakisääteisistä velvoitteistaan (kuten perusopetus)?

Jos kunnan tehtävä on tuottaa kuntalaisille palveluita, ja ennenkaikkea peruspalveluita, ja se saa rahoituksensa tähän verottamalla kuntalaisiaan, niin melko vaikeaa on tässä valossa perustella Ristiinan säilyttämistä itsenäisenä kuntana. On totta, että kuntaliitos Mikkelin kanssa ei välttämättä ratkaisisi mitään. Itsekin ajattelen näin. Kahdesta köyhästä ei tule yhdessä yhtä rikasta. Tilanne alkaa olla kuitenkin sen verran vakava että kaksi asiaa tulisi myöntää: ensinnäkin se, että tilanne ON vakava (hyssyttely ei auta ketään), ja toiseksi, nyt on selvitetättävä kaikki vaihtoehdot (myös kuntaliitosvaihtoehto) tilanteesta selviämiseksi. Selvitys itsessään ei vielä kuntaliitosta tarkoittaisi.

Mainokset

Opetustoimen säästöt

Nythän on niin että ajat ovat vaikeita. Sitä ei kiellä kukaan. Silti säästötoimenpiteet kunnissa toteutetaan useimmiten ”helpoimmalla” mahdollisella tavalla: otetaan pois niiltä, jotka eivät pysty itseään puolustamaan. Sairaat, vanhukset ja lapset laitetaan siis ensimmäisenä polkemaan miinoja. Mikkelin kaupunki suunnittelee säästöjä, taas. Tässä ammattiyhdistyksen kommentti asiaan, jos jotakuta kiinnostaa….


Avoin kirje päättäjille

Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 4.5.2009 § 252 maaliskuun 2009 toteutuman perusteella tehtyyn ennusteeseen ja yleiseen taloustilanteeseen pohjautuen päättänyt velvoittaa toimialat tekemään toukokuun loppuun mennessä selvityksen 1 %:n käyttömenojen säästötoimenpiteistä. Mikkelin opettajien ammattiyhdistys vastustaa opetustoimen leikkauksia.

Esitämmekin, että opetuslautakunta ei hyväksy opetustoimeen kohdistuvia lisäsäästöjä, ja pidättäytyy leikkauksista.

Perusteluina esitämme:

1)      Opetustoimi koki vuoden 2008 aikana kaksinkertaiset leikkaukset. Keväällä säästövelvoitteiden mukaisesti opetustoimessa toteutettiin tuntikehysleikkaukset, tuntijakomuutokset ja käyttömenojen karsimiset. Pohjoisella alueella Siekkilän ja Vanamon koulut joutuivat tyytymään vain yhteiseen rehtoriin. Lisäksi opettajat lomautettiin samana syksynä. Nyt opetustoimen pitäisi säästää jo edellisten pysyviksi jääneiden leikkausten lisäksi. Enää vain ei ole, mistä leikata.

2)      Nykyisen kaltaisessa taloudellisessa tilanteessa ”juustohöylällä” toteutetut säästötoimenpiteet johtavat vahingollisiin seurauksiin. Yhdelle toimialalle kohdistuvat moninkertaiset säästöt ovat kohtuuttomia niin lapsia kuin henkilöstöä kohtaan. Lapsista ja nuorista ei voi enää säästää puuttumatta toden teolla mikkeliläisten lasten tasavertaiseen mahdollisuuteen saada laadukasta ja riittävästi resursoitua opetusta. Kaiken lisäksi kouluverkkoa uudistetaan tällä hetkellä rankalla kädellä, mikä lisää epävarmuutta kouluväen keskuudessa.

3)    Opettajan ammattitaidon ylläpitäminen vaatii jatkuvaa ja suunnitelmallista täydennyskoulutusta. Opettajat olivat lomautettuna virkaehtosopimuksen mukaiset kolme koulutuspäivää syksyllä 2008. Koulutusmäärärahoista leikkaaminen veisi jo toisena perättäisenä vuotena mahdollisuuksia opettajien täydennyskoulutukseen ja tätä kautta vaikeuttaisi työssä kehittymistä ja ajantasaisen tiedon saamista.

4)    Sijaismääräyksen muuttaminen kolmesta viiteen oto-järjestelyin toteutettavaan päivään on jo ajatuksena mahdoton. Yksikin tunti ilman luokassa läsnä olevaa opettajaa on turvallisuusriski ja vaarantaa opetussuunnitelman toteutumisen. Tästä on konkreettisena esimerkkinä Itä-Suomen lääninhallituksen päätös, joka koskee oppilaan sairaskohtausta oto-opetuksena järjestetyn oppitunnin aikana (ISLH-2008-02971/op-13).

Lomautukset toteutettiin Mikkelissä oto-järjestelyin. Lomautuksen toteuttamisesta Itä-Suomen lääninhallitus on todennut seuraavasti (ISLH-2008-02856/Op-13/8.4.2009): Perusopetusta ei ole opettajien lomautusten aikana järjestetty kaikilta osin siten, että oppilaiden oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön ja opetussuunnitelman mukaiseen opetukseen toteutuisi perusopetuslain mukaisesti. Mikkelin kaupungin opettajien lomautusten aikana toteuttamat opetusjärjestelyt eivät ole sopusoinnussa perusopetuslain 3, 4, 17, 29, 30 ja 31§:ien ja perusopetusasetuksen 2 §:n ja YK:n lapsen oikeuksien koskevan yleissopimuksen kanssa. Lääninhallitus kehottaa päätöksessään Mikkelin kaupunkia perusopetuslain 4 §:n tarkoittamana perusopetuksen järjestäjänä huolehtimaan, että sen vastuulla olevissa opetusjärjestelyissä noudatetaan säädettyjä lakeja, asetuksia ja määräyksiä.

5)      Mikkelin kaupunki on saanut valtiolta erityistä rahaa ryhmäkokojen pienentämiseksi. Tuntikehykseen kohdistuvat leikkaukset tässä tilanteessa ohjaisivat rahat pois tarkoituksestaan. Tällaiset päätökset olisivat moraalittomia. Joutuuko kaupunki perustelemaan valtioneuvostolle ryhmäkokojen pienentämiseen tarkoitettujen rahojen käyttöä, jos todellisuudessa ryhmäkoot eivät tuntikehysleikkausten myötä pienenekään?

6)      Säästöselvitysluonnoksessa mainittu erityistehtävätuntien (luokanvalvontatyö, oppilaskunnan ohjaustyö, tietotekniikan vastuu, koulumatkakuljetusten matkan valvonta, taito- ja taideaineiden vastuut, kirjastokokoelmien, kielistudioiden ja musiikkiesitysten hoito) leikkaaminen puoleen tarkoittaa myös työpanoksen puolittamista. Jos virkaehtosopimuksen mukaisista työtehtävistä ei makseta, ei niihin voi opettajaa määrätä.  Oletetaanko opettajien hoitavan erityistehtävät talkootyönä?

7)      Yhden prosentin säästövelvoite tässä vaiheessa vuotta määrättynä kohdistuu käytännössä vuoden viiteen viimeiseen kuukauteen, jolloin se vaikeuttaa tuntuvasti tulevan lukuvuoden koulutyön suunnittelua, joka on jo aloitettu.  Näin ollen jo tehty suunnittelutyö menettää osittain merkityksensä.

 

Lopuksi:

Leikkausten vaikutukset heikentävät koulujen mahdollisuuksia toteuttaa perusopetuslain, lukiolain ja asetusten mukaista opetusta.  Ammattiyhdistys muistuttaa, että säästöjä mietittäessä tulisi tarkastella myös hallintokuntien välistä laskutusta. Ainakin Etelä-Savon tietohallinnon ja opetustoimen väliset toimitussopimukset, laskutusperusteet sekä teknisen puolen tilavuokrat voisi neuvotella kohtuullisemmiksi tässä taloudellisessa tilanteessa. Opetustoimea laskutetaan palvelutasoon nähden liikaa.

Aina kun on kyse rahasta, on kyse myös arvovalinnoista. On eettinen kysymys päättää, millaista opetusta mikkeliläiset lapset ja nuoret saavat, millaiset tiedot ja taidot he saavat tulevaisuutta varten ja millaisilla eväillä he tulevat hakemaan jatko-opiskelupaikkoja ja rakentamaan elämäänsä. Lapsiin kohdistuvien leikkausten kantomatka on arvaamattoman pitkä.

Miten minusta tuli puidenhalaaja?

Olin pitkään kahden vaiheilla poliittisesta kannastani: joko vihreät tai vasemmistoliitto, vasemmistoliitto tai vihreät. Äänestyshistoriani oli ollut kuitenkin melko selkeä. Presidentinvaaleissa 1994 äänestin ensimmäisellä kierroksella vasureiden Claes Anderssonia (joka oli kaksikymppiselle nuorelle miehelle aikamoinen stara)  ja toisella kierroksella Ahtisaarta (sdp). Vuoden 2000 ja 2006 presidentinvaaleissa ensimmäisen kierroksen ääni meni vihreiden Heidi Hautalalle (jota syvästi ihailen ja arvostan) ja toisella kierroksella (toiseksi parhaalle ehdokkaalle) Tarja Haloselle (sdp). Eurovaaleissa 1996 ja 1999 ääni meni Heidi Hautalalle. Vuoden 2004 vaaleissa en äänestänyt (ne ovatkin ainoat vaalit, joissa en ole äänestänyt) koska olin ulkomailla tuolloin.

Kuntavaaleissa äänestin mieluiten nuorta, koulutettua naista. Kumman riveistä kriteerit täyttävä ehdokas löytyi, sai ääneni. Tosin aika usein puolue oli vihreät… Vasemmistoliiton ehdokaslista oli usein melko pappavoittoinen ja neuvostoliittolainen.  Samoin oli eduskuntavaalien kohdalla aina vuoden 2003 vaaleihin asti.

Asuin vielä Joensuussa, kun Tarja Cronberg asettui siellä ensi kertaa ehdolle vuonna 2003. Tässä vaiheessa olin jo alkanut tiedostaa sen, että vaikka mielesäni elättelin ambivalenssia kahden puoluevaihtoehdon välillä (ja suhtauduin kumpaankin vaihtoehtoon kaiken lisäksi vielä kriittisesti), valinta osui lähes aina vihreään ehdokkaaseen. Lisäksi ilmastonmuutos alkoi toden teolla näkyä vuodenajoissa ja muutenkin. Kun Pohjois-Karjalaan saatiin ensimmäistä kertaa varteenotettava vihreä ehdokas, valinta oli selvä: äänestin Tarjaa ja lopultahan Tarja nousi eduskuntaan. Myös oma valinta alkoi olla selvä: olin punavihreä, mutta kuitenkin enemmänkin vihreä. Vuoden 2007 vaaleissa Etelä-Savossa oli vihreillä vihdoin loistava ehdokas: Heli Järvinen. Nyt ei tarvinnut asiaa edes pohtia. Prosessi oman poliittisen kannan selkiyttämiseksi oli kuitenkin pitkä, ja minua monesti mielipiteideni perusteella luultu (hyvinkin) vasemmistolaiseksi. Mutta mitä selkeämmäksi (itselleni) oma aatteeni tulee, sen vihreämpi ja vähemmän punainen se on. Siinä on ikäänkuin häivähdys punaista mukana.

Olin jo pitkään pitänyt vihreiden liittymiskaavaketta pöytälaatikossa, mutta en oikein ollut ”saanut aikaiseksi”. Samoin politiikka kiinnosti kovin. On kiinnostanut aina, mutta ajatteluni oli nuorempana varsin kärkästä, provosoivaa, radikaalia ja riidanhaluista. Niinpä olin aina ajatellut kuten eräs ystäväni sen puki sanoiksi: ”sinun pitäisi olla poliitikko, sääli vain että kukaan ei äänestäisi sinua mielipiteidesi takia!”. Vuosien myötä riidanhaluisuus on hälvennyt, tilalle on tullut itsevarmuus ja varmuus asiasta. Minä tiedän, mistä puhun. Uskallan olla eri mieltä. Uskallan olla myös samaa mieltä. Ja uskallan olla tietämätön ja väärässä. Kärkkäys on yhä tallella, radikaaliuskin tietyssä mielessä, tosin ei enää nuoren miehen mustavalkoisen maailmankuvan välittämänä, vaan ehkä laaja-alaisempana tapana katsella maailman epäkohtia.  Tosin huomaan provosoivani vastapuolta keskusteluissa ja väittelyissä yhä edelleenkin, vaikka koitankin nykyisin pitää tietoisesti kurissa tätä puolta ja keskittyä rakentavaan, kriittiseen argumentointiin. En kyllä tässä aina onnistu…

Asiat muuttuivat viime kesänä, kun Jukka Kuusela soitti ja pyysi ehdolle (vaikka en siis ollut jäsen). Kaikille muille puolueille olisin sanonut varmuudella ”ei” (ja keskustalle sanoinkin) mutta nyt kun juuri vihreät pyysivät… Halusin miettiä kuukauden ja koitin keksiä syitä, miksi en lähtisi ehdolle. Oma ajatukseni oli ollut että pyrkisin ehdolle vuoden 2012 kuntavaaleissa. Ehkä. Mutta nyt tilaisuus tuli siis etuajassa.

Lopulta sanoin (tietysti) kyllä, mutta tein pari asiaa selväksi: kampanjaan ei ole rahaa eikä hirveästi aikaa, sitoutumattomana ehdokkaana en lähde vaan puolueen jäsenenä ja olen kiinnostunut sivistyslautakunnan paikasta. Loppu sitten menikin niin kuin meni.

Kolme tuntia Helsingissä

Keskiviikkona 20.5.2009 sitten, eli aivan saman tien, pääsin puoluevaltuuskunnan meininkeihin mukaan. Kokouslistalla oli vain yksi asia: uuden työministerin v alinta ja vaihdon ajankohta. No tietenkin kannatin (kaikkien muiden mukana) Anni Sinnemäkeä ja ajankohdaksi kesäkuun loppua.

Kokous alkoi neljältä eduskunnan lisärakennuksen auditoriossa ja aika villi fiilis oli, kun astelin rappusia alas auditoriolle, ja näin toimittaja ja tv-kamera parven. No sen verran tottumatonta ollaan että väistelin kameramiehiä, etten vain vahingossakaan joutuisi kuviin. Kokenut poliitikko olisi tehnyt juuri toisin… Kokousta ennen ja sen jälkeen puoluetoimistolla juttelin monien ihmisten kanssa ja kokemus oli kaikinpuolin todella hieno. Toivottavasti tulee tilaisuuksia osallistua vielä tulevaisuudessakin! Oikeastaan vain yksi asia jäi kaivelemaan: se, ettei ollut mahdollisuutta jäädä iltatilaisuuteen eli suoremmin sanoen jatkoille. Työkiireet heittivät valitettavasti takaisin saman tien kotikonnuille. Opettajalla on tähän aikaan vuodesta kaikkein ruuhkaisimmat ajat. Minkäs teet.