Kunnanhallituksen vastaus vihreiden aloitteeseen

Kunnanhallitus käsitteli 14.6.2010 vihreiden aloitetta energiatehokkuudesta. Kunnanhallituksen esitys ei aivan mahdoton ole, mutta silti selkeästi riittämätön.

Vihreät teki  aloitetteen energiatehokkuudesta edellissä valtuuston kokouksessa. Aloitteen  idea on selkeä: kunnan panostaminen energiatehokkuuteen säästää sekä planeettaa että veroeuroja. Verot voidaan käyttää energian sijasta esimerkiksi investointoihin tai palveluiden turvaamiseen. Energiatehokkuuden lisäämiseen on olemassa työ- ja elinkeinoministeriön hanke, jota kautta olisi mahdollista saada kuntaan myös valtion rahoitusta. Juuri tähän sopimukseen aloitteessa haluttiin Ristiinan liityvän. Lisäksi aloitteessa vaadittiin eri hallintokuntia tekemään suunnitelmat energiatehokkuuden lisäämiseksi, sekä haluttiin että kunta selvittää mahdollisuutta lämpökameran hankkimiseen. Näin tekninen toimi voisi tarjota kuntalaisten käyttöön palvelun, jolla jokainen kuntalainen voisi selvittää oman asuinrakennuksensa lämpövuodot.

Nyt kunnanhallitus siis on antanut vastauksensa. Vastauksen mukaan kunta tulee palkkaamaan yhdessä Pertunmaan kanssa energiatehokkuusneuvojan. Energiatehokkuusneuvojan tärkeimpiä tehtäviä tulevat olemaan:

1.        Laatia energiatehokkuussopimusten liittymisasiakirjat yhteistyössä kunnan kanssa
2.        Laatia toimintasuunnitelma yhteistyössä kunnan kanssa (aikataulut, toimenpiteet)
3.        Laatia energiatehokkuusohjelman edellyttämät raportit yhteistyössä kuntien kanssa
4.        Järjestää infotilaisuuksia energiatehokkuudesta kunta- ja organisaatiokohtaisesti
5.        Pitää energiatehokkuusasiaa esillä kunnan organisaatioiden ja kuntalaisten keskuudessa
6.        Toimia yhteyshenkilönä Etelä-Savon kuntien ja Motivan/TEM:n välillä

Tämähän kuulostaa hyvältä. Ja riittämättömältä. Kunnanhallituksen esityksessä on nimittäin kolme ongelmaa.

Ensinnäkin, hallituksen vastauksessa tuli nykyistä selkeämmin lukea että Ristiina ottaa tavoitteekseen energiatehokkuussopimukseen liittymisen. Toisekseen, tässä vaiheessa eri hallintokuntia ei velvoiteta yhtään mihinkään. Kolmanneksi, lämpökamerasta ei mainita vastauksessa sanaakaan.

Kun asia tulee valtuuston käsittelyyn tulee puntariin aloitteen lisäksi myös se, miten ”vihreitä” muut puolueet todellisuudessa ovat. Kaikki kolme suurta puoluetta, kokoomus, keskusta ja SDP, yhteen ääneen korostavat ekologisuuttaan. Tämän kaltaisissa tilanteissa arvot  testataan ja samalla testataan myös todelliset teot sanojen takaa.

Pelkään kuitenkin pahoin, että ilmastonmuutoksen pysäyttäminen on sittenkin vain yhden puolueen, vihreiden, agendassa ja muilla vain juhlapuheissa. Toivottavasti olen väärässä. Tämä selviää seuraavassa valtuuston kokouksessa.

Mainokset

Itä-Suomen vihreä vaikuttaja

Tämä viikonloppu meni rattoisasti Joensuussa oppien, keskustellen ja väitellen. Itä-Suomen vihreät ovat rakentaneet koulutusohjelman ja oppimisverkoston vihreää politiikkaa tekeville ja minäkin siis pääsin yhdeksi kurssilaiseksi! Hienoa koulutusohjelmassa on myös sen kummi, Tarja Cronberg.

Kimppakyyti Joensuuhun ja takaisin meni rattoisasti, kiitos matkatovereitteni Heikki Härkösen, Riitta Lappi-Khabbalin ja Satu Piispa-Hakalan (erityiskiitos Heikille koulutuksen järjestelyistä ja erityisanteeksipyyntö näkymättömästä kädestä ja raideliikenteen kilpailuttamisesta). Paikan päällä olikin sitten tiedossa kaksi päivää kovaa asiaa, mukaansa tempaavia keskusteluita, verkostoitumista ja uusiin ihmisiin tutustumista.

Lauantain ohjelman avasi Tarja Cronberg puhumalla Itä-Suomesta ja vihreistä. Alkuilta puolestaan käytettiin puheviestinnän taitoihin Kirsi Margit Heikkinen-Jokilahden johdolla. Sunnuntaina Heikki Immonen piti todella mielenkiintoisen esityksen innovaatioista ja Itä-Suomesta ja Touko Aalto esitteli Green new dealia. Kovaa asiaa siis kaksi päivää: aivoissa surraa ja alitajunta työstää

Kepuleiden kokoontumisajo

Ensi viikonloppuna Suomen keskustalainen väki kokoontuu Lahteen puoluekokoustamaan. Lahdessa ratkaistaan myös kenestä tulee puolueen uusi puheenjohtaja ja pääministeri sekä esimerkiksi puoluesihteeri.

On selvää, että Jarmo Korhonen on paras mahdollinen vaihtoehto Kehittyvien Maakuntien Keskustan ikuiseksi puoluesihteeriksi. Todellinen urheilujuhlan tuntu saadaan kuitenkin puheenjohtajavaalista. Väyrynen tuskin nousee maalaisliittolaisen maailman tapiksi, sillä Neuvostoliittoa ja Tehtaankadun politrukkeja ei ole enää pariinkymmeneen vuoteen ollut antamassa tarvittavaa taustatukea. Kansainväliset vedonlyöntitoimistot antavat alhaisimmat kertoimet Mari Kiviniemelle ja Mauri ”Tshernobyl” Pekkariselle.

Kävi arpaonni kummalle tahansa, minä puolestani jaksan iloita siitä, että Matti Vanhanen riisutaan pääministeriydestään ja loppusijoitettaneen – ennemmin tai myöhemmin – johonkin varsin hyväpalkkaiseen pakastevirkaan. Tervemenoa, Matti!

Sivistyslautakunta 26.5.2010

Sivistyslautakunnan kokouksen esityslistalla oli kaksi tärkeää asiaa: varhaiskasvatuksen siirtäminen sivistystoimen alaisuuteen sekä oppilashuollon tila Ristiinassa. Ennen kokousta lautakunnan jäsenillä oli mahdollisuus tutustua Ristiinan päiväkotiin.

Eräs vihreiden vaaliteemoista viime kunnallisvaaleissa oli varhaiskasvatuksen siirtäminen sivistystoimen alle. Nyt näyttää vahvasti siltä että tämä tavoite on toteutumassa. Toki myönnettävä on, että me emme ole tässä primus motorina voineet olla (eikä ole tarvinnutkaan), mutta kun asia on nyt ollut agendassa ensin perusturvalautakunnassa ja nyt meillä sivistyslautakunnassa, vihreiden kanta on ollut selkeä: siirto tulee tehdä. Asiasta vallitsi yksimielisyys lautakunnassa, tai niin voidaan ainakin päätellä siitä, että lautakunnan jäsenet eivät käyttäneet juurikaan puheenvuoroja asiasta. Keskustelu soljui lähinnä minun, sivistysjohtaja Vidmaniin ja lautakunnan puheenjohtaja Strengelin kesken muutamaa hajapuheenvuoroa lukuunottamatta. Kuten todettua, kannatin asiaa ja tässä tapauksessa myös perusturvalautakunnan esityksestä poikkeavaa pidennettyä aikataulua. Tämä menee loogisesti yhtenäiskoulupäätöksen linjan mukaisesti: muutokset on valmisteteltava huolellisesti ja siihen tarvitaan aikaa ja työtä riittävästi. Uskon vahvasti että organisatorinen muutos toteutuu 1.8.2011 alkaen.

Oppilashuollon tilaa koskeva pykälä oli lähtöisin lautakunnan edellisestä kokouksesta:

OPPILASHUOLLON ASIAT (SIVPA/97/4199/2010)

Sivistyslautakunta 27.04.2010 § 9

Mikko Siitonen toi kokouksessa esiin huolensa Ristiinan opetustoimen koulupsykologi, koulukuraattori ja oppilashuoltoryhmien tilanteesta ja toiminnasta. Asia päätettiin käsitellä seuraavassa kokouksessa, johon sivistysjohtaja valmistelee asian.

Nyt Vidman oli siis valmistautunut ja pääsimme puimaan aihetta. Esitin huoleni erityisesti koulupsykologin puuttumisesta. Ristiinan kunnassa ei päättyneellä lukukaudella ollut koulupsykologia ja rekrytointi on järjestään epäonnistunut. Tivasin, miten asia aioitaan ratkaista sillä koulupsykologin puuttuminen on johtanut kestämättömään tilanteeseen ja asiaan on saatava ratkaisu enemmin eikä myöhemmin. Toinen asia, jota painotin liittyi kunnan koulukuraattoritilanteeseen. Koululla on hyvä kuraattori, mutta hänen työaikansa jakaantuu lastensuojelun ja koulun välillä. Mielestäni erityisesti yläkoulun puolella kuraattorille olisi tarvetta enemmänkin.

Myös tämän pykälän keskustelu oli täysin minun, Vidmanin ja Strengelin välistä. Välillä ihmetyttää, mitä muut lautakunnan jäsenet mietiskelevät meidän kolmen keskustellessa. Erityisesti kokoomuksen nuoren ja todennäköisesti erittäin kehityskelpoisen Eevi Pöntisen pitäisi ottaa selkeästi nykyistä aktiivisempi rooli. Hän todennäköisesti sai äänensä ja mandaattinsa juuri nuorilta! Demareiden nuori Emma Klén, keräsi myös nuorten ääniä oli aiemmin hyvä lisä lautakunnassamme. Hän kuitenkin luopui kaikista Ristiinan luottamustoimistaan (valtuusto, lautakunnat)  koska opiskelut veivät – kuten odottaa sopikin – nuoren naisen muille maille. Toisaalta tuntuu hieman (erityisesti nuorten) äänestäjien huijaamiselta, että asettuu ehdokkaaksi, mutta ei sitten tehtäviä hoidakaan.

Joka tapauksessa, keskustelun jälkeen sovimme seuraavaa: koulupsykologitilanteessa sivistystoimi lopettaa rekrytointiyritykset. Kun ei onnistu, niin ei onnistu. Pula koulupsykologeista on valtakunnan tason ongelma, eikä pieni Ristiina ole onnistunut edes neuvoteltavissa olevan palkan avulla saamaan kuntaan tekijää. Nyt sivistystoimenjohtaja velvoitettiin aloittamaan pikaisesti neuvottelut perusturvajohtajan kanssa muista vaihtoehdoista: joko psykologin palkkaamisesta sosiaalitoimeen, jolta sivistystoimi sitten ostaisi työaikaa, tai kilpailuttamisen kautta siirtää koko koulupsykologin tehtävä ostopalveluksi. Kummin päin tahansa, asia tulee ratkaista ennen ensi lukukauden alkua.

Koulukuraattorikysymyksessä asiaa ei kirjattu pöytäkirjaan, mutta teimme herrasmiessopimuksen: syksyn budjettivalmisteluun sivistysjohtaja selvittää tilannetta ja huomioi sen budjettiesityksessään. Aioin pitää tästä sopimuksesta kiinni kynsin ja hampain.