Oikeusvaltiosta ja Antti Jokisesta

Tiedotusvälineet ovat uutisoineet tänään musiikkivideo- ja elokuvaohjaaja Antti Jokista rikosepäilystä. Poliisi epäilee miestä raiskauksesta.  Mistä on kyse?

Olen hämmästynyt siitä miten tämä asia on vaiettu hyysärimedian puolelta lähes kuoliaaksi. Vain pikku-uutisia löytyy, jos niitäkään. Jopa aina valpas mediamiliisi James Hirvisaari ja monet aktiiviset keskustelupalstojen vakiokommentoijat ovat olleet epäilyttävän hiljaa tästä iljettävästä rikoksesta. Ovatko punavihervasemmiston darwinistit ja fasistit onnistuneet viimein vaientamaan kansakuntamme parhaat isänmaalliset voimat? Mitä on tapahtumassa? Apua!

Oikeusvaltion periaatteiden mukaan ihminen on syytön, kunnes toisin todistetaan eli todistustaakka on syyttäjällä. Usein näilläkin keskustelupalstoilla on vaadittu muuttamaan tätä käytäntöä siten, että todistustaakka tulisi olla ”syyllisellä” (eli en tarkoituksella käytä oikeaa termiä ”epäilty”). Oma syyttömyys pitää pystyä todistamaan aukottomasti, eikä silti senkään jälkeen ole syytön. Esimerkiksi Lammilla tapahtui juuri tälläinen rikos kesäkuussa 2010.

Toinen oikeusvaltion tunnusmerkki liittyy rikoksiin: teko on rikos, jos se täyttää rikoslaissa mainitut rikoksen tunnusmerkit. Kaikki muu on sallittua. Edelliseen esimerkkiin liittyen onkin vain tasapuolista, että rikoslaissa on ”asioita”, jotka eivät ole rikoksia lainkaan ja joissa ihminen on aina syytön päätti oikeusistuimet sitten mitä tahansa. Näissä ”asioissa” (enkä tietoisesti käytä termiä ”rikos”)  todistustaakka todellakin on syyttäjällä, mutta viaton ja väärin syytetty ihmispolo ei voi koskaan oikeasti olla ”syyllinen” eikä edes ”epäilty”. Esimerkiksi hovioikeudessa on ollut käsittelyssä tälläinen ”asia”.

Jos ensimmäisen esimerkin mukaiset rikokset ovat vastenmielisiä, niin jälkimmäisen esimerkin mukaiset ”asiat” eivät – kröhöm – ole mukavia asioita.

Apropoo. Antti Jokinen on siis raiskaaja, tuli sitten poliisin esitutkinnassa selviämään mitä vain ja tuli  syyttäjä sitten syytteen osalta päättämään mitä vain. Tai ehkei nyt kuitenkaan. Ehkäpä hän onkin syytön?

Antti Jokisen syyttömyys kuulostaa sittenkin mahdolliselta, koska Antti Jokinen ei ole somali.

Sitä minä tässä ihmettelen miksei tämä raiskaustapaus kuohuta juurikaan mieliä. Blogosfäärissä voi kuulla jopa oman näppäimistön naputuksen, sillä niin kovin, kovin hiljaista täällä on, kun ”epäilty” (ei ”syyllinen”) onkin kantaväestöä.

Kysymys kuuluukin: mitä tapahtuisi James Hirvisaaren, Jussi Halla-ahon tai vaikka Jenny Niirasen (tai monen muun) blogeissa, jos kävisi ilmi että Antti Jokinen onkin salaa somali? Kaikki nämä vuodet suomalaisena populaarikulttuurin attašeana mies olisikin piilotellut häpeällistä köyhdyttäjätaustaansa! Voi kauhistus, mikä mekkala!

Lopuksi vielä tärkeä huomio. Oikeasti oikeusvaltion periaatteiden mukaan Antti Jokinen on syytön, kunnes toisin todistetaan. Poliisi suorittaa riippumattoman esitutkinnan, syyttäjä tekee syyttämispäätöksen ja oikeuslaitos tekee lopullisen päätöksen syyttömyydestä tai syyllisyydestä. Todistustaakka on syyttäjällä.

Toivon että Antti Jokinen ei olisi tehnyt rikosta, oli hän sitten somali tai ei. Jos kuitenkin tulee osoitetuksi että mies on syyllinen, saakoon hän siitä ankaran tuomion, oli hän somali tai ei.

Mainokset

Fundamentalistin eheyttämisestä

Äärikristityt ovat iskeneet jälleen. Nuotta.com -sivustolla julkaistu Älä alistu! -kampanjaa on arvosteltu homovastaiseksi ja vastenmieliseksi. Kirkko on rientänyt sanoutumaan irti kampanjasta. Silti ihmisiä on eronnut kirkosta kiihtyvään tahtiin: parissa päivässä kohun puhjettua parisen tuhatta ihmistä äänesti jaloillaan kansankirkosta.

Todellakin, edellisen kerran nämä seksuaalisten vähimmistöjen yhdenvertaisuuskysymykset olivat isosti esillä Ajankohtaisen kakkosen nk. ”homoillan” jälkeen. Myös minä rohkenin silloin kirjoittaa hieman aiheesta. Nyt uudestaan Älä alistu! -kampanja on saanut valtaisan arvosteluryöpyn osakseen. Ja hyvä niin. Kampanja on halveksittava ja hyvän maun vastainen.  Erityisesti YouTubestakin löytyvä Annin tarina, jossa biseksuaalinen nuori tyttö kertoo ”parantumisestaan heteroksi” ja sanoo viisaasti ja lohtua herättäen kaikille hämmennyksessä ja epätoivossa eläville teini-ikäisille, että jos ”murhaajakin voi parantaa tapansa, niin homoseksuaalikin voi”. Tai jotain sinne päin. Ajatukset ”homoudesta parantamisesta” tai fundamentalistikielellä ”eheyttämisestä”, ovat loukkaavia ja absurdeja. Jos joku porukka Suomessa kaipaa eheyttämistä, niin se on juuri nuottalaisten kaltaiset ihmisvihaajat.

Joka tapauksessa, vain harva on kampanjaa puolustanut ja Nuotta-lehden päätoimittaja Mika Falkinkin on käsketty vaieta julkisuudessa. Kristillisdemokraatit kuitenkin pitävät rintamaa yllä. Se, mistä luterilainen kirkko sanoutuu irti, saa kristillisdemokraatit barrikadeille. Nyt KD:n edustajat ovat puolustaneet sananvapautta tyyliin ”jokaista tulee kunnioittaa keskustelussa” ja että ”vertaukset homoseksuaalisuuden ja murhaamisen välillä ovat yksittäinen mielipide”. Molemmat ovat valideja kommentteja asiayhteydestä irrotettuna, mutta kontekstissaan yhtä potaskaa.

Ääriryhmät eivät omassa retoriikassaan kunnioita seksuaalisiin vähemmistöihin kuuluvia ihmisiä pätkän vertaa! Heille homoseksuaalit (jne.) edustavat toiseutta, jotain jonka voi etäännyttää ihmisyyden ulkopuolelle. Heille homoseksuaaliset ihmiset ovat toiminnan objekti, eikä koskaan itsenäinen arvokas, yksilöllinen subjekti. ”Yksilölliseen mielipiteeseen” todellakin kaikilla on oikeus, mutta jos sen ottaa ajamansa kampanjan ja agendan kärkeen, se ei enää ole yksilöllinen mielipide, vaan jotakin mitä kyseinen kampanja ja sen takana olevat tahot edustavat. Kysymys kuuluu: jos homous on kuin murha, pitäisikö se uudelleen kriminalisoida?

Älä alistu! -kampanja onnistuu pilaamaan kosketuksellaan hyviä asioita. Viime syksynä kouluissa ympäri Suomea näytettiin It gets better -videota, jossa nuorille vakuutettiin että elämä muuttuu paremmaksi peruskouluvuosien ahtaan ryhmäpaineen jälkeen ja että ketään ei saa kiusata. Myös minä näytin ihan oma-aloitteisesti omilla oppitunneillani kyseistä videota.

Älä alistu! -kampanja varastaa videon idean ja muuttaa sen joksikin muuksi. Viesti on: vain Jeesus voi sanoa että kaikki muuttuu paremmaksi ja että:

…pahuutta ei ole ainoastaan maailmassa vaan myös minun sisälläni. Rikkinäisyyttä ei ole ainoastaan maailmassa vaan myös minun sisälläni, jokaisen sisällä. Jumala sanoo tätä rikkinäisyyttä synniksi.

Tässä tekstissä ei puhuta mitään homoseksuaalisuudesta, mutta kun sen laittaa yhteyteensä ja ottaa huomioon otsikon viitauksen, viesti on selvä: homous on syntiä ja Jeesuksen avulla siitä pääsee eroon.

Suoraan sanoen, minä en voi ymmärtää enkä oikeastaan hyväksyäkään ääripiirien ja osan KD:stä ajattelumaailmaa. Minusta fundamentalismi on fundamentalismia riippumatta mistä jumalasta se sikiää. Ja että fundamentalismi on vaarallista, riippumatta mistä jumalasta se sikiää. Myös Suomessa fundamentalistipiirit nostavat päätään. Heidän tulilinjalleen – niin kuin muuallakin maailmassa jumalasta riippumatta – ovat joutuneet seksuaaliset vähemmistöt, naisten tasa-arvo ja seksuaalioikeudet ja kehon itsemäärämisoikeus sekä vääräuskoiset. Fundamentalistit ovat ”hyviä ihmisiä” kaiken jumalattomuuden ja saastan maailmassa. Toisaalta uskon myös, että edellä mainitut pönkittävät omaa valta-asemaansa ja ennakkoluuloja Raamatulla.

Hyvä esimerkki tästä on KD:n Mika Ebeling (taitaapi olla Helsingin vaalipiiristä), jonka vaaliimainos osui taannoin silmääni Hesarista. Mainoksen mukaan ensi vaalikaudella kuolee 40 000 lasta jos Mikaa ei valita Arkadianmäelle sitä estämään. Kun menee Ebelingin kotisivuille ensimmäisenä silmiin iskee teksti:

”Monen lapsen henki on Sinun kädessäsi”

Suosittelen tutustumaan miehen retoriikkaan, jos pahoinvoinniltanne pystytte. Tässä maistiasena esimerkki Ebelingin blogista18.3.2011:

Eilisessä Iltalehdessä ex-ministeri Sinikka Mönkäre kertoo, että hänen äitinsä kuoli laittomaan aborttiin. Se on ollut suuri ja valitettava tragedia. Sodan jälkeen isän henkinen terveys oli heikentynyt. Äidin ahdistus on ollut ymmärrettävää ja inhimillistä. Juttu päättyy Mönkäreen kommenttiin: ”Halusin tuoda esille sen, että suomalainen yhteiskunta on mennyt paljon noista ajoista eteenpäin. Tällaisiin ratkaisuihin ei kenenkään tarvitse enää turvautua. Nyt sellaiset asiat voi tehdä turvallisesti.”

On hyvin luonnollista, että Mönkäre päätyy tällaisiin ajatuksiin, mutta hänen johtopäätöksensä on kuitenkin väärä. Kun asiaa katsotaan vain yhdestä näkökulmasta ja unohdetaan suurin uhri (Sinikan pikkuveli tai -sisko), niin on luonnollista, että johtopäätökset vääristyvät.

Ebeling edustaa juuri sitä itseensä tyytyväisten ”parempien ihmisten” (lue: hyvätuloinen valkoinen mies) ryhmää, jotka katsovat oikeudekseen rajoittaa naisten oikeuksia määrätä itse kehostaan ja elämästään. Olen pahoillani Ebelingin kohdalla ainoastaan siitä, että häneltä on itse miehenä evätty mahdollisuus synnyttää lapsia.

Löysin netistä hyvän esimerkin ajattelumallista liittyen ”perinteisen avioliittomallin” puolustamiseen (klikkaa isommaksi):

Sarjakuva on oivaltava. Samalla tavalla oivalluksia sisälsi animaatiosarja Pasilan jakso ”Lahko”. Jaksossa homoseksuaali mies sai potkut erään fundamentalistilahkon siivojan paikalta homoutensa vuoksi. Luterilaiseen kirkkoon hän pääsi siivoojaksi, mutta ei sitten yhtään mitään enempää….

Jaksossa myös väitettiin että liberaalit ja suvaitsevat kristityt ovat vähintään yhtä pahoja kuin äärihihhulitkin, ellei pahempia.

Sarjan perustelu meni näin: jos äärihihhuli ei hyväksy naispappeutta tai homoja, se eroaa kirkosta ja perustaa oman lahkon, joka sitten on juuri niin suvaitsematon kuin vaan. Suomessa Luther-säätiö voisi edustaa tätä porukkaa, vaikka ne kirkkoon taitavat kuuluakin. Mutta mitä tekevät ne vapaamieliset kristityt, jotka eivät hyväksy naispappien syrjintää työpaikoillaan tai kirkon eriarvoistavaa asennetta homoseksuaaleja kohtaan? He eivät todellakaan eroa kirkosta ja perusta omia lahkojaan. He eivät tee mitään!

Minä ymmärrän homokysymyksen takia kirkosta eroavia hyvin. Ihmisten on äänestettävä jaloillaan, muuten mikään ei muutu. Puolitosissaan voisi sanoa, että toivottavasti kirkosta eronneet nyt alkaisivat perustaa niitä aidosti yhdenvertaisuutta toteuttavia lahkojaan… Kansankirkko nimittäin pelaa kahdeilla korteilla. Mediassa ääriajattelu tuomitaan aina kun se nousee negatiivisessa sävyssä julkisuuteen, mutta kun mediassa on hiljaista, ääriliikkeet saavat rahoitusta (joka tulee viime kädestä kirkollisverosta), seurakunnissa ääriajattelevat jatkavat normaalisti pappeina, ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat ovat edelleen kelpaavat ”vain siivoamaan”.

En tiedä pitäisikö fundamentalisteille järjestää eheyttämistä tai vertaistukiryhmiä tyyliin ”anonyymit ihmisvihaajat”. Sen kuitenkin tiedän että kansankirkon pitää tehdä huomattavasti nykyistä enemmän äärisiipiensä leikkaamiseksi. Ne eivät tarvitse kirkon rahoitusta eivätkä papit, jotka syyllistyvät homo- ja naisvihaan, tarvitse työpaikkaa evenkelisluterilaisesta kirkosta.

Postmoderni päivänavaus

Minulla oli eilen töissä päivänavausvuoro, jonka olinkin sitten onnistuneesti jo ehtinyt unohtaa. Minulle on aina ollut kunnia-asia kirjoittaa päivänavaukset itse, enkä ole turvautunut valmiisiin teksteihin. Minulle on kehittynyt tietty tyyli näihin, ja aiheet on vaihdelleet vaikka mistä vaikka mihin. Joka tapauksessa, raapustin häteisesti aamulla tekstin kasaan aikamoisella tajunnanvirtatekniikalla…

Huomenta kullannuput, ja kaikki oppilaat myös!
Tämä aamunavaus käsittelee postmodernia taidetta.
Postmodernismi on taiteellinen, filosofinen ja kulttuurinen virtaus ja ajattelutapa, joka syntyi modernismin jälkeen. Post on latinaa ja tarkoittaa ”jonkin jälkeen” tai ”jotakin seuraavaa”. Post on myös islantilaisen Björk –nimisen artistin toinen albumi, joka muuten – luvalla sanoen – on postmodernistinen ja post-rock-henkinen. 

Postmodernismi syntyi reaktiona tai jatkumoksi modernismille. Moderni puolestaan tarkoittaa ”nykyaikaista” tai ”uutta”. Postmoderni on siis jotakin joka on uutta ja nykyaikaista seuraavaa. Tiesitkö muuten, että postmodernistisia ihmisiä kutsutaan postmodernisteiksi.

Modernismi on siis taiteen ja kirjallisuuden suuntaus, ja sehän tarkoittaa sitä, että myös postmodernismi on taiteen suuntaus.

Modernismi tyylisuuntana syntyi teollisen vallankumouksen sivutuotteena ja uskoi kehitykseen sekä ihmisen ja teknologian mahdollisuuksiin. Modernisteille tieteellinen totuus oli puolueetonta, ja kaikille ihmisille samaa. Modernismin suuntauksia olivat muun muassa ekspressionismi, minimalismi, dada. Tunnettuja modernisteja ovat kuvataiteissa vaikkapa Vincent van Gogh – se tyyppi joka leikkasi itseltään korvan irti – tai kirjallisuudessa James Joyce, jonka tajunnanvirtatekniikalla kirjoitettu Odysseus saa useimmat huokaisemaan helpotuksesta postmodernin edessä.

Postmodernismi halusi kyseenalaistaa tämänkaltaista maailmankuvaa ja näin syntynyttä uudenlaista kulttuuria. Samoin se halusi kyseenalaistaa yhtenäiskulttuurin. Yhtänäiskulttuuri tarkoittaa sitä, että jokainen uskoo samaan jumalaan, jokaisella on suurin piirtein sama aatemaailma, jokainen omaa samat arvot, kaikki jakavat samat kauneuden käsitteet ja samanlaisen tavan elää.  Tämän voisi tiivistää vaikka näin: Siinä missä modernismi kysyi ”Mitä tapahtuu todella?” kysyy postmodernismi ”Mitä tapahtuu todelle?” Otetaanpa uudestaan: Siinä missä modernismi kysyi ”Mitä tapahtuu todella?” kysyy postmodernismi ”Mitä tapahtuu todelle?”

Postmodernismi on hyvin laaja käsite. Maallikot, joka tarkoittaa siis ei-asiantuntijaa tai ei-ammattilaista, liittävät sen usein nykytaiteeseen – siihen mitä löytyy vaikkapa nykytaiteen museosta Kiasmasta. Se tosiaan voi olla sitä, mutta ei välttämättä. Jonkun mielestä mikkeliläiseen liikenneympyrään pystytetty renkula on postmodernia taidetta. Ei se kyllä varmaan sitä ole vaan pikemminkin modernia taidetta.

Joukossamme on ihmisiä, joiden mielestä nykytaide kaikkine kummallisuuksineen ja ei-esittävyyksineen on turhaa. Ainoastaan taide, joka on selkeää ja esittävää on kaunista, eli esteettistä. He ovat väärässä. Ilman postmodernia moni hieno asia olisi jäänyt syntymättä. Aamunavauksen lopuksi soitan hieman postmodernia rockmusiikkia eräältä rockhistorian hienoimmista yhtyeistä, jonka ura on ollut – varsinkin alkuaikoinaan – hyvinkin postmoderni. Seuraava kapple kertoo ehkä enimmäkseen keskitysleireistä.

Postmodernia viikonloppua kaikille, hellanteltut!


(Soitin musiikkina Manic Street Preachersin Mausoleumin, jonka voit kuunnella tästä.)

Kampanjastartti

Vaalikampanjointini alkaa!

Minäkin olen mukana Mikkelin Kirkkopuistossa lauantaina 5.2., kun vihreiden vaalikampanja potkaistaan toden teolla käyntiin. Vihreiden koju on pystyssä n. klo 9:stä eteenpäin. Toivottovasti säät hellivät ja törmään tuttuihin naamoihin ja uusiin tuttavuuksiin. Samana päivänä on myös Polttavan Kysymyksen vaalistartti Mikkelin kävelykadulla. Aion käydä siellä myös pyörähtämässä, sillä ilmastolaki Suomeen tarvitaan.

Vihreiden kampanjatoimisto avataan Pulkkisenkulmassa maanantaina 7.2. klo 16. Näihin spektaakkelimaisiin avajaisiin myös olen menossa.

Eli torilla tavataan!

Ensimmäiset vaalimainokset taitavat valmistua juuri lauantaiksi. Tässä näyte flaierista!