Vaalirahoituksesta

Minä olen jättänyt ilmoituksen vaalirahoituksestani. Tein sen jo ennen ennakkoäänestyksen alkamista, sillä minulle on tärkeää olla mahdollisimman avoin ulospäin omasta toiminnastani. Samalla tavalla olen julkistanut kaikki sidonnaisuuteni avoimesti. Jokaisessa mainoksessani niin lehdissä kuin käteen jaettavissa lehtisissäni lukee mainoksen maksaja.

Minua on mietityttänyt näissä vaaleissa kovasti miten vähän vaalirahakohusta on opittu ja miten vähän vaalirahoitusta koskevan lainsäädännön henkeä noudatetaan. Vain harva Mikkelin lähes 370 ehdokkaasta on ilmoittanut avoimesti vaalirahoituksensa. Laki tietysti vaatii ilmoituksen tekemistä vasta vaalien jälkeen mutta ”kuluttajansuojan” kannalta olisi turvallisempaa tietää rahoituksesta jo etukäteen. Tilanne 22.10. (kun vaaleihin on jäljellä kuusi päivää): vaalirahoituksensa oli ilmoittanut 8 demaria, 5 kokoomuslaista, 4 keskustalaista eikä yhtään perussuomalaista. Lisäksi todella monesta lehtimainoksesta puuttuu mainoksen maksajan nimi.

Otetaanpa pieni otanta eilisen 21.10. ja tämän päivän 22.10. Länkkäreistä.  Vaalimainoksista maksajan nimi puuttui Mali Soiniselta (kok.), Markku Kakriaiselta (kesk.), Sara Tiaisen (kok.) kahdesta mainoksesta, Jaana Kervisen (kok.) kahdesta mainoksesta, Pauliina Viitamieheltä (sd.), Arto Seppälältä (sd.), Hannu Kortelaiselta (kok.), Antti Suhoselta (kok.), Hannu Sutiselta (sd.), Jyrki Manniselta (kok.), Olli Nepposelta (kok.), Juha Paanilalta (kok.), Olli Miettiseltä (kok.) sekä Pekka Pöyryltä (kesk.).

Lista on tyrmäävä.

Kokoomuspuolueella näyttäisi olevan eniten rahaa käytössään, ainakin jos lehti-ilmoittelun määrää tarkastalee. Kokoomuksen kohdalla en jotenkin ole kuitenkaan yllättynyt siitä, että kortit eivät ole avoimet. Minun (vajaavaisen) näkemykseni mukaan Kokoomus ei ole profiloitunut avoimuutta erityisesti edistävänä puolueena. Hyvin näyttävää Ison Rahan  kampanjaa käyvä Jyrki Koivikko on toki ilmoittanut oman rahoituksensa ja saanut siitä irvailuja Länsi-Savossa. Arvostan Koivikon avoimuutta ja todella toivon että kampanjan aikaiset puheet ja joka suuntaan lentäneet kosiskelut ja lupaukset realisoituisivat yhteistyökykyiseksi, kaikkia poliittisia toimijoita arvostavaksi toiminnaksi ensi valtuustokaudella.

Keskustaehdokkaiden vähäinen innostus avoimuuteen hämää minua. Ja paljon. Tämä erityisesti siksi, että juuri Kepuhan tahrasi itsensä vaalirahakohussa kaikkein pahiten. Mitään ei kuitenkaan ole haluttu oppia. Jos olisin Kepussa johtoasemassa, olisin varmasti vaatinut oman puolueeni ehdokkaiden näyttävän toiminnallaan, että kaikki on puolueessa muuttunut ja nyt pelataan avoimin ja rehdein kortein. Uskon, ettei mitään vilunkipeliä tällä kertaa rahoituksessa ole, mutta kun historian syntien painolasti kuitenkin on erityisesti Keskustapuolueen päällä, niin nyt väkisinkin voi jäädä mielikuva että hihasta vedellään taas jokereita.

Kaikkein epämiellyttävintä on perussuomalaisten sumuverho. Puolue on ratsastanut herravihalla ja halunnut muuttaa ”vanhojen puolueiden” tapaa toimia politiikan kentällä. Perussuomalainen muutosvoima kuitenkin näyttää vievän avoimuutta aivan väärään suuntaan. Perussuomalaisissa minua on aina hämmentänyt puheiden ja tekojen ristiriita, josta tämäkin on taas hyvä esimerkki. Toinen esimerkki lienee se, miten huutaminen puoluetuista on vaimentunut sen jälkeen kun perussuomalaiset pääsivät itse käsiksi isoihin rahoihin. Hyvin tuntuu raha kelpaavan. Niin se vaan mieli muuttuu ja takki kääntyy…

Mainokset

Eräs lättäjalka vastaa

Presidentinvaalit ovat ohitse ja Sauli Niinistö tulee olemaan 12. Suomen tasavallan presidentti. Minulle on jäänyt vaalikamppailusta muutama asia sen verran hampaankoloon, että taidanpa vuodattaa ne tähän.

Ensinnäkin Pekka Haavisto teki hienon tuloksen, oli äänestäjät sitten vihreitä tai haavistolaisia tai molempia. Erityisen hienoa kuitenkin Haaviston menestys on vihreille  eduskuntavaalien jälkeisen apeuden lievittäjänä. Samalla tavalla Väyrynen nosti kepun kanveesista.

Lipponen epäonnistui, mutta rehellisyyden nimissä: odottiko kukaan oikeasti mitään muuta? Lipponen on menneen ajan miehiä ja monilla – myös minulla – on vallan terävät muistikuvat pääministeri Lipposesta. Jossain huumoriohjelmassa asia muotoiltiin osuvasti: ”demareiden vaalikampanja olisi luultavasti onnistunut paremmin, jos ehdokkaana olisi ollut joku demari”.

Niinistöstä tuli presidentti, mutta kuka oikeasti uskoi mitään muuta? Niinistön suosio on ollut pitkään vankka ja vakaa, ja sanon tämän ilman sarvia ja hampaita, hän on saanut vankkaa taustatukea mm. MTV3:lta. Eikä siinä mitään. Kyllä tiedotusvälineet nostivat persut edellisissä eduskuntavaaleissa ja Haavistoa presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella. Näin se menee ja ”mediapeliä!”, sanoisi Väyrynen.

Arhinmäki pärjäsi koko ajan paremmin ja paremmin mitä pidemmälle kamppailu eteni. Hän haastoi ja uskalsi antaa esimerkkiä erilaisesta, auktoriteettivapaasta presidenttiehdokkuudesta, joka ei ole lainkaan sellaista ”maan suuri isäntä talossa”  –johtajuutta.

Arhinmäen, samoin kuin Biaudet’n, roolina oli haastaa Soini… jotta Haaviston ei tarvinnut ja jotta Haavisto voisi nousta tämän yläpuolelle ”valtakunnansovittelijana”. Tämän pelitilanteen oivaltaminen oli varmasti Haaviston kampanjakoneiston suurin ja tärkein oivallus. Se vain ei lopulta riittänyt ennakkosuosikkia vastaan. Mutta kuka oikeasti sitä odottikaan?

Ja ketäs muita siellä oli?

Ai niin, Essayah.

Mutta sitten Soiniin. Soinin kitkeryys vaalien jälkeen on tehnyt hänestä Suomen virallisen huonon häviäjän: ”Koko kansa saa äänestää Soinia! Soinista tulee resitentti! Kansa ei äänestäkään Soinia. Edes Soinissa. Soinista ei tule resitentti. Soini hyvin hyvin pettynyt. ”

Mistä kiikasti että kansa valitsikin Soinittoman Suomen?

’Vastajytky’ lienee vielä ’jytkyäkin’ vastenmielisempi ilmaisu, mutta näin se tietysti politiikassa menee: reaktioita seuraa vastareaktio ja niin kävi nytkin. Tosin ehkä eniten myötähäpeää aiheuttanut vaalianalyysi tuli Timo Soinin omasta suusta: ”Kansa halusi Soinin jatkavan persujen puheenjohtajana!”. Höpö höpö. Väite on yhtä validi kuin jos Haavisto olisi väittänyt kansan halunneen hänen jatkavan vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtajana. Soinin imu ei enää riittänyt, siitä on kyse ja piste.

Mutta mikä sitten hyydytti Soinin? Väitän, että Soini itse. Kampanjan aikana Soinista paljastui puolia, jotka hän on koittanut peittää (yliherkkyys ja huumorintajuttomuus Soiniin kohdistuvasta kritiikistä, naisviha ja itserakkaus, näin muutamia mainitakseni). Soinin todellinen karva on alkanut siis paljastua.

Lisäksi Soinilla tuntuu nousseen jytky päähän. Näin on pääteltävä, sillä sen verran tarmokkaasti mies hoki ’jytkyä’ jokaisessa presidentinvaalitenteissä. Aivan kuin vanha levy olisi jäänyt pyörimään samalla uralle.

Ymmärrän että ’jytky’ oli Soinin suuri henkilökohtainenkin voitto, mutta silti ”Suomen kansa on äänestänyt jytkyn…”  hokeminen tentistä toiseen paljasti tietyn sisällyttömyyden Soinista. Sama sisällön puute välittyi jatkuvista vaikeiden kysymysten väistelystä, omien aloitteiden puuttumisesta, ja kun EU:kaan ei noussut isoksi vaaliteemaksi, niin metsään mentiin ja kovaa.

—-

Vihreiden vaalitappio viime keväänä sai vihreät puolueena jättämään persut rauhaan. Vihreät ovat antaneet persujen aivan yksin käydä sanasotaansa vihreitä vastaan. Tämä ei tietenkään koske yksittäisiä vihreiden jäseniä, mutta itse puolue on ollut hiljaa ja kääntänyt fokuksen muualle. Persut ovat jatkaneet nälvimistään samaan malliin, eikä vähiten Soinin suulla.

Olen ollut koko ajan sitä mieltä, että vihreiden ja persujen vastakkainasettelu on pitkälti persujen aiheuttamaa ja haluamaa. He ovat tarvinneet keppihevosen, vai mitä mieltä olette siitä että samassa lauseessa, jossa Soini kehuu Haavistoa sillanrakentajaksi ja aidosti suvaitsevaksi ihmiseksi, joka ei halua tökkiä muita, hän muistaa kuitenkin itse tökkiä vihreitä ”kuten muut vihreät”… Timo ei taida itse olla niin suuri ihminen, että osaisi olla nälvimättä.

Ja entäpä tämä Soinin kommentti Niinistön valinnasta:

” Vihreät lyötiin lättäjalaksi tässä toisella kierroksella. Ei Niinistö ole mikään liberaali. Hän on konservatiivipuolueen ehdokas ja voitti aivan pystyyn nämä vaalit, Soini sanoi STT:lle vaalivalvojaisissa sunnuntai-iltana Brysselissä.

Haavisto oli Soinin mukaan hyvä ehdokas, mutta porukka hänen takanaan pilasi hänen mahdollisuutensa.” (http://www.iltasanomat.fi/presidentinvaalit/timo-soini-vihreat-lyotiin-lattajalaksi/art-1288447145263.html)

Eli taas vihreät? Voi Timo, vihreät!

—-

Paavo Arhinmäki ennätti huikkaista ensimmäisenä takaisin:

”Mutta kyllähän perussuomalaiset viime viikolla lyötiin lättäjaloiksi, hän toteaa lainaten Soinin määritelmää Vihreistä Haaviston hävittyä kokoomuksen Sauli Niinistölle sunnuntaina.

Arhinmäki viittaa perussuomalaisten pikkuruiseen osanottoon kevään ammattiliittovaaleissa. Puolue sai houkuteltua JHL:n vaaleihin kaksi ja metalliliiton vaaleihin kuusi omaa ehdokasta. SDP:llä ja vasemmistoliitolla on satoja ehdokkaita.

– Takana on pitkä uho siitä, että perussuomalaiset ovat duunareitten puolella ja valtaavat ammattiyhdistysliikkeen, hän sanoo.

– Nyt nähtiin kuinka kapealla pohjalla se on, kun puolueen puheenjohtajakin on loimaankassalainen ja hehkuttaa vedet silmissä Niinistöä  ja Thatcheria.”   (http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/2731529/arhinmaki-piikittelee-%E2%80%9Dperussuomalaiset-lyotiin-lattajaloiksi%E2%80%9D)

Niinistön oletettu “konservatiivisuus” on joka tapauksessa aivan erilaista kuin Soinin ”konservatiivisuus”. Se lienee Suomen kannalta vain hyvä asia.

—-

Mielenkiintoista on ollut huomata se, miten Soini tarvitse vihreitä vähintään yhtä paljon kuin EU:ta ja maahanmuuttajia. Soini tarvitsee vihollisia ja syntipukkeja.

Hyvä Timo Soini, sinä tarvitset meitä vihreitä, jotta voisit oikeuttaa oman olemassaolosi. Harmi vain, että me emme riitä sinun oikeutukseksi ilmeisesti enää kovinkaan pitkään.


Oikeusvaltiosta ja Antti Jokisesta

Tiedotusvälineet ovat uutisoineet tänään musiikkivideo- ja elokuvaohjaaja Antti Jokista rikosepäilystä. Poliisi epäilee miestä raiskauksesta.  Mistä on kyse?

Olen hämmästynyt siitä miten tämä asia on vaiettu hyysärimedian puolelta lähes kuoliaaksi. Vain pikku-uutisia löytyy, jos niitäkään. Jopa aina valpas mediamiliisi James Hirvisaari ja monet aktiiviset keskustelupalstojen vakiokommentoijat ovat olleet epäilyttävän hiljaa tästä iljettävästä rikoksesta. Ovatko punavihervasemmiston darwinistit ja fasistit onnistuneet viimein vaientamaan kansakuntamme parhaat isänmaalliset voimat? Mitä on tapahtumassa? Apua!

Oikeusvaltion periaatteiden mukaan ihminen on syytön, kunnes toisin todistetaan eli todistustaakka on syyttäjällä. Usein näilläkin keskustelupalstoilla on vaadittu muuttamaan tätä käytäntöä siten, että todistustaakka tulisi olla ”syyllisellä” (eli en tarkoituksella käytä oikeaa termiä ”epäilty”). Oma syyttömyys pitää pystyä todistamaan aukottomasti, eikä silti senkään jälkeen ole syytön. Esimerkiksi Lammilla tapahtui juuri tälläinen rikos kesäkuussa 2010.

Toinen oikeusvaltion tunnusmerkki liittyy rikoksiin: teko on rikos, jos se täyttää rikoslaissa mainitut rikoksen tunnusmerkit. Kaikki muu on sallittua. Edelliseen esimerkkiin liittyen onkin vain tasapuolista, että rikoslaissa on ”asioita”, jotka eivät ole rikoksia lainkaan ja joissa ihminen on aina syytön päätti oikeusistuimet sitten mitä tahansa. Näissä ”asioissa” (enkä tietoisesti käytä termiä ”rikos”)  todistustaakka todellakin on syyttäjällä, mutta viaton ja väärin syytetty ihmispolo ei voi koskaan oikeasti olla ”syyllinen” eikä edes ”epäilty”. Esimerkiksi hovioikeudessa on ollut käsittelyssä tälläinen ”asia”.

Jos ensimmäisen esimerkin mukaiset rikokset ovat vastenmielisiä, niin jälkimmäisen esimerkin mukaiset ”asiat” eivät – kröhöm – ole mukavia asioita.

Apropoo. Antti Jokinen on siis raiskaaja, tuli sitten poliisin esitutkinnassa selviämään mitä vain ja tuli  syyttäjä sitten syytteen osalta päättämään mitä vain. Tai ehkei nyt kuitenkaan. Ehkäpä hän onkin syytön?

Antti Jokisen syyttömyys kuulostaa sittenkin mahdolliselta, koska Antti Jokinen ei ole somali.

Sitä minä tässä ihmettelen miksei tämä raiskaustapaus kuohuta juurikaan mieliä. Blogosfäärissä voi kuulla jopa oman näppäimistön naputuksen, sillä niin kovin, kovin hiljaista täällä on, kun ”epäilty” (ei ”syyllinen”) onkin kantaväestöä.

Kysymys kuuluukin: mitä tapahtuisi James Hirvisaaren, Jussi Halla-ahon tai vaikka Jenny Niirasen (tai monen muun) blogeissa, jos kävisi ilmi että Antti Jokinen onkin salaa somali? Kaikki nämä vuodet suomalaisena populaarikulttuurin attašeana mies olisikin piilotellut häpeällistä köyhdyttäjätaustaansa! Voi kauhistus, mikä mekkala!

Lopuksi vielä tärkeä huomio. Oikeasti oikeusvaltion periaatteiden mukaan Antti Jokinen on syytön, kunnes toisin todistetaan. Poliisi suorittaa riippumattoman esitutkinnan, syyttäjä tekee syyttämispäätöksen ja oikeuslaitos tekee lopullisen päätöksen syyttömyydestä tai syyllisyydestä. Todistustaakka on syyttäjällä.

Toivon että Antti Jokinen ei olisi tehnyt rikosta, oli hän sitten somali tai ei. Jos kuitenkin tulee osoitetuksi että mies on syyllinen, saakoon hän siitä ankaran tuomion, oli hän somali tai ei.

Uudessa Suomessa

No niin. Edellisen blogikirjoituksen innoittamana päätin liittyä Uuden Suomen keskustelijaksi ja julkaista ”Ammattiloukkaantujat” myös siellä, tosin hieman paranneltuna versiona.

Artikkelista seurasi jonkin verran keskusteluakin, joka kannattaa käydä lukemassa osoitteesta http://mikkosiitonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/91706-perussuomalaiset.